AvainsanaHelsinki

9.11.2013
23:47

Tryffeleitä ja muita herkkuja

Terkkuja Pirkanmaalta! Tultiin tänne viettämään viikonloppua, sillä huomenna on yhden pienen prinsessan ristiäiset ja meillä on kunnia olla kummeja. ♥ Koristeltiin tänään isoveli-Onnin kanssa tryffeleitä huomista varten, tuli niin herkullisen näköisiä että täytyy ehkä joskus itsekin vääntää johonkin kemuihin. Tulisipa vain meidän ikuisuusremontti valmiiksi, niin voisi jonkun sortin kekkereitä ylipäänsä järjestää…

Ylhäällä
Perjantaiherkut
Mää ja!
Leikki
Lepotauko

Kuvasarja ei kuitenkaan liity tähän viikonloppuun mitenkään, vaan kuvat ovat lokakuun alkupuolen Helsingin-reissultani. Yövyin tupakaverini luona Ruoholahdessa, ja perjantain kaupunkikierrokselta kotiuduttuamme kokosimme pöytään oikein kunnon herkut: patonkia, juustoja, viikunaa sekä Brunbergin suussa sulavia toffeepaloja. Illan juomana meillä oli roseekuohuva Thandi Sparkling Wine Shiraz Rosé Sec, jota jossain kohtaa kaavailtiin häidemme alkumaljaksikin. Naminam! Devon Rex -söpöläiset Sylvi & Olga ovat esiintyneet blogissa aiemminkin, viime keväänä ne käväisivät meillä ja vuosi sitten syksyllä tapasin ne ekan kerran Helsingissä. Sylvi oli kovin sosiaalisella päällä, olisi varmaan halunnut oman osansa herkuista.

24.9.2012
22:52

Habitaren parhaat palat

Jatketaan aiheella Habitare – sorry jos jollain tulee messujutut jo korvista ulos, joskin taitaa olla lähinnä sisustusblogien lukijoiden probleema. Yleisistä fiiliksistä blogatessani jätin kaksi kiinnostavinta aluetta kokonaan pois, koska halusin ihastella niitä erikseen ja oikein ajan kanssa.

Aikamatka

En muista lukeneeni mistään, että tämän syksyn messuilla oli pyhitetty iso osasto aiheelle Arkielämän designia kuudelta vuosikymmeneltä. Olin siis vähintäänkin innoissani, kun kyseinen alue tuli yhtäkkiä vastaan! Koska sisustus alkoi kiinnostaa mua vain muutama vuosi sitten, oma sisustusmakuni ja -tyylini on edelleen hieman hakusessa. Tiedättehän, siihen malliin että kun ensin tajuaa jonkun uuden asian olemassaolon niin innostuu about kaikesta, sen jälkeen vasta alkaa muodostua se mikä oikeasti miellyttää eniten. Vaikken mitään muuta osaisi sanoa, sen tiedän että suomalaisesta designista mä tykkään. ♥

Aikamatka

Aikamatka-näyttely rakentuu kuudesta tilasta, joihin on koottu aikakaudelle tunnusomaisia huonekaluja, valaisimia, esineistöä, tekstiilejä ja materiaaleja 50-, 60-, 70-, 80-, 90- ja 2000-luvun tyylien mukaisesti.
Lähde: Habitare

50-luku / 60-luku

Omat suosikkini tulivat heti alussa: 50- ja 60-luku. Olisin voinut ottaa minkä tahansa huonekalun omaan kotiini saman tien! Onneksi jotain tänne on tulossakin, kunhan vain remontista selvitään. Suomalaisen muotoilun kulta-aikaa kyseiset vuosikymmenet tosiaankin. Eikä muotoilu ollut ainoastaan kauneuden vuoksi, vaan siinä ajatus oli selkeästi myös kestävyydessä ja käyttökelpoisuudessa. Sitten se lähtikin lapasesta…

70-luku / 80-luku

70-luvustakin vielä tykkään, vaikka silloin vedettiin jo aika överiksi ja kertakäyttökulttuuri alkoi nostaa päätään; öljykriisit sun muut sentään vähän hillitsivät. Muotoilu alkoi mennä teollisempaan suuntaan ja 80-luvun tuotokset eivät enää viehätä silmääni lainkaan, vaikka elin lapsuuteni juuri tuolla vuosikymmenellä.

90-luku

90-luvun tyylin mäkin jopa muistan ja varsinkin Aikamatkalla esillä olleet kaakelimallit saivat väreet menemään selkää pitkin. Hennon sinistä, persikkaa, vaaleanpunaista – usch! Vaikka olihan silloin toki hienoakin muotoilua, Nokian ekat kunnon matkapuhelimet (no hei 5110 ja värikkäät vaihtokuoret!) ja mm. kuvassakin näkyvä Block-valaisin.

Ei ole muotia, on vain aika.

Trash hotel

Toinen kiinnostava ja erittäin inspiroivat kokonaisuus messuilla oli International Trash Hotel, joka käsitti nimensä mukaisesti romusta tehtyjä huoneita hotelliajatuksella. Loistavia ideoita ja toteutuksia, monia niistä voisi hyvin soveltaa omassakin kodissa. Pakostikin tosin alkoi ajatella miten herkästi – ja miten paljon! – ihmiset heittävät täysin käyttökelpoista tavaraa roskiin vain koska on saatava jotain uutta…


Metallista syntyy vaikkapa nojatuolit ja sänky.


Yksi lemppareistani: uunin luukuista tehty kirjoituspöytä.


Älyttömän hieno seinävaaterekki! Trukkilavoja oli toki hyödynnetty myös romuhotellissa.


Pimpattu vanha karttapallo.


Erilaisista heloista ym. väkerretty sisustusteksti.

Aika huikeita juttuja, vai mitä? Lisäkuvia voi kurkata esimerkiksi Kotilo-blogista, jonka Trash Hotel -kuvat ovat hieman eri suunnista ja yksityiskohdista kuvattuja. Tällaisten jälkeen tekee aina mieli unohtaa kaikki uusi ja pohdiskella sen sijaan miten vanhaa saisi sovitettua vielä täysin keskeneräiseen huusholliimme – katsotaan mitä vielä keksinkään. Ideoita ainakin on! Ja kotikotona myös paljon mahdollista materiaalia.

22.9.2012
19:20

Habitaressa

Pääasiallinen syy viime viikonlopun Helsingin reissulle oli Habitare, jonka parissa kului iso osa lauantaipäivästä. Aloitimme kierroksen Dekon vinkistä Ahead!-alueelta, mikä olikin onnistunut valinta – viime vuonna ensikertalaisena kun marssijärjestys (ensin pikkusälät, sitten vasta muut) ei ehkä ollut se kaikista toimivin.

Puuta puutarhaan
Oranssia! Vihreää!

Aalto yliopiston yhteistyössä japanilaisen vastineensa kanssa toteuttama Torikoju oli houkutteleva kokonaisuus, suomalaisten versio erityisesti oli inspiroiva mm. oranssien väriläikkiensä ansiosta. Ihastuin tuohon puiseen pöytä ja tuolit -settiin, jonkun tuollaisen tahdon pihallemme sitten jos (kun!) meillä joskus jotain pihamaata on.

Alemman kuvan vasemmanpuoleiset simppelit tuolit Satelliet Finlandin, oranssia sielläkin. Vihreää ja puuta myös, nams! Selkeät värit sekä tietyt puunsävyt ovat tällä hetkellä omalla mittapuullani erittäin korkealla.

POP UP WRAP UP

Kerrassaan loistava idea tämä POP UP WRAP UP -tuoli, mies varmasti arvostaisi tuollaista olohuoneen nurkassa. Voisi zipata itsensä piiloon, kun ei jaksaisi kuunnella mun juttuja. ;)

Puun sävyjä
Kattovalaisimet kauniissa puun sävyssä.

KAJO

Lapin yliopiston Kajo-osasto oli sekin hyvin inspiroiva. Puunvärinen Keinu oli kaikessa yksinkertaisuudessaan todella kaunis tuoli – ja mukava istua ja kiikkua. Myös hauska Keke-kenkäpenkki sekä hyllymoduuli Kolmikko (kuvassa) miellyttivät silmääni.

Kirjalava & X-pirtti

Trukkilavat ovat selvästi todella håt ja påp, messuilla niihin törmäsi usammalla osastolla. Oikealla perinteisen pirttikaluston moderni versio X-pirtti liittyi tapaukseen Nollasarja, joka on Mikkelin ja Kymenlaakson ammattikorkeakoulujen yhteinen oppimisympäristö. Hienoja oivalluksia sielläkin.

Muurame
Värejä Muuramen tapaan.

POP Phone
Tuleva hitti? Värikkäät POP Phone usb-luurit älypuhelimille.

Tonfisk Design

Turkulainen Tonfisk Design on tehnyt Warm-sarjastaan nyt myös mustan version. Puun ja mustan yhdistelmä on ehkä vieläkin upeampi kuin puu valkoisen kanssa.

Messuvieraat
Messunaamat.

Rutussa
Muovia rutussa.

Kauniita muotoja
Työmaahenkinen jalkalamppu ja vielä vähän lisää puuta.

Frost

Design Henna Mantereen upeita Frost-valaisimia olen ihastellut monesti aiemminkin. Käsittämätöntä miten muovista saa kuumakäsittelyn avulla luotua jotain noin mahtavaa!

Kuplat
Kuplat-valaisimia monessa värissä.

Jukka Rintala
Jukka Rintala taiteilee.

DESIGN IHANIA
Possujuttuja DESIGN IHANIA:n myyntiloosissa.

Päähallin kiertelyyn meni useampi tunti, minkä jälkeen myyntipuolen tutkailuun ei enää jaksanut panostaa ihan niin täysillä. Tein kuitenkin pari pientä hankintaa, niistä ehkä lisää toiste. Suurimmat inspiraatiot tulivat isosta hallista, myyntipuoli oli niin kovin samanlainen kuin viime vuonna ettei siellä mitään sen suurempia ihastuksia syttynyt. Jottei tämä postaus huku kuviin, päätin jättää kaikista parhaimmat palat pois ja naputtelen niistä sitten oman postauksensa. Juuri niiden ansiosta tämän vuoden Habitare oli mielestäni parempi kuin viimeksi, palataan siis astialle mahdollisimman pian.

Nyt suuntaan kotikotiin saunomaan, muksaa lauantai-iltaa kaikille!

14.8.2012
22:22

Siskopäivä

Kotiuduttuamme Tallinnasta kymmenen jälkeen illalla olimme sen verran rikkipoikkiväsy, että nukkumatti tuli noutamaan aika vikkelään. Seuraavana aamuna heräsimme suht virkeinä ja pienimuotoisen aamupalan jälkeen lähdimme siskon kanssa hakemaan autoa, jotta saisimme pakattua Tallinnan juomatuliaiset suoraan takaluukkuun. Ei niitä sinänsä paljoa ollut mutta sen verran kuitenkin, että niiden roudaaminen satamasta K-serkun luokse oli ihan tarpeeksi.

Tehtävän suoritettuamme sanoimme heipat K:lle ja kuin ihmeen kaupalla löysimme vielä autolle sopivan parkkipaikan, jossa ei tarvinnut huolehtia parkkimaksuista. Ratikka vei meidät Kauppatorille, josta kävelimme Katajanokalle tsekkaamaan tämän kesän pystyssä olevan Finnish Design Shopin pop up -kaupan. Aikamoisen komeat puitteet!

FDS pop up shop
Feline pallossa

Olisin luonnollisesti voinut viedä mukanani puolet esillä olevista tavaroista ja Feline pohti miten saisi kuljetettua Pallotuolin huomaamatta ulos… :) Läähätettyäni tarpeeksi kaikkea jatkoimme kuitenkin matkaa tyhjin käsin. Suuntasimme kohti Aleksanterinkatua, matkalla innostuimme kiipeämään Tuomiokirkon portaille istumaan ja kävimmepä myös kurkkaamassa sisällä kirkossa.

Helsinki-turisti

Iltapäivän aikana mm. ihastelimme Minna Parikan kenkiä ja laukkuja, sovitimme Jeffrey Campbellin Litoja sekä söimme lounaaksi Johto Cafen paljon kehutut salaatit (hyvää oli!). Jalat alkoivat olla tohjona monen päivän käyskentelystä, mutta onneksi aurinko paistoi eikä päivä olisi sään puolesta paljoakaan parempi voinut olla. Taisikin olla niitä harvoja kunnon kesäpäiviä tänä vuonna…

Iltapäivän kakkuhetki

Päivän päätteeksi jalat veivät Design Forum Finlandiin, jossa törmäsimme kiintoisaan Eero Aarnio -nurkkaukseen – ja istuimme jälleen Pallotuolissa, itse asiassa kahdessakin erilaisessa. Kyseinen pop up -myyntinäyttely on avoinna 29.8. saakka, kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa mikäli niillä nurkilla liikkuu! Ennen autolle palaamista istahdimme vielä Kakkugallerian pöytään Cityshoppari-tarjouksen houkuttelemana, vadelmalimejuustokakku oli suussa sulavaa ja chai latte erinomaista sekin.

Mahat makeaa täynnä hyppäsimme ratikkaan ja porhalsimme autolle, sitten nokka kotia kohti. Hei hei Helsinki, pian toivottavasti nähdään taas!

(Kuvat © Jose & Feline.)

12.8.2012
22:16

Kampin kaduilla

Parin viikon takaiset matkamuistelot jatkuvat. Pysähdyksistä huolimatta pääsimme lopulta perille Helsinkiin ja löysimme kertaheitolla autolle passelin parkkipaikan. Ei muuta kuin reput selkään ja kohti majapaikkaa eli K-serkun valtakuntaa. Siinä kävellessä oli vielä suht lämmin, aurinko paistoi ja mä heitin kameran kaulalle näpsien muutaman ruudun silmään osuneista jutuista.

V-sana
Aaargh!
Koristeltu seinä
Paperimukiasetelma

K-serkun luona hetken hengähdettyämme päätettiin vielä lähteä koko konkkaronkka pyörähtämään kaupungilla, päätavoitteena kurisevien vatsojen täyttö. Menomatkalla jo alkoi tuntua siltä, ettei toppi & shortsit -kombo ollutkaan enää täysin riittävä varustus… Laukusta sain sentään kaivettua “hihat” (= Piecesin superkätsy boleroasia) käsivarsia lämmittämään, mutta enemmänkin olisi saanut olla. Omalla kohdallani One Way pelasti koivet kylmettymiseltä: Levi’s Demi Curvet rokottivat tiliä 20e verran ja sujahtivat jalkaan Memphiksen (Holy Halloum!) vessassa, joten kotimatkalla ei palellut ihan niin paljoa.

Suomen kesä ♥

Retropop – Pieni ja ihmeellinen [2008]

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma