AvainsanaIhastuksen huokaus

4.11.2010
17:31

Pääkaupungista ostettua

Vuorossa viime viikonlopun Helsingin reissun ostokset, vähäiset mutta sitäkin onnistuneemmat. Aloitetaan vaikkapa siitä eilen mainitusta eli mitä lähtikään kotimatkan koukkaukselta mukaani. Osasiko joku ehkä jopa aavistaa? :)

Tietystikin maailman parhaat kengät, maiharit. Eikä mitkä tahansa maiharit, vaan armeijan laskuvarjojoukkojen hyppykengät – suunnilleen samanlaiset kuin ne, joilla tallustin (vajaat) 362 päivää Puolustusvoimien palveluksessa. MP-myymälässä kokeilin kenkien uudempaa mallia, mutta ne olivat jotenkin erilaiset kuin nuo vanhanmalliset Jalaksen valmistamat. Olin aiemmin jo metsästänyt kyseisiä kenkiä pitkin nettiä, joten tiesin ettei vanhaa mallia oikein muualta enää saanut kuin Varustelekasta. Ostin sitten Suomen toiseksi viimeisen parin kenkää koossa 39.

LJK-maiharit

LJK-maiharia ei vissiin enää valmisteta. Ostimme viimeiset Jalaksen valmistamat kengät pois ja pistimme eteenpäin. Nyt olis vielä saatavilla, lisää ei ole tulossa.

Tämä on oikein kiva, perinteisen näköinen nahkainen solakka varsikenkä. Malli on ollut alunperin laskuvarjojoukkojen käytössä, mutta näitä jaettiin ilmeisesti kysyttäessä myös tytöille, joilla usein oli vähän joka suunnassa pienemmät jalat. Olisi ollut tasa-arvovaltuutetulle töitä, onhan se vähän epistä että kauniimpi sukupuoli pääsi nauttimaan näistä, mutta pojista vaan ne lentokoneesta hyppivät yksilöt pääsivät tämmöisillä tallaamaan!

Itse kenkä on perinteisellä nauhoituksella varustettu, kokonahkainen ja kumipohjainen, painoltaan tosi kevyt kunnon varsikenkä. Iskunvaimennus on näissä aika hyvä, lentokoneesta hyppimiseen kun ovat tarkoitetut. Lesti on, vaikkakin vähän kapeampi kuin esim. M05-maihareissa, silti aika leveä ja sopii suomalaiseen räpylään hyvin. Nämä vaativat jonkun verran sisäänajoa, mutta tämän iloisen vaiheen jälkeen istuvatkin jalkaan kuin nyrkki pers-, öh, silmään. Niin joo, ja mukana tulevat pohjalliset ovat myös huippukamaa!
(varusteleka.fi)

Vähän isothan nuo ovat, intissäkin käytin kokoa pienempiä, mutta kolmekasia ei enää ollut jäljellä. Toisaalta halusin nuo nimenomaan talvikengiksi, joten villasukkavara on erittäin positiivinen asia. Tuntuvat muuten jalassa ehkä jopa intin maihareita paremmalta, ne kun olivat alkuun niin jäykät ettei nilkka taipunut mihinkään. Nuo ovat suoraan täydelliset jalkaan, ei purista, kiristä tai paina yhtikäs mistään. Että tervetuloa vaan talvi, olen valmis!

Pohjan made in Finland ei ole mitenkään huono juttu, kuten ei myöskään laadukas ja pehmeä nahka. Hyvin hoidettuna pitäisi kestää vesikelitkin, ei muuta kuin kenkälankkia pintaan siis. Sitä on vielä pari tuubia jäljellä ihan aitoa laatua SA-int. Parempia kenkiä mulla ei ole tainnut koskaan olla eikä varmaan tule olemaankaan, toivottavasti uudet tulokkaat palvelevat pitkään.

Kaupunkikiertelyn ainoa ostos tasapainottaa mahdollista äijäfiilistä:

Minttupaita

Ihana minttujäätelöstä muistuttava toppi löytyi Monkista ja maksoi vaivaiset kuusi euroa. Juuri sopivan löysästi laskeutuva, sellaisia kuin vaatekaappini huutaa lisää. Vielä kun löytäisi jotain samantapaista (hihattomana tai hihoilla, ei väliä) esimerkiksi tummahkon harmaana tai laivastonsinisenä… Joku vaaleakin väri olisi tervetullut.

P.S. Onko tällainen perusvaatteiden kaipuu ikääntymisen ja/tai aikuistumisen ensimerkkejä?! Silmänympärysvoidetta olen ehtinyt käyttää jo vuosia, seuraavaksi varmaan alan haaveilla vakityöpaikasta, omakotitalosta ja omasta autosta. ;)

The Sounds – Crossing The Rubicon [2009]

8.9.2010
23:33

Toffeeta jalkaan

Olen kohdannut kenkäparin, jota en saa mielestäni. Kyseiset kengät ovat lempeänruskeat – kuin herkullista toffeeta – ja niissä on juuri oikeanlainen nyöritys sekä matalahko puunvärinen korko. Ai kuulostaako tutulta? Niinpä.

Sovittamassa kenkiä olen käynyt vain kerran, mutta huokailemassa huomattavasti useammin. Ei varmaan parane sanoa, että ne tuntuivat jalassa todella mukavilta. Paremmilta kuin Muscatit, uskaltaisin väittää. Pakko silti annettava miinuskin: tekonahka. Tosin se varmaan kestäisi loskakelejä aitoa nahkaa paremmin? Vaikka taidan kyllä tallustella ihan suosiolla tulevan talven loskasäät kumppareissa, kun sellaiset kerran on. Eipähän kastu varpaat.

Toffeenilkkurit

Suorassa sivukuvassa eivät näytä mitenkään erikoisilta, ehkä jopa hieman kömpelöiltä. Mutta esimerkiksi Auroralla näyttävät siltä, etten voi kuin huokailla ihastuneesti joka kerran kengät nähdessäni. Se on pakko olla se toffeen väri, niin ja ne nauhat. The perfect combination.

Tämä on juuri sellainen haluan-juttu, en todellakaan tarvitse. Jos hankkisin nuo, Muscateille ei ehkä jäisi tarpeeksi huomiota ja tykkään niistä liikaa tehdäkseni niin. Jään siis haaveilemaan, että postiluukusta tupsahtaa yhtäkkiä DinSkon lahjakortti, sopivasti kymmentä senttiä vajaan kuudenkympin summan arvoisena.

(Kuva: dinsko.fi)

DHT – Listen To Your Heart [2005]

16.6.2010
17:28

Räsynukke II

Seuraa jatko-osa alkuviikon kissapostaukseen, tällä kertaa valokeilassa on ragdoll-kaverusten toinen osapuoli. Tämä neiti oli itse asiassa kooltaan aika paljonkin toista pienempi, vaikkei se ehkä näistä kuvista erotu. Jotain meidän omien kissojen kokoa suunnilleen, kun taas toinen oli selkeästi isompi. Tosin pitää ottaa huomioon, että ragdolleilla tietysti pitkä karva hämää jonkun verran.

Zzzzz
Karvapallo.

Poseerauksia
“Vai pitäis jostain lelusta innostua? Just.”

Lelu
“No, kaverikuvaan voin suostua.”

Asento!

Viimeinen kuva on ehdottomasti mun suosikki, tuossa näkyy niin mahtavasti pään piirteet sekä yksityiskohdat. Kissan nenänpää on ehkä suloisinta ikinä! Ja voi, olen edelleen ihan hullaantunut tuohon upeanväriseen turkkiin ja noihin ragdollien sinistäkin sinisempiin silmiin…

Cheek – Käännän sivuu [2005]

14.6.2010
18:15

Räsynukke I

Tässä se eilen lupaamani karvainen kuvapläjäys, josta itse asiassa tulee toinenkin osa jossain vaiheessa. Merefestikiertelyn jälkeen piipahdettiin kaverin tädin luona, jossa majailee muun perheen lisäksi kaksi järjettömän hellyyttävää ragdoll-rotuista karvatassua. Voiko näin upeita ja kauniita kissoja ollakaan?

Unessa
Krooh, pyyh, krooh, pyyh, krooh…

Sinisilmä
“Häh, tapahtuuks täällä jotain?”

Sip
“Nääh, ei jaksa.”

Pyörähdys

Lelu

Kyllästys
“Voitko jo lopettaa sen räpsimisen, kiitos!”

Taidan alkaa laittaa rahaa säästöön omaa räsynukkekissaa varten… Seuraavaan (toivottavasti omaan!) kotiin tahdon joka tapauksessa ottaa kissan tai kaksi, sitten kun niillä on enemmän tilaa temmeltää. Kultakin on jo suht lämmennyt asialle. :)

Stella – Pelkääjän paikalla [2006]

8.5.2010
13:58

Kallis maku mulla, olen kuullut

Kävin siskon kanssa eilen viimeinkin tsekkaamassa Nina’sin pop up -liikkeen Linnankadulla sijaitsevassa Sisustuksen Koodissa. En ole koskaan vieraillut Nina’silla Helsingissä enkä jostain syystä myöskään Sisustuksen Koodissa, vaikka muuten on Turussa tullut hypittyä sisustuskaupoissa. Eihän mulla tietenkään ollut varaa Nina’sista mitään ostaa, lähinnä mielenkiinnosta halusin nähdä kalliimman hintaluokan tuotteita ihan livenä. Vaatepuolella mikään ei sykähdyttänyt erityisesti, mutta kengissä ja laukuissa – oi Miu Miu!

Nina's <3 Turku

Sitten joskus kun elämän- ja ennen kaikkea rahatilanne on sopiva, hankin ihan varmasti jonkun ihanan laukun Miu Miulta. Bow Bag on ollut haaveissa jo vuosia, kyseinen laukku näyttää upealta jopa haaleanroosana. Myös Miu Miun kengät ovat ihania, varsinkin tämän kevään lintu- ja kissakuoseissa. Lintukorot näyttivät luonnossa ehkä vieläkin hienommilta kuin kuvissa! Olivat muuten mun kokoa, en tosin uskaltanut lähteä kokeilemaan jos olisinkin rakastunut palavasti…

Miu Miu -kengät!

Merkkikenkiä ostaessani päätyisin todennäköisesti käytännöllisempään pariin, jotta hintavia popoja ihan oikeasti tulisi käytettyä. Kaikista eniten olen ihastellut näitä järjettömän ihania kenkiä, jotka taitavat olla Chloén A/W 2006 mallistosta. Uutena ei siis ainakaan enää saa, mutta ehkä joskus vielä löydän kyseiset kengät jostain vähän käytettyinä. Se vasta olisi rakkautta!

Mun Miu Miu -läähätysten jälkeen kierrettiin toki itse Sisustuksen Koodi myös, kun en tosiaan siellä ollut aikaisemmin käynyt. Kaikenlaista ihanaa sisustustavaraa, joista kelpuuttaisin monet kotiin sitten kun on isompi ja enemmän meidän näköisemme asunto. Block-valaisimen ainakin hommaan vielä joskus, ja jos oikein rikastutaan niin Yrjö Kukkapuron Karuselli olisi se kaikista mieluisin nojatuoli mun laiskanlinnaksi.

Teehetki

Kotiin päästyäni vaihdoin vain vaatteet (perhanan toista kertaa jalassa olevat GT:n raitasukkahousut hajosivat lähestulkoon atomeiksi!) ja lähdin Sansun luokse kyläilemään, nopeasti hujahtikin muutama tunti hyvässä seurassa. On se hyvä, että ystävätkin ovat yhtä puheliaita kuin itse olen – juttua riittää vaikka miten! Kotiin palasin vasta auringonlaskun aikaan, oli muuten uskomattoman upea auringonlasku. Taivas oli kuin tulessa ja palavaa taivasta vasten leijui silminnähtävästi alempana olevia pilvenhattaroita.

Sky's burning

Kamera ei ihan osannut tallentaa taivasta niin kuin silmät näkivät, mutta aika mahtavasti kuitenkin. Oonko muistanut tarpeeksi hehkuttaa, että rakastan uutta Nikoniani? ;)

The xx – xx [2009]

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma