AvainsanaJotain uutta

Jokohan mä huomenna saisin aikaiseksi kertoa Sonia Rykiel pour H&M -ostoksistani? Niin ja Tampereen hankinnatkin ovat edelleen paljastamatta. Kuvamateriaalihan tässä mättää, muuten olisin taatusti postannut jo. Nappasin kyllä kuvia viime viikonloppuna jo, mutta jotenkin olivat ihan blääh nyt kun uudemman kerran katsoin. Jospa huomenna paistaisi aurinko ja tulisi vähän valoa tähänkin kämppään niin saisin otettua uudet ja toivottavasti paremmat kuvat. Tässä postauksessa on tyydyttävä upeisiin kännykkäotoksiin.

Tuollaisia sovitin ja vähän kyllä muutakin. Musta yksiolkaiminen neulemekko oli ihana muttei niin ihana, että olisin sen ehdottomasti tahtonut. Raidallinen neuletunika oli jätti-iso, koko XS näytti mun päällä lähinnä siltä kuin olisin teltassa. Löysä sellaisen kuuluukin toki olla, mutta ei mun mielestä ihan niin löysä kuitenkaan. Pituuskin taisi olla helposti polviin saakka.

Kulta oli maailman paras ja lähti lauantaiaamulla mun mukaan kaupungille, ehdotti asiaa itse jopa. Rykielin neuleiden keskellä oltiin joskus lähempänä puoli kymmentä, meidän lisäksi paikalla oli muutama ihminen – enimmäkseen keski-ikäisiä naisia, mikä kultaa ihmetytti kovasti että olenko mä nyt innostunut jostain keski-ikäisten vaatteista. :) Turussa ei koko naisten mallistoa ollut, mutta en jäänyt mitään sen kummemmin kaipaamaan. Kokoja oli hyvin ja ostamieni artikkeleiden kohdalla kokeilinkin paria eri kokoa. Aika väljiä malleja vaikuttivat useimmat olevan, kun mullekin taisi kaikista XS olla sopivin ja yleensä kuitenkin valitsen kooksi S tai M.

Mun saatua omat Rykielini mentiin aamupäiväkahville Cafe Braheen, joka oli uudistanut muffinssivalikoimaansa valkosuklaavadelmalla. Sitä oli ehdottomasti maistettava ja oi, namia oli! Brahen muffinssit on ihanan jättimäisiä ja juuri sopivia jaettavaksi kahdestaan, mitä kaikki eivät tunnu tajuavan kun pöytiin näkee niin usein jätetyn puoliksi närpittyjä muffinsseja.

Kotikotona viime lauantain kauppareissulla nappasin alekorista mukaani -50 % tarralla varustetun huulipunan, jota olin pyöritellyt käsissäni pari kertaa aiemminkin. Hintaa en löytänyt mistään ja kassaneidin määrittäessä hinnaksi 5e – josta siis lähti puolet vielä pois – ei tarvinnut kauaa jahkailla. Mulla oli ennestään Rimmelin vähän samantapainen huulipuna, jostain superalesta sekin joskus hankittu, joka kuitenkin on punaisuudeltaan vähän liian tumma. Uutukainen on selkeästi kirkkaampi mutta silti suht syvä punainen.

Uusi puna on siis Maybellinen Hydra Extreme -sarjaa, sävyltään 49 Rouge Passion. Ja mikä mahtavinta, huulipuna tuoksuu ihan vesimelonilta! Kulta ei tosin ollut samaa mieltä mun kanssa, tiedä sitten kuvittelenko mä vesimelonifaniudessani koko jutun… Joka tapauksessa, ei tuoksu ainakaan sellaiselta perushuulipunalta.

Lähivuosina olen ollut aika surkea käyttämään huulipunaa, useasti huulille eksyy kiilto helppoutensa ansiosta. Mukavampaakin huulikiilto on silloin kun ollaan kullan kanssa yhdessä liikenteessä, voi vaihtaa pusuja ilman että puna siirtyy pojan huulille/poskille. Tähän en ole keksinyt ratkaisua huulipunan voitoksi, ehkä pitäisi vain olla pussailematta?

Kullan mielestä huulipuna oli “aika överi”, mutta mä tykkään. Kuvassa tosin näyttää vähän oudolta, kun muuta meikkiä ei ole. Mullahan on edelleen menossa laserleikkauksen jälkeinen meikkauskielto, kaikkea muuta voi naamaan tunkea mutta silmät on jätettävä rauhaan. Vaikka eipä Rouge Passion mitään huimaa silmämeikkiä seurakseen kaipaa, muuten saattaisikin tulla vähän överi vaikutelma. Ruotsalaisen Lindan tänään esittelemä meikki on mun mielestä tosi onnistunut, silmät ovat näyttävät mutta eivät kuitenkaan riitele kirkkaan huulipunan kanssa. Oi miksi mä en osaa meikata noin hyvin?!

Lopuksi vielä sarjassamme “jaksaa ihmetyttää”: miten kynsilakkapullon viimeiset tipat on tarkoitus saada pullosta ulos? Kuvassa Mavalan Super Base -aluslakka, joka kyllä yllätti positiivisesti käytössä mutta loppua kohden maku hieman laimeni. Tällä hetkellä lakka on niin vähissä, että korkin ollessa suljettu suti yltää juuri ja juuri jäljellä olevaan lakkaan. Ensimmäiseen kynteen tököttiä tulee siis loistavasti, mutta loput yhdeksän ovatkin sitten pullon kääntelyä ja heiluttamista.

Miksei sutia yksinkertaisesti voida tehdä sen verran pidemmäksi, että viimeisetkin rippeet saisi pullon pohjalta helposti pois? Kysyy nimimerkki “ihmettelenpä vain”.

(Toim. huom. Tämä ei ole maksettu mainos, vaan tuotteiden hinta on huvennut ihan omasta pussista. En tosin pistä todellakaan vastaan, mikäli jokin taho mulle tahtoo lähettää testattavaksi jotain, sähköpostitse voi ottaa yhteyttä. Kiitos ja hyvää illan jatkoa.)

Lady GaGa – The Fame Monster [2009]

Mulla on parhaillaan pieni kriisi blogin suhteen, siksi päivittäminen on hieman jäänyt. Kovasti tekisi mieli uudistaa tätä jollakin tavalla – joitain ideoitakin olisi, mutta se lopullinen inspiraatio on pysytellyt piilossa. Valokuvausinto on myös laskenut talven pimeyden mukana, nyt tammikuussa on koko ajan ollut pilvistä ja harmaata eikä auringonvalosta tietoakaan. Onneks kohta alkaa helmikuu, luulisi auringonkin ryömivän esiin pilvien takaa.

Viimeviikkoinen flunssa olikin lopulta aika helppo nakki, kuumetta ei ollut missään vaiheessa ja ainoat sairastumisen merkit olivat kurkkukipu sekä vetämätön olo. Tiistaina kurkkukipukin oli kaikonnut, joten keskiviikoksi uskalsin ottaa iltavuoron Salossa. Matkalla sinne soitettiin ja kysyttiin torstaiaamuksi Turkuun varastohommiin, sen kummemmin miettimättä vastasin myöntävästi. Olin keskiviikkoillalla vasta yhdentoista jälkeen kotona enkä tietystikään päässyt heti nukkumaan, yöunet jäivät kovin lyhyiksi ja torstaina väsytti töissä ihan järjettömästi. Töistä tullessa otin päiväunet ja loppuilta menikin sellaisessa päikkäreiden jälkeisessä pöhnässä, tulipahan mentyä suht ajoissa nukkumaan. Tänään aamulla herätyksen soidessa tasan kello viisi ei edes ärsyttänyt herätä, hyvät yöunet takana siis.

Tiistaina sain vihdoin joulun toivelistalla olleen työpöydän, alkuilta sujui rattoisasti kyseistä palapeliä kullan kanssa kootessa. Ihan mahtavaa kyllä datailla tässä uuden pöydän ääressä! Se tuoksuu vielä uudelta plus olohuone näyttää taas pikkasen kivemmalta ja yhtenäisemmältä. Vielä kun sohvan saisi vaihdettua siskolta tarpeettomaksi jääneeseen mustavoittoiseen vuodesohvaan… Tuholaistorjujaa odotellessa.

Viikonlopuksi olisi tarkoitus mennä kotikotiin kissavahdiksi, kun porukat lähtevät huomisaamuna Tampereelle ja tulevat vasta sunnuntaina takaisin. Matkalla voisi ehkä poiketa Myllyssä, paria alejuttua kaipaisin jos niitä vain löytyy vielä. Vanhatkin hankinnat ovat edelleen esittelemättä täällä, hups. Ehkä ensi viikolla.

Bat For Lashes – Fur And Gold [2006]

Piti jo aiemmin tulla kertomaan mitä kivaa eilen tapahtui, mutta eilen illalla olin liian väsynyt ja tänään onnistuin kadottamaan kokonaisen vapaapäivän johonkin enkä ehtinyt koneelle kuin vasta nyt. Ja oikeastihan mun pitäisi olla jo nukkumassa, sillä huomisaamuna on jälleen herätys neljän jälkeen… No, ei auta muuta kuin naputella nopeasti entry kasaan.

Olin keskiviikkona siis kampaajalla! Viime kerrasta oli useampi kuukausi, joten kampaajan käsittely oli enemmän kuin tarpeen. Olin ehtinyt hieman jo tympääntyä hiusteni väriin ja malliin, päätavoitteena oli nyt muuttaa pehkoa toisenlaiseen suuntaan. Vaalea sai väistyä keskiruskean tieltä, liian tummaksi en väriä tahtonut. Toinen uudistus on otsatukka, jollainen mulla on viimeksi ollut keväällä 2007. Aiemmin otsatukkani on ollut suhteellisen liru, joten tällä kertaa pyysin vähän erilaista leikkausta. Paksummilla hiuksilla näyttäisi varmasti vielä paremmalta, mutta toimii hyvin näinkin kun ei ole mahdollisuutta muuttaa hiuslaatua. Otsis myös jätettiin pidemmäksi kuin ennen, täytyy sitten houkutella vaikka äippä leikkelemään tätä aina parin viikon välein, jos en enää meinaa nähdä hiusteni takaa. :) Ja on tämä sellainen malli, jonka kanssa saa tehdä enemmän töitä jotta se näyttäisi hyvältä. Tyytyväinen olen joka tapauksessa, juurikin jotain tällaista muutosta kaipasin ulkonäkööni.

Tämä viikko todellakin tuntui vain katoavan johonkin, sillä tein kaiken kaikkiaan viisi yövuoroa peräkkäin. Milloinkohan viimeksi olen mahtanut edes tehdä täyden työviikon, varmaan vuoden 2006 kesätöissä… Noh, seuraava palkkakuitti ainakin näyttää hyvältä! Parempi onkin, sillä joulukuun alussa pitäisi maksaa vajaan 200 euron mätkyt, kun ehdin kuitenkin jonkun verran toiminimelläni tienata viime vuonna ennen inttiin lähtöä. Toiminimellekin tulee muuten taas käyttöä, kun pääsen auttelemaan yhtä mainostoimistoa nettiprojekteissa – mikä on kerrassaan mahtavaa. Mikäli työtilanne alkaa selvästi parantua, niin kohta voin vihdoin ilmoittaa työkkäriin, etten enää ole vain osa-aikaisesti töissä.

Yöt siis olin töissä ja aamupäivästä iltapäivään nukuin, joten vapaahetkeni sijoittuvat alkuiltaan. Eräänä iltana päätin vihdoin testata äipältä saamaani lasista piirakkavuokaa – ja taitojani, mä kun en ole pahemmin kokkaillut oikeastaan mitään muuta kuin perussapuskaa. Sain viikonloppuna omenoita, jotka nyt ovat pilkottuina pakastimessa. Helppo sulattaa ja käyttää esim. piirakkaan milloin vain.

Ensimmäinen omin käsin tekemäni omenapiirakka oli ulkomuodoltaan ehkä hieman epäilyttävä, mutta maku ei ollut hullumpi. Maistui töissä aamuyön ekoina tunteina ja lopusta huolehti kulta kotona, ei meinaan ollut seuraavana päivänä kuin pari hassua palasta jäljellä. :) Onnistunut kokeilu siis, seuraavan kerran yritän sitten saada tuotosta vähän nätimmän näköiseksi. Juustopiirakkaakin voisi tehdä joku päivä, ehkä jopa kinkun kera. Tässähän alkaa ihan innostua leipomisesta!

Viime yönä tuli vedettyä unta palloon kevyet 12 tuntia, ehkä ensi yönä riittäisi jo normaalit yöunet. Tänään en tosin pääse ajoissa nukkumaan, sillä tämän lauantai-illan ohjelmaan kuuluu Apulannan keikka inttikaverin kanssa. Olen nähnyt Apiksen muualla kuin festareilla tasan kerran ja sekin taisi olla joskus vuonna -98, joten odotan mielenkiinnolla minkälaisen setin heittävät illalla.

Zen Café – Laiska, tyhmä ja saamaton [2005]