Avainsana3h + k

6.4.2014
20:40

Ollapa piha ja puutarha!

Kävin viime viikonloppuna äiskän kanssa Piha & Puutarha -messuilla ja innostuin oikein ottamaan kamerankin kaulalle roikkumaan. Pihaa tai puutarhaa meillä ei edelleenkään ole, mutta oli silti kiva fiilistellä kaikkea mitä sellaiseen voisi keksiä mahdollisesti joskus tulevaisuudessa. Mun vanhemmilla toki on lääniä kerrakseen ja äiti hankkikin messuilta monenmoista siementä ja mollukkaa (mm. liljoja ♥) pihaa varten. Itse inspiroiduin lähinnä kauniista kukista ja jutuista, joita voisi soveltaa myös kerrostalokotiin.

Laatikot
Hentoa vaaleanpunaista
Vähän erilaiset tulppaanit
Sitrus
Oranssia
Liljat - liljor
Kasvipenkit
Pakollinen lähikuva

Kannoin kotiin pari isoa nättiä neilikkaa sekä ensimmäisen saintpauliani söpöillä valkopinkeillä kukkasilla. Mies hieman kohotti kulmiaan mun mummoutumiselle, kuulemma meillä alkaa olla turnipseja jo aivan tarpeeksi. As if! Tosin tuo ainokainen ikkunalauta rupeaa kyllä olemaan turhan täynnä, mutta kohta helpottaa kun saadaan ikkunalaudat valmiiksi. Eilen ne vihdoin sirkkelöitiin oikean kokoisiksi, seuraavaksi pyöristetään kulmia sekä hiotaan ja maalataan. Sitten kelpaa ripotella kasveja ympäri kämppää, varsinkin kun ehdin jo pestä melkein kaikki ikkunat talven pölyistä puhtaaksi.

27.3.2014
22:20

Kevätauringon voimin

Kevätauringon vaikutuksesta olen tällä viikolla köhnännyt monta iltaa kotona laittaen paikkoja kuntoon. Ikkunanpesua, pyykkäystä, keittiönkaappien siivoamista ja järkkäilyä, remontin pienistä viimeistelyistä haaveilua. Työhuonekin tyhjeni vihdoin remppakamoista (kiitos miehen), nyt sitten onkin varastot aika piukassa… Keittiöremontti-ideoiden annetaan muhia vielä jonkun aikaa, sen sijaan ajattelin roudata kotikotoa yhden vanhan senkin sinne toistaiseksi. Parit hyllyt olisi myös kiva saada laitettua seinään ja värkkäyslistalla on mm. ikkunalaudat sekä kynnykset. Ehkä jo viikonloppuna tapahtuu jotain? Ihan käsittämätöntä, että huomenna tosiaan on perjantai – tuntuu kuin tämä viikko olisi vasta alkanut.

Lekottelua Pirkalla

Kuva ei liity mitenkään mihinkään, kunhan ehdin muutaman minuutin leikkiä Lightroomin kanssa. Nappasin tuon pari viikkoa takaperin tädin perheen luona vieraillessani, Kuisma siinä lekottelee tyylikkäästi Pirkka-baarijakkaralla. Tarkennus on ehkä vähän pielessä, mutta ei välitetä siitä.

5.3.2014
22:47

Vielä kerran: mennyttä ja menossa olevaa

Löysin luonnoksista tällaisen suht järkevässä muodossa olevan postauksen, joka on unohtunut julkaista. Ohopsan. Koneella istuminen on taas jäänyt vähemmälle niskaongelmien takia, joten blogissakin on ollut hivenen hiljaista. Ei siis ehkä mikään ihme, että tällaisia unohduksia sattuu. Ja ehtiihän sitä, kun kuitenkin vasta vuoden kaksi ekaa kuukautta on kulunut. Eikö maaliskuun alku ole vallan mainio ajankohta pohtia vielä kerran mennyttä vuotta..? No, tuleepa vähän mietittyä tätä parhaillaan eteenpäin rullaavaakin vuotta ja odotuksia sille.

Varpaat

Vuosi sitten tammikuussa kokosin tekstimuotoon odotuksiani alkaneelle vuodelle. Olisi ehkä ollut hyödyllistä palata niihin esim. puolivälissä vuotta, mutta se sitten unohtui. Päätin listata samaan tyyliin ajatuksia tällekin vuodelle, jospa muistaisin näitä vilkaista joskus kesällä niin homma olisi vielä mahdollisesti pelastettavissa.

Miten vuoden 2013 odotukset toteutuivat?
  • Remontti tulee ainakin pääpiirteittäin valmiiksi. (Piste!)
    Täysin valmista ei tullut, joskin joulun jälkimainingeissa pääsin vihdoin purkamaan kahden vuoden takaiset muuttolaatikot ja tavarat alkoivat löytää paikkansa. 2013 taisi kuitenkin olla se vuosi, jolloin suurin osa “pikku” projektistamme valmistui: makuu- ja työhuoneiden välinen seinä kaappeineen, uusi lattia em. huoneisiin sekä olohuoneeseen, listat melkein koko asuntoon.
  • Harkitsen joka ikisen ostoksen tarkkaan.
    Ruokakaupassa joskus pääsi lipsahtamaan, mutta noin muuten harkitsen joskus liikaakin. Vatvon ja vatvon enkä ehkä pääse lopputulokseen lainkaan, mutta eipähän tule viime vuodelta mieleen mitään minkä ostaminen tai ostamatta jättäminen harmittaisi.
  • Koitan päästä pahimmasta sokerikoukusta irti.
    Välillä menee sen suhteen hyvin, sitten taas tulee huonompia jaksoja. Joulua edeltävän 75 päivän karkkilakon jälkeen suunnittelin jopa ryhtyväni vuoden lakkoon, mutta en sitten kuitenkaan tohtinut. Monet herkut tosin ällöttävät mua nykyään, joten siinä mielessä työsarkaa on ehkä vähemmän nyt.
  • Juhlin avioitumista kaikki rakkaat ihmiset ympärillä.
    Toteutui suurelta osin. Ihan kaikki rakkaat eivät valitettavasti päässeet paikalle juhliin, mutta heidän kanssaan juhlistettiin myöhemmin.
  • Treenaan plösövartaloni hääjuhlakuosiin (ja muutan elintapojani pysyvästi terveellisempään suuntaan).
    Alkuvuosi meni loistavasti, PT:n kanssa toteutettu Fustra-setti sai pidettyä mut liikkeellä ja olokin helpottui niska/hartia-akselilla. Sitten tuli kesä; Fustra-paketti loppui ja salikäynnit vähenivät, kun en enää ollut kenellekään tilivelvollinen. Dieettimäinen ruokavalio meni puihin heti alkuunsa, mutta ehkä mä jossain määrin onnistuin järkeistämään syömisiäni. Syksyllä sekin tosin vähän karkasi käsistä ja nyt olo on vielä enemmän plösö kuin vuosi sitten.
  • Polkupyöräilen 1000 km.
    Onnistui; laskujeni mukaan kilometrejä kertyi fillarin selässä himpun vajaa 1020. Kävin vielä marras-joulukuussakin pyörällä töissä!
  • Istun vähemmän koneella. Valokuvaan enemmän. Elän enemmän.
    Koneella istuin liikaa, siinä on siis tavoitetta jatkossakin. Valokuvaamisen suhteen löysin uusia polkuja, mutta vuoden jälkimmäisellä puoliskolla kamera joutui lepäämään turhan paljon. Elämisestä en osaa sanoa, mutta ainakin matkustin muuallekin kuin Helsinkiin tai Tampereelle.

Liukumäessä
Lumienkeli
Miniukko

Suunnitelmia ja ajatuksia vuodelle 2014
  • Opettelen syömään säännöllisesti (ja kunnolla). Teen enemmän kotona ruokaa enkä mussuta herkkuja päivittäin. Miten jokin niin normaali asia voikin olla niin vaikeaa?
  • Nautin suht valmiista kodista. Välillä ehkä vähän sisustan, useimmiten ihan vaan olen. Niin ja vihdoinkin naputtelen jonkun sortin raporttia meidän remontista tänne blogiin.
  • Käyn mahdollisimman usein Tampereella, sillä kummitytön ensimmäinen vuosi on hujauksessa ohi. Syyskuussa juhlitaankin sitten jo ekaa syntymäpäivää!
  • Ikuistan enemmän päivän asujani muistoksi. Viime vuonna julkaisukelpoisia asukuvia tuli vaivaiset 74, kun yleensä ollaan huideltu yli sadassa. Blogiin sen sijaan postasin niitä enemmän kuin ennen.
  • Ryhdistäydyn bloggaamisen suhteen ja pyrin kirjoittamaan hieman lyhyemmällä viiveellä. Jos en ehdi sopivassa ajassa blogata niin jätän aiheen väliin kokonaan.
  • Teen pitkään suunnittelemani valokuvausportfolion nettiin.
  • Saan täyteen 500 löydettyä geokätköä, mahdollisesti enemmänkin. Ekan puolen vuoden aikana löytöjä kertyi 300 ja rapiat, joten tuon puolikkaan tonnin ylittäminen ei liene hankalaa.
  • Piilotan ainakin yhden oman kätkön. Tiedän jo minkälaisen ja mihin (itse asiassa ideoita on ties miten monta mielessä), mutta vielä pitäisi saada aikaiseksi.

Unessa

Alkuvuosi on lähtenyt ihan mukavasti käyntiin. Olen jaksanut käydä joka viikko Elixiassa (joskus jopa kahdesti!) ja herkuttelu on alkanut pysyä paremmin aisoissa. Ensi viikolla aloitan jälleen Fustran, tällä kertaa kimppatunteja työkaverini J:n kanssa (joka mut Fustra-maailmaan alun perin johdatti). Pyöräilykauden korkkasin tänään, aamulla oli vähän pakkasta mutta iltapäivällä kyllä kelpasi fillaroida kotiin päin viidessä plusasteessa ja auringon paistaessa. Harvoin on tällaista herkkua maaliskuun alussa. Myös listan kohta kolme on alkanut hyvin; tämän postauksen kuvat ovat edelliseltä Tampereen visiitiltäni kolmisen viikkoa sitten ja ylihuomenna lähdetään taas sinne suunnalle viikonloppua viettämään. ♥

(Kuvat omasta kamerasta, eka itse kuvattu ja loput Akkikin ottamia.)

25.2.2014
21:14

Vuoden 2013 muistelot

Jos vuosi sitten olin mukamas jotenkin ajoissa vuosikatsauksen kanssa, niin tänä vuonna homma meni kyllä aivan penkin alle. :P Tammi- ja helmikuu ovat menneet ihan älyttömän nopeasti tänä vuonna, ehkä siitä syystä ettei säiden puolesta ole oikein edes tuntunut talvelta. Eilen oli ekaa päivää kevyemmät Converset jalassa ja oli jo aivan keväinen fiilis! Kovasti vissiin povaavat, ettei kunnon talvikelejä enää edes tulisi – saas nähdä.

Oli oikeastaan aika hauska palata viime vuoden tunnelmiin nyt, kun tähän uuteen vuoteen on jo ehtinyt tottua kunnolla. Miten paljon kaikkea tapahtuikaan, pääasiassa onneksi kivoja asioita. Tässä tulee vielä kerran vuosi 2013 kuvin ja sanoin!

Tammikuu 2013

Tammikuussa…

uusi vuosi alkoi pienellä lomalla, jolloin mm. tein päivävisiitin yhteen suosikkikaupunkiini sekä päätin ottaa projektiksi kosmetiikkavarastojeni pienentämisen. Yhden viikonlopun vietin tuoreen aviomieheni kanssa Tampereella ystävien luona, toisena taas matkustin Helsinkiin ja lähdin tyttöporukalla päiväksi Tukholmaan. Juhlin kummitätini viiskymppisillä sekä kävin kakkoskaason kanssa häämessuilla inspiroitumassa tuleva hääjuhla mielessä.

Helmikuu 2013

Helmikuussa….

aloitin Fustra-treenit PT:n kanssa ja tunsin huonoa omaatuntoa kaikesta mitä suuhuni laitoin. Vietin elämäni ensimmäisen palkallisen talvilomaviikon, joka alkoi ehkä kaikkien aikojen huikeimman GOOMin merkeissä ja päättyi hauskaan iltaan Tampereella vanhojen tupakavereiden kanssa. Otin kirppispöydän lähikirppikseltä ja sainkin mukavasti tyhjennettyä varastoja. Ikuistin pinkkitukan pellolla helmikuun auringossa. Kuun viimeisenä päivänä kävimme porukalla katsastamassa tulevan hääpaikkamme.

Maaliskuu 2013

Maaliskuussa…

kävin mm. kynttiläkutsuilla (ekaa kertaa ikinä), Marimekon kanta-asiakasillassa, käsityömessuilla sekä Linnateatterissa katsomassa meille osuvasti sopivan remonttinäytelmän Rempallaan. Fustra jatkui ja luovutin tiukan ruokavalion kanssa, josta ei tullut kuin paha mieli. Treenit etenivät kuitenkin ja yläkroppa alkoi tuntua selkeästi paremmalta. Kuun puolivälissä hikoiltiin perinteisesti Supertreeneissä Naantalissa. Kuvasin jokakeväisten kukkien lisäksi tutun pallomahaa sekä kamera sai 50-millisen päivityksen.

Huhtikuu 2013

Huhtikuussa…

pääsiäisenä iskenyt flunssa kiusasi alkukuun ja jouduin pitämään treenitaukoa, mutta siitä selvittyäni korkkasin odotetun pyöräilykauden. Innostuin ottamaan kuvan päivässä ja blogilla tuli kolme vuotta täyteen. Vietimme viikonlopun Tampereella ja meillä kävi kissavieraita. Lisäksi kuun ohjelmassa oli mm. puutarhamessut, standupia tiimi-illan merkeissä, siskon synttärikemut sekä varsin inspiroiva Rock ‘n Roses -muotinäytös. Remontti valmistui vihdoin makuuhuoneen verran, oi sitä onnea kun pääsi nukkumaan oikeaan huoneeseen!

Toukokuu 2013

Toukokuussa…

ilmat lämpenivät ja kelpasi viettää aikaa ulkona niin vappupiknikin, suvun naisten puuhapäivän, kaverin synttäreiden kuin Naisten Kunto5:n merkeissä. Turku Design Festival valtasi kaupungin ja olinkin mukana festarihumussa useana päivänä. Löysin monta kivaa uutta liikettä sekä voitin ihanan design by katri/n -mekon Television kevätkarkeloista. Ihastelin jokavuotiseen tapaan kevään lempikukkiani, kirsikan- ja omenankukkia.

Kesäkuu 2013

Kesäkuussa…

oltiin jo aika lomatunnelmissa. Kesä pamahti päälle vauhdilla: oli synttäripirskeet (viimeinen kakkosella alkava ikävuosi pyörähti mulla käyntiin!) ja lapsenvahtikeikkaa ja firman kesäjuhlaa ja ties mitä vielä. Juhannusviikko oli eka lomaviikkoni, silloin mm. kävin äitin kanssa Piikkiön Arboretumissa. Juhannusaattona suuntasimme kohti pohjoista, juhannuspäivänä vierailimme Ranuan eläinpuistossa. Viimeinen kesäkuun viikko vierähtikin sitten pohjoisen jylhissä maisemissa ja rakastuin kesä-Lappiin ihan täysillä. ♥ Reissulla aloitin geokätköilyn, johon hurahdin ihan kunnolla loppukesän ja syksyn aikana.

Heinäkuu 2013

Heinäkuussa…

oli onneksi vielä lomaa jäljellä, paluu töihin koitti kuun puolivälissä. Puoliskon kanssa pyörähdimme heti kuun ekalla viikolla etelänaapurissa hakemassa hääjuomat ja viimeisenä lomaviikonloppuna vietin päivän Nauvossa mökkeillen. Raumalla ehdin käydä pariinkin otteeseen, mm. Mustan pitsin yössä vuosien tauon jälkeen. Myös lähiseuduilla tuli pyörittyä, kun oltiin päivä Ugissa ja Taivassalossa sekä sivistäydyttiin Korvensuun museossa. Kotona remontti eteni ja työhuone saatiin viimeistelyä vaille valmiiksi.

Elokuu 2013

Elokuussa…

ohjelmassa oli kaksi asumiseen ja sisustamiseen liittyvää tapahtumaa: asuntomessut Hyvinkäällä sekä Pytinkien Paris Uudessakaupungissa. Teimme äijelin kanssa yhden kunnon prätkäreissun, kun menimme viikonlopuksi Tampereelle ystäviä moikkaamaan. Hääjärjestelyt olivat mielessä varmaan joka päivä, aivan kuun alussa lähtivät vihdoin hääkutsut matkaan ja pari viikkoa myöhemmin vietettiin mun polttareita. Myös kesäteatterissa kävin äiskän kanssa, ja siskon kanssa päädyimme kätköilyreissulla täysin randomisti sirkukseen (= meille tarjottiin liput ilmaiseksi kun satuimme kävelemään ohi). Loppukuusta kuvasin työkaverin beibivatsaa Nautelankoskella Liedossa.

Syyskuu 2013

Syyskuussa…

riitti tapahtumaa! Yhdet ristiäiset, parit häät (joista toiset omat), Viikatteen keikka Logomossa. Lisäksi lähipiiriin putkahti jopa kaksi uutta mini-ihmistä. Pääasiassa kuuta värittivät kaikenmoiset hääjärjestelyt, jotka mut tuntien olivat toki suurin osa jääneet aika viime tinkaan. Syyskuun viimeisenä lauantaina oli lopulta aika juhlia ja olivat kyllä varsin onnistuneet kemut! Koristelut onnistuivat yli odotusten, ravitsemuspuoli oli hanskassa, emme kompastuneet valssatessa, vieraiden kehittelemät ohjelmanumerot kirvoittivat naurun jos toisenkin ja suunnilleen kaikilla tuntui olevan mukavaa.

Lokakuu 2013

Lokakuussa…

toivuttiin häistä ja opeteltiin jälleen arkeen ilman juhlasuunnitelmia. Ekana viikonloppuna käväisin Helsingissä, mm. pallutin kissoja ja ostin haaveilemani Samujin neuleen. Pari viikkoa myöhemmin olimme viikonlopun Tampereella ja tapasimme tulevan kummityttömme. Lokakuu oli oikein syntymäpäivien aikaa: olin peräti kolmilla synttärikekkereillä. Ostimme uuden pesukoneen, jonka mahtuminen kylppärin ovesta olikin senttipeliä. Viimeisen päivän iltana toimistolla oli Halloween-pirskeet, joiden koristeluihin ojensin auttavan käteni.

Marraskuu 2013

Marraskuussa…

iloitsin leudosta säästä ja värikkäistä ulkovaatteistani. Olin lapsenvahtina ja serkkutytön kanssa ajelutimme possupulleroita. Isänpäivänä meistä tuli pienen suloisen neidin kummitäti ja -setä. Olin Linnateatterissa katsomassa 39 askelta, minkä lisäksi kuuhun mahtui mm. tiimi-iltaa ja pikkujoulua. Remonttikin eteni taas ison harppauksen, kun mies urakoi olohuoneeseen uuden lattian. Kuu päättyi joulumyyjäisiin ja huikeaan muotinäytökseen sekä herkkuillalliseen ystävien luona.

Joulukuu 2013

Joulukuussa…

podin jonkin asteista jouluahdistusta ja yritin kehitellä annettavista lahjoista mahdollisimman käytännöllisiä. Tapahtumia riitti niin erilaisten myyjäisten, maustekutsujen, The Soundsin keikan, 40-vuotisjuhlien kuin tiimi-illankin muodossa. Joulun alla vietimme ensimmäistä hääpäiväämme ja olimme kumpikin yhteensä puolitoista viikkoa vapaalla. Lumeton jouluaatto meni kotikotona maalla ja joulunpyhinä pääsin vihdoin yli kahden vuoden jälkeen purkamaan loput tavarat muuttolaatikoista. Vuosi päätettiin hyvässä seurassa ja hyvän ruuan sekä lautapelien merkeissä ystävien luona.

Savage Garden – Truly Madly Completely: The Best Of Savage Garden [2006]

3.2.2014
20:59

Maanantain meiningit

Maanantai oli armollinen tänään ja viikon aloitus sujui aika sutjakkaasti. Aamubussissa ahmin äitin eilen mulle tuomaa Avotakan uusinta numeroa torkkumisen sijaan. Työpäivä oli ohi hujauksessa ja hiukan oli päivässä jännääkin, kun saimme vihdoin uuden esimiehen lähteneen tilalle. Aika näyttää onko uusi yhtä huippu tyyppi kuin vanha, mutta alku ainakin vaikuttaa lupaavalta.

Kotiin päästyäni selailin kylpyhuonekaluste-esitteitä ja pohdiskelimme äijelin kanssa, minkälaista freesausta meidän minikylppäri kaipaa. Siellähän ei siis missään vaiheessa ole ollut allaskaappia, vaikka mielestäni sellainen on ihan must säilytystilan kannalta tuollaisessa pienessä tilassa. Sen jälkeen sain houkuteltua miehen laittamaan viime viikolla hankitun tauluhyllyn seinälle ja sutaisipa hän vielä ulko-oveenkin toisen kerroksen liitutaulumaalia. Kotijuttuja jaksaa aivan eri tahdilla nyt kun ollaan jo niin loppusuoralla!

Täpliä kynsillä

Loppuun päivän kynnet, tai no nämä ovat olleet nyt lauantai-illasta saakka. Ostin tuon L’orealin mustavalkoisen 916 Confetti -päällyslakan häihin viime syksynä enkä ole tainnut sitä käyttää sen koommin. Silloin mulla oli mintunvihreällä pohjalla täpliä koko kynnellä, tällä kertaa koitin sutia palleroita vain kynsien juureen. Pari kerrosta tuohon sutaisin – olisi ehkä pitänyt vetäistä vielä yksi kerros lisää, jotta hippuja olisi ollut enemmän. Confetin suti oli jotenkin ihan kämähtänyt: harotti joka suuntaan ja sitä oli jokseenkin epämiellyttävä käyttää. Pohjalla on IsaDoran lakka 734 Bird of Paradise, joka on siis oranssi eikä suinkaan noin punainen kuin miltä kuvassa näyttää. Punertavien sävyjen säätäminen on ehkä hankalinta kaikista näin pimeään vuodenaikaan.

Ps. Muutama Confetti-idea vastaisuuden varalle.

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma