AvainsanaHelsinki

Perjantain hautajaisten muistotilaisuus jäi valitettavasti äiskän ja mun osalta lyhyeksi, sillä meidän oli seitsemältä määrä olla jo Helsingissä. Ihan aikataulussa ei pysytty, mutta onneksi ei kovin paljoa myöhästytty. Äipällä oli siis luokkakokous silloin illalla, ja mä matkustin siinä siivellä tsekkaamaan K-serkun uuden kodin Helsingin keskustan tuntumassa.

Silloin illalla ei enää jaksettu muuta kuin syödä ja löpistä, olin vasta joskus kahdeksan jälkeen perillä kun piti heittää äiti kokouspaikalle ja sen jälkeen saada vielä auto parkkiin. Lauantaina herättiin aikaisin ja oltiin jo ennen yhdeksää kävelemässä kaupungille. Oltiin edellisenä iltana päätetty lähteä käymään Valtterin kirpputorilla, kun siitä aina kaikissa pääkaupunkibloggaajien kirjoituksissa niin kovasti kohkataan.

Mutkien kautta selviydyttiin paikalle, mutta löytöjä ei tehty kumpikaan vaikka kierrettiin koko paikka läpi. Olihan se juu iso mesta ja paljon myyjiä, mutta aika samanlaista tavaraa siellä oli myynnissä kuin kirppiksillä yleensäkin (= vanhoja nyppyyntyneitä vaatteita sekä tuhansittain kaikkea pikkukrääsää). Ainut ero oli ehkäpä ne lukuisat myyntipaikat, joissa oli tavaraa ihan järjettömästi ja kaikki uudelta näyttävää – ja myyjänä aina ei-suomalaisen näköinen tyyppi…

Kaupunkiin tullessamme piipahdettiin pikaisesti MP-myymälässä vähän kauempana, kun ratikkalippu oli sopivasti voimassa. Sitten jatkettiin Aleksanterinkadulta eteenpäin Erottajalle, jossa treffattiin äiti ja lähdettiin valumaan kohti eväspaikkaa. Matkan varrelle osui mm. Salainen Agentti ja useampia sisustusliikkeitä, joista mä en kuitenkaan tehnyt mitään hankintoja.

Lopulta päästiin kahvipöydän ääreen, jalat ehkä hieman hoosiannaa huutaen. Koska meillä ei ollut mikään jättinälkä, valinta oli piskuinen SIS. Deli + Café Kalevankadulla. Kahvila oli täynnä ja hieman ahdaskin, mutta superherkullinen leipä pelasti iltapäivähetken. Olisi kyllä ehkä pitänyt valita tuoremehu teen sijasta, se olisi ollut varsin täydellinen yhdistelmä kalkkunasämpylän kanssa. Herkullista oli joka tapauksessa!

Tankattuamme itsemme pyörittiin vielä tovi Forumissa, kunnes suunnattiin takaisin kohti K:n kämppää. Helsinki 10 oli sopivasti siinä matkalla, joten poikettiin siellä ihmettelemässä mm. 350 euron kuvioituja leggingsejä. Silmiin osui myös ne Acnen möhköpopot, joihin on monissa (välihuomautus: mun on niin ikävä Piretin mahtavia asuja ja kuvia!) muotiblogeissa rakastuttu – ja pakko myöntää, etten yhtään ymmärrä miksi. Kuvissa näyttävät sinänsä ihan ookoolta, mutta livenä olivat jotenkin todella mohlon oloiset. Sen sijaan Gaudeten ikkunasta bongatut Pistolit olivat luonnossa upeammat kuin kuvissa, vaikkakin itse päätyisin todennäköisesti ennemmin kyseisten popojen lyhytvartisiin versioihin.

Helsinki 10:n sisäänkäynti oli aika vaikuttava kasveineen ja valoineen, aivan kuin olisi astunut toiseen maailmaan. Tällaisia ovensuita lisää liikkeisiin, kiitos.

Mulla olisi kerrankin ollut varaa sijoittaa johonkin vaatekaapin peruspilariin, jopa vähän laadukkaampaan sellaiseen, mutta eihän sitten tietenkään löytynyt mitään mieluisaa. En halua tehdä turhia ostoksia, joten parempi vain olla ostamatta mitään kunnes jossain vaiheessa tulee jotakin sopivaa vastaan. Ihan tyhjin käsin en sentään palannut kotiin, sillä ajettiin vielä kotimatkalle lähtiessä Varustelekan kautta. Mutta se onkin sitten aivan toinen tarina, johon palataan seuraavalla kerralla.

Savage Garden – Truly Madly Completely: The Best Of Savage Garden [2006]

Tämä(kin) viikko on – yllättäen – ollut taas kovin kiireinen, eilenkään en ehtinyt koneelle lainkaan. Kaikenlaista olisi mielessä tänne blogiin päivitettäväksi, mutta täytyy nyt tyytyä naputtelemaan näitä juttuja joitakin päiviä jälkikäteen.

Viime perjantaina meidän piti Felinen kanssa lähteä iltapäivällä ajelemaan kohti pääkaupunkia, mutta siskorukka oli niin flunssainen ettei ollut tarpeeksi kuosissa keikkailuun. Ilmoitin sitten kullalle, että hei kun tuut kotiin niin lähdet sitten mun kanssa Helsinkiin. Ei ehkä vastannut pojan suunnittelemaa viikonlopun aloitusta, mutta kuulemma ihan mukavaa oli tehdä tällainen minireissu kahdestaan.

Matkalla oli todella kummallinen sää: välillä aurinko paistoi kirkkaasti ja yhtäkkiä taas tuli vettä taivaan täydeltä. Ei liene yllätys, että näkyi sateenkaari? Ja itse asiassa kaksikin jopa:

Mutkien kautta saatiin auto parkkiin Ruoholahteen, jossa hypättiin metroon ja hurautettiin keskustaan. Kulta pyöritteli ihmeissään päätään laskeutuessamme alas metrolle ja mumisi jotain elokuvamaisuudesta – tajusin sitten vasta kysyä eikö poika ollut aiemmin metrossa ollut. Ei kuulemma ollut edes nähnyt muuta kuin elokuvissa, joten siitä tuli sitten kultsin ensimmäinen metromatka. Täytyy joskus viedä herra tutustumaan Tukholman, Pariisin tai Lontoon metroon…

Keskustassa mä halusin ehdottomasti käydä tutustumassa viime keväänä avatuissa Monkin ja Weekdayn liikkeissä, poikettiin myös Aleksanterinkadun H&M:ssä tsekkaamassa Suomen ainoa H&M Home -myymälä. Mitään tahtoosaada-juttuja ei pahemmin tullut vastaan (pankkitili kiittää!), mutta yhden hankinnan tein: etsimäni hattu löytyi vihdoin Monkista! Olen haaveillut tuollaisesta “hassusta hatusta” pitkään eikä vastaavia ole näkynyt missään, yleensä kaikissa on ihan liian leveä lieri. Nyt kuitenkin tuli juuri oikeanlainen vastaan, vieläpä siedettävään kahdeksantoista euron hintaan.

Aleksanterinkadulta käppäiltiin Forumiin, jossa mä kävin ensin kuolaamassa kenkiä Vagabond-liikkeessä ja sitten taltutettiin pikkunälkä Arnold’silla. Bagelit mahassa otettiin suunnaksi The Circus, jonne jonotettiin hetki viileässä syysillassa bilevaatteissaan hytiseviä tyttösiä ja niiden kännihöpötyksiä hihitellen. :) Sirkuksen keikkailta oli tanssimusiikkipainotteinen ja paikalle houkutellut nimi Cascada, joka on pitänyt mun henk.koht. amispoppisuosikeissani kärkisijaa jo useamman vuoden. Toimii loistavasti myös lenkkimusiikkina!

Ennen illan pääesiintyjää odotellessa lavalle nousi vajaan tunnin ajaksi K-System, jota en ole tainnut muutamaa radiossa soinutta biisiä enempää kuunnellut. Ihan ok musiikkia, vaikkakin mun korvaan kappaleet olivat keskenään aika samanlaisia. Joka tapauksessa passeli lämppäri saksalaiselle eurodancelle kyllä.

Tapahtumaan sai myös alaikäiset lippuja, minkä seurauksena paikka oli jaoteltu sallittuun ja K-18 alueeseen. Lavan edusta (= tanssilattia) oli tietystikin kaikille avoin, K-18 paikkoja olivat lähinnä baaritiskien ympäristöt. Sinänsä ihan toimiva systeemi, sillä tanssilattialla ei kukaan heilunut tuoppien kanssa kuten tuollaisilla baari-/klubikeikoilla yleensä. Yleisö tietysti oli osittain hyvinkin nuorta, mutta ärsyttävimpiä tapauksia oli ennemminkin ne juuri täysi-ikäistyneiltä näyttävät, jotka olivat mitä ilmeisimmin unohtaneet käytöstavat. Kummallisinta oli, että miespuoliset osasivat kyllä käyttäytyä mutta nuorten naisten käytöksessä oli todellakin toivomisen varaa.

Cascada aloitti puolisentuntia annetusta showtimesta myöhässä, mutta eipä kello silloinkaan ollut vielä kuin puoli kymmenen. Tuollaisissa ikärajattomissa keikoissa on se hyvä puoli, että ne alkavat yleensä ajoissa eikä tarvitse odottaa mihinkään puoleenyöhön ennen kuin artisti ilmestyy lavalle, missä kohtaa iso osa yleisöstä on jo aivan lärvit.

En osannut odottaa mitään, mutta silti armeijapukuiset miehet saivat yllättymään lavalle astellessaan. Koppalakit ja takit vaihtuivat melko pian verkkopaitoihin ja keikan aikana hepuilla näkyi ties mitä pientä lisäasustetta kuten kaasunaamarit. Tanssia pojat kyllä osasivat! Laulaja näytti suunnilleen siltä kuin ajattelinkin, tosin esimerkiksi yhtyeen nettisivuilla olevat kuvat on a) otettu pari vuotta sitten tai b) käsitelty aika rankalla kädellä – sen verran nuoremmalta näyttää kuvissa kuin livenä.

Cascadan setti oli harmiksi yllättävän lyhyt (n. 45 min) ja tuntui loppuvan juuri kun päästiin vauhtiin. Uusimmat hitit kuten Pyromania, Evacuate The Dancefloor ja What Hurts The Most kuultiin tottakai, vanhemmasta tuotannosta (jota olen siis eniten kuunnellut) tuli Everytime We Touch, Bad Boy sekä useamman biisin pätkistä (mm. Miracle, Truly Madly Deeply) koottu kokonaisuus. Ensimmäisen levyn lemppareistani jäin kaipaamaan Ready For Love– ja Wouldn’t It Be Good -kappaleita, mutta niitä nyt ei muutenkaan ole kauheasti missään soitettu.

Yhteenvetona keikkatarjonta oli Helsinki-reissun arvoinen, The Circus paikkana ei mitenkään erikoinen vaikka nettisivujen perusteella voisikin kuvitella muuta. Ehdottomasti menisin Cascadaa kuuntelemaan uudestaankin, mieluiten ehkä jossain festareilla tms. – voisi sinänsä toimia jopa klubikeikkaa paremmin. Vielä kun pääsisi toisen amispoppilempparini eli Groove Coveragen näkemään livenä… Moonlight Shadow livevetona, oih!

(Kaikki kuvat © minä itte.)

Cascada – Evacuate The Dancefloor [2009]

Viime yönä oli töissä sen verran hiljaista, että meidät vuokraihmiset laitettiin jo kahdelta kotiin. Samoilla linjoilla mennään myös tänään, sillä ensi yön vuoro peruttiin jo etukäteen. Loppuviikostakaan tuskin tulee työtarjouksia eli nyt vain on pidettävä peukkuja, että ensi viikolla vilkastuu. Damn, just ehdin päästä töiden makuun.

Seuraavaksi on aika palata hetki taaksepäin, tarkalleen ottaen 19. päivään pian loppuvaa kuuta – ja Nighwishin keikkaan Helsingissä. Oltiin paikalla samoihin aikoihin kun Apocalyptica aloitti lämmittelykeikkansa, ja omalla kohdallani ilta alkoi oikein kunnon ketutuksella. Mulla oli digipokkari laukussa, sillä ajatuksissa oli ottaa siskoskuva ennen keikkaa, eikä viimeksi Nightwishin Hartwallin keikalla laukkuja mitään läpikotaisin tongittu. Tällä kertaa oli toisin: laukun sisältö käytiin tarkkaan ja hartaudella läpi, samoin jokaisen sisälle pyrkijän kroppa. Eihän sitä kameraa sitten saanut viedä sisään lainkaan vaan piti jättää narikkaan. Kumpikohan tällaisen säännön oli mahtanut tehdä, Hartwall Areena vaiko artisti itse? Kummalliselta se tuntuu, koska eihän tuollaisella pikkupokkarilla saa keikkaolosuhteissa muuta kuin tärähtäneitä ja rakeisia otoksia, joista ei taatusti ole muuta iloa kuin muisto kuvan ottajalle paikalla olemisesta. Viimeistään siinä kohtaa, kun Hietala kehoitti yleisöä antamaan valoa “kaikilla sytkäreillä, kännyköillä ja kameroilla” kirosin Hartwallin mielessäni kauimpaan hevonkuuseen. Järkkäritkin ottivat homman ihan tosissaan, eräs lähistöllä istuva kaveri nimittäin heilutteli kännykkää valona ja järkkäri tuli osoittelemaan lampulla kihisten, että “nyt se kamera pois, täällä on kuvaaminen kielletty”. o_O

Kuva © Toxic Kitten

No, sisään päästiin joka tapauksessa ja Apocalypticaakin kuunneltiin ehkä viimeisen vartin verran. Nightwish aloitti ajallaan eikä bändien välissä näin ollen ollut liian pitkää taukoa. Keikka alkoi 7 Days To The Wolves -biisillä, minkä jälkeen tuli niin kappaleita uusimmalta Dark Passion Play -levyltä kuin myös bändin vanhempaa tuotantoa. Uudet biisit menivät kyllä, mutta vanhat kuulostivat auttamatta laimeilta verrattuna Tarja Turusen versioihin. Pahin oli ehdottomasti Walking In The Air, Olzonin ääni ei yksinkertaisesti taipunut riittävästi kyseiseen kappaleeseen. Ikisuosikkini Ever Dream ja Wishmaster olivat setissä ehdottomasti plussaa, mutta uusimman levyn paljon soitetun Bye Bye Beautifulin puuttumisesta annan ison miinuksen.

Kaiken kaikkiaan Nightwishin parivuotisen kiertueen päätöskeikka oli hyvin erilainen kokemus kuin vastaava tapahtuma syksyllä 2005. Entisessä Nightwishissa Tarja Turunen oli kuningatar, johon yhtyeen vetovoima hyvin pitkälti perustui. Nykyinen Nightwish on olemukseltaan täysin erilainen, ja Olzon vaikuttaa enemmänkin pirteältä partiotytöltä jammaillessaan ympäri lavaa laulamisen lomassa. Vielä esiintyjääkin enemmän risuja saa esiintymispaikka, harkitsen vakavasti ryhtyväni boikotoimaan Hartwallia viimeiseen asti. Kameraepisodin lisäksi laittoi ketuttamaan se, ettei joka puolelta katsomoa oltu varmistettu näkyvyyttä lavalle. Meillä oli paikat suhteellisen samassa kohdassa kuin edelliselläkin kerralla, jolloin yläkatsomosta oli täydellinen näkyvyys sekä lavalle että screeneihin. Tällä kertaa näkyvyyttä kuitenkin peitti korkea “pylväs” kaiuttimia, minkä takia esimerkiksi Olzonista näkyi vain vilahdus silloin tällöin. Sen olisi vielä kestänyt mikäli screenit olisivat korvanneet menetyksen, mutta ei: screenit oli suunattu niin, ettei meidän paikkojen kohdalta nähnyt niistä kumpaakaan. Keskellä hallin kattoa roikkui iso möhkäle täynnä screenejä joka suuntaan, mutta sehän ei tietystikään ollut käytössä. Olisi mielenkiintoista tietää miksi ei, ja vielä mielenkiintoisempaa olisi tietää minkälainen taliaivo ei varmista sitä, että kaikkialta näkee artistin edes jollakin tapaa.

Kuva © Toxic Kitten

Niin että kiitos vain keikkakokemuksesta, Nighwish ja Hartwall Areena! Tämän syyskuisen lauantai-illan seurauksena tuskin menen enää Nightwishia katsomaan muuta kuin festareilla (ja silloinkin vain jos siellä on samana päivänä muita mielenkiintoisia esiintyjiä) sekä harkitsen kahdesti ennen kuin astun uudestaan jalallani Hartwallille. Muiden keikalla olleiden kommentteja otetaan mieluusti vastaan.

Nightwish – Century Child [2002]

Lauantaiseen keikkaan palaan myöhemmin tällä viikolla, nyt en ehdi enkä kykene muodostamaan sellaista tekstiä aiheesta kuin tahtoisin. Reissusta kuitenkin sen verran, että jätettyämme auton Pasilan asemalle junailtiin itsemme kaupungille pariksi tunniksi. Siskon kanssa kierrettiin kauppoja lähinnä Forumissa, josta löysin erään pitkään ja kaikkialta etsimäni asusteen. Mahtava H&M menin ketjurannekoru on vilahtanut yhdessä jos toisessakin blogissa, minkä seurauksena olen kironnut lähiseudun Henkkamaukat kun kyseistä korua ei niiden valikoimissa ole näkynyt. Onneksi osuin paremmille apajille vielä hyvän sään aikana!

Ketjurannekoru siis H&M:ltä hintaan 4,95e. Tuossa kuvassa näkyy toinenkin uudehko rannekoruhankinta, palloniittikoru lähti mukaan Lindexin lasten osastolta vajaalla neljällä eurolla. Kerrankin tuollainen rannehässäkkä on tarpeeksi pieni eikä jää liian väljäksi mun ranteeseen. Yksirivinen niittirannekorukin houkuttelisi, mutta toistaiseksi olen sen jättänyt kauppaan.

Tänään olin töissä aamuvuorossa, huomenna sama juttu. Yllättävän helpolta tuntui herätys aamuneljän jälkeen, nyt tosin väsyttää jo aika hyvin. Ei muuta kuin illalla ajoissa nukkumaan niin ehkä huominenkin sujuu ongelmitta. Ainakin näin alussa työ tuntuu mielekkäältä ja mulle oikeastaan aika passelilta, vaikkei sinänsä ole lähelläkään omaa alaa. Toisinaan taitaa olla ihan paikallaan vaihtaa alaa, edes joksikin aikaa. Töiden jälkeen käväisin kaupungilla, sillä sisko soitti eilen ja pyysi hakemaan mua muutaman kappaleen tällaisia:

Viikate heittää keikan Klubilla lokakuussa ja sinne siis suunnataan siskon kanssa. Viikatteen uusin lätty Kuu Kaakon Yllä tipahti tänään postiluukusta ja onkin pyörinyt soittimessa siitä saakka. Kesän keikoillakin kuultu Viina, terva & hauta taitaa olla levyn menevin raita, kieltämättä aika loistovalinta levyn ekaksi singleksi.

(Silmälasit Miu Miu / jättihuivi ja vakosamettijakku vuosien takaa H&M Divided / pinssit sieltä täältä / trikoopaita Object Collectors Item / farkut Only / ikivanhat tennarit Adidas.)

Kotimatkalla pysähdyin räpsäisemään syksyisen omakuvan, mukavasta teinivinkkelistä tietysti. Aurinko paistoi ihanasti ja suht lämpimästikin, pikkasen tahtoi tulla kuuma jakun ja huivin kanssa. Vaikka ei näissä keleissä kyllä mitään vikaa ole, aurinkoiset syyspäivät voittavat aina harmaan sadeilman. Loppuun vielä eilen naurattanut kuva: pehmopossupulleroni Chloé kävi pesulla pyykkikoneessa ja hihittelin possun pörröistä ulkomuotoa hyvän tovin. :)

Viikate – Kuu Kaakon Yllä [2009]

Mun bloggaaminen ei näytä oikein onnistuvan nykyään, johtunee siitä etten vietä aikaa koneella oikeastaan lainkaan. Oma kone on edelleen kotikotona, sillä käytiin eilen vasta tilaamassa nettiyhteys uuteen kämppään. Ihana 100/10 Mbps yhteys pitäisi aueta ensi viikolla, joten lähipäivinä roudaan todennäköisesti koneeni Turkuun.

Pääsin vihdoin tekemään ensimmäisen kunnon työpäivän torstaina, alku meni totutellessa mutta loppupäivä sujui jo ihan mukavasti. Työpäivä hujahti ohi ihan huomaamatta ja taisin unohtaa yhden tauonkin pitää… No, ensi kerralla olen skarpimpi. Seuraavaksi menen töihin maanantaina, ensi viikolla toivottavasti pääsee enemmänkin hommiin.

Tänään lähdetään koko perheen voimin Helsinkiin, jossa Nightwish heittää illalla keikan Hartwall Areenalla. Olen nähnyt Nightwishin livenä viimeksi vähän ennen kuin Tarja Turunen sai monoa yhtyeestä, joten mielenkiinnolla odotan minkälainen on Nightwish Anette Olzonin kera. Yllä oleva kuva tallentui edesmenneeseen Canonin PS G5 -digikameraani Provinssirockissa 2005, jolloin näin Nightwishin ensimmäistä kertaa livenä. Oli muuten aivan mahtava keikka! Toivottavasti tänään on odotettavissa jotain saman suuntaista.