AvainsanaJotain uutta

Posti-Pate toi mulle tänään paketin.

Satuinpa tuossa joulun jälkimainingeissa klikkaamaan itseni Kottaraisen luota brittiläisen AllSaintsin sivuille, ja niillä oli nettikaupassa suunnilleen kaikki tuotteet alessa. Olen monesti ihastellut kyseisen puljun juttuja, mutta mitään en ole kotiin saakka hommannut – ennen kuin nyt. Olin tilannut vähän jotain pientä, mutta sain Posti-Patelta käteeni jättimäisen laatikon.

Hieman oli wtf?!-fiilis siinä kohtaa ja paketin avattuani samoin. Kovin olivat isoon laatikkoon laittaneet pikkuruisen paketin, vertailukohtana mun varpaat (kudotut tollukat toimii talvella lämpimässä kerrostalokämpässäkin ♥) kuvan alareunassa. Eikä laatikossa tosiaan ollut edes mitään fyllinkiä, vaan tuo kuvioitu pikkupaketti heilui laidasta laitaan boksia käännellessä. Tyylikkäitä olivat toki kumpikin, pakettikäärö ja päällilaatikko. Mitähän tuossa isossa voisi jatkossa säilyttää? Oli aika jämäkkää pahviakin vielä.

Tällaista paketista sitten kuoriutui. Kermanvärinen vaarinpaita vinolla nappirivillä on ihanan pehmeää puuvillaa, hihoista tiukahko mutta toivon mukaan löystyy hieman käytössä. Miesten tummansininen pipo on merinovillaa, lämmittää muttei kuitenkaan kutita yhtään. Yritin ottaa piposta kuvaa päässä, mutta meikitön aamunaama ei suostunut yhteistyöhön ja niin jäi kuva julkaisematta. Toisella kertaa sitten.

Joseph Arthur – Redemption’s Son [2002]

Viikko sitten tiistaina hyvästeltiin vanha, hyvin palvellut Astramme*. Vuoden -94 mallinen Opel sai siirtyä 290 000 kilometrinsä kanssa meiltä eläkkeelle, viimeisen vuoden aikana kun alkoi noita vanhuuden ongelmia ilmetä turhan usein. Käytiin iskän työpaikalla siivoamassa auto irtotavaroista ennen autoliikkeeseen menoa, ja sisko halasi vanhaa perheenjäsentä hyvästiksi:

Eräs autoliike lupautui pientä välirahaa vastaan ottamaan Astran vaihdossa, mikä oli uuden auton hankinnassa tärkeä kriteeri – ettei vaan Opel jää meille nurkkiin lojumaan. Aivan toimettomaksi ei vanha kunnon kaara kuitenkaan jäänyt, sillä ei mennyt viikkoakaan kun se jo bongattiin kiitämästä Turun yössä. Eipä sinänsä, käyttöarvoa sillä taatusti on tarvitsevalle kun katsastuskin on voimassa ensi syksyyn saakka.

Opel lähti, mitä tuli tilalle? No tällainen tapaushan sieltä:

Metsänvihreä Peugeot 206 on lähes kymmenen vuotta nuorempi ja puolet vähemmän ajettu, tällä sitten todennäköisesti porskutellaan myös sinne lähelle kolmeasataatonnia. Uusi tulokas on toki pienempi moottoriltaan ja siksi nössykämpi, mutta varusteltu kuitenkin herkuilla tyyliin kauko-ohjattu keskuslukitus, cd-soitin (joo-o, Opel oli loppuun asti meillä pelkällä radio/kasettisoittimella!), ilmastointi, toimivat penkinlämmitykset ja muuta sellaista. Nyt kun Peugeoteja on kaksi, meillä ei enää voi viitata pelkällä Peugeot-nimellä tiettyyn autoon, joten tämä uusin tulokas ristittiin – ainakin väliaikaisesti – Sammaleeksi. :)

Ei muuten ollut kovin helppoa löytää edullista pikkuautoa, jolla olisi ajettu suht vähän ja jossa olisi viisi ovea sekä keskuslukitus. Hei oikeasti, mikä järki on 5-ovisuudessa ilman keskuslukitusta?? Puhumattakaan siitä, että jos vanhassa Opelissakin oli keskuslukitus niin miten nykyaikaisissa autotehtaissa tulee edes mieleen tehdä 2000-luvulla auto, josta tällainen perusominaisuus puuttuu. Huhheijaa, ei näköjään automaailmassakaan aina olla kovin välkkyjä.

* Selvennykseksi: meidän perheellä on kolme henkilöautoa, jotka kaikki ovat vanhempien omistuksessa. Autoja vaihdellaan sen mukaan mitä kukin tarvitsee – tällä hetkellä yksi on meillä Turussa, yksi siskolla Salossa ja yksi maalla porukoiden käytössä. Sitten kun jossain vaiheessa elämäntilanne sallii oman auton hankinnan, lunastetaan yksi auto itsellemme tai mahdollisesti annetaan joku vaihdossa uudempaan. Yhtäkään nelipyöräistä ei ole ostettu vartavasten siskolle tai mulle, vaan jokainen on ostettu käytettäväksi. Jos joku nyt sattuu tätä kuviota pohdiskelemaan…

Reippaan viikon blogiloma tuli mullekin yllätyksenä, päivät katoavat nopeammin kuin pieru Saharaan. Viikonlopun vietin hyvässä seurassa Tampereella – enkä ole vielä ehtinyt edes kuvia purkaa kamerasta. Jotenkin näin joulun alla aika kuluu normaaliakin nopeammin! Taitaa jäädä tänä vuonna (taas?) joulukortit lähettämättä, ellen sitten huomenna taio jostain paria ylimääräistä tuntia vuorokauteen ja väkerrä muutamat kortit.

Tähän väliin eräs ostos, jonka kuva on roikkunut jo monta päivää valmiina Flickrissä. ASOS on viime viikot tarjonnut tilaukset postikuluitta myös tänne Euroopan pohjoisempaan kolkkaan, joten hyödynsin tilanteen hankkimalla itselleni noin viidellätoista eurolla kunnon lompakon:

Suurihan tuo on kuin mikä, mutta ainakin mahtuu ongelmitta kaikki mun kymmenet plussa-, bonus- ynnä muut kortit. Ensimmäinen tuollainen “aikuislompakko”, jonka olen koskaan hankkinut – tosin niin aikuinen en sentään vielä ole, että kuosi olisi jotenkin klassisen tyylikäs tai jotain. Merkki on Killah ja tarkka tuotenimi Garbage Wallet, kaunis auringonkeltainen väri oli enemmän mieleeni kuin sininen. Itse asiassa samaa sarjaa on saatavilla myös laukun muodossa, mitä en aiemmin ole huomannut. Harmaa näyttää aika kivalta ja toimisi keltaisen parina loistavasti… Hmmm.

Piti eilen laittaa muoti-iltaselostuksen yhteyteen Skanssissa sinä iltana päällä ollut asu, mutta unohdin enkä muistanut koko asiaa ennen kuin nyt (ai miten niin lyhyt muisti?). Torstainahan vietettiin valtakunnallista Pukeudu Punaiseen Päivää, joten illan asun perusta oli sopivasti ennalta määrätty. Tuli meinaan ihan hippasen kiire, kun työpäivä venyi turhan pitkäksi enkä meinannut millään päästä irti tietokoneesta…

Kirkkaanpunaiset jalat olivat ihan must, se nyt vaan on järjettömän kiva väri sukkiksissa. Yläosissa mulla ei punainen ole mitenkään hallitseva väri, mutta raitapaita sopi fiilikseen – varsinkin laivastonsiniseen jakkuun (joka on hihoista nykyään ihan hullun tiukka?! Kuvittelisin että mulle on rasvaa kertynyt enemmänkin vatsan seudulle…) yhdistettynä. Alaosaksi mustaa niin shortsien kuin kenkienkin muodossa, kaulaan siniharmaa pikkuhuivi ja päähän hattu piilottamaan ei-todellakaan-vastapestyt hiukset.

Olin kerrankin erittäin tyytyväinen nopeasti kokoon kyhättyyn asuun, vaikka yleensä juuri ne tuppaavat floppaamaan täysin. Edes jakun hihojen tiukkuus ei haitannut, kun Selectedissä oli niin lämmin että otin aika äkkiä saapumisen jälkeen jakun kokonaan pois.

Tuo Helsingin reissulta ostettu hattu on muuten täyttä rakkautta! ♥ Viime aikoina en ole pahemmin tainnut poistua kotoa muuten kuin “Sherlock Holmes” (= miehen mielipide hatusta) päässäni… Ja olen oppinut vihdoin olemaan hiukset auki! Kesällä yritin, mutta aina laitoin hetken kuluttua haituvat jotenkin kiinni kun ne alkoivat ahdistaa vapaana heiluessaan. Ehkä se on viilenneet säät, ehkä hiusten nykyinen pituus, ehkä Tigin suihke – joka tapauksessa hyvä näin. Hyväksyn nykyään myös hiusteni kaikkea muuta kuin piikkisuoran olemuksen, mikä helpottaa hiuskriisejä huomattavasti.

(Raidallinen t-paita Gina Tricot; jakku, huivi, leggingsit ja pöllösormus H&M Divided; satiinishortsit Seppälä; hattu Monki; kengät Vagabond Thelma; laukku (kaverilta lainassa) Tapas. Kameran takana Feline.)

Happoradio – Asemalla [2003]

Tämä(kin) viikko on – yllättäen – ollut taas kovin kiireinen, eilenkään en ehtinyt koneelle lainkaan. Kaikenlaista olisi mielessä tänne blogiin päivitettäväksi, mutta täytyy nyt tyytyä naputtelemaan näitä juttuja joitakin päiviä jälkikäteen.

Viime perjantaina meidän piti Felinen kanssa lähteä iltapäivällä ajelemaan kohti pääkaupunkia, mutta siskorukka oli niin flunssainen ettei ollut tarpeeksi kuosissa keikkailuun. Ilmoitin sitten kullalle, että hei kun tuut kotiin niin lähdet sitten mun kanssa Helsinkiin. Ei ehkä vastannut pojan suunnittelemaa viikonlopun aloitusta, mutta kuulemma ihan mukavaa oli tehdä tällainen minireissu kahdestaan.

Matkalla oli todella kummallinen sää: välillä aurinko paistoi kirkkaasti ja yhtäkkiä taas tuli vettä taivaan täydeltä. Ei liene yllätys, että näkyi sateenkaari? Ja itse asiassa kaksikin jopa:

Mutkien kautta saatiin auto parkkiin Ruoholahteen, jossa hypättiin metroon ja hurautettiin keskustaan. Kulta pyöritteli ihmeissään päätään laskeutuessamme alas metrolle ja mumisi jotain elokuvamaisuudesta – tajusin sitten vasta kysyä eikö poika ollut aiemmin metrossa ollut. Ei kuulemma ollut edes nähnyt muuta kuin elokuvissa, joten siitä tuli sitten kultsin ensimmäinen metromatka. Täytyy joskus viedä herra tutustumaan Tukholman, Pariisin tai Lontoon metroon…

Keskustassa mä halusin ehdottomasti käydä tutustumassa viime keväänä avatuissa Monkin ja Weekdayn liikkeissä, poikettiin myös Aleksanterinkadun H&M:ssä tsekkaamassa Suomen ainoa H&M Home -myymälä. Mitään tahtoosaada-juttuja ei pahemmin tullut vastaan (pankkitili kiittää!), mutta yhden hankinnan tein: etsimäni hattu löytyi vihdoin Monkista! Olen haaveillut tuollaisesta “hassusta hatusta” pitkään eikä vastaavia ole näkynyt missään, yleensä kaikissa on ihan liian leveä lieri. Nyt kuitenkin tuli juuri oikeanlainen vastaan, vieläpä siedettävään kahdeksantoista euron hintaan.

Aleksanterinkadulta käppäiltiin Forumiin, jossa mä kävin ensin kuolaamassa kenkiä Vagabond-liikkeessä ja sitten taltutettiin pikkunälkä Arnold’silla. Bagelit mahassa otettiin suunnaksi The Circus, jonne jonotettiin hetki viileässä syysillassa bilevaatteissaan hytiseviä tyttösiä ja niiden kännihöpötyksiä hihitellen. :) Sirkuksen keikkailta oli tanssimusiikkipainotteinen ja paikalle houkutellut nimi Cascada, joka on pitänyt mun henk.koht. amispoppisuosikeissani kärkisijaa jo useamman vuoden. Toimii loistavasti myös lenkkimusiikkina!

Ennen illan pääesiintyjää odotellessa lavalle nousi vajaan tunnin ajaksi K-System, jota en ole tainnut muutamaa radiossa soinutta biisiä enempää kuunnellut. Ihan ok musiikkia, vaikkakin mun korvaan kappaleet olivat keskenään aika samanlaisia. Joka tapauksessa passeli lämppäri saksalaiselle eurodancelle kyllä.

Tapahtumaan sai myös alaikäiset lippuja, minkä seurauksena paikka oli jaoteltu sallittuun ja K-18 alueeseen. Lavan edusta (= tanssilattia) oli tietystikin kaikille avoin, K-18 paikkoja olivat lähinnä baaritiskien ympäristöt. Sinänsä ihan toimiva systeemi, sillä tanssilattialla ei kukaan heilunut tuoppien kanssa kuten tuollaisilla baari-/klubikeikoilla yleensä. Yleisö tietysti oli osittain hyvinkin nuorta, mutta ärsyttävimpiä tapauksia oli ennemminkin ne juuri täysi-ikäistyneiltä näyttävät, jotka olivat mitä ilmeisimmin unohtaneet käytöstavat. Kummallisinta oli, että miespuoliset osasivat kyllä käyttäytyä mutta nuorten naisten käytöksessä oli todellakin toivomisen varaa.

Cascada aloitti puolisentuntia annetusta showtimesta myöhässä, mutta eipä kello silloinkaan ollut vielä kuin puoli kymmenen. Tuollaisissa ikärajattomissa keikoissa on se hyvä puoli, että ne alkavat yleensä ajoissa eikä tarvitse odottaa mihinkään puoleenyöhön ennen kuin artisti ilmestyy lavalle, missä kohtaa iso osa yleisöstä on jo aivan lärvit.

En osannut odottaa mitään, mutta silti armeijapukuiset miehet saivat yllättymään lavalle astellessaan. Koppalakit ja takit vaihtuivat melko pian verkkopaitoihin ja keikan aikana hepuilla näkyi ties mitä pientä lisäasustetta kuten kaasunaamarit. Tanssia pojat kyllä osasivat! Laulaja näytti suunnilleen siltä kuin ajattelinkin, tosin esimerkiksi yhtyeen nettisivuilla olevat kuvat on a) otettu pari vuotta sitten tai b) käsitelty aika rankalla kädellä – sen verran nuoremmalta näyttää kuvissa kuin livenä.

Cascadan setti oli harmiksi yllättävän lyhyt (n. 45 min) ja tuntui loppuvan juuri kun päästiin vauhtiin. Uusimmat hitit kuten Pyromania, Evacuate The Dancefloor ja What Hurts The Most kuultiin tottakai, vanhemmasta tuotannosta (jota olen siis eniten kuunnellut) tuli Everytime We Touch, Bad Boy sekä useamman biisin pätkistä (mm. Miracle, Truly Madly Deeply) koottu kokonaisuus. Ensimmäisen levyn lemppareistani jäin kaipaamaan Ready For Love– ja Wouldn’t It Be Good -kappaleita, mutta niitä nyt ei muutenkaan ole kauheasti missään soitettu.

Yhteenvetona keikkatarjonta oli Helsinki-reissun arvoinen, The Circus paikkana ei mitenkään erikoinen vaikka nettisivujen perusteella voisikin kuvitella muuta. Ehdottomasti menisin Cascadaa kuuntelemaan uudestaankin, mieluiten ehkä jossain festareilla tms. – voisi sinänsä toimia jopa klubikeikkaa paremmin. Vielä kun pääsisi toisen amispoppilempparini eli Groove Coveragen näkemään livenä… Moonlight Shadow livevetona, oih!

(Kaikki kuvat © minä itte.)

Cascada – Evacuate The Dancefloor [2009]