AvainsanaMuutoksia

31.7.2009
15:12

Kesän viimeiset mansikat

Jahas, kuukausittainen siirtokaista näköjään täyttyi ennen kuin kuukausi ehti vaihtua. Kiva yllätys, kun olin aikeissa päivittää. o_O No onneksi puoliltaöin sivuston pitäisi tulla taas näkyviin, noin yhdeksän tunnin kuluttua siis. Täytyy varmaan harkita, josko siirtäisi kesäkuunkin kuvat Flickrin puolelle. Tai ehkä tallennan osan vanhoista kuvista uusiksi vähän heikommalla laadulla, eroa tuskin edes huomaa perussilmäilyllä.

Näpyttelen nyt siis Muistiolla ja siirrän postauksen palvelimelle kunhan blogi taas tupsahtaa näkyviin. Tultiin eilen kullan kanssa mun kotikotiin, jossa ollaan edelleen. Illalla oli vielä hyvä keli ja tehtiin pihahommia ulkosalla, nyt pysytellään sisätiloissa sateen ropistessa ikkunoihin. Mä datailen parhaillaan kissa sylissä, Dharmakaan ei sateesta innostu vaan loikoilee onnellisena sisällä kuivassa ja lämpimässä. Miska muuten on jälleen kerran ollut puolitoista kuukautta omilla teillään, toivottavasti poika tulee pian takaisin kotiin. Aika outoa, kun Miska on viime kesästä lähtien tehnyt pidempiä retkiä – aiemmin se ei koskaan ollut muutamaa päivää kauempaa poissa. Ja kissat ovat kuitenkin olleet meillä keväästä 2001 saakka. Ilmeisesti joku antaa Miskalle ruokaa jossain, se kun ei ole mitenkