AvainsanaKevät

Se olisi sitten kesäkuu, ollut useamman päivän jo. Näköjään neljän päivän vapaakin oli osaltani niin täynnä tohinaa, että on blogi jäänyt hieman taka-alalle. Ja oikeastaan tietokoneella istuminen ylipäänsä on ollut viime päivinä aika vähäistä. Noh, kerrankin näin päin. Kesäkuu toi mukanaan tänä vuonna myös ihanat kesäkelit, eilenkin juhlittiin ylioppilasserkkua suhteellisen täydellisessä säässä. Kuvia eiliseltä mahdollisesti myöhemmin, nyt vielä rykäisy toukokuun puolelta kun en ole ehtinyt näitä aiemmin postaamaan.

What a surprise, kevätsuosikkini kirsikka! :) Nämä kuvat on otettu viikko takaperin viikonloppuna kotikotona, nyt helatorstaina kirsikankukat olivat jo historiaa. Onneksi on paljon kuvia tältä vuodelta, voin niitä katsella vuoden mittaan seuraavaa kevättä odotellessa.

Kukkaa löytyi myös mansikan muodossa. Kai tuo sellainen on, vai olenkohan aivan muissa maailmoissa kasvitietämykseni kanssa? Mietin just yks päivä, etten enää kyllä muista tyyliin yhtään mitään koulun biologiantunneista. Lintujen, kasvien ynnä muiden nimet ovat haihtuneet päästä kun ei niitä varsinaisesti ole tarvinnut. En koskaan muista kumpi on varis ja kumpi harakka, leskenlehden sentään erotan voikukasta. Onneksi meillä ei ole lapsia, jotka kyselisivät kaikesta mikä tää on tai mikä tän nimi on… Mistä äidit oikeasti repivät kaiken tietämyksensä?

Nykyään sentään osaan erottaa kirsikan ja omenan kukinnot toisistaan, jonain vuotena sekin on mennyt multa sekaisin. Ja jos kirsikka oli tällä viikolla jo kukkansa varistanut niin omena kukki täydessä loistossaan. Omenapuita kotikotona tosin onkin huomattavasti enemmän, joten valkoista kukkaa tuntui olevan kaikkialla. Kun me joskus tulevaisuudessa löydetään itsellemme koti, jossa on pihaa, niin tahdon kyllä ehdottomasti joko kirsikka- tai omenapuun pihalle. ♥

Kirsikkapuun varjosta löytyi myös karvainen kuvausassistentti. Ei malttanut poika mut nähdessään enää kölliä auringossa, vaan pakko oli tulla hyörimään jaloissa. Mansikat meinasi jäädä kuvaamatta, kun linssin edessä oli koko ajan valkoista karvaa… Onneksi sitten siskokin pölähti kameran kanssa paikalle ja Miska keskitti hellyyspuuskansa siihen.

Päivä 25 – Ensimmäinen

Ensimmäinen päivä armeijassa, naisena vapaaehtoisessa varusmiespalveluksessa. Mua ei varsinaisesti jännittänyt missään vaiheessa, jotenkin kaikki vain tapahtui. Matka Säkylään, portista sisään, tarkastukset, käveleminen yksikköön, ilmoittautuminen, tuvan etsiminen. Käveltiin muodossa, haettiin tavarat, vaihdettiin siviilivaatteet maastokuosiin. Punkan sijaaminen, tupakavereihin tutustuminen, mukessa ruokaileminen. Tavallaan kaikki tuntui kovin luontevalta, kun ei kyseenalaistanut mitään.

Illalla nukkumaan mennessä viimeiseksi hymyilin ja ajattelin, että vihdoin olen täällä ihan oikeasti.

Siitä alkoi vuosi, jota ilman elämäni olisi varmasti paljon tyhjempi, kaveripiirini pienempi enkä ehkä koskaan olisi tavannut niin täydellisesti sopivaa kumppania kuin mulla nyt on. Koko armeija-aika hyvine ja huonoine hetkineen oli kokemus, jota ei taatusti koskaan unohda.

Koska mun pitäisi todellakin jo olla sängyssä ja täydessä unessa, jätän kerrankin turhat löpinät sikseen ja isken tähän läjän kuvia erään illan pieneltä sateenjälkeiseltä virkistyskävelyltä. Enjoy.

Rakastan sitä miltä keväinen luonto tuoksuu sateen jälkeen. Rakastan kirsikkapuun kukkia. Rakastan auringonlaskua ja sitä, miten se värjää maiseman valollaan. Ja ennen kaikkea, rakastan tuota ihanaakin ihanampaa Nikonin 35 mm pikkulinssiä. Siinä yksi hankinta, joka ei ole kertaakaan kaduttanut.

Hyvää yötä!

Ihana sunnuntai tänään! Puolisko lähti aikaisin aamuvuoroon, mä käänsin kylkeä ja tuhisin kerrankin pitkälle aamupäivään. Herättyäni istuskelin vaan koneella ja iltapäivällä kun tiskikone oli saanut pesunsa valmiiksi, lähdin tallustelemaan kaupungille sateen ropistessa ympärillä. Melkein testasin millaista olisi olla Maija Poppanen, välillä oli niin järkyttäviä tuulenpuuskia että meinasi sateenvarjon kanssa lähteä lentoon.

Alkuilta hujahti Elixiassa, mies oli salin puolella sillä aikaa kun itse heiluttelin painoja Elixia Powerissa. Sain vähän kasvatettua painomääriä parissa liikkeessä, kyllä se tästä pikku hiljaa etenee! Tunnin jälkeen kulutin vielä loput energiat juoksumatolla, oisin kauemminkin juossut ellei mies olisi saanut treeniänsä valmiiksi. Käytiin sitten höyrysaunassa sekä testattiin vihdoin toiminnassa oleva viileäallas, +9°C vesi virkistää mukavasti oloa.

Ostin muuten jonkun sortin mielenhäiriössä kaikkialla hehkutetun Remingtonin Pearl Wandin, kun se sattui olemaan Sokoksella tarjouksessa. Olen kovin laiska väkertämään hiuksiini mitään sen ihmeempää, mutta jospa Pearl Wandilla saisi taiottua kiharaa helposti ja nopeasti. Seuraavana viikonloppuna on yhdet ylioppilasjuhlat tiedossa, täytynee sitä ennen vähän opetella kähertämistä että voi lauantaina sitten laittaa hiukset nätisti.

Tämän postauksen kuvat eivät suinkaan ole tältä päivältä vaan viime viikon keskiviikolta, ovat roikkuneet mulla luonnoksissa melkeinpä siitä saakka. Pyörähdin silloin kaupungilla Felinen ja Heviletin kanssa, käytiin mm. Coffee Housessa iltapäiväkahvilla ja -patongilla. Heviletin kaffessa oli sydän, vähänkö ihkua!

Vahtikissa Dharma.

Kahvittelun jälkeen ajettiin maalle, sillä oli äitin syntymäpäivä. Odoteltiin siellä vähän niin kuin yllärinä kunnes äiti vihdoin saapui kotiin päivän riennoista (= marttaretkeltä…) ja sitten kahviteltiin taas sekä syötiin herkulliset jätskiannokset, jotka sisko kaikille latoi kulhoihin. Ensitestissä oli Aino-maku uudesta premium-triosta, omalla kohdallani ainoa niistä jota en ollut vielä maistanut eli suklaajäätelöä, lakritsikastiketta sekä toffeepaloja. Vähän erikoista mutta hyvää!

Lempiaikani keväästä oli juuri alkanut, kirsikkapuu kukki! Ja kukkii itse asiassa vieläkin, tänä viikonloppuna kävin vielä kuvailemassa vähän lisää. Nyt on lisäksi omenapuukin puhjennut kukkaan. Ei vaan voi olla mitään kauniimpaa kuin valkoista ja haaleanvaaleanpunaista kukkaa joka paikassa. Voi kunpa joskus pääsisi Japaniin kirsikkapuiden kukinnan aikaan, se vasta täytyy olla jotain aivan uskomatonta.

Lykke Li – Wounded Rhymes [2011]

Jälleen on yksi viikko pulkassa. Se sisälsi aurinkoa, kevätsadetta, elokuvia, uusia juttuja, muotitapahtumia, Euroviisuja… Ja ties mitä vielä. Tällä hetkellä päällimmäinen fiilis on totaalinen sunnuntaijumitus, ei jaksa edes kaivella aivoista mitään järkevää kirjoitettavaa. Ensi viikolla sitten taas.

Tämän postauksen kuvat ovat eräältä alkuviikon illalta, kun kävimme puoliskon kanssa iltakävelyllä kaupassa. Mukava palata ajatuksissa tuollaiseen lämpimään ja leppoisaan kevätiltaan, kun viimeiset pari päivää mittari on pysytellyt alle kymmenessä asteessa ja vettä on ropissut milloin enemmän, milloin vähemmän. Noh, nyt ainakin luonto puhkeaa täyteen loistoonsa.

Päivä 20 – Tässä kuussa

Tässä kuussa olen…

• nauttinut kauniista kevätpäivistä.
• kasvattanut kenkäkokoelmaani täydellisellä parilla mustia nilkkureita.
• käynyt elokuvissa jo kahdesti, vaikken yleensä käy edes joka kuukausi.
• hankkinut muutaman uuden levyn hyllyyn.
• koittanut rukata ruokavaliotani kuntoon entistä suuremmalla tarmolla.
• himoinnut seeprakuosista kesäpaitaa, jota pääsin itse asiassa sovittamaankin nyt viikonloppuna. En vain vieläkään tiedä olisiko se ihan oikeasti viidenkympin arvoinen hankinta.
• kulkenut about kaikki työmatkat polkupyörällä tai kävellen. Pakollinen puolituntinen ulkoilmaa päivittäin tekee kyllä gutaa!
• saanut suloisia viestejä kanssa-asujalta, kun ei työvuorojen takia nähty päivisin lainkaan.
• nähnyt ensimmäisen rock-musikaalini.

Tässä kuussa aion…

• mennä viikonlopuksi Helsinkiin.
• treenata enemmän kuin mitä alkukuusta olen tehnyt.
• avata prätkäkauden – Cebari on kyllä Turussa jo, mä en vain ole mukamas ehtinyt vielä kertaakaan ajelemaan. Se asia mun on korjattava mitä pikimiten.
• tehdä kunnon kevätsiivouksen ja pestä ikkunat.
• käydä ehkä vielä kolmannenkin kerran leffassa.

Ja seuraavaksi suunta unten maille, hyvää yötä!

Eilen oli ihanan lötkeä päivä. Ei tarkkoja suunnitelmia, ei aikatauluja. Iltapäivällä äippä tuli Turkuun ja liityin naisseurueen (= äitin lisäksi mummi ja täti) mukaan kävelylle hautausmaalla. Sieltä suuntasin suoraan salille, ei muuten ollut tietoakaan normaalista ryysiksestä Elixiassa sunnuntaina alkuillasta. Täytyy muistaa jatkossa, että sunnuntai on hyvä päivä treenata.

Jaksan aina hämmästellä miten valtava Turun hautausmaa on, kartan sinne tarvitsisi. Tai oppaan. Niin ja ne oravat, jaiks! Vaikuttavat useimmiten siltä, että juoksevat päälle kun sattuu ohi kävelemään. Tällä kertaa tosin uskaltauduin jopa kuvaamaan paria vipeltäjää, kun eivät vaikuttaneet uhkaavilta.

Muuten napsin jotain aivan randomeja räpsyjä sieltä täältä, ilman mitään sen kummempaa ajatusta kuin kevät ja auringonpaiste. Ihan niin lämmin ei ollut kuin ajattelin, mutta hyvin t-paidalla pärjäsi vaikka varjossa tuntui selvästi viileämmältä. Kollaasit näkee klikkaamalla hippasen suurempana, vink vink.

Tänään on vielä eilistäkin lämpimämpää, aletaan huidella kohta hellelukemissa jo. Ehkä tällainen vilukissakin kohta taas tottuu ulkoilemaan lyhythihaisessa, nimimerkillä pyöräilin töistä kotiin nahkatakki päällä ja huivi kaulassa kun muut tulivat teepaitasillaan vastaan. Aamulla sentään lähdin ekaa kertaa töihin ilman trikoopipoa kypärän alla, jotain edistystä edes. Jokohan kohta pitäisi harkita sandaalien kaivamista varastosta? Siellä olisi yksi uutukainenkin pari odottamassa käyttöönottoa.

Päivä 17 – Mieleisin muistoni

Ensimmäiseksi mieleen nousee lokakuun viimeinen päivä syksyllä 2008. Eräs kaksilahkeinen oli piirittänyt mua jonkun aikaa ja viikonloppulomat oltiin hengailtu aika tiiviisti yhdessä. Tutustuttu, hihitelty, vaihdettu katseita. Siinä perjantai-illalla sohvalla makoillessa päätin rohkaistua ja kysyä, mikä tämä juttu välillämme oikein oli – hengaillaanko me vaan vai seurustellaan vaiko mitä. No eiks tää sun mielestä muka ole seurustelua?, kuului vastaus. Ja siitä se sitten lähti, todellisesti ja virallisesti. Enkä edelleenkään voisi olla onnellisempi, että näin tapahtui. ♥