AvainsanaIhastuksen huokaus

Aamulla paistoi aurinko, lenkillä ollessani paistoi aurinko ja satoi rakeita, iltapäivällä satoi vettä. Melkein jo angstasin, etten tänäänkään pääse ulos testailemaan uutta kameraa, mutta onneksi sadepilvi väistyi ja alkuillasta aurinkokin taas tuli esiin. Käveltiin kullan kanssa Cittariin hakemaan parit kaljat ja siiderit, mä valitsin huomiseksi saunajuomaksi kaksi uutuussiideriä. Maistuukohan mangomelonisiideri yhtä hyvältä kuin mangomelonijäätelö?

Bongasin hauskan tarran erään (sähkö?)pömpelin kyljestä, näin meillä Turussa. Ei kyllä ollut tällaista muissa samanlaisissa pömpeleissä, niissä luki asia pelkästään tylsästi kirjakielellä. Kotimatkalle napattiin Hesestä mukaan uutuushampurilainen nimeltä Kuuma Kalle, ihan mukavan tulinen setti oli juu. En ehkä kokonaista pystyisi syömään, mutta tuollainen muutama haukku oli ok kultsin mussuttaessa loput onnellisena suuhunsa.

(Klik klik isommaksi!)

Päivitin tänään Facebook-statukseeni “Ei tuota uutta kameraa voi kuin rakastaa palavasti!!! ♥”, mikä kuvaa hyvin alkutunnelmia uuden kameran kanssa. D90 tuntuu samalta kuin D70s, mutta on niin paljon enemmän. Tänään kuvatessa oli paketissa tullut 18-105mm putki, joka vaikuttaa oikein hyvältä. Valovoima nyt ei tietystikään ole 35mm tasoa, mutta riittänee moniin tilanteisiin. Yllättävän hieno bokeh uudessa zoomissa kyllä, ei vanhassa D70s:n 18-70mm kittilinssissä sellaisesta ollut tietoakaan. Olen jopa ehtinyt tutkailla hieman D90:n manuaalia – joka muuten on tuplasti D70s:n ohjekirjaa isompi – ja testailin mm. videoleikkeen kuvaamista sekä tuplavalotusta. Jälkimmäistä olen kaivannut useaan otteeseen, mahtavaa että nyt digikamerani kykenee siihen!

Eilen työpäivän jälkeen tulin siskon kyydissä Turkuun. Kävin kotona vaihtamassa vaatteet ja sitten suunnattiin saman tien kaupungille. Parit asiat (mm. liput Viikatteen huhtikuiselle keikalle ♥) tuli hoidettua, kunnes syöksyttiin puoli kuuden näytökseen katsomaan Tim Burtonin versio Liisasta Ihmemaassa. Tässä kohtaa kultakin oli kävellyt keskustaan, ja istutettiin siis kaikki kolme takapuolemme Kinopalatsin pehmeisiin penkkeihin sekä laitettiin 3D-lasit silmille. Kymppirivi oli muuten pikkasen turhan edessä, välillä tuntui ettei katse riitä koko kankaan leveydelle.

Alice in Wonderland oli huikea ja varsinkin noin 3D-versiona mahtavaa katsottavaa. Tuttu tarina, uudet – lähinnä visuaaliset – mausteet. En ole koskaan läähättänyt Johnny Deppiä enkä tee sitä jatkossakaan, mutta hyvinhän häiskä roolinsa veti Hulluna hatuntekijänä. Se mua vähän häiritsi, että Valkoisella kuningattarella (Anne Hathaway) oli järjettömän tummat kulmat ja tummaa huulipunaa, jotka tekivät muuten niin heleän lookin jotenkin tunkkaiseksi.

Usein kaikki 3D-elokuvissa käyneet valittavat painavista/valuvista laseista, mä olen tässä(kin) vastarannan kiiski. Ainakin eilen ihan täysin unohdin, että mulla oli lasit silmillä! Jos niitä yrittäisi normaalilla tavalla pitää päässä niin ei varmaan tulisikaan mitään, mutta mä laitan ne sillain hassusti sangat yläviistoon. Pysyvät nenällä mainiosti eivätkä sangat paina mistään. Tai ehkä musta vaan on niin hienoa, kun voi nykyään käydä elokuvissakin ilman silmälaseja tai piilolinssejä…

Niin tai näin, suosittelen lämpimästi leffateattereissa parhaillaan pyörivää Alice in Wonderlandia ihan kaikille – jos ei muuten niin yleissivistyksen kannalta. ;)

(Screenshotit elokuvasta: 1, 2, 3-4.)

Palataanpa aiheeseen, josta mainitsin eilen ohimennen. Perjantaina menin suoraan töistä pariksi tunniksi ystäväni Sansun luokse vaihtamaan kuulumisia, ja ilmoitettuani tästä kultsille puhelimitse sain puhelun lopussa kuulla, että “ai niin juu mun piti tänään kuitata joku paketti“. Urkin tietysti lisää tietoja ja kuten aavistelinkin, kyseessä oli viime viikonloppuinen eBay-ostokseni. Hihkuin hetken asiaa, mutta olin jo ehtinyt unohtaa koko jutun kunnes olin avaamassa kotiovea. Sydän pamppaillen pääsin ovesta sisälle ulkokamppeet riisuttuani nappasin paketin käsiini.

Muoveista paljastui ihanan pirteä oranssi laatikko, jota tulen taatusti käyttämään myöhemmin tavaran säilömiseen nykyisten Vagabond-laatikoiden rinnalla. Hienot kenkälaatikot ovat kerrassaan ihania ja myös toimivia sisustuselementtejä! Jännityksellä raotin laatikon kantta, mutta silmäni eivät vieläkään rekisteröineet uusia ystäviäni. Hyvin pakattu tuote, siis.

Suojapaperit poistettuani katselin ihailevien huokausten säestyksellä ystävieni ulkonäköä. Valkoista, ihanan pehmeää nahkaa ja kuin vastakohtana paksu, suorastaan rouhea pohja. Pääkallo-ruusu-kuvio takaa sen, ettei ihastukseni voi mitenkään päin näyttää tylsältä. Pakko myöntää, että hieman jänskätti miten kengät sopivat jalkoihini – vastaavia kun en ollut koskaan missään kokeillut. Ja ihastuksen määrä nousi miljoonakertaiseksi, kun ne olivat jalassa täydelliset! Tällä kertaa sokkona ostaminen näyttäisi onnistuneen paremmin kuin hyvin.

Saanen esitellä uudet ystäväni, Dr. Martensin maiharit mallia Rose Skull:

Maihareiden hankkiminen on ollut mielessä useamman vuoden, nyt vihdoin voin yliviivata kyseisen artikkelin toivomuslistastani. Saattaa tosin olla, että noiden osoittautuessa ehkä parhaimmiksi kengiksi ikinä joudun mahdollisesti hankkimaan toisenkin parin jossain muussa värissä… Ja kun kaikkia kuitenkin kiinnostaa hinta, niin maksoin noista eBayssa vähän päälle 50 € – postikuluineen. Yleensähän Dr. Martenseista saa pulittaa vähintään satasen, joten aika edullisesti nuo lähtivät brittimyyjältä. Kengät ovat siis uudet ja tulivat iskemättöminä alkuperäisessä laatikossaan.

Haloo Helsinki! – Enemmän kuin elää [2009]

Death Cab For Cutie – You Can Play These Songs With Chords [2002]

Mun jalat ovat viimeisen parin päivän aikana joutuneet kärsimään ja alkavat nyt olla hajalla vähän joka suunnasta. Mä en pysty käsittämään, miten jotkut voivat käyttää päivästä toiseen korkokenkiä! Eikö niiden jalat huuda hoosiannaa sadan metrin jälkeen kuten omani tekevät? Välillä tuntuu, että Converset ja Superstarit ovat ainoat popot, jotka eivät satuta mun jalkoja.

Korkkareiden kanssa ongelmana eivät ole päkiät (vaikka toki nekin vähän rasittuvat) vaan enemmänkin varpaat ja kantapäät. Mun ylipitkät varpaat eivät tunnu sopivan minkäänlaisiin korkokenkiin/avokkaisiin, ja jos ne jollain ihmeen kaupalla sopivat niin aivan varmasti kantapää ottaa osumaa. Pahimmassa tapauksessa tietysti yhdistetään nämä, jolloin itku on jo lähellä mikäli sellaisia kenkiä erehtyy käyttämään. Ajattelin Tampereelta ostamieni Vagabondin ballerinojen olevan unelmat jalassa – ei korkoa ja materiaalikin pehmeää nahkaa – mutta toistaiseksi ne ovat tehneet kantapäät kirkuvan punaisiksi. Toivon todella, että ne muotoutuvat ja alkavat tuntua paremmilta ajan kanssa.

Tänään kävin töiden jälkeen pikaisesti kaupungilla ja heitin jalkaani sandaalit, tuloksena pienet haavamaiset vesikellot kummankin jalkaterän ulkosyrjässä. Mikäli kadut eivät olisi kaupungissa aina niin likaisia, alkaisin vakavasti harkita siirtymistä paljain jaloin tassutteluun.

Se kengistä ja valituksesta, nyt iloisempiin asioihin. Piipahdin eilen Hansan H&M:ssä, jossa silmäni tavoittivat vaatepaljoudesta ihanan mustavalkoraidallisen jakun. Sovitus varmisti asian ja uusi rakkaus oli syttynyt. ♥ Tuumailin, että koska en etsinnöistäni huolimatta ole löytänyt (teko)nahkatakkia, sen voi hyvin korvata vajaamittaisella raitajakulla. Eihän ne tietenkään ole sama asia, mutta ehkä uusi raidallinen ystäväni toimii jopa nahkaista versiota paremmin. Tuore ihastukseni pääsi tottakai heti päälle tänään (klikkaamalla kuva isommaksi + tarkemmat tiedot asusta @ Flickr), huolimatta kevätauringon ihanan lämpimistä säteistä.

Kohta pitäisi lähteä Elixiaan rääkkäämään itseään, viime kerrasta tuntuu olevan jo ties miten kauan (todellisuudessa vajaa viikko). Täytyykin muistaa irtisanoa sopimus, sillä heinäkuusta alkaen mun liikuntapuolesta huolehtii Puolustusvoimat. Siviiliaamuja jäljellä alle 40, hui!