AvainsanaLomalainen

Voi apua, miten aika menee taas niin vauhdilla! Mielestäni kirjoitin Lappi-reissun ekan osan vain muutama päivä sitten, mutta kas siitähän onkin jo viikko. Ja koska näin kesäaikaan tapahtuu paljon kaikenlaista, postausideoita on jemmassa ihan muutama – sama juttu joka kesä, tai ainakin siltä tuntuu. No mutta nyt asiaan eli kesälomamatkan kakkososaan. Menomatkalla pohjoiseen teimme pienen koukkauksen reitiltä ja poikkesimme Ranuan eläinpuistoon.

Kiertelimme eläinpuistossa kolmisen tuntia, vallan mielenkiintoinen tapa viettää juhannuspäivää siis. Ihan kaikkia eläimiä emme nähneet, kun olivat koloissaan nukkumassa, mutta suurimman osan kyllä. Keli ei onneksi ollut mikään paahtava, kierroksen loppupuolella itse asiassa rupesi vähän ripsottamaan vettäkin. Kokonaisuudessaan Ranua Zoo oli positiivinen kokemus, eläimissä riitti ihmeteltävää ja puolimatkassa olleesta jäätelökioskista sai todellakin rahoille vastinetta jätti-isojen jätskipallojen muodossa.

Ranualta matka jatkui vesisateessa kohti Äkäslompoloa eikä kulunut kauaa, kun ensimmäiset porot jolkottelivat tiellä. Perillä olimme puoli kymmenen pintaan, matka Kokkolasta kesti siis kevyet 12 h. Loppuilta menikin sitten asettautuessa taloksi ja nukkumaan mennessä uni tuli silmään alta aikayksikön.

Nyt kun kesäloma on pelkkä muisto vain, lienee parasta vihdoin rupatella postaus tai pari lomamatkastamme Lappiin. Tasan kuukausi sitten juhannusaattona pakkasimme meidän ja kaveripariskunnan perheet vanhasta tilataksista modattuun minibussiin, jonka olimme saaneet A:n kummisedältä lainaan. Aivan mahtavaa että olimme, sillä neljää aikuista + yhtä vauvaa kaikkine matkatavaroineen ei kyllä olisi saanut tungettua henkilöautoon ei sitten millään. Minibussilla kelpasi matkata, kun jalatkin sai suoristettua milloin halusi!

Vähän ennen puoltapäivää starttasimme auton ja otimme suunnaksi 8-tien kohti pohjoista. Pysähdyttiin tauolle noin puolentoista – parin tunnin välein, kun joku sopiva taukopaikka tuli vastaan. Valikoimaa ei kauheasti ollut juhannusaatosta johtuen, liikennekin hiljeni mitä enemmän kellon viisarit näyttivät. Olimme varanneet etukäteen hotellin Kokkolasta, jonne saavuimme illansuussa puoli seitsemän maissa.

Heitimme tavarat huoneisiin ja lähdimme hieman tutkimaan kaupunkia. Ihastelimme Kokkolan vanhankaupungin, Neristanin, kauniita taloja – tuli ei ehkä niin yllättäen Rauma mieleen. Suntin eli kaupunginsalmen varrella tuli jonkun verran ihmisiä vastaan, mutta muuten kadut olivat hiljaisia. Kävelyn jälkeen istuimme vielä jonkun aikaa hotellin ravintolan terassilla ilta-auringon lämmöstä nauttien, kunnes oli aika painua pehkuihin.

Reissun alkajaisiksi aloitin uuden harrastuksen, geokätköilyn! Mietin asiaa jo viime kesän Rauma-visiitin jälkeen saatuani ensikosketuksen kätköilyyn, mutta jotenkin se jäi mielen perukoille. Menomatkalla pohjoiseen sain viimein aikaiseksi luoda itselleni profiilin, minkä jälkeen opiskelin aihetta lisää netin ja S:n avustuksella. Kokkolassa sitten etsimme pari kätköä, ensimmäiseni oli tuollainen minimaalinen nano. Kätköilyä on nyt takana siis kuukauden verran ja tykkään koko ajan vain enemmän. Sitä kautta oppii niin paljon kaikkea uutta sekä päätyy paikkoihin, joihin tuskin eksyisi muuten lainkaan.

Juhannusviikko oli mun eka lomaviikko ja keskiviikkona lähdettiin päivällä äiskän kanssa käymään Piikkiössä, jossa sijaitsee Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen ylläpitämä Arboretum Yltöinen. En ollut aiemmin käynyt tällaisessa puulajipuistossa, joten sen kummempia odotuksia ei ollut – mielenkiintoa sitäkin enemmän. Alppiruusujen kukinta-aika oli pääasiassa ohi, joitakin kukkasia näimme siellä täällä. Niin ja toki sen verran paljon jo kuihtuneita, että ensi vuonna tullaan kyllä aiemmin ihailemaan kukkaloistoa.

Hurjia nuo alppiruusut, korkeimmat niistä huitelivat monessa metrissä! Arboretumissa on monia eri alppiruusulajikkeita, pensaita alueella on yhteensä noin 2000 yksilöä. Osa niistä on suomalaisia lajikkeita, eli nimenomaan Suomen oloihin jalostettuja alppiruusuja. Lisäksi puulajipuistossa on nimensä mukaisesti laaja kattaus puulajeja niin Pohjois-Amerikasta kuin Japanista ja Kiinastakin, tällaisen puiston myötä saadaan tietoa niiden soveltumisesta esim. koristekäyttöön Suomessa.

Arboretum Yltöinen avoinna kesäaikaan 15.5.-15.9. ma-pe klo 8.00-15.00, pääsymaksu 5€ (yli 18 v.)

Alan vihdoin näin puolentoista viikon kuluttua olla sen verran toipunut, että kykenen muistelemaan lomaviikkoni aloittanutta tapahtumaa. Sinä iltana koitin olla kantamatta huolta uuden opettelusta ja sen sijaan menin minne virta vei (tosin oli mulla rahkapurkki eväänä ekaksi illaksi ja sain sitä syödessäni kummeksuvia katseita). Oli Itämeri, oli Europa, oli loistavat kamut ympärillä – oli aika GOOMata legendaarisen opiskelijaristeilyn 20-vuotisjuhlan kunniaksi.

Matka alkoi totaalisella kaaoksella Länsisatamassa, porukka vaan jonotti isona häröpallona eikä massa tuntunut liikkuvan mihinkään. Matkaan päästiin lopulta tuntia myöhemmin kuin piti, vaikka ei sillä niin väliä kun Tallinnaan oli ainoastaan muutaman hassun tunnin merimatka. Eväsmehut saivat lentää roskikseen täysinäisinä heti satamassa, kun ei kuulemma laivaan saanutkaan yhtäkkiä tuoda yli puolen litran juomapakkauksia. GOOMin omissa ohjeissa oli muistutettu vain että juomat on oltava avaamattomia, joten hippasen siinä alkuun ärsytti kahden mehulitran puuttuminen kun niitä olisi kaivannut.

Alkuillasta suuntasimme humppabaariin, jossa lavalle nousi matkan ensimmäinen artisti, 90-luvun kovisbändi E-Rotic (kuvissa yllä). Muistan kun se joskus ala-asteen lopussa oli kova sana ja kappaleiden sanoja tulosteltiin paperille koulun uudessa atk-luokassa, ei me onneksi taidettu kauheasti ymmärtää mitä kaikkea ne heleät naisäänet biiseissä oikein ähkivät. ;) Mutta oli se vaan hienoa silloin kun oli uusi hienous nimeltä intternetti ja omille kotisivuille (ilman css-tyylejä, bien sûr) naputeltiin suunnilleen koko elämäntarina aina vauvaiästä asti!

Hmm, jos nyt ei kuitenkaan.

Matkan ehdoton kohokohta oli vuorossa puolenyön jälkeen, kun keikkansa aloitti Apulanta. Olimme aivan eturivin tuntumassa, järjetön ihmismassa ympärillä eikä liikkumaan päässyt kuin ihmeen kaupalla. Hiki virtasi ja kaljaa lensi niskaan ja porukka oli ihan hurmoksissa. Puolitoista tuntia me siinä heiluimme, hypimme, pompimme, lauloimme (vai huusimme..?) ja voi huh heijaa, mikä fiilis oli keikan päätyttyä! Vaatteet olivat niin märät hiestä, että oli pakko painua hyttiin suihkuun ja vaihtamaan vaatteet…

…eli tietysti Kalsariwiuhahdus-kelpoiset vaatteet! Tällä kertaa olin päätynyt superhelppoon vaihtoehtoon, 2000-luvun alun tilaajalahjuksena saatuun satiiniaamutakkiin. Kuita ja aurinkoa sinisellä pohjalla, oi että. Tuli vähän kiire syöksyä seiskakannelle, joten jäimme Akkikin kanssa aika reunamille – muut olivatkin tässä kohtaa kadonneet jonnekin sinne ihmismäärän sekaan. Paineltiin koko lössi peräkanaa rappusia pitkin ylimpään kerrokseen saakka ja sieltä sitten raikkaaseen ulkoilmaan. Ei oo kylmä!

Lopuksi hieman jammailua alkupisteessä, minkä jälkeen piti vielä hetki pööpöillä juotavan perässä pitkin laivaa. Siinä vaiheessa myös kiskoin irti hullut irtoripseni ja voi jumpe, että olivatkin tiukassa! Liimoja irrotellessa jäi sormiin myös kasa ripsiä ja itse asiassa liiman krämmäleitä löytyi toisen silmän ripsistä vielä melkein viikkoa myöhemmin. Miten musta tuntuu, että voisin vaikka jatkossa jättää irtoripset muille ja tyytyä omiin räpsyttimiini myös spesiaalimmeissa tilanteissa…

Seuraavan aamun kohokohta oli aamiainen, joka kelpasi nälkäiselle risteilykansalle. Syömisen jälkeen oli pakko kellahtaa vielä toviksi petiin ja loppumatkan olikin hieman väsynyt meininki. Iltapäivällä lavan otti haltuunsa Stig, jota emme tosin kovin kauaa kuunnelleet kun vatsat alkoivat vaatia murkinaa.

