Avainsana31 päivää

8.6.2011
23:15

Paahtavan auringon alla

Kyllä on ilmoja pidellyt! Elohopea on tainnut keikkua lähempänä kolmeakymmentä suunnilleen joka päivä, onneksi sentään tuuli vähän viilentää auringon polttavaa porotusta. Töissä taas on niin hyvä ilmastointi, että välillä ihan paleltaa – pakko ottaa aamulla aina joku pitkähihainen mukaan, jos tulee liian vilu. Varastosta esille kaivetut kesäkengät ovat hiertäneet vuorotellen jalat pienille hankaumille, pari kunnon vesikelloakin on jo nähty. Jalat eivät tunnu tykkäävän mistään kengistä ilman sukkia, tarttis varmaan hellepäivinä kulkea yksinkertaisesti paljasjaloin.

Töistä puheen ollen, tämä viikko lähti käyntiin mitä parhaimmalla tavalla: mulla on nyt vakituinen duuni! Tarkoittaen siis sitä, ettei tarvitse enää miettiä mitäs sitten syksyllä tekisi – eikä ainakaan hakea töitä. Mulla oli alkuun epäilykseni tuosta hommasta, mutta pakko myöntää että olin väärässä. Nautin yllättävän paljon siitä, että väkerrän pikkusivustoja parhaimmillaan parikin päivässä sen sijaan että keskittyisin kuukauden ajan yhteen isoon sivustoon. Olen myös todella yllättynyt siitä, etten toistaiseksi ole kokenut sen suurempaa inspiraation puutetta – itse asiassa aivan päinvastoin! Pää suorastaan pursuaa ideoita ja inspiraatiota, sekä duuneihin että omiin projekteihin liittyen. Tiedä sitten onko se vain kesä ja valoisuus, mutta ainakin otan siitä kaiken ilon irti.

Kesä!

Päivä 26 – Pelkään

Suurin pelkoni on ehdottomasti se, että jollekulle läheiselle ja hyvin rakkaalle ihmiselle tapahtuu jotain. Jos joku ei tyyliin vastaa puhelimeen, alan nopeasti pelätä että jotain on sattunut (enkä kuitenkaan osaa itse vastata siihen perhanan luuriin tyyliin koskaan, eheh). Toinen pelko on tietysti se että kissoille käy jotain, varsinkin kun itse ei ole läsnä naukujien päivittäisessä arjessa.

Lisäksi pimeä sekä korkeat paikat ahdistavat jossain määrin. Hämähäkkejä ja muita ötököitä (paitsi päiväperhosia ja leppäkerttuja) inhoan syvästi. Myös hautausmaan liian tuttavalliset oravat ovat jokseenkin pelottavia. Toisinaan tunnen pientä pelkoa prätkän tai auton kyydissä, vaikka kuski olisikin ajamisensa erinomaisesti hallitseva.

5.6.2011
15:51

Kun ilmalento alkaa, on hyvä antaa sen tapahtua

Se olisi sitten kesäkuu, ollut useamman päivän jo. Näköjään neljän päivän vapaakin oli osaltani niin täynnä tohinaa, että on blogi jäänyt hieman taka-alalle. Ja oikeastaan tietokoneella istuminen ylipäänsä on ollut viime päivinä aika vähäistä. Noh, kerrankin näin päin. Kesäkuu toi mukanaan tänä vuonna myös ihanat kesäkelit, eilenkin juhlittiin ylioppilasserkkua suhteellisen täydellisessä säässä. Kuvia eiliseltä mahdollisesti myöhemmin, nyt vielä rykäisy toukokuun puolelta kun en ole ehtinyt näitä aiemmin postaamaan.

Kirsikka I
Kirsikka II

What a surprise, kevätsuosikkini kirsikka! :) Nämä kuvat on otettu viikko takaperin viikonloppuna kotikotona, nyt helatorstaina kirsikankukat olivat jo historiaa. Onneksi on paljon kuvia tältä vuodelta, voin niitä katsella vuoden mittaan seuraavaa kevättä odotellessa.

Mansikka

Kukkaa löytyi myös mansikan muodossa. Kai tuo sellainen on, vai olenkohan aivan muissa maailmoissa kasvitietämykseni kanssa? Mietin just yks päivä, etten enää kyllä muista tyyliin yhtään mitään koulun biologiantunneista. Lintujen, kasvien ynnä muiden nimet ovat haihtuneet päästä kun ei niitä varsinaisesti ole tarvinnut. En koskaan muista kumpi on varis ja kumpi harakka, leskenlehden sentään erotan voikukasta. Onneksi meillä ei ole lapsia, jotka kyselisivät kaikesta mikä tää on tai mikä tän nimi on… Mistä äidit oikeasti repivät kaiken tietämyksensä?

Omena I
Omena II
Omena III
Omena IV
Omena V

Nykyään sentään osaan erottaa kirsikan ja omenan kukinnot toisistaan, jonain vuotena sekin on mennyt multa sekaisin. Ja jos kirsikka oli tällä viikolla jo kukkansa varistanut niin omena kukki täydessä loistossaan. Omenapuita kotikotona tosin onkin huomattavasti enemmän, joten valkoista kukkaa tuntui olevan kaikkialla. Kun me joskus tulevaisuudessa löydetään itsellemme koti, jossa on pihaa, niin tahdon kyllä ehdottomasti joko kirsikka- tai omenapuun pihalle. ♥

Kuvausassistentti

Kirsikkapuun varjosta löytyi myös karvainen kuvausassistentti. Ei malttanut poika mut nähdessään enää kölliä auringossa, vaan pakko oli tulla hyörimään jaloissa. Mansikat meinasi jäädä kuvaamatta, kun linssin edessä oli koko ajan valkoista karvaa… Onneksi sitten siskokin pölähti kameran kanssa paikalle ja Miska keskitti hellyyspuuskansa siihen.

Pinkkiä pusikossa

Päivä 25 – Ensimmäinen

Ensimmäinen päivä armeijassa, naisena vapaaehtoisessa varusmiespalveluksessa. Mua ei varsinaisesti jännittänyt missään vaiheessa, jotenkin kaikki vain tapahtui. Matka Säkylään, portista sisään, tarkastukset, käveleminen yksikköön, ilmoittautuminen, tuvan etsiminen. Käveltiin muodossa, haettiin tavarat, vaihdettiin siviilivaatteet maastokuosiin. Punkan sijaaminen, tupakavereihin tutustuminen, mukessa ruokaileminen. Tavallaan kaikki tuntui kovin luontevalta, kun ei kyseenalaistanut mitään.

Illalla nukkumaan mennessä viimeiseksi hymyilin ja ajattelin, että vihdoin olen täällä ihan oikeasti.

Siitä alkoi vuosi, jota ilman elämäni olisi varmasti paljon tyhjempi, kaveripiirini pienempi enkä ehkä koskaan olisi tavannut niin täydellisesti sopivaa kumppania kuin mulla nyt on. Koko armeija-aika hyvine ja huonoine hetkineen oli kokemus, jota ei taatusti koskaan unohda.

23.5.2011
22:10

Kananmuna kavereineen

Viikonloppu tuli ja meni, sisältäen reissun Helsinkiin shoppailuineen, kuohuvineen sekä nauruineen. Palaan asiaan (ja muutamaan muuhunkin itse asiassa) vielä myöhemmin, nyt ei aivot toimi ei sitten ollenkaan. Väsyttääkin hulluna, pakko kohta painella vaan nukkumaan ja toivoa, että huomenna olisi virkeämpi olo.

Herkkumunakas

Tein eräänä iltana viime viikolla about täydellisen munakkaan iltaruuaksi. Kananmunien sekaan texmex-jauhelihan rönät ja päälle juustoraastetta, aurinkokuivattua tomaattia sekä rucolaa. Helppoa, yksinkertaista ja todella herkullista! Mausteilla sai määriteltyä suunnan kevyesti tuliseksi, eli sellaiseksi että maistuu muttei suussa hohkaa parin palan jälkeen. Toimii.

Erotin

Ylemmässä kuvassa aikoinaan tädiltä Ameriikan tuliaisiksi saatu pieni paistinlasta ja alemmassa kuvassa sen kaveri, joka myös on mun mielestä yksi kätevimmistä apuvälineistä keittiössä. Tuolla siis saa eroteltua keltuaisen valkuaisesta, nopeasti ja vaivatta. Muutamia vuosia myöhemmin ostin samanlaiset äipälle lahjaksi Stockalta, taisi maksaa kolme tai neljä euroa. Suosittelen.

Päivä 24 – Tämä saa minut itkemään

Ajatus siitä, että jollekin rakkaalle ihmiselle (tai kissoille!) kävisi jotain. Elämän epäreiluus. Väsymys yhdistettynä päivään, jolloin mikään ei onnistu. Jos oikein turhautuu jostain asiasta. Tyhjä olo, sellainen kun mikään ei tunnu miltään. Yksinäisyys.

En itke enää yhtään niin paljon kuin aiemmin ollessani yksinäisempi, toimiva parisuhde kokoaa mielen ja saa olon yleisesti positiivisemmaksi. Voi kunpa jokainen meistä löytäisi sellaisen kumppanin, jonka kanssa päivät ovat ennemmin täynnä naurua kuin itkua!

19.5.2011
19:06

Sanovat jos jossain huomaa tähdenlennon niin toivoa voit silloin mitä vaan

Varjot

Päivä 23 – Tämä saa minut voimaan paremmin

Avopuolisko, perhe, läheiset sekä ystävät – niin rakkaita ja tärkeitä kaikki. Kissat. Oma koti. Keltainen valtamerilaivani. Valokuvaus. Nauru. Liikunta. Kauniit sanat ja asiat. Websuunnittelu, HTML-tagit, CSS ja PHP-koodaus. Kevään ensiaskeleet, kesän valoisuus, syksyn kirpeät aamut, talven ensilumi. Kuohuviini. Auringonnousu kuin myös -lasku. Hyvin istuvat farkut. Syventyminen kiinnostavaan kirjaan, kun antaa mielikuvituksen laukata ja viipyy hetken tarinakuplassa. Nukkuminen oman kullan vieressä. Siivoaminen ja muut kotityöt. Hyvä musiikki. Kupponen höyryävää teetä. Viivi & Wagner -sarjakuvat.

Se, että jokaisena aamuna saa herätä tähän maailmaan.

17.5.2011
23:29

Että sellainen tiistai

Tänään on ollut jotenkin outo päivä. Aivan kuin ei edes olisi ollut tässä maailmassa. Työpäivä hujahti ohi ihan huomaamatta, varsinkin kun erään tapaamisen johdosta lähdin töistä puolituntia etuajassa. Kun kerran satuin keskikaupungille eksymään, pyörähdin myös torilla ja lähdin kotia kohti kilo mansikoita mukanani. Ulkomaalaisia tietystikin eikä yhtään niin hyviä kuin kotimaiset, mutta eipä taida suomalaista mansikkaa saada mistään vielä pariin kuukauteen. Joku jaksoi edelleen ajella torin kulmilla tämä biisi (jota soitettiin jo radiossakin!) raikuen. Hymyilytti.

Asiasta kukkaruukkuun, tai no tarkemmin ottaen lauantaina Turku Design Festivalilla tekemiini hankintoihin. Varsinaisiin tapahtumiin palaan myöhemmin, mutta aloitetaan nyt näillä.

Turku-designia

Kilpparikorvikset löytyivät kävelykadun Muoti ja Design Promenadilta, tekijä niiden takana on sellainen nimi kuin Inokindesign. Ihastuin noihin saman tien, Gnam Gnam oli pienenä lempparini noista Kinderistä tulleista kilpikonnista! Pitäisi joskus kaivaa jostain kotikodon kätköistä oma kilpparikokoelmani esiin, siitä Gnam Gnamistahan voisin vaikka väkertää kaulakorun kaveriksi noille korviksille.

Green Papayan supersuloinen hiuspampula lähti mukaan Jeti Shopin myyntipöydästä Designmyyjäisistä, linnun ja koivun yhdistelmä hurmasi alta aikayksikön. Varsinkin kun bongasin Marimekon Kaiku-mukin jostain lehdestä enkä ole saanut sitä sen jälkeen mielestäni… Ja näin offtopicina, ei muuten olisi tuo suihkuverhokaan yhtään hullumpi!

Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä Mielikuvituskirahvin pöydästä napatut tummansiniset nappikorvikset. Kokeilen noilla mitä mun korvat tykkää noista muovisista tapeista ja jos ei ongelmia tule niin sitten haen Santulta läjän samanlaisia kaikissa sateenkaaren väreissä. :)

Iltapäivän teehetki

Ai niin, yksi juttu vielä. Sellainen mistä olen haaveillut jo pitkään. Kaitaliina Klo Designin Hyrrä-kuosilla! Tuo viininpunainen väri on poistumassa tuotannosta, joten kyseisen värin tuotteita sai Turku Design Now! Kevätmyyjäisistä mukavalla alennuksella. Aivan mielettömän kaunis lintukuosin ja punaisen sävyn yhdistelmä! Pitänee harkita, josko lähiaikoina hankkisi vielä jotain muutakin samassa värissä…

Ja loppuun vielä siskolta saadut tuliaiset Kreikasta:

Kreikan tuliaiset

Viiksikoru pääsi kaulaan heti kun sen sain, kynnetkin lakkasin viikonloppuna tuolla vihreällä. Kynsilakka on about samaa sävyä kuin Havusemme! Vesimelonia sain sekä tikkarin että purkan muodossa, kumpaakaan en ole vielä maistanut mutta epäilemättä ovat herkullisia. Vesimelonifani kiittää.

Päivä 22 – Tämä järkyttää minua

Yleisesti ottaen: ihmisten välinpitämättömyys. Usein tuntuu, että kaikki tuijottavat vain omaa napaansa – viis kanssaihmisistä, ympäristöstä tai mistään muustakaan. Kunhan vain itsellä on hyvä olla.

Jaksan joka ikinen päivä järkyttyä siitä, etteivät ihmiset osaa kierrättää. Ei ole hei niin vaikeeta! Se ei yhden ihmisen teoilla ole väliä -mutina on aivan turhaa, tottakai sillä on merkitystä. Mitä useampi on hommassa mukana, sitä laajemmat ovat vaikutukset. Tiedän etten itsekään ole täydellinen, kaukana siitä, mutta tietyillä valinnoilla annan oman panokseni elämän ja maapallomme jatkumiseen. Ja pyrin jatkuvasti kehittymään tekemällä entistä parempia valintoja (ja vetämällä kanssa-asukin mukaan).

Eikä tämä välinpitämättömyys rajoitu pelkästään ympäristöasioihin, vaan moneen muuhunkin. En tajua ihmisiä, jotka polttavat tupakkaa. En niitä, jotka ajavat humalassa. En pyöräilijöitä, jotka viilettävät salaman lailla kaupungissa ilman pyöräilykypärää. En varkaita, huumeveikkoja, raiskaajia, ilkivallantekijöitä jne. – listaa voisi jatkaa loputtomiin. Ei välitetä toisista muttei aina myöskään itsestä. Se on aika surullista.

The Sounds – Something To Die For [2011]

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma