Aihe ei ole millään lailla enää ajankohtainen, mutta haluan kuitenkin naputella nämä jutut itselleen muistiin. Toisaalta nythän Vantaan asuntomessuista jaksaa taas lukea, kun niihin liittyviä postauksia ei enää tule vastaan joka toisessa blogissa. ;) Oma visiittini tämän vuoden asuntomessuille oli alkuun epävarmaa, sillä vakiomessuseurani S oli raskaana ja laskettu aika osui juurikin heinäkuulle samoille paikkeille messujen alun kanssa. Avajaisviikonloppuna kuitenkin S tuumasi, että olo on edelleen täysin normaali, joten päätimme suunnata Vantaalle heti viikonlopun jälkeen maanantaina. Mukaan lähti myös äitini sekä tottakai tyttäreni, joka kulki näppärästi Manducassa ja rattaat saivat jäädä kotiin.
Tällaisen pihan ja talon voisin huolia meille.
Aika pitkälti koko päivä Kivistössä tuolloin heinäkuussa meni, mutta ehdimmekin käydä läpi kaikki kohteet. Taukoja tietysti oli pidettävä normaalia enemmän, kun seurueessa oli vauva ja viimeisillään raskaana oleva. Ensimmäistä kertaa oman asuntomessuhistoriani (eli, öö, neljän vuoden) aikana oli niin, etteivät kaikki kohteet olleet vierailtavissa. Noin muuten kohteet oli saatu viimeisteltyä ihan kiitettävästi ja tarjosivat kyllä aimo annoksen inspiraatiota ainakin mulle. Tänä vuonna löysin jopa joukosta selkeän suosikin, mutta siitä teen vielä oman postauksensa – on meinaan tässäkin on näitä kuvia aivan riittämiin…
Keittiöinspiraatiota en tällä kertaa tarvinnut, kun meillä vihdoin on toiveiden mukainen keittiö. Mitään mun makuun ihmeellistä ei tosin edes ollut, tuo keltainen oli ehkä ainut spesiaali. Kakkoskuvan keittiössä tykkään tuosta tehosteseinän tapetista, täydensi kivasti kokonaisuutta. Alimman kuvan keittiön mustavalkoisuus on jees, mutta eniten mua miellyttää kasvit ja niiden ruukut sekä tuo matala Eamesin pöytä.
Muutama kiva makuuhuone, joissa yhdistävänä tekijänä on puun sävyt. Haaveilen matalasta sängystä ja toivon joskus vielä saavani futonin, mutta toistaiseksi korkeampi säilytystilallinen laatikkosänky on meille ehdottomasti toimivin vaihtoehto. Muutenkin kieltämättä noissa mietityttää matalemmissa sängyissä se, miten niistä oikein pääsee ylös..?
Messuolohuoneissa ei ollut mitään ihmeempiä ahaa-elämyksiä, pienempiä yksityiskohtia toki moniakin. Mintunvihreää olisi ihana saada omaankin kotiin, harmi vaan että se sattuu olemaan yksi puoliskon inhokkiväreistä. Jospa saisin tulevaisuudessa hivutettua sitä hieman vaikka lastenhuoneeseen? Se oli mun lempiväri silloin kun olin sellainen alle kouluikäinen. :) Alimman kuvan takkanurkkauksesta tykkään kovasti, jotenkin kaikki natsaa kohdalleen.
Lastenhuoneissa sen sijaan oli vaikka mitä mahtavia oivalluksia! Kahden ekan kuvan mustavalkoisuus höystettynä harkituilla värilisäyksillä toimii musta ihan älyttömän hyvin, nuo olivat kumpikin siis samassa kohteessa. Seuraavissa kuvissa on yhdistetty vihreää ja keltaista, hyvin toimii sekin. Katon maalaaminen värillä valkoisten seinien kanssa on muuten aika kiva! Sitten taas hieman graafisempaa, näissä fanitan raidallista jakkaraa (meillekin, kiitos!) sekä huisaa vihrää robottia. Alimman kuvan majasysteemi on epäilemättä lasten mieleen, eikä tuo hullummalta näytä näin aikuisenkaan silmiin. Kettutyynyistä tykkään, ihanat!
Harvoin innostun märkätiloista sen enempää, mutta Kivistössä oli monessa kohteessa omaan makuuni onnistuneita vessoja ja kylpyhuoneita. Seinäratkaisuista pidin erityisesti, esimerkiksi nuo pari normaalista poikkeavalla tavalla laatoitettua seinää. Ihastuin myös kympillä tuohon mustavalkokeltaiseen tapettiin, kyseessä on englantilaisen MissPrintin Mountains Sunrise. Harmaa ja betoni näkyivät myös olevan aika pop – mikäs siinä, sellaista voisin kyllä omaankin kylppäriin kelpuuttaa. Jos joskus pääsen vaikuttamaan oman kodin kylpyhuoneeseen, niin tuollaiset seinän sisällä olevat kolot kyllä tahdon pesuaineille.