GOOM 2013 oli sinänsä oikein onnistunut, hauskaa oli ja parhaiden matkaseuralaisten kanssa nyt vaan on vaikea mennä pieleen. Tämä jäänee omalla kohdallani viimeiseksi GOOMiksi, mikäli tapahtuma pidetään jatkossakin Europalla ja Tallinna-reitillä – se ei kerta kaikkiaan toimi. Europa ehkä oli kiva laiva joskus, mutta nyt Tallinkin alla se on kuin mikä tahansa pikku purkki (ja onhan sitä paljon rempattukin erilaiseksi). Samanlaista nuivaa meininkiä kuin pari vuotta sitten, ehkei Tallinkilla ymmärretä suomalaisen opiskelijailon päälle..? Turusta lähtiessä myös satamatoimet onnistuvat huomattavasti paremmin, tiedä sitten mikä tuolla Länsisatamassa mätti kun jonot vetivät niin älyttömän hitaasti. Että terkkuja vaan sinne GOOM-järjestäjille, että risteily takaisin Turkuun prkl!

Tänään taisi olla laskiaistiistai. Turussa pyrytti lunta enkä käynyt ulkona kuin sen verran mitä oli pakko. Tällä viikolla ei onneksi ole paljonkaan pakkoja, koska olen elämäni ensimmäisellä talvilomalla. Enpä olisi osannut kuvitella joskus oikeasti olevani tässä tilanteessa! Niin ne viikot vaan mennä kohahtaa ohi, tällaisia lomiakin yllättäen kertyy. Ei sillä, ensi kuussa tulee jo kaksi vuotta siitä kun aloitin nykyisessä työpaikassani. Ajattelin viettäväni siellä muutaman kuukauden, toisin kävi. Mikäpä vakkariduunissa tällaisina aikoina, kun työpaikat ylipäänsä ovat kiven alla. Ei kovin helposti lähde vaihtamaan, vaikka mieli joskus tekisi.

Laskiaispullan kuvia en tänne laita, koska itseltäni ovat sellaiset herkut tällä haavaa kielletty. Tuumailin, että nyt jos koskaan on oikea aika ja otin 20 tunnin setin Fustraa. Oma treenini keskittyy niskaan ja selkään, koska mulla on suunnilleen koko yläkroppa täysin juntturassa. Ja kun nyt personal trainerin kanssa puuhastellaan, niin tokihan lämäistiin siihen päälle sitten ruokavalio myös.

Ensimmäisellä tapaamisella otetut mitat eivät varsinaisesti imarrelleet, kaukana ovat ne ajat kun housut sujahtivat mukavasti jalkaan eikä tarvinnut jatkuvasti miettiä miten saisi mahamakkaran piilotettua. Toki ymmärrän, että ikä tekee tehtävänsä: 24-vuotiaana nyt vain oli helpompi pitää itsensä kuosissa kuin nyt kolmenkympin kolkutellessa ovella. Toisaalta olen nähnyt läheltä, miten nelikymppisenäkin saa muutamassa kuukaudessa itsensä sellaiseen tikkiin että huh huh – eikä se loppupeleissä edes vaadi järjettömyyksiä (paitsi herkuista kieltäytymisen). Itselläni suurin haaste näin alkuun on syömisen opettelu, niin hullulta kuin se kuulostaakin. Mä olen meinaan ollut just se, joka syö miten sattuu – ja sen seurauksena tietysti mitä sattuu. Nyt sitten koitan opetella syömään säännöllisin väliajoin ja siinä sivussa luonnollisesti päästä eroon holtittomasta napostelusta.

Takana on nyt kolme fustra-kertaa PT:n kanssa ja tuntuu jo siltä, että kropan lukot tosissaan alkavat aueta. Parin viikon päästä tilanne on taatusti vielä paljon parempi! Puhumattakaan siitä, että tällä saan epäilemättä puhtia myös muuhun liikkumiseeni, mikä on ollut aika onnetonta jo pidemmän aikaa. Fustra-metodiin tutustuin viime syksynä, kun sain työkaverilta lahjakortin tutustumiskertaan. Pari kuukautta viivyttelin päätöstä ihan puhtaasti tuntien arvokkuuden takia, mutta sitten päätin että sen paremmin ei rahaa voisi käyttää kuin omaan hyvinvointiin. Enkä usko tätä päätöstä katuvani!

Sen takia kuvissa ei ole laskiaispullia ja muita herkkuja, vaan kauniisti lakastuneita tulppaaneita viime viikolta. Honkkarissa oli tulppaanikimppuja eurolla, ostin saman tien kaksi. Eivät tosiaan olleet mitenkään priimaa, mutta nätisti ne jaksoivat maljakossa möllöttää.