AvainsanaSalo

Kuten lupasin, hieman sepustusta sekä kuvamateriaalia lauantaiselta Choralen keikalta. Kuvat ovat kaikki joko mun tai Felinen ottamia, itse en ottanut kameraa mukaan lainkaan vaan ajattelin meidän pärjäävän siskon Canonilla. Hyvin pärjäsi, ja niin pieni kamera kaulassa pystyi hyvin jammailemaankin kuvailun välissä. Apinassa ei ollut porukkaa mitenkään ihan mielettömästi, joten päästiin helposti aivan lavan eteen keikan alkaessa.

Setti alkoi varmaankin Choralen tunnetuimmalla biisillä Univiidakko, josta oli tehty uusi versio. Sitä seurasi erinäisiä kappaleita, joista yksikään ei ollut mulle ennestään tuttu. Suurin syy on varmastikin se, etten ole ollut kovin hereillä yhtyeen liikkeiden suhteen enkä tiennyt viime syksynä julkaistusta Toisenlainen-albumista lainkaan. Sen sijaan 2005 julkaistua Unimaailmaa on tullut vuosien varrella renkutettua kerran jos toisenkin.

Suureksi pettymyksekseni vanhemmalta albumilta ei soitettu yhtään biisiä, ei edes singlenä julkaistua Sade-kappaletta, joka on yksi ehdottomista suosikeistani Choralelta. Tietyllä tapaa ihan ymmärrettävää, kun naissolistikin on välissä vaihtunut, mutta soittaahan esimerkiksi Nightwishkin keikoillaan myös vanhempaa tuotantoaan vaikka uudessakin riittäisi valinnanvaraa.

Uudistettu Univiidakko sen sijaan kuultiin kahdesti, sekä ensimmäisenä että ihan setin lopussa viimeisenä. Tämä oli mun mielestä aika outoa, en ole koskaan tainnut missään keikalla kuulla samaa biisiä kaksi kertaa. Kyseinen kappale toki on Choralen suosituimpia, mutta turhaa tuollainen tuplasoitto silti. Mieluummin olisi lopussa kuullut jonkun vanhemman levyn biisin – vähän niin kuin extrana ja yllätyksenä pitkäaikaisemmille kuuntelijoille.

Kappaleiden outous hieman söi keikkafiilistä, varsinkaan kun uusi tuotanto ei ole ihan niin mukaansa tempaavaa kuin vanhemman levyn sisältö. Kyllähän niitä tanssi mukana, mutta jotain jäi puuttumaan. Onneksi esityksissä oli sentään hieman eroavaisuuksia, piristävää oli mm. kitaristin ja kosketinsoittajan duona vetämä ainut englanninkielinen kappale Welcome To Partyland keikan loppupuolella.

Nykyinen naissolisti Susannah ei ainakaan näin livenä yltänyt aiemmin laulajana toimineen Lydian tasolle ja nyt harmittaakin kovasti, kun en koskaan ehtinyt nähdä Choralea livenä ennen Lydian lähtöä bändistä.

Energiaa Choralelta ei puutu, joten keikalle lähtisin toki uudestaankin. Sitä ennen tosin etsisin käsiini uusimman albumin ja kuuntelisin sitä ahkerasti, jotta osaisi biisejä edes joten kuten. Ja pitäisin sormeni ristissä, jotta keikalla kuultaisiin uusien kappaleiden lisäksi myös sitä vanhempaa tuotantoa.

Ja helle senkun jatkuu, en enää edes muista millaista on elää lämpötilan ollessa alle +25°C. Öisin ulkona viilenee noin kahteenkymmeneen, mutta meillä kämpässä lämpötila pysyy useaa astetta lämpimämpänä läpi yön huolimatta siitä, miten monta räppänää täällä on auki. Päivällä sentään tilanne kääntyy toisin päin eikä sisällä usein yli kolmeakymmentä ole, onneksi. Avoimesta parvekkeenovesta puhaltava tuulenhenkäys saa tämän luukun pysymään sellaisena semi-viileähkönä, paitsi iltapäivästä ja alkuillasta kun aurinko on tällä puolella taloa.

Niin paljon kuin kesästä pidänkin, kaipaisin kyllä sellaista raikastavaa sadetta ja ehkä joitakin asteita matalamman lämpötilan. Noh, näitä hellepäiviä on hyvä muistella sitten syksyllä päivien lyhentyessä ja sateen ropistessa ikkunoihin. Jollain kierolla tavalla alan hiljalleen jo kaivata kirpeitä syyskelejä…

Aloitin tämän tekstin kirjoittamisen edellispäivänä, tarkoitus oli jaaritella postaus valmiiksi samana iltana mutta enpä ole pahemmin koneella ehtinyt istua. Oman alan hommista olen tällä hetkellä vähän niin kuin lomalla, joten on hyvää aikaa – ei lomailla vaan tehdä enemmän vuoroja varastolla. Nyt loppuviikosta tein pari vuoroa ja voi että, miten jalat huutavat hoosiannaa siitä kahdeksan tunnin kävelystä! Taidankin illalla laittaa taas jalkapöytiin jotain viilentävää tököttiä, jospa vaikka olisivat huomenna paremmat. Vuorot ovat myös olleet aika hikisiä, varastossa kun on lämpötila keikkunut yli +28 asteessa ja hikikarpalot putoilleet poskille jo pelkästä paikallaan seisomisesta.

Eilen jäin iltavuoron jälkeen Saloon, kävin vain nopeasti siskon luona suihkussa sekä laittamassa itseni kuntoon ja suuntasin tyttöjen kanssa viihteelle. Tiemme vei Apinaan, jossa puolenyön jälkeen lauteille nousi Chorale (ja joku Dcx, josta en niinkään innostunut). Palaan keikkafiiliksiin kuvien kera tuonnempana.

Huomiseksi ei ole mitään suunnitelmia, kerrankin näin. Vähän houkuttaisi hilpaista kotikotiin, äiti on lomalla ja voisi auttaa mua muutamassa ompeluprojektissa. Sitä paitsi siellä pääsee uimaan, mikä on näin kesällä pelkkää plussaa.

Kuvituksena tällä(kin) kertaa perheemme karvaisempi naukuva jäsen männä viikolta. Eräänä helteisenä kesäiltana Miska oli nukahtanut pihalla olevien kottikärryjen alle, ilmeisesti se oli sopivan varjoisa paikka alkuillan unihetkeen. Ja voi millaisia haukotuksia sekä venytyksiä tulikaan, kun hiivin lähistölle kameran kanssa ja kissa heräsi siihen. Ylemmässä kuvassa on selvästi kotikulmien kunkku, pelottava leijona!

Viikate – Kuu Kaakon Yllä [2009]

Ei oikeesti, vuorokauden tunnit ei meinaa millään riittää! Koko ajan hullu hässäkkä päällä ja kymmenen rautaa yhtä aikaa tulessa. Jonkun verran sentään olen ehtinyt nukkua öisin, mutta syöminen on jäänyt vähemmälle – tajusin tänään ettei me olla käyty koko viikkona kunnolla kaupassa ja nyt on jo torstai. Jääkaapissa ei kyllä paljon muuta olekaan kuin valo, leipää onneksi on pakastimessa ja jotain pussipastojakin pari kaapissa. Jos vaikka tänään saisi aikaiseksi kokata jotain pientä iltapurtavaa?

Palataanpa viikonloppuun, jolloin tuli syötyä vaikka mitä. Lauantaina ajeltiin siis alkuillasta Saloon siskon luokse, jossa illan ohjelmassa oli tupaantuliaiset eli toisin sanoen vaihtelevan kokoinen lössi ahtautuneena runsaan 30 neliön yksiöön. :) Pöytä notkui naposteltavaa, olipa sisko väsännyt kylmäsavulohirulliakin. Mulla on aina ollut epäilys kylmää kalaa kohtaan, mutta noita rullia popsin pari – vaikka en kyllä osaa sanoa tykkäänkö vai inhoanko. Hyvin tekivät rullat vieraiden kesken kauppansa joka tapauksessa. Snapsiakin otettiin hieman, kuvan violetin liköörin sisko sai lahjaksi ja sitä piti heti testata. Aika makeaa eikä mulla kyllä mennyt koko snapsilasillinen alas, mutta kolan kanssa miksattuna toimi paremmin kuin hyvin.

Ohjelma koostui boolin ja napostelun lisäksi iloisesta puheensorinasta (Nokia-jutuista förstås) ja muutamista Guitar Hero -matseista. Kuviakin räpsittiin innokkaasti, mm. mun kamera oli yhdessä vaiheessa varmaan tunnin erään pojan käsissä kun tämä ihastuneena testaili eri toimintoja. Kaupungilla muistin nakittaa kultsin kameran taakse nappaamaan kuvan mun asusta, nimeltään päälläni nähty kokonaisuus oli blogioksennus. Arvaako joku mistä tällainen nimi?

Iltaa jatkettiin “Pulpukassa” (en muista mikä sen mestan nimi oikeasti on), jossa heti alkuun törmäsin yläasteajoilta tuttuun poikaan. Ei olla varmaan viimeiseen viiteen vuoteen osuttu missään kohdakkain, ihan hullua miten pieni maailma taas onkaan. Baarissa oli porukkaa ihan mukavasti, saatiin onneksi vallattua porukallemme loosi ettei tarvinnut koko iltaa seisoskella. Musiikki oli just niin huonoa, että se oli hyvää – ja erittäin tanssittavaa siis. Tyttöjen kanssa kulutettiin tanssilattiaa ahkerasti, paljon ihania 90-luvun hittejä ja vähän jotain uudempiakin. Niin ja pääsinpä kerrankin tanssimaan hitaan biisin kullan kanssa! Hitaat tuovat mulle aina mieleen ala-asteen hipat, joissa viidennellä ja kuudennella luokalla kohokohta oli se jos pääsee tanssimaan hitaita jonkun kivan pojan kanssa. Pikkuisena kolmas- ja neljäsluokkalaisenahan hippojen päätarkoitus oli tietysti buffetin tarjonta. ;)

Nukkumaan selvittiin mutkien kautta joskus viiden jälkeen aamuyöstä, onneksi yö oli lämmin eikä tullut kylmä uinuvassa kaupungissa pyörien. Puoliltapäivin oltiin jo hereillä, ja yhden maissa pöydälle illan jäljiltä jääneet kalja- ym. pullot olivat vaihtuneet herkulliseen brunssiin. Ehdottomasti paljon parempi vaihtoehto kuin mättää heti herättyään naamaansa jotain rasvaista hesepullaa! Nyt kyllä alkaa maha kurnia, kun katsoo tuota kuvaa… Univelkaa viikonlopulta jäi aika reippaasti, sunnuntai-illalla olikin sitten parin tunnin päiväunien jälkeen ihan katujyrän alle jäänyt olo. Seuraavana yönä uni tuli nopeasti enkä edes heräillyt yöllä, kuten mulla usein on tapana.

Kiitokset siskolle hauskoista kekkereistä!

(Baarikuvan taisi nappaista K, muut ovat itse ottamiani.)

Vajaa viikko on jo ehtinyt kulua edellisestä kirjoituksesta, hupsista. Aika tuntuu katoavan johonkin, vaikken edes ole viime aikoina tehnyt töitäkään kuin silloin tällöin. Pitäisi kyllä ryhdistäytyä sillä saralla, olisi meinaan miljoona asiaa tehtävälistalla – jotenkin vain aina tulee jotain muuta paljon kiireellisempää eteen ja samat vanhat hommat roikkuvat viikosta toiseen. Mutta nyt asiaan eli viime viikonloppuun ja vappuun!

Mun vappu sujui kaikin puolin rauhallisissa merkeissä, sillä olin luvannut olla vappuaaton iltana ajokunnossa. Käytiin illalla kullan kanssa kaupungilla pyörimässä siskon ja kumppaneiden seurassa. Treffattiin porukka Taidemuseon mäellä, josta siirryttiin jouhevasti hampurilaisten kautta jokirantaan. Siskolla oli matkassa mukana uusi kameransa eli Canonin PowerShot G11, joka on mun mielestä ehdottomasti mahtavin pikkukamera mitä on! Edesmennyt rakas pokkarini, saman sarjan vanhempi malli G5, mullisti maailmani digikuvauksen suhteen – ihan turhasta kapistuksesta ei siis todellakaan ole kyse. Kääntyvä näyttö mahdollistaa kameran käytön tarvittaessa myös peilinä, kuten yllä oleva kuva havainnollistaa. Kyseinen ominaisuus on muuten todella kätevä vähän joka paikassa, erityisesti keikoilla mikäli on tällainen keskimittainen tappi kuten esimerkiksi itse olen.

Vappuaatto oli Turussa aurinkoinen, iltapäivällä meinasin läkähtyä lenkillä kun olin lievästi ylipukeutunut. Harmiksi lähdettiin liikenteeseen vasta auringon ollessa jo suhteellisen alhaalla, eipä lämmittänyt enää paljonkaan. Mulla oli päällä talven alesta ostettu tekonahkaliivi, joka oli kyllä oivallinen valinta viileään kevätiltaan. Yläosa pysyi lämpimänä koko ajan, vaikka päätä ja jalkoja vähän palelikin.

Jokirannassa vastaan tuli muutamia tuttuja, ja nähtiinpä erään pariskunnan molskahtavan laivan kannelta Aurajokeenkin. Meidän porukka jakautui jossain vaiheessa kahteen jokilaivaan, kun osa ei haalareissa päässyt Cindyyn ja osa oli sinne jo mennyt. Kullan kanssa päädyttiin Cindyyn, sillä tiesin sieltä saavan aivan täydellisen kaakaon (runsaalla kermavaahdolla!) suht edulliseen hintaan. Kotona oltiin jo hyvissä ajoin ennen puoltayötä, mä vaihdoin vaatteet ja sitten lähdettiin siskon kanssa ajelemaan kohti Saloa.

Vappupäivä aukeni työntäyteisenä, aamuvuoro varastolla siis – tuplapalkalla tietysti. Töiden jälkeen piipahdin Veturitallissa, jossa oli viimeistä viikonloppua esillä yhdysvaltalaisen valokuvaajan Steve McCurryn retrospektiivinäyttely. Pysäyttäviä kuvia, jotka saivat miettimään miten helppoa elämä täällä Suomessa oikeastaan onkaan. Ongelmat ovat aivan eri luokkaa, suurimmaksi osaksi varmasti aivan turhanpäiväisiä. Kävin myös katsomassa taidemuseon tornissa olevan Andréa Vannucchin näyttelyn Mistä arvaisin, mikä sinulle on mieleen?, joka kolahti ehkä vielä McCurryakin enemmän. Ihania kuvia mahtavassa ympäristössä! Jos joskus saisin valokuviani johonkin näytille, niin Veturitallin torni olisi ehdottomasti se mieluisin paikka.

Taidemuseolta suuntasin askeleeni torille, jossa oli alkamassa erään puolueen – en itse kyseisestä puolueesta perusta, joten siksi saa jäädä mainitsematta – perinteinen vappujuhla. Kyseiseen tapahtumaan olisin tuskin eksynyt ilman siskon vatsatanssiryhmän esitystä, mutta ihan mielenkiintoista oli seurata kerrankin jotain poliittista häppeningiä. Vatsatanssia olen pari kertaa kokeillut kovinkaan hyvin siinä onnistumatta, mutta on se vaan mahtavaa nähdä että jotkut osaavat. Puvutkin olivat upeita ja näyttivät entistä paremmilta tylsän värisellä lavalla.

Esityksen jälkeen tupsahti siskokin backstagelta ja jatkettiin matkaa torin toiselle laidalle Torikaffen luukulle. Töissä syödyt eväät olivat mahasta jo kadonneet, joten niitä paikkaamaan otettiin puoliksi sekä kanafilepatonki että pekonisandwich – hyvää oli! Mikäs siinä torilla istuskellessa, kun aurinko paistoi ja muutenkin oli mukava kevätfiilis. Tuuli tosin oli aika hurja eikä villaneule takin alla ollut yhtään liikaa, mutta sellainenhan se Suomen kevät yleensäkin on.

Samuli Putro – Elämä on juhla [2009]

Näin huhtikuun puolivälin lähestyessä tuntuu, ettei tässä kuussa muuta tehdä kuin vietetä syntymäpäiviä. Tähän saakka huhtikuussa on ollut jo serkun, kullan, siskon, toisen serkun (itse asiassa vasta huomenna mutta kahvittelut olivat jo viime viikonloppuna) sekä lukemattomien Facebook-kavereiden merkkipäivä. Lisää on vielä tulossa mm. vaarin, mummin siskon, kolmannen serkun ja Jyväskylän kaverin syntymäpäivän muodossa, olisipa edesmenneellä isoäidilläkin 91-vuotispäivä ensi viikolla. Onneksi kaikkia ei tarvitse juhlistaa kakkukahvien merkeissä, muutenhan sitä olisi ihan ähky kuun lopussa. ;) Vaikka onhan sitä kakkua saatu tarpeeksi nytkin, kaikki sentään hieman erilaisia. Kuvassa oikealla porukoiden ostama prinsessakakku, jota viime viikolla mussutettiin kullan ikääntymisen – hurjat 23 vuotta – kunniaksi. Eilen tein porukoiden, iskän veljen ja äidin vanhempien kanssa roadtripin Saloon siskon luokse, jossa oli tarjolla siskon tekemään ihan mielettömän hyvää limejuustobanaanikakkua (kuva lopussa).

Tänään menen “pitkästä aikaa” töihin iltavuoroon, olen koko alkuviikon ollut kotosalla tekemässä erinäisiä hommia. Enemmänkin olisi, mutta parempi välillä tehdä jotain josta ihan varmasti saa rahaa tiettynä päivänä. Huomenna olisi tarkoitus mennä käymään Hulluilla Päivillä, kuvaston mukaan silloin on sopivimmat tarjoukset. En mä kyllä itselleni bongannut mitään muuta kuin Niken joogamaton, joku jumppamatto olisi joka tapauksessa hankittava jossain kohtaa. Muutamaa muuta juttua pitäisi äiskälle metsästää, toivottavasti onnistaa edes joidenkin asioiden suhteen.

Seuraavaksi lähden ulos nauttimaan kevätauringosta lenkille. Olen nyt koittanut lenkkeillä säännöllisen epäsäännöllisesti, jotta tulisi liikuntaa harrastettua edes jossain muodossa. Vielä lenkkipolut kutsuvat liian harvoin, mutta ehkä se vielä tästä muuttuu parempaan suuntaan kevään edetessä. Ensimmäisillä kerroilla kengät kastuivat ensimmäisen sadan metrin aikana, lenkkaritkin ovat sen näköiset että huh huh. Pitäisi muutenkin hankkia uudet juoksupopot, vanhat ovat jo muutaman vuoden olleet käytössä eivätkä enää parhaat mahdolliset jalassa – varsinkaan kun nykyään mun jalat kipeytyvät suht helposti.

Viikate – Surut pois ja kukka rintaan [2003]