AvainsanaInspiraatio

9.3.2018
13:59

Sisustusmietteitä ja remonttihaaveita

Viime keväänä haaveilin omasta talosta edelliskesän messukuvien äärellä ja tavallaan samalla kaavalla mennään näköjään uudemman kerran. Loppukesän muuttohässäkän ja alkusyksyn vauvakuplan keskellä jäi heinäkuinen kuvasaldo Mikkelin Asuntomessuilta kokonaan purkamatta, vaikka sieltä tuli aikamoinen määrä inspiraatiota ja ideoita tuliaisina kotiin. Tässä välissä on talosta haaveilukin jo ehtinyt muuttua todeksi, kun syksyllä eteen osui vihdoin kaikilta osin erittäin varteenotettava talo. Marraskuussa kävimme allekirjoittamassa kauppakirjat ja tammikuun alussa oli sitten, vuosien haaveilun jälkeen, edessä muutto pois kaupungista.

Kohde 24: MinunVALO
Kohde 9: Villa Sukka
Kohde 26: Kotikontti

Maalla asuminen on ollut ihanaa eikä kyllä ole kertaakaan tullut ikävä kaupunkiin, mutta toki olemmekin miehen kanssa molemmat maalta kotoisin. Talomme ei ole mikään unelmieni torppa, mutta perusasiat ovat kunnossa: pohjaratkaisu meille toimiva ja sijainti mieluinen. Ne kaikista olennaisimmat siis, suunnilleen kaikki muu on teoriassa ainakin mahdollista päivittää. Talo on vajaa 10 vuotta sitten rakennettu Design-Talo, asuinneliöitä on 132 ja kokonaisala 150 neliötä. Parhaiten sitä voisi kuvata adjektiiveilla tavallinen ja tylsä, sillä kaikki materiaali- ym. valinnat taitavat pitkälti olla ihan sitä oletuskamaa. Tällaisenaan talo ei oikein näytä meiltä, kirjoitinkin taannoin ongelmistani ylipäänsä keksiä sellaista tähän taloon sopivaa ja ennen kaikkea meidän näköistä tyyliä.

Kohde 10: HONKA Ink
Kohde 24: MinunVALOKohde 30: Kastelli City 98

Yksi isoimmista kompastuskivistä talossamme on mielestäni keittiö. Jos unohdetaan ulkonäkö, perimmäinen probleema on käytännöllisyys – tai oikeastaan sen puute. Kaappitilaa on kyllä riittävästi, mutta kaikki alakaapit ovat kaappeja. Laatikostoja on yksi vaivainen, sekin suht kapea ja ylimpänä tilaa vie leikkuulauta. Jopa meidän väliaikaiskodin keittiössä oli enemmän laatikostoja! Edellisen kotimme itse remontoidussa keittiössä taas ei ollut alakaappeja lainkaan vaan pelkkiä laatikostoja, mm. lautasten käyttö on miljoonasti kätevämpää laatikosta kuin kaapista. Toinen epäkohta nykyisessä keittiössä on kulmaan sijoitetut liesi ja uuni, voi aargh mitä hukkatilaa! Eikä se keittiön ulkonäkökään ole ihan mun makuun: ruskeat rungot, hieman kermaan taittavat valkoiset peiliovet, kummallisen kulmikkaat harmaat vetimet, kaappien päällä leveä koristeellinen lista, välitilassa valkoiset pienet laatat (eli likaantuvaa saumaa on vaikka naapureille jakaa).

Olen jo alkanut pohdiskella, millainen olisi toimiva keittiö kyseisessä tilassa. Olohuoneen vastaiselta seinältä poistaisin yläkaapit kokonaan ja yhtenäistäisin tilaa baaritasolla, jonka tuolit olisivat siis olohuoneen puolella. Alakaapit vaihtuisivat laatikoihin, paitsi nykyisen kulmahella vaihtuisi kulmakaappiin karusellilla. Liesitasoksi haaveilen induktiota, jossa olisi liesituuletin mukana (kurkkaa esim. Piretin keittiö), mutta silloin uunille pitäisi keksiä toinen sijainti, koska tuollaisen alapuolelle uuni ei sovi. Tiskikone olisi integroitu ja ehkä nostettu hieman ylemmäs, jos se vain on mitenkään mahdollista. Tämän hetken the trendi eli aamiaiskaappi olisi mahtava kaikille pienille kodinkoneille ja sellaiselle ehkä jopa löytyisi paikka jääkaapin ja pakastimen vierestä. Väritykseltään keittiö olisi ehkä varma valinta eli valkoinen, taso saisi olla jotain muuta väriä – paitsi ei musta, koska sen me jo kokeilimme edellisessä kodissa ja puhtaanapito oli kaltaiselleni nipolle ihan tuskaa. Toisaalta houkuttaisi myös kokonaan musta keittiö ja sille kaveriksi jotkut kauniin sävyiset puutasot. Musta näköjään miellytti mua viimeksi messuillakin, erityisesti tykkään tuosta yläkaapittomasta keittiöstä harmaalla seinällä.

Kohde 24: MinunVALO
Kohde 23: Talo Vahvaselkä
Kohde 3: Omatalo Ajatus

Olohuone meillä on tosiaan samaa tilaa keittiön kanssa ja sisäkatto on korkeimmillaan niiden taitekohdassa. Tiloja erottaa seinä, joka kuitenkin on ylhäältä avoin, ja seinän vieressä olohuoneen puolella nököttää Uuniseppien varaava takka. Takka ei ole yhtä kaunis kuin tuo messuilla kuvattu musta yksilö, vaan sellainen valkoinen perus 2000-lukulainen, mutta ihan siedettävä onneksi. Alkuun olin vähän allapäin, kun en saanut haaveilemaani avokeittiötä, mutta ehkä visioimallani seinän osittaisella poistamisella tilat saisi yhdistettyä tarpeeksi hyvin. Olohuone on huonekorkeutensa ansiosta oikein mukava tila, joskaan ei kovin monipuolinen sisustettava, kun sohvalle ja telkkarille ei oikein ole kuin yksi mahdollinen paikka. Nyt meillä on vielä vanha Iskun tummanharmaa divaanisohva, tulevaisuudessa toivottavasti joku vaaleampi kulmasohva kuten tuossa sarjan ylimmässä kuvassa. Kuvan ruokapöytä on myös vähän sellainen mitä olen meille kaavaillut, kun isommalle pöydälle kerrankin olisi tilaa. Jos oikein heittäytyisi villiksi sohva-asiassa, voisi alimman kuvan vaaleanpunainen olla aika pop! Tietynlaiset vaaleanpunaisen sävyt ovat vuosien tauon jälkeen alkaneet taas miellyttää mun silmää.

Kohde 18: Casa WelliKulho
Kohde 1: Sievitalo Tunturikoivu 140Kohde 7: Sievitalo Villa Kotikallio
Kohde 30: Kastelli City 98
Kohde 26: KotikonttiKohde 20: Passiivikivitalojen kosteusturvakoti

Tähän kohtaan lienee hyvä väli heittää kehiin yksi Asuntomessujen suosikkikuvauskohteeni, kattaukset. Olen varsin simppelin kattauksen ystävä ja ehkä eniten tästä setistä mua miellyttää kaikessa yksinkertaisuudessaan tuo ensimmäinen. Vähän on alkanut mietityttää pitäisikö sittenkin vaihtaa mustat lautaset valkoisiin… Viime vuodet meillä on ollut käyttölautasten osalta ihan vaan Ikeaa, lisäksi on muutama viimeisen kattauksen Marimekon Räsymatto-Oiva spesiaalimpiin tilanteisiin. Niitä ainakin pitäisi hankkia jokunen lisää, niin voisivat päästä useamminkin käyttöön. Spessupäivä joka päivä? ;) Facebookin yhdessä sisustusryhmässä tuli justiinsa vastaan ihania kokoelmia Oiva-astioista, mikä vahvisti ajatusta oman kokoelman kasvattamisesta.

Kohde 5: Wave
Kohde 24: MinunVALO
Kohde 23: Talo VahvaselkäKohde 16: Asunto Oy Saimaan Ateljee I
Kohde 18: Casa WelliKulho

Makuuhuoneita meillä on neljä, kaksi isompaa ja kaksi vähän pienempää. Nukumme tällä hetkellä koko perhe olohuoneen yhteydessä olevassa ns. päämakuuhuoneessa, esikoinen alkoi parin ekan yön jälkeen kipittää joka yö viereen niin todettiin parhaaksi siirtää hänenkin sänkynsä sinne. Aiempaa säilytystilallista parisänkyä en halunnut enää raahata tänne, joten sänkynä meillä on väliaikaisesti mun isovanhempien vanha sängynrunko puisilla kaarevilla päädyillä – liekö yhtä vanha kuin mekin. Haaveilen diy-versiosta, mutta ylläri en osaa päättää millaista lähtisi edes yrittämään. Itse tykkäisin vanerista, miehen mielestä taas sitä ei pitäisi asuintiloissa olla lainkaan. :P Huoneen päätyseinään olen joka tapauksessa kaavaillut vihreää maalia ja sille vaneri sopisi niiiiin kivasti pariksi. Makkarin yhteydessä on pieni vaatehuone ja se riittää mainiosti meidän tarpeisiin, joten yhdellä seinällä olleen irrallisen parimetrisen Ikean Paxin myimme jo pois. Yöpöydiksi olen miettinyt jotain tuollaista simppeliä boxia kuten viimeisessä kuvassa, valaisimiksi ykkösvaihtoehto on ne kubet, joita syksyllä kaavailin.

Kohde 9: Villa Sukka
Kohde 15: Fiskarhedenvillan Ajaton
Kohde 20: Passiivikivitalojen kosteusturvakoti

Lastenhuoneen sisustus on sekin hieman hakusessa. Milloin haaveilen selkeän graafisesta mustavalkoisesta kokonaisuudesta pienin väripilkuin, milloin taas kauttaaltaan pehmeämmistä sävyistä. Ehkä jotain suht yksinkertaista, mutta sopivalla särmällä tyyliin keskikuvan tumma metallikaappi? Joka tapauksessa ainakin nyt alkuun lastenhuone on yhtä kuin leikkihuone, kun ipanat kerran nukkuvat meidän makkarissa. Olemme jo ehtineet veivata lastenhuoneen paikkaa, vielä pitäisi keksiä miten sen saisi näyttämään kivalta ja myös tuntumaan lapsista houkuttelevalta, jotta he haluavat siellä viettää aikaa (eikä levittää leluja pitkin taloa). Pieni pöytä parin tuolin kera ainakin tarvittaisiin, jotain tuon alimman kuvan setin tyyliin.

Kohde 9: Villa Sukka
Kohde 10: HONKA Ink

Ensiksi suunnitellun huonejärjestyksen vaihtaminen lähti siitä, että miehen piti siirtää tietokoneensa olohuoneen seinän takana olevaan huoneeseen, jotta sai vedettyä virtuaalilaseihin tarvittavia piuhoja seinän läpi olkkariin (enemmän pelitilaa huiskimiseen). Huone ei ole iso ja sinne on saatava sovitettua kaksi työpistettä, joista toisen pitää olla tietyllä seinällä. Yhdessä nurkassa on kaksi kiinteää kaappia, jotka mun vähän tekisi mieli jossain vaiheessa purkaa – kiinteitä kaapistoja kun on lisäksi kahdessa makuuhuoneessa, eteisessä sekä tuulikaapissa. Jotenkin kaipaisin työhuoneeseen hieman kevyempää säilytysratkaisua, tuollainen perus “toisella puolella hyllyt ja toisella tanko” -systeemi ei oikein sitä käyttötarkoitusta palvele. Oman työpisteeni rakentui aiemmassa kodissa olleeseen String-hyllykköön, johon ostin parit lisäosat ja sain näin myös passelin paikan kirjoille. Mieheltä uupuu vielä työpöytä kokonaan, siihen koitetaan saada niin ikään sovellettua valmiiksi nurkissa pyöriviä elementtejä. Työtuolit kummallekin täytyisi hankkia ja ne pitää ehdottomasti olla sellaiset, joissa on mukava istua.

Kohde 1: Sievitalo Tunturikoivu 140
Kohde 6: Kannustalon Harmaja Saimaa

Ja hei, paljon lisää vihreää! Parhaillaan mulla on epämääräinen setti nuukahtaneita kasveja, eivät vissiin pitäneet pienestä kerrostalokaksiosta pimeimpään vuodenaikaan… Talossamme ei ole ikkunalautoja, joten kasveille olisi keksittävä tarkoitukseen passeleita huonekaluja. Nuo messuilla ikuistamani kukkapöydät ovat kumpikin oikein kauniita ja samalla ihanan yksinkertaisia, mutta ehkä meille kuitenkin toivoisin löytäväni jotain vähemmän täydellistä. Sellaista sopivaa säröä.

Kohde 8: Villa Saimaanhelmi
Kohde 27: Villa Kuusikko

Oma must-haveni eli kodinhoitohuone on hyvin perus, mutta kuitenkin toiminnoiltaan just sellainen kuin toivoin. Löytyy ovi ulos, iso lavuaari, paikka pesutornille (kunhan vain saisin kuivausrummun ostettua), on pyykkikaappia ja siivouskaappia ja monenmoista muuta säilytyskaappia. Kaapistot ovat sitä samaa kuin muidenkin huoneiden kiinteät kaapit, valkoiset ovet ovat jo hieman kulahtaneet ja yläkaappien ovet roikkuvat järjestäen; toki ihan ekaksi pitää koittaa säätää saranoita. Lattiassa on tummanharmaata laattaa kuten muissakin märkätiloissa, seinässä lasikuitutapettia – voi apua! Olen kaikkea muuta kuin lasikuitutapetin fani ja sen haluaisin kyllä hävittää tästä talosta ihan joka paikasta. Niin, sitähän tosiaan on kaikkialla kylpyhuonetta, tuulikaappia ja vaatehuonetta lukuunottamatta. Perusasiat khh:ssa ovat siis kunnossa, mutta ulkonäössä olisi parannettavaa. Ylemmän kuvan yksinkertaisuus ja puunvärisiset reunat yksityiskohtina ovat kivat, meille en ehkä ihan noin pelkistettyä osaa kuvitella.

Kohde 26: Kotikontti
Kohde 23: Talo VahvaselkäKohde 24: MinunVALO
Kohde 9: Villa SukkaKohde 10: HONKA Ink
Kohde 1: Sievitalo Tunturikoivu 140

Messutalojen märkätilat olivat näköjään suosittu kuvauskohde mulla Mikkelissä enkä osannut tätä kuvatulvaa enempää enää karsiakaan. Kylpyhuoneissa ja saunoissa toistuu musta väri, tai vaihtoehtoisesti koko kokonaisuus on hyvin vaaleasävyinen. Sauna- ja kylppäriremontistakin olen jo meillä ehtinyt haaveilla, ne kun ovat tuttuun tapaan niin perusperus ettei enempää voisi olla. Tummanharmaa 10×10 lattialaatta, seinissä isompaa valkoista, sauna kauttaaltaan mäntyä. Saunaan haikailen tuollaista lauteisiin upotettua kiuasta sekä inan leveämpiä lauteita, kun nyt tilankäyttö ei mielestäni ole parhaimmillaan. Rakastan betonimaista lookia kylppärissä, mutten usko sellaisen toimivan ulkonäöllisesti just tässä meidän talossa. Ehkä jotain tuollaista kuin oikean yläkulman pikkukuvassa, jossa on sopivasti yhdistelty vaaleaa ja tummaa puuta sekä sementtiä. Sadesuihku ainakin pitää olla, se on varma!

Kohde 1: Sievitalo Tunturikoivu 140
Kohde 18: Casa WelliKulhoKohde 3: Omatalo Ajatus
Kohde 5: Wave
Kohde 21: Rauhan ja Onnin JukkataloKohde 10: HONKA Ink
Kohde 19: Muuramen Helmi
Kohde 24: MinunVALOKohde 24: MinunVALO
Kohde 30: Kastelli City 98

Sitten vessoja, huh miten paljon viime kesän messukohteista löytyikään upeita sellaisia! Niin ihania ideoita etten tiedä minkälaiseksi toivoisin meidän vessan muuttuvan – mä haluan kaiken. :D Pitääkin jossain kohtaa esitellä nykyinen toilettimme, niin ymmärrätte ehkä mistä tämä inspiroituminen kumpuaa… Kooltaan vessa on sopivan tilava, mutta kalusteiden osalta vähän tökkii. Ja värimaailma sekin on aika tylsä: valkoista kaappia, epämääräisen värinen taso, tummanharmaa laattalattia ja tietysti sitä pirun lasikuitutapettia seinissä. Kunnon peili olisi pop, kaappitila voisi olla peilikaapin sijaan muualla ja tason alla pari kunnon laatikkoa. Alimman kuvan seinälaattojen ladonta on huisa ja muutenkin tuo wc on kaikkinensa kivan freesi. Toinen mikä erityisesti miellyttää on ylempänä tuo, jossa on seinät harmaata laattaa – aivan eri fiilis, tosi rauhallinen. Toisaalta taas joku hieno tehostetapetti yhdellä seinällä voisi olla tosi jees. Äääh, kun on niin paljon vaihtoehtoja!

Kohde 1: Sievitalo Tunturikoivu 140Kohde 30: Kastelli City 98
Kohde 6: Kannustalon Harmaja Saimaa
Kohde 2: Design-Talo PalaKohde 16: Asunto Oy Saimaan Ateljee I
Kohde 3: Omatalo Ajatus
Kohde 31: Samitalo Villa 143Kohde 31: Samitalo Villa 143

Viimeiseksi vielä muutamat yksityiskohdat. Pisaranaulakot taidan laittaa vakavaan harkintaan kylppäriin ja mikä jottei vessaankin, nykyiset naulakot kun meillä ovat aika… Noh, vähemmän tyylikkäitä. Makkarissa tykkäisin vaaterekistä, johon voisi laittaa seuraavan päivän vaatteet, mutta sillä ei luonnollisestikaan kiirettä kun en toistaiseksi ole töissä. Tuo musta eteisen kaapisto on niin nätti! Viereisessä kuvassa on diy-sänkyideaa, ja lopuissa kolmessa hienoja tehosteseinäratkaisuja. Noista alimmista tuli vielä mieleen lattiadilemma; nykyiset punertavan ruskeat laminaatit eivät todellakaan ole jäämässä, mutta en ole keksinyt minkälainen lattia tänne sopisi parhaiten. Viimeksi remontoidessamme valinta oli vaalea tammi ja se värinä on edelleen kummankin meidän mieleen, vaan pitäisikö seuraavaksi kokeilla jotain muuta? Linoleumia joko tummana tai vaaleana, leveää lankkuparkettia, jollain erikoisemmalla tavalla ladottua ohuempaa, tai ehkä ihan jotain täysin erilaista. Hmmm hmmmm.

Ps. Omiksi suosikkikohteiksi Mikkelin Asuntomessuilla nousivat MinunVALO (täydellinen niin sisältä kuin ulkoa) sekä HONKA Ink (ihanasti yhdistelty mustaa ja puuta).

19.12.2017
16:56

Arki-illan hyggeilyä Kotilaiturissa

Varoitus: tämä teksti sisältää todennäköisesti liian monta ihana-sanaa, mutta aivan syystä. Ihanaa!

Viikon verran päiviä sujahti ohi nopeammin kuin ehdin kissaa sanoa, mutta nyt olisi jälleen sopiva hetki ottaa yksi vinkki lisää sarjassa uusia turkulaisia tuttavuuksia! Tai no, nyt lähdetään hieman Turun rajojen ulkopuolelle, nimittäin vartin ajomatkan päässä sijaitsevaan Lietoon. Vanhan pankin tiloissa Liedon Ilmarisissa majapaikkaansa pitää sisustus- ja lankakauppa Kotilaituri, jonka olen kyllä tiennyt nimeltä jo pidempään mutta jossa en ollut jostain syystä käynyt ennen kuin päädyin sinne viettämään marraskuista iltaa Varpublogien porukassa. Visiitti osui sopivasti miehen aamuvuoroviikolle, joten lapset jäivät isin kanssa kotiin ja mä sain nauttia muutaman tunnin omaa aikaa – miten luksusta!

Sisustus- ja lankakauppa Kotilaituri

Ei tarvinnut montaa hetkeä katsella ympärilleen, kun jo alkoi lähestulkoon harmittaa etten ollut saanut aikaiseksi vierailla Kotilaiturissa aiemmin. Siis ai-van ihana paikka! Omistaja-Kati on osannut valita kaupan täyteen kaikkea mun silmää miellyttävää sisustustavaraa ja huolisin sieltä omaan kotiini, noh, suunnilleen kaiken. Kotilaiturin valikoima koostuu omistajansa mukaan rouheasta ja skandinaavisesta tyylistä sekä ripauksesta maaläheistä henkeä, ei siis mikään ihme että olin niin fiiliksissä.

Luonnon omaa rekvisiittaa
Hyggepöytä
Skandinavisk-tuoksukynttilät
Nuuhkuttelua

Kotilaituri on erinomainen esimerkki tanskalaislähtöisestä hyggeilystä, ja Kati järjestääkin liikkeessään aika ajoin hyggeiltoja. Ensimmäiseksi sisään astuessa silmät osuvat melko varmasti hyggehenkiseen pöytään, johon on koottu eväitä erityisesti näin talven pimeyden keskellä hyggeilyyn. Olen tainnut asua jossain pimennossa, kun tuo Meik Wikingin Hygge – Hyvän elämän kirja oli mulle ihan uusi juttu… Toivottavasti ehtisin jossain kohtaa ottaa sen lukulistalleni, ja parasta sen lukeminen olisi tietysti Skandinaviskin jonkun suloisen tuoksukynttilän levittäessä tuoksuaan ympärille.

Talja ja koristeita
Joulukoristeluun
NIB ja kaverit
Vihreää riisikorissa

Uusi tuttavuus oli myös ruotsalainen dbkd, jonka keraamiset tuotteet sopivat monenlaiseen sisustustyyliin. Erityisen hurmaava on tuo NIB-maljakko, joka on parhaimmillaan jonkun yksittäisen simppelin oksan kanssa. Kuulimme tämän joulun trendivärin olevan maanläheinen ruskea, mikä näkyikin varsin hyvin Kotilaiturin joulukoristevalikoimassa. Kultaiset ja ruskeat hunajakennokoristeet ovat paperisia, dbkd:n sydämet ja kuuset keraamisia. Joulupöydän yhteydessä oli toki vähän vihreääkin: pienet söpöt huonekuuset näyttävät tosi kivoilta noin paperipusseissa. Myös kaktus (tai joku muu isohko kasvi) riisikorissa on ehdottoman toteutuskelpoinen idea sitten uuteen kotiin.

Sinappia vaikkapa
Keittiöön
Keittiöön
Amppelit
Lyhdyt
Valkoiset kynttilät

Mihin tahansa Kotilaiturissa katseensa kohdisti, oli siellä jokin uusi ihastuttava asetelma tai esine vastassa. Värimaailma, tuotteiden yksinkertaisuus, pienet yksityiskohdat sekä luonnon mukaan tuominen oksien yms. muodossa olivat ihanan inspiroivaa visuaalista ilotulitusta. Miten hyvältä oikeasti voi näyttää ihan tavalliset valkoiset kynttilät? No ihan hitsin hyvältä, kun ne on aseteltu ryppääksi ja laitettu kaveriksi käpyjä. Ja nuo lyhdyt, sinänsä niin tavalliset mutta kuitenkin sävynsä puolesta mielenkiintoisen erilaiset. Ah, en malta odottaa muuttoa omakotitaloon!

Pientä purtavaa lankojen keskellä
Kupposet kuumaa
Lankoja Teija Helinin pussukoissa
Kirjavalikoimaa

Kotilaituri on tosiaan paitsi sisustus- myös lankakauppa. Langat ovat saaneet kokonaan oman huoneensa, jossa hyllyt notkuvat kymmenistä ja taas kymmenistä eri värisistä lankakeristä. Valikoima näyttää niin houkuttelevalta, että saa jopa tällaisen käsityötumpelon harkitsemaan puikkoihin tarttumista. Lankapuolen keskellä on pöytä, jolle Kati oli kattanut meille pientä naposteltavaa ja mukeissa höyrysi kuuma glögi. Jutustelimme niitä näitä kaikesta mahdollisesta, oli mukavaa vain olla eikä kiirehtiä mihinkään tai minkään takia. Glögin jälkeen maistelimme tutustuimme Teministerietin teehen maistiaisten muodossa, erityisesti mieleen jäi #150 White Elderflower Champagne, shampanjatee. Ei puuttunut kuin se, että olisi vaihtanut kengät villasukkiin.

Kube-valaisimet
Postikortteja
Tikkurila: Nefriitti

Illan aikana tajusin yhden must have -jutun uuteen kotiin: muotoilija Petri Seurin valmistamat kube-valaisimet. Olen niitä ihastellut siitä asti, kun joskus ekan kerran niihin törmäsin ja nyt ne on kyllä hankittava, koska pitäähän paikallista muotoilua tukea. Täytyy vain pohdiskella ensin millaisen version (tai versiot) sijoittaisin ja mihin sekä minkä sävyisenä. Kotilaiturin postikorttivalikoima oli sekin varsin herkullinen, taiteilijoina mm. Annika Välimäki ja Henna Adel. Katilla sattui olemaan myynnissä vielä pari kappaletta Annikan kalenteria, jota pääsin kuin pääsinkin hypistelemään livenä.

Liiketilan kauniin vihreästä seinästä ehdimme myös illan aikana puhua; sävy on Tikkurilan Nefriitti (N494) ja se tuntuu sopivan yhteen vähän kaiken kanssa. Uuteen kotiin haluaisin kovasti maalata jonkun seinän vihreällä, olin miettinyt kauniin tummanvihreää Vuonoa (M442) mutta se on tainnut nyt saada kilpailijan Nefriitistä. Riippunee tietysti siitä, mihin lopulta päätän väriä sutia.

Vihreäsävyinen Ernst-pöytä
Ernst ja kuivattu lime
Ernstin lasijuttuja
Ernstin valkoiset purkit
Ernst-pallomaljat

Sitten se suurin ihastumiseni, Ernst, länsinaapurissa suositun sisustussuunnittelijan Ernst Kirchsteigerin oma sisustusmallisto. Tykästyin kovasti erikokoisiin ja -muotoisiin lasivaaseihin, joista pienimmät toimivat mainiosti myös tuikkukuppeina. Päädyinkin ostamaan meille kaikista isoimman pallovaasin jouluasetelmaa varten, siitä on taatusti iloa monessa muussakin tilanteessa. Voin jo nyt kuvitella jonkun ihanan värisen tulppaanikimpun tuossa ruokapöytäämme koristamaan… Lasin ja yksinkertaisen nahkanauhan yhdistelmä on niiiiin mun mieleen, että olisi todellakin tehnyt mieli ostaa vaasi poikineen. Myös mattapintaiset ruukut ovat älyttömän kauniita, samoin Ernstin tekstiilit. Tiedänpähän nyt minkä merkin valikoimaan suuntaan katseeni, kun sisustuspuuska oikein iskee uuteen kotiin muutettuamme.

Teministeriet
Ostoskelua
Lattian rajassa

Illan päätteeksi hypistelimme tuotteita vähän lisää ja suurin osa taisikin lähteä kotiin kassan kautta. Katsokaa nyt noita Teministerietin teepaketteja, oi miten ihania! Hetken pähkäiltyäni ostin mukaan sekä aiemmin mainittua shampanjateetä lahjaksi että meille paketin #160 White Mulberry -teetä, oikein hyvänmakuista sekin. Paljon kaikkea kaunista jäi vielä ostoslistalle, mutta parempi hoitaa muutto ja taloksi asettautuminen ensin niin näkee millaiseksi uusi koti alkaa muodostua. Ainakaan ei ole epäselvää, mistä saan silmääni miellyttäviä sisustusjuttuja – Kotilaiturista. Menkää tekin ja ihastukaa, tämän viikon ehtii ennen kaupan joulutaukoa (loppiaiseen asti). Kiitos Katille sekä kanssa-Varpusille kivasta ja ennen kaikkea inspiroivasta illasta!

Kotilaituri, Pahkalaukkaantie 1, Ilmarinen. Avoinna ti-ke ja pe 10-17, to 10-20 ja la 10-15. Jouluviikolla 51 avoinna ma-la 10-18.

16.11.2017
23:54

Ajatukset ensi vuodessa

Mä olen niitä tyyppejä, jotka näin melkein 2020-luvulla edelleen vannovat paperisen kalenterin nimeen. Olen kyllä yrittänyt digitalisoida kalenterin käyttöä edes jossain määrin (lue: miehen kanssa yhteinen Google-kalenteri, jota muistettiin päivittää ehkä viikon verran), mutta ei siitä vaan tule mitään. Haluan selailla paperisia sivuja, ottaa kynän käteen kun merkkaan jotain muistiin, sijoittaa tekstit just siihen mihin mieli tekee. Vaikka mulla ei kalenteri koskaan näytä läheskään yhtä upealta kuin Ainon bullet journal, tykkään silti raapustaa itse kaikki ne menot ja muistutukset itselleni ylös.

Tässä kohtaa vuotta ollaan aina saman kysymyksen äärellä: millainen kalenteri seuraavalle vuodelle? Bujoiluun musta ei ainakaan toistaiseksi ole; en usko että jaksaisin viikosta toiseen sitä pettymystä, kun kaikki mitä väkerrän näyttää kököltä (ja niin siinä taatusti kävisi). Eikä mulla olisi edes aikaa yrittää saada aikaiseksi mitään nättiä, joten parempi elää jonkun muun graafisen silmän mukaan. Kokosin tähän postaukseen mielenkiintoisimmat kalenteriehdokkaat vuodelle 2018, jotenkin listasta muodostui varsin turkulaisvoittoinen.

Polka / Saana ja Olli / Annika Välimäki

Tänä vuonna mulla oli ekaa kertaa Polkan (eli entinen Polkka Jam) viikkopäivyri, joka on ollut kaikin puolin bueno. Koko (13 x 18 cm) on sopivan pieni, paperin laatu miellyttävää, löytyy nimipäivät ynnä muut. Kalenteriviikkojen joukossa on myös ruudullisia sivuja muistiinpanoille, mutta niitä en tainnut hyödyntää kertaakaan koko vuoden aikana. Vuoden 2018 päivyri näyttäisi noudattelevan tuttua linjaa ja voisinkin hyvin ajatella hankkivani Polkan version uudestaan.

Saana ja Olli ovat aiemmin tehneet ainakin seinäkalenterin, mutta viikkokalenteri taitaa olla uusi juttu heiltä. Koko on A5 (14,8 x 21 cm) eli hieman Polkan kalenteria isompi. Viikkoaukeaman layoutissa on samanlaiset pystypalstat, mutta ilman kellonaikoja. Viivoja ei ole ja mietinkin, olisiko tuohon helpompi vai vaikeampi kirjoittaa. Ainakin suorat rivit ovat todennäköisempiä, kun ne viivat on olemassa. Tästäkin kalenterista löytyy nimipäivät, lisäksi näkyy olevan ns. kuukausisivut eli koko kuukausi samalla aukeamalla. Joissain aiemmissa kalentereissani en ole sitä näkymää osannut hyödyntää, mutta nykyään esim. lapsen hoitoajat olisi kätevää sijoittaa sellaiselle aukeamalle.

Listan kolmas turkulainen on jo hankalampi löytää, sillä se on myyty monesta paikkaa loppuun. Graafikko Annika Välimäki on suunnitellut bullet journal -tyyliin kalenterin, jossa aukeamalla on viikonpäivät vasemmalla ja kolme muistiinpanolaatikkoa (muistiinpanot ja loistavat ideani, to do, ehtii myöhemminkin) oikealla. Osaisikohan käyttää noita laatikoita vai möllöttäisikö ne aina tyhjinä..? Viikonpäivien tila ei tietystikään ole yhtä suuri kuin kahdessa edellisessä vaihtoehdossa. Kooltaan kalenteri on hieman suurempi kuin A5 (15,5 x 21,5 cm).

Nunuco Design Company

Jyväskyläläisen Nunuco Design Companyn kalenteri mulla on joskus ollutkin, viime vuonna jos oikein muistan. Kyseessä on hieman kansainvälisempi vaihtoehto, tekstit ovat englanniksi ja mm. juhlapyhälistauksessa on kaikkialla tunnettuja juhlia eikä niinkään suomalaisia. Vuodelle 2018 Nunucolla on kalentereissaan kaksi erilaista kansivaihtoehtoa, Hydrangea ja Bubblegum. Kalenterin koko on suunnilleen A5 (14 x 21 cm) ja viikkoaukeamalla on päivät vaakaan sekä muistiinpanoille parin laatikon verran tilaa, minkä lisäksi löytyy erillisiä muistiinpanosivuja. Keskeltä kalenteria löytyy aukeamallinen tarroja, joilla voi koristella sivuja oman mielensä mukaan.

Marjolein Delhaas

Todennäköisesti päädyn kotimaiseen ehdokkaaseen, mutta otetaan bonuksena vielä hollantilainen Marjolein Delhaas, joka tuli vastaan Peetan tällaisessa vastaavassa postauksessa. Valikoimassa on selkeän graafista kalenteria useammalla eri värisellä kannella, eniten mua houkuttaisi mustakantinen versio. Tai valkoinen. Vai kuitenkin keltainen… Koon puolesta Delhaasin kalenteri on sarjan pienin, hieman A6-kokoa suurempi (11 x 15,5 cm). Kirja on sidottu ns. avoimesti ja selkämys on näkyvillä ekalla aukeamalla. Näyttää kivalta, mutta vähän mietityttää miten helppoa on alkupään sivuille kirjoittaa. Nimipäiviä tai suomalaisia juhlapyhiä ei tietenkään ole, mutta ehkä sen kestäisi. Koska siis onhan tämä nyt ihan älyttömän hieno kalenteri.

Niin että minkäs näistä nyt sitten valitsisi?

(Kuvat valmistajien, linkit tekstissä.)

25.6.2017
14:09

Juhannuksen yksinäisten tuntien tulos

Näköjään juhannusvapaani ajautui siihen, että blogilla on uusi ulkoasu! Ajattelin eilen illalla kokeilla ihan vain paria pikku juttua, minkä seurauksena kökötin koneella about sinne auringonnousuun… Kyllä huomaa, etten enää töissä tee koodaushommia kuin joskus harvoin – sen verran paljon on nyt saanut ihmetellä yhtä sun toista komentoa eikä mikään tunnu toimivan siten kuin muka niin kovin loogisesti päättelen. Vähän myös tekninen puoli yritti laittaa vastaan, tiedä sitten missä mätti kun tallennettujen muutosten näkemisessä välillä kesti ja kesti. En edes uskalla laskea miten monta tuntia tässä on nyt jo vierähtänyt ja silti täällä on vaikka mitä vielä rempallaan, huoh. Mutta olen mä aika hitsin innoissani tästä muutoksesta, ihanaa kun täällä näyttää pitkästä aikaa jotain uudelta ja freesiltä.

Ajastaika v14.0

Edellinen leiska taitaa olla koko mun kotisivu- ja bloggaustaipaleeni (since 2001) ikinä koskaan pisimpään livenä säilynyt tuotos. Siitä olisi ihan oikeasti syksyllä tullut kaksi vuotta, kun sen julkaisin! Asiaan toki vaikuttaa nykyinen perhe-elämä kiireineen, mutta myös leiskan perus yksinkertainen idea, joka ei alkanut missään vaiheessa ärsyttää liikaa. Kuten voi huomata, tässä uudessa on paljon samaa eikä ulkonäöllisesti tullut mitään radikaaleja muutoksia. Hieman yritin saada pohjaa nykyaikaisemmaksi ja entistä mobiiliystävällisemmäksi, kun nykyään kuitenkin iso osa surffailusta tehdään juuri mobiililaitteella. Paitsi että lopullinen mobiilioptimointi on edelleen, öh, vaiheessa noin kauniisti sanottuna… Toivon saavani fiksattua kaiken (tai ainakin pahimmat kämmit) kuntoon tässä lähipäivinä, mutta saas nähdä miten tomera neitimme antaa mulle työskentelyrauhaa. Yllättävän hyvin muuten olen pystynyt pulleasta olomuodostani huolimatta koneen ääressä istumaan, mitä nyt bebe välillä vetelee hirveää rallia mahassa, jos mun asento menee huonoksi. :D

Kommentteja?

Kaikista mahdollisista sekoilevista kilkkeistä ym. ei tarvitse mainita, mutta jos on jotain suurempaa probleemaa niin mieluusti haluan kuulla niistä. Heittäkää toki kommenttia ja saa vaikka sähköpostillakin (jose miuku ajastaika.com) laittaa, jos siltä tuntuu.

14.4.2017
16:46

Haaveissa oma talo

Mulla on aivan järkyttävä talokuume. Tai oikeastaan muuttokuume, olisi niin ihanaa päästä muuttamaan! Ollaan asuttu tässä kohta viisi ja puoli vuotta, mikä taitaa olla mulla pisin pätkä samassa kodissa sitten lapsuudenkodista pois muuttamisen jälkeen. Nimimerkillä neljän opiskeluvuoden aikana yli 10 muuttoa… Luulisi ettei niiden aikojen jälkeen tahtoisi muuttaa enää ikinä, mutta niin vaan haaveilen siitä, että saisin pakata koko meidän omaisuutemme laatikoihin ja päästä purkamaan ne jossain uudessa paikassa. Vähän olen kade siskolle, jolla on parhaillaan uusi kotiprojekti menossa.

Luin joskus, että horoskoopiltaan kaksosille on hyvin yleistä tarve vaihtaa tavaroiden paikkoja ja voi kyllä, tutulta kuulostaa ihan lapsuudesta saakka. Mies (oinas) taas ei voi sietää sitä, että tavaroiden paikat muuttuvat vaan kuulemma pitäisi päättää yksi paikka ja se pysyisi. Mutta kun enhän mä voi tietää mikä on just se paras paikka millekin! Siksi pitää aina välillä kokeilla jotain uutta. ;) Puoliso on kyllä hoitanut omien toiveidensa toteutumisen esim. olohuoneessa kiinnittämällä television seinälle, jotten yritä vaihtaa sen paikkaa ja tämä toki myös määrittelee about kaikkien muiden huonekalujen paikat. Ovela mies…

Kohde 5: Kotola

Siitä olemme miehen kanssa samaa mieltä, että kohta pitäisi päästä pois kaupungista vähän väljemmille vesille ja ennen kaikkea isompaan kotiin. Taloja on vahdattu hakupalveluissa varmaan puolitoista vuotta jo, useampaa käyty katsomassakin. Paha vaan, että ihan ensimmäiseksi pitäisi saada nykyinen kerrostalo-osake myytyä, jotta voi edes haaveilla ostavansa mitään uutta – ja mehän siis olemme niin aikaansaamaton pariskunta ettei tosikaan. Joku muistanee tämäm asunnon “pienen” pintaremontin, joka kesti lopulta useamman vuoden..? Itse asiassa joitain pikkujuttuja on vieläkin fiksaamatta, eh heh. Enkä ole koskaan saanut edes aikaiseksi kertoa aiheesta sen enempää täällä blogissa, pois lukien parin ekan vuoden aikana valitukset siitä, että rempan keskellä asuminen on hanurista.

Talohaaveilun ykköspaikka on tietystikin Asuntomessut, joten päädyin kuumeessani selaamaan viime kesänä Seinäjoen messuilla ottamiani kuvia. Teimme elokuun alussa siskon ja S:n kanssa naisten retken Pohjanmaalle, messujen lisäksi ohjelmassa oli mm. geokätköilyä ja ihan vaan hengailua. Tänä vuonna Asuntomessut ovat Mikkelissä, jonne reissaamista on jo alustavasti pohdiskeltu (ehkä jopa miesten kera tällä kertaa).

Kohde 23: Vieskatalo Valokki
Kohde 14a: Hartman Koti Ankkuri

Aloitetaan haavekierros keittiöstä, tuosta kodin sydämestä. Meillä on nyt pari vuotta ollut mustavalkoinen keittiö ja pidän edelleen kyseisestä väriparista kovasti. Ylemmän kuvan keittiössä on kivasti yhdistetty mustat alakaapit ja valkoiset yläkaapit, minkä lisäksi nuo seiniin maalatut kuvat sopivat täydellisesti tilaan. Toisaalta myös alemman kuvan vaalea tammi miellyttää silmää, se on aika eri tyylinen mutta jotenkin ehkä kotoisamman ja lämpöisemmän oloinen.

Kohde 13: Jämerä Samsö
Kohde 25: Cubo

Mustan ja puun yhdistelmäkin toimii kivasti, kuten tämän kuvaparin ylemmästä kuvasta voi nähdä. Unelmieni talossa keittiö olisi olohuoneen jatkeena, vaikkapa tuolla tavalla samassa tilassa mutta kuitenkin hieman erillään. Ruokailutila voisi sinänsä olla alemman kuvan tapaan omassa “nurkassaan”, kunhan olisi ikkunaa ja valoa ympärillä sekä lyhyt matka keittiöön. Nyt meillä on ruokapöytä olkkarin ns. perällä, joten matkaa keittiöön kertyy jopa näin pienissä neliöissä.

Kohde 30: Hartman Koti Ruutu
Kohde 5: Kotola

Olohuoneeseen haaveilen simppelistä vaaleanharmaasta sohvasta, sillä olen nykyiseen tummanharmaaseen divaanisohvaan ja sen möhköyteen jokseenkin kyllästynyt. Tv-tason nahkavetimet ovat nätti yksityiskohta, tosin mua aina noissa nahkaisissa mietityttää eikö ne tummu ja likaannu käytössä. Kokemuksia kellään? Alemman kuvan tila on enemmänkin oleskelunurkkaus, tuollaisessa olisi ihanaa lueskella tms. ihan rauhassa. Paitsi niin, lapsiperhe ja rauha ei ole kovin yleinen kombo… Ikkunasyvennys kasveille on myös kiva, ja voisihan tuossa olla vaikka tyynyjä istuskelua varten.

Kohde 25: Cubo

Oma työhuone olisi aivan mahtava, mutta hieman epäilen että se on ensimmäinen asia, josta joudun taloa hankkiessa tinkimään. Jokainen lisäneliö kuitenkin kasvattaa hintalappua… Tai ehkä jos budjettiin saisi mahdutettua yhdistetyn työ- ja vierashuoneen? Työhuoneen ei sinänsä tarvitsisi olla kovinkaan iso, mutta ikkuna siellä olisi todella jees. Itse tuskin osaisin noin mustavalkoisella linjalla mennä kuin kuvassa, rönsyilen aina vaikka suunnittelisin ihan muuta. Takaseinässä oleva kaappisysteemi on hieno, tuollaista voisi varioida vaikka kuinka monella eri tavalla.

Kohde 25: Cubo
Kohde 27: Design-Talo TrioKohde 30: Hartman Koti Ruutu

Lastenhuonetta tahtoisin kovasti päästä sisustamaan enemmän, meillä kun tällä hetkellä pieni tila sekä kaksi punaista seinää rajoittavat puuhaa aika tehokkaasti. Välillä tuntuu, että tyttären huoneeseen on päätyneet kaikki ne huonekalut, joille ei muualta kämpästä löydy paikkaa. Hyllynä esimerkiksi on vuosia sitten hankittu Ikean Expedit, joka on kyllä ihan kätevä mutta aika massiivinen kapeaan huoneeseen. Käyttötarkoitus on kuitenkin sopiva enkä halua hyllystä luopua, kun tiedossa on että vuositolkulla emme enää tässä asu. Ekassa kuvassa kiehtoo mustavalkoisuus yhdistettynä oranssiin ja myös tuo sängynpääty on hauska. Alavasemmalla on kivan harmoninen tunnelma, jonka kruunaa Viljamin Puodin söpöt pandat. Toisen alakuvan huoneessa taas ihastuin täysillä tuohon Scionin ihanaan Mr. Fox -kettutapettiin, erittäin vakavasti otettava vaihtoehto minin huoneeseen.

Kohde 5: Kotola
Kohde 42: Pikkuusen paree

Nykyinen makuuhuoneemme on todella valkoinen ja huushollin ainoa huone, jossa kaikki seinät ovat samaa väriä. Tekstiileillä tietysti saa väriä just niin paljon kuin tahtoo, mutta haaveideni makkarissa olisi lämpöä ihan jo yleisilmeessä. Ehkä jotain puuta, ehkä jotain muuta kuin aivan kirkkaanvalkoista maalia seinissä. Haaveilen myös supersimppelistä sängystä ja siitä, ettei makuuhuoneessa olisi mitään ylimääräistä.

Kohde 25: Cubo

Mun mielestä täydellisen makkarin yhteydessä on vaatehuone erillisten vaatekaappien sijaan. Sen ei tarvitse olla kovinkaan tilava, mutta käytettävyydellä on iso merkitys. Tarpeeksi pitkä tanko henkarivaatteille, sopivasti hyllyjä ja laatikoita muille. Ylös katonrajaan saisi laitettua sesonkivaatteet ja muut ei parhaillaan käytössä olevat, mieluiten myös kengät laatikoissa. Ei varmaan tarvitse ihmetellä miksi juuri kuvan vaatehuone iski muhun: mustavalkoista, raitaa sekä pieni ripaus keltaista.

Kohde 17: Talo Nixi
Kohde 33: Lumiance-Talo
Kohde 12: Villa Tango

Vessoja unelmieni talossa on kaksi, jottei tarvitse jonotella vuorotellen yhteen vessaan. Lattiassa olisi kuusikulmaista laattaa, joko tuollaista pientä tai sitten isompaa. Seinissä tykkään perus valkoisesta, mutta myös keskimmäisen kuvan betonimainen seinä on hieno. Pieni ikkuna olisi kiva lisä, saisi vähän luonnonvaloakin tuohon yleensä niin pimeään pieneen tilaan. Alimmassa kuvassa on mahtava DIY-idea, purkkien päällä komeilevat kultaiset muovieläimet. Voi tosin olla, että valkoharmaaseen toilettiin ne eivät istuisi ihan niin nätisti kuin tuollaiseen tummempaan.

Kohde 5: Kotola

Kylpyhuoneen suhteen en pysty nykyään ajattelemaan mitään muuta kuin rouheaa betonia, tai mitä lie mikrosementtiä tuo nyt mahtaakaan olla. Kylpyammetta en kaipaa, mutta saunaa kyllä – se voisi olla ehkäpä mustan ja vaaleahkon puun yhdistelmä. Sadesuihku olisi ihan must ja kieltämättä nuo mustat hanat toimivat buenosti sementin parina.

Kohde 27: Design-Talo Trio
Kohde 30: Hartman Koti Ruutu

Yksi tärkeä huone, josta en mitenkään tahtoisi tinkiä talossamme, on kodinhoitohuone. Parasta olisi, jos sen yhteydessä olisi toinen sisäänkäynti ja likaisessa haalarissa olevan lapsen saisi näppärästi riisuttua ilman, että koko eteinen on täynnä hiekkaa ja kuraa. Huoneessa olisi myös tilaa niin pyykkihuollolle kuin siivousromppeille eikä kyseisiä artikkeleita tarvitsisi levitellä pitkin kotia. Lisänä toki pyykkinaru pihalla, johon voisi kesäisin ripustaa ainakin lakanat kuivumaan. Ulkonäöllisesti kodari olisi varmasti samaa tyyliä kuin keittiö, pääasia että kaappitilaa riittää ja tasoa on tarpeeksi että mahtuu viikkaamaan pyykkejä ynnä muuta.

Kohde 14b: Hartman Koti Ankkuri
Kohde 20: Riihi
Kohde 23: Vieskatalo Valokki

Talon ulkonäöllä ei tavallaan ole väliä, kunhan se istuisi nätisti ympäristöönsä. Toisena hetkenä haaveilen vaaleasta kivitalosta, hetken päästä puisesta ja tummanpuhuvasta. Eniten pidän laatikkomaisista taloista, joissa on isot ikkunat (paitsi kukakohan sellaiset pesisi?). Kyljessä pitäisi ehdottomasti olla terassi, mieluusti katettu jotta siinä voisi istua myös kesäsateen ropistessa. Sen kummemmin en terassille kaipaa kilkettä, ruokapöytä tuoleineen ja grilli riittää. No ehkä lepotuoli tai pari kesäauringossa lekotteluun, riippuen toki minkä kokoinen terassi olisi.

Joo-o, voin sanoa ettei tämä haaveilu ainakaan helpottanut kuumetta… :D

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma