AvainsanaHerqperc

19.2.2009
15:42

Päivä kuvina: 180209

Lily Allen – It’s Not Me, It’s You [2009]

Tykkään lueskella blogeista “päiväni kuvina” -tyyppisiä postauksia, mutten ole koskaan tehnyt sellaista itse. Näin lomaillessa on hyvää aikaa toteuttaa pitkään mielessä pyörineitä ideoita, joten eilisen tuoksuesittelyn perään läjäytän heti koko eilispäiväni kuvamuodossa (ja vähän tekstiäkin).

Klo 11.29

Klo 11.29
Edellisillan baarireissu vaati veronsa ja sain kammettua itseni ylös sängystä vasta vähän ennen puoltapäivää. Luonani yötä ollut sisko lähti kotiinsa joskus puolenpäivän maissa.

Klo 12.18

Klo 12.18
Villivadelmalla maustettu kivennäisvesi sai olon selvästi raikkaammaksi siinä sivussa, kun tsekkasin Blogilistan suosikkieni päivitykset. Eilen Blogilista oli vielä vanhanlaisensa, tänään ruudulle pamahti uudistettu versio. Vielä en ole ehtinyt sen enempää tutustua uuteen sivustoon, mutta ainakin ulkoasu on vanhaa tyylitellympi.

Klo 12.40

Klo 12.40
Sansu tuli käymään ja toi mukanaan laskiaispullia. Keitettiin kannullinen suklaateetä, jonka kera mussutettiin ihanat hilloiset ja kermavaahtoiset pullat, naminam! Puolitoistatuntista pidempäänkin olisi voinut pölistä, mutta Sansun piti lähteä takaisin kouluun ja mulla oli kampaaja-aika.

Klo 14.23

Klo 14.23
Istuin mukavasti kampaajan tuolilla vakiokampaajani Kristiinan leikellessä tukkaani siistimpään kuosiin. Mulle on tärkeätä käydä aina samalla kampaajalla, sillä niin jutustelu sujuu ongelmitta plus kampaaja osaa tehdä hiuksilleni juuri sitä mitä toivonkin. Kristiina on äidin tuttu vuosien takaa ja hoitanut meidän perheen naisten hiusasioita jo vuodesta nakki (eli jostain 90-luvulta saakka ellei peräti kauemminkin).

Klo 14.42

Klo 14.42
Kampaajalta painelin Hansan suuntaan ja kävin tarkistamassa Lindexit* hajottamieni sukkisten varalta (ei löytynyt :/). Piipahdin myös Seppälässä* ostamassa vanulappuja sekä sähkönsinistä halpiskynsilakkaa (täydellisen väristä mutta vähän heikkolaatuista).

Klo 15.20

Klo 15.20
Sisko soitti ja pyysi mukaansa Jimm’s PC-Storeen*, jonne oli poikaystävänsä H:n kanssa menossa. Tarkoitus oli mennä hakemaan H:lle tuuletinta, mutta ainoa ostos oli söpö pinkki mp3-soitin siskolle (tuuletin kyllä tilattiin myös).

Klo 16.07

Klo 16.07
Kuvasin hajuvesiäni postausta varten. Kommenteissa muuten oli puhetta hajuvesien säilyttämisestä, mitä en ole koskaan tullut sen tarkemmin ajatelleeksi. Itse säilytän ne kuvassa näkyvällä tavalla, onkohan se huono vaihtoehto? En mä kyllä ole koskaan huomannut mitään muutoksia tuoksuissa.

Klo 16.33

Klo 16.33
En ollut syönyt muuta kuin sen laskiaispullan silloin päivällä, joten maha kaipasi kunnon ruokaa. Päädyin helppoakin helpompaan sapuskaan: nuudeleita tonnikalatomaattikastikkeella sekä fetaa, avokadoa ja kaurapaahtoleipää. Juomaksi tietysti lasillinen rasvatonta maitoa, maito on mun mielestä ehdottomasti paras ruokajuoma. Ruuan seuraksi nappasin pöydälle postiluukusta edellispäivänä kolahtaneen Olivian*.

Klo 17.01

Klo 17.01
Ruuan jälkeen oli tiskien vuoro. Mä en pienenä joutunut kotona kiitos tiskikoneen pahemmin tiskaamaan, joten en koe tiskaamista mitenkään vastenmielisenä. Ehkä pikemminkin päinvastoin, jossain määrin se on rauhoittavaa puuhaa.

Klo 17.51

Klo 17.51
Yksi niistä varmaan viidestä kerrasta päivän aikana, kun puhuin kullan kanssa puhelimessa. Kamala ikävä, onneksi poika huomenna tulee lomille. ♥ Tuon luurin ostin muuten jokin aika sitten, kun vanha kännykkäni alkoi oikutella. Nokian malli 2680 slide* oli edullinen, mutta nätti se on ja kaikin puolin toimiva kapistus.

Klo 17.55

Klo 17.55
Puhelun jälkeen laitoin hiusvärin* päähäni ja jäin jännityksellä odottamaan lopputulosta. Sävy oli joku extrasupervaalentava, joka vaalensi hiusteni punertavaa väriä eikä pelkojeni vastaisesti edes juuresta tullut liian vaaleata. Vielä kun saisi keltaisen sävyn pois pehkosta niin oltaisiin aika lähellä toiveitteni väriä.

Klo 20.14

Klo 20.14
Istahdin suihkunraikkaana koneelle ja mm. päivitin blogin. Taisipa kultakin soittaa siinä välissä ja roikuin puhelimessa jonkin aikaa. Dataamisen lomassa yritin parannella aamusta saakka kipeältä tuntunutta kurkkuani vihreällä teellä.

Klo 22.17

Klo 22.17
Semikipeä olotila sai mut kaipaamaan sohvan lämpöä, joten kellahdin sohvalle fleecehuopaan kääriytyneenä ja laitoin kaapista löytyneen leffan pyörimään. Mulla tosiaan on telkkari muttei digiboksia, eli tv-ohjelmat jäävät multa katsomatta. Ennen töllö nökötti suljettuna suurimman osan ajasta, mutta alettuani seurustella – ja pleikkarin muutettua mun luokse – telkkarillakin on taas jotain virkaa.

Klo 00.01

Klo 00.01
Elokuvan katsottuani lueskelin hetken Oliviaa, kunnes sammutin valot ja siirryin unten maille. Unikaverina toimi kullan puuttuessa possupalleroni Chloé, jonka joku saattaa muistaa vanhasta blogistani. :)

* TOIM. HUOM. Tämä ei ole maksettu mainos. Jos mainittu taho (tai kuka tahansa muu) tahtoo tämän postauksen hyvästä antaa mulle rahaa ja/tai tuotteitaan, en laita vastaan. Sähköpostilla voi ottaa yhteyttä.

(Mp3-soittimen kuva: Creative Zen Stone 1GB.)

17.2.2009
20:56

Lähes kadonnut kaulakoru sekä kenkäihastus

Röyksopp – Melody A.M. [2001]

Onpas taas ollut päivä! Heräilin rauhassa vähän ennen puoltapäivää ja saatuani silmät auki siirryin – yllätys yllätys – tietokoneen ääreen. Iltapäivällä sisko soitti ja houkutteli kanssaan kaupungille, ei tarvinnut kauaa houkutella. Kierreltiin jonkin aikaa kaupoissa, kunnes sisko halusi välipalalle Cafe Braheen. Siskon kehuma aurajuustolla täytetty croissant oli hyvä ja ISO, kermavaahtokaakao sen sijaan pienoinen pettymys – varsinkin kun kermavaahto maksoi 30 senttiä ekstraa. Mielestäni kermavaahdon pitäisi ehdottomasti kuulua oletuksena kaikkiin kahvilakaakaoihin!

Aurajuustocroissantia, nam!

H&M:llä intouduin sovittamaan ison läjän vaatteita ihan vain huvikseni siskon pudistellessa päätään. Yhdet merimieshenkiset housut jätin haikeudella kauppaan: huolimatta 9 euron hintalapusta en raaskinut kantaa kotiin housuja, jotka olivat ihanat mutta joille mulla tuskin olisi käyttöä. Kotona laittaessani päivän asua Flickriin tajusin jättäneeni ihanan lintukaulakoruni jonnekin matkan varrelle, todennäköisesti sinne H&M:n sovituskoppiin. Onneksi asun keskustassa, ei muuta kuin ulkovaatteet niskaan ja takaisin kauppaan. H&M:llä oli onneksi hiljaista ja päivällä käyttämäni sovituskoppi vapaana – siellähän koruni roikkui edelleen nätisti naulassa! Rahallista arvoa kyseisellä korulla ei ole (ostettu H&M:n lasten puolelta), mutta pidän siitä kuitenkin kovasti.

Selailin eilen illalla eBayn valikoimaa, pääasiassa tutkailun kohteena olivat eläinkuosiset sukkahousut ja leggingsit (joita löysinkin muutamat varteenotettavat) mutta myös joitakin kenkiä tuli matkalla vastaan. Jos en olisi rahaton varusmies, olisin aivan taatusti huutanut näitä järjettömän upeita sandaaleita:

Ehkä upeimmat sandaalit ikinä?

Tuollaiset kun saisi kesällä sujauttaa jalkaansa esimerkiksi tyllihameen kaveriksi, ah sitä kontrastia! Eikä kantapään takana olevat vetoketjut yhtään pienennä kenkien ihanuutta, päinvastoin. Kiinnostuneille tiedoksi: kenkiä eBayssa myy Urban Original -niminen kauppa ja niitä on saatavilla em. mustan värin lisäksi ruskeana, valkoisena sekä kultaisena. Sandaalien Buy it now -hinta on 36 dollaria, päälle tulee 29 dollarin postikulut (yhteensä siis noin 51e).

30.1.2009
19:48

Herkkuja jos jonkinlaisia

Death Cab For Cutie – Narrow Stairs [2008]

Päästiin eilen jo loman viettoon, pitkä viikonloppu oli kyllä täydellinen tähän kohtaan. Aivan ihanaa olla vapaalla arkipäivänä! Tänäänkin ollaan tehty kullan kanssa vaikka mitä ja silti kello on vasta hetki sitten ohittanut iltakuuden – eikä ole kuin perjantai ja edessä vielä kaksi vapaapäivää. :)

Inttiviikko jäi siis vain nelipäiväiseksi, mutta oli siitä huolimatta ihan tarpeeksi raskas. Hassua, miten raskautta ei oikeastaan tajunnut kuin vasta torstai-iltapäivällä, kun palattiin maastosta kasarmille likaisina ja väsyneinä. Tarkemmin ajatellen nuupahtanut olo ei ollut mikään ihme, sillä päivät olivat pitkiä ja sisälsivät lähes koko ajan jotain tekemistä. Viime viikon maastoajoja seurasi tieajoleiri eli nimensä mukaisesti harjoiteltiin ajamista niin maanteillä kuin taajamissakin. Alkuun vähän jännitti ajaa normaalilevyisen kaistan kokonaan täyttävällä kulkupelillä, mutta ajokertojen karttuessa vaunun leveyteen alkoi tottua.

Peilikuva vessassa

Keskiviikkona ja torstaina oli vuorossa kurssin ensimmäiset tutkinnot: sekä ajajan että johtajan käsittelyrata. Kumpikin sisälsi pujottelua tynnyreiden välistä sekä lankulla ajamista, tarkoituksena siis ettei yhteenkään tynnyriin osu tai mikään pyörä putoa lankulta. Sain ajajan käsittelyn läpi ensimmäisenä meidän 4 hengen ryhmästä, kolmannella yrityskerralla tuli hyväksytty suoritus (ja se tutkinnon vastaanottaja oli todella tarkka niillä lankuilla!). Johtamisrata olikin sitten hankalampi tapaus, sain pari kertaa jonkun ihmeen hermostumiskohtauksen ja loppujen lopuksi rata meni viidennellä yrittämällä läpi.

Perustorstain sapuska: hernekeitto

Torstaipäivällä saatiin lounaaksi perustorstairuokaa, hernekeittoa ja pannukakkua siis. Osa porukasta inhoaa jokaviikkoista hernekeittopäivää, mutta mun mielestä hernari on intin parasta ruokaa – jopa pakista syötynä. Vaikka en pannarista kamalasti edes tykkää, sitä on silti pakko ottaa kerta toisensa jälkeen… Kai se vain jotenkin kuuluu siihen hernekeiton perään, heh. Ja kun nyt tuli syömisistä puhe, niin mua viime syksystä saakka vaivannut minttu-Tupla-addiktio on vihdoin hellittänyt – mutta tilalle on tullut uusi himokarkki. Rainbow-valikoiman jatkoksi on ilmestynyt runsaan euron maksava Top 5 -karkkipussi, joka sisältää ihania hedelmä- ja salmiakkinumeroita. Maun ja hinnan lisäksi suuri plussa on, että kyseisten karkkien valmistaja on suomalainen Delfin-Tuote! Mä ostan mieluiten aina kotimaista tavaraa, joten tässä kohtaa nyökyttelen tyytyväisenä. Paitsi että pitäisi aloittaa herkkulakko, kun on taas tullut mussutettua kaikenmoista lihottavaa… Noh, kuitenkin.

Karkkiaddiktio

Käytiin (lue: mä vaihdoin askelteni suuntaa lennossa ja kulta seurasi huokaisten perässä) muuten tänään ohikulkumatkalla Hansan Vagabond-liikkeessä ja silmiin osui sattumalta vaaleanruskea Muscat-kenkä, jota oli tietysti pakko sovittaa saman tien. Hyvältä tuntui ja näytti, täytyy varmaan harkita ihan tosissaan sellaisen parin hommaamista. Vagabondin nettikaupassa popoja ei enää ole, mutta liikkeessä oli pari oikeaa kokoa -50 % hintalapulla varustettuna. Pitäisiköhän huomenna käydä uudestaan Hansassa..?

26.6.2008
13:51

Juhannus nollakasi

Paramore – RIOT! [2008]

Tämän hetken kiireellisin webbiprojekti alkaa olla hyvällä mallilla, joten varastin vähän aikaa juhannussepustukselle. Torstaina siis ajelin semi-ruuhkassa Kouvolaan serkkuni K:n luokse ja perjantaina suunnistettiin K:n äidin ja tämän miehen mökille Repovedelle. Vettä ei onneksi tullut taivaalta kuin muutama pisara, joskin puolenyön pintaan alkoi ropista enemmän. Tutustuttiin lähiympäristöön veneellä ja käytiin mm. Hillosensalmen vanhalla asemalla syömässä jätskit. Illalla tietysti syötiin, saunottiin (kuulin ekaa kertaa saunahatuista!) ja järvessäkin pulahdettiin (vesi +17°C).

Juhannusaatto

Lauantaina ajeltiin veneellä Lapinsalmen riippusillalle ja sieltä Kuutinkanavalle, aurinkokin tajusi näyttäytyä pilvien takaa. Yöllisen sateen jälkeen kuitenkin oli märkää, joten kumisaappaat olivat erittäin hyödylliset. Iltapäivällä ahdettiin taas mahat täyteen ruokaa, minkä jälkeen lähdettiin K:n kanssa takaisin Kouvolaan. Illalla siirryttiin K:n kaveriporukan seuraksi toiselle mökille, tällä kertaa Iittiin. Ilta meni mukavasti syöden, juoden jne., turhan tuulista oli mutta ei sentään satanut.

Juhannuspäivä
Vähänkö hihiteltiin tuolle pahoinvoivan näköiselle ketulle opastetauluissa. ;)

Sunnuntai meni lähinnä notkuessa, mökiltä päästiin lähtemään joskus kuuden maissa illalla. Loppuilta jatkui löhöilyn merkeissä, eipä sitä muuta oikein olisi jaksanutkaan. Kaiken kaikkiaan oli siis kiva juhannus, kävin mulle ennestään tuntemattomissa paikoissa ja tapasin uusia ihmisiä. Ruokaa tuli mätettyä ja paljon, kaikkia ihania herkkuja tyyliin grillattu maissi ym. Alla olevassa kuvaparissa ylemmässä on juhannusaattoillan jälkiruoka – marenkia, kermavaahtoa ja tuoreita mansikoita – punaviinin kera, oijoi oli namia! Alemmassa juhannuspäivän lounas, jälleen kaikkea ah niin maittavaa sapuskaa.

Kystä kyllä

Värjäsin eilen hiukset viimeisen kerran violetilla (siviiliaamuja jäljellä 11!), ensi viikolla pitää sitten heittää päähän joku normaali väri. Taidan nyt lähteä käymään kaupassa ja piipahdan samalla reissulla Cybershopissa näyttämässä hiuksiani, kun myyjä siellä niin pyysi viimeksi väriä ostaessani. Mitäköhän sitä tänään söisi? Elixiaankin pitäisi ehtiä, sillä sopimukseni loppuu maanantaina ja täytyy ottaa kaikki ilo irti ennen sitä.

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma