AvainsanaLomilla

10.1.2009
17:04

Shoppailulakko ajankohtainen?

Viikate – Marraskuun lauluja II [2007]

Ihmeellisen pitkältä tällä viikolla tuntui ne viisi päivää Säkylässä, vaikka tietyllä tavalla päivät menivät älyttömän nopeasti. Ohjelma koostui pääasiassa pasikurssin rakennetunneista, aamupäivällä oppitunteja ja iltapäivällä hallille tutustumaan opittuun teoriaan käytännössä. Mun mielestä tapa on ihan toimiva, varsinkin kun hallilla yleensä järjestelmiä käydään läpi vähintään kahdesti – mullekin jopa jää asioita päähän.

Tulin eilen alkuillasta Turkuun, kulta tuli kotoaan mun luokse ja koska me saatiin porukoilta auto pariksi tunniksi lainaan, päätettiin (tai no siis mä houkuttelin pojan mukaan…) lähteä käymään Myllyn suunnalla. Matkan varrella piipahdettiin Veikon Koneeseen, jossa tutkailin niin hiiri- kuin läppärilaukkuvalikoimaa, sopivia kuitenkaan löytämättä. 17-tuuman kannettaville on tarjolla aika hintsusti laukkuja, ja nekin vähät aina ihan blääh mun mielestä. Tyhjin käsin emme suinkaan Veikolta lähteneet, sillä kulta osti mulle myöhäisen joululahjan: Skullcandyn kuulokkeet. Mulla meinaa aina ne sellaiset perusnappikuulokkeet pudota korvista, joten korvaan tungettavat napit olivat ihan must. Kotona piti heti päästä testaamaan ja koin pienimuotoisen valaistumisen: ai tältä musiikin pitäisi kuulostaa! Ihan käsittämätön fiilis, kun kuuntelin muutaman erilaisen biisi – oijoi sitä äänenlaatua.

Skullcandy!

Tänään käväisin kullan vielä seikkaillessa unten mailla kaupungissa, lähinnä sitä läppärilaukkua metsästämässä (sopiva hiiri löytyi eilen Prismasta). Laukku tuli hankittua: Accentista bongasin sellaisen 17” kannettavalle passelin pehmustetun kassin, jonka kiikutin hetken tuumailtuani kassalle, sillä sitä voi kätevästi käyttää minkä tahansa laukun sisällä. Kun kerran kauppojen läheisyydessä pyörin niin pitihän sitä sitten muutamassa muussakin liikkeessä käydä, ja vähän jotain tarttui kuin vahingossa mukaan. Seppälän loppuale yllätti positiivisesti, 60 % alennuksella tällainen läjä ei maksanut paljon mitään:

Halvalla lähti Seppälästä
(Klik klik suuremmaksi.)

Tarkempi erittely kasasta:

  • valkoinen pikkuveska 3,98e
  • harmaat korvikset 1,18e
  • ruusurannekorut 0,78e / kpl
  • Lumenen irtopuuteri 5,80e
  • kolmet helmet yht. 3,98e

Kaikki lähti tuosta laukusta, johon iskin silmäni pieni baarilaukku mielessä. Sen jälkeen huomasin Lumenen meikkitarjoukset ja vaikken tällä hetkellä juuri uutta irtopuuteria tarvitse, tuolla hinnalla (normaalisti vajaa 15e!) hyväksi havaittu tuote oli napattava mukaan. Ja sitten huomasin hyllyllisen alekoruja… Nyt en taida lähitulevaisuudessa tarvita mitään uusia koruja enkä varmasti vaatteitakaan, on meinaan sen verran niitä tullut alennusmyynneistä osteltua – armeija-arjesta huolimatta.

5.1.2009
19:29

179 aamua jäljellä

Ja niin kääntyi juna kohti kotia! Perjantaipäivä oli aikamoista hälinää, kun kotiutuvat palauttivat viimeiset tavaransa ja tappoivat aikaa odotellessaan viimeistä kertaa pääsyä portista ulos. Jotenkin sitä tuli itsellekin vähän haikea fiilis, vaikka omaan kotiutumiseen on vielä aikaa – paljon lähti mahtavia tyyppejä pois. Väkerrettiin edellisenä iltana AUK:n santsareille (ts. apukouluttajille) kooltaan joku 40×60 cm oleva kortti, johon liimattiin piirroshahmo jokaisesta santsarista ja lisäksi kirjoitettiin pieni pätkä (sitaatti/kuvaus). Hauska sitä oli tehdä, vaikka myöhäinen ajankohta aiheuttikin pientä stressiä.

Viikonlopun olin kyllä lomilla, mutta koneella en pahemmin ehtinyt viettää aikaa. Perjantai-illalla lähdettiin kullan kanssa siskon ja sen parin kaverin mukana Turun yöelämään, tarkoitus oli mennä Forteen mutta sen ollessa remontissa suunnattiin askeleet sitten sen sijaispaikkaan Gigglingiin. Ihan jees ilta, vaikka tanssilattialle en (taaskaan, en edes muista milloin olen viimeksi tanssinut!) eksynyt kertaakaan ja “aamuja”-huutoja sai kuulla varmaan miljoona kertaa: saman baarivalinnan kun oli sattunut tekemään myös iso läjä viestikomppaniasta kotiutuneita johtajia sekä kuskeja.

Lauantaipäivällä käväisin Jimm’s PC-Storessa tilaamassa itselleni tietokoneen, kannettavan version tällä kertaa. Pähkäilyjen jälkeen päädyin Acerin Aspire-sarjan koneeseen, jonka tuumailin tuttujen ja tutuntuttujen kokemusten perusteella olevan joko kymppihankinta tai sitten täysi susi – nähtäväksi jää. Uuden ystäväni esittelen myöhemmin kunhan ensin saan sen käsiini, nyt sen sijaan palataan hetki ajassa taaksepäin jouluun. Kokosin joulunpyhinä lähes kaikki lahjani yhteen kasaan ja nappaisin kuvankin, olin vain unohtanut koko jutun kunnes kuva tuli palvelimella vastaan.

Joulupakettien sisältöä

Joulupaketeistani paljastui siis:

  • sukkia (harmaat kissavillasukat, seeprapörrösukat sekä ‘watch out’ -sukat äitiltä; raidalliset pehmosukat siskolta)
  • Arabian piparimuki ja pussi suklaateetä lapsuudenkaverilta
  • suklainen Trivial Pursuit sekä Eniten vituttaa kaikki -kirja ystävältäni Sansulta
  • ralliruutuvyö siskolta
  • söpö pitsinen vessapaperisysteemi mummilta
  • tuoksutuikut ja sydäntulitikut mustassa pussukassa Desthealta

Lisäksi sain mm. kuvassakin näkyvät jalkojenhoitotuotteet ja viinikirjan sekä vihreitä kuulia (ei kuvassa, koska ne olivat jo kadonneet parempiin suihin) ja kaksi paria värikkäitä sukkahousuja serkultani Englannista. Trivial Pursuit on muuten vieläkin korkkaamaton, vaikka olen ollut suklaahimon kourissa viimeiset pari viikkoa! Ilmeisesti olin viime vuonna ollut suht kilttiä tyttöä, kun lahjoja kertyi noinkin paljon.

En jaksanut tänään lähteä sotkuun, vaan hengailen VMTK:n koneella. Kasarmilla on edelleen kovin hiljaista (viestissäkin meitä on tällä hetkellä alle 20 henkeä) suurimman osan ollessa lomilla. Meillä pyörii viime viikolla alkanut vaunukurssi huomista pyhää lukuun ottamatta normaalisti, muuten vain odotellaan uusien alokkaiden tuloa. Siihenkin on vain viikko enää!

21.12.2008
18:52

Rouva alikersantti ilmoittautuu lomille

Pendulum – Hold Your Colour [2005]

Elossa ollaan edelleen, lomillakin jopa – jotenkin vain pari ensimmäistä vapaapäivää on hujahtanut ohi pääosin tietokoneiden ulottumattomissa. Lomille päästiin torstai-iltapäivällä AUK-kurssijuhlan jälkeen, todistus (kurssi suoritettu arvosanalla hyvä) kädessä ja alikersantin natsat kaulassa. Nyt lomailen kokonaisen viikon, tapaninpäivänä vasta täytyy mennä takaisin. Oi onnea!

Kohta syöksyn tästä suihkuun, sitten olisi tarkoitus lähteä kullan kanssa ulos syömään. Palailen astialle lähiaikoina tarkempien kuulumisten kera, siihen asti näkemiin!

Väsynyt mutta onnellinen
Koski 08 ohi, pasissa matkalla kotiin.

30.11.2008
22:19

Vesisateinen joulun avaus

Stalingrad Cowgirls – Somewhere High [2007]

Jälleen on yksi viikonloppu loppumaisillaan, kohta suunta linja-autoasemalle ja sieltä Säkylään. Loppuviikon AUK-marssi verotti jaksamista sen verran, että viikonloppu meni aika lailla rötvätessä. Eilen oli lihakset saunomisesta, hevoslinimentistä ja hieromisesta huolimatta niin jumissa, että jokainen liike sai vinkaisemaan, tänään onneksi oli jo helpompaa. Inttijuttuja olisi kerrottavana enemmänkin, mutta taidan jättää ne löpinät jonnekin hamaan tulevaisuuteen.

Joulukauden avajaiset

Tänään oltiin kotipuolessa perinteisissä joulukauden avajaisissa. Ensin käytiin viemässä kynttilä mamman ja pappan haudalle, minkä jälkeen käytiin juomassa joulun ensimmäiset glögit. Ilotulitus tuntui jotenkin vaisulta, katselin sen tosin pääosin kameran linssin läpi. Taivaalta alkoi vihmoa vettä juuri ilotulituksen alkaessa eikä kuvista tullut oikein mitään, kun vesipisarat täyttivät linssin saman tien. Eipä kyllä muutenkaan tunnu onnistuvan tuo mun ilotulituskuvaaminen järkkärillä, olen varmaan vaan niin EVO. o_O

Ilotulitus

Viimeisillä lomilla olen pitkästä aikaa tehnyt joitakin vaatehankintoja, joista kertoisin mielelläni, mutta tällä kertaa aika ei taida riittää. Nyt tukka kuntoon, hynttyyt niskaan ja ulos ovesta. Palaillaan asiaan myöhemmin, mukavaa viikkoa kaikille!

16.11.2008
21:57

Love waking up next to you

Stella – Löytäjä saa pitää [2008]

Taas sunnuntai ja taas enää hetki aikaa ennen kuin täytyy lähteä takaisin Säkylään. Tämä oli lyhyt loma: eilen päästiin klo 17 ja tänään jo takaisin. Alun perin meillä piti olla tämä viikonloppu kiinni, joten runsaan vuorokauden loma kelpasi tilalle erittäin hyvin.

Viikko meni tosiaan leireillessä, kyseessä oli muutaman muun prikaatin kanssa yhteinen aselajiharjoitus Varsta08. Itse vietin maanantain ja tiistain kasarmilla, kun kävin jälleen veksissä polven takia, mutta keskiviikkoillalla mutkin vihdoin haettiin mukaan leirille. Mulla oli perjantaihin asti vapautuksena VMTL, joten vietin aikaa enimmäkseen viestipäivystyksessä – mikä todellakin oli hyödyksi, sillä KSL (= keskussanomalaite) oli mulle vielä turhan tuntematon kapistus. Nyt asiat on paremmin ja luonnistuu niin nopeat kuin hitaat rungot + SUC ja ties mitä vielä. :)

Sydän
VIPAssa oli tylsää, onneksi oli kamera ja otsalamppu mukana.

Ensi viikko on pitkästä aikaa hieman kevyempi, viikko-ohjelma koostuu pääasiassa johtajakurssin oppitunneista. Lisäksi viikko on tavallista lyhyempi, sillä perjantaina on HL ja perään vielä normaali kahden päivän VLV. Torstaina lähdetään lähes koko viesti-AUK:n voimin risteilemään, tulee varmasti kerrassaan hulvaton reissu. Toisaalta vähän ehkä arveluttaa osaavatko pojat käyttäytyä asiallisesti… Heh.

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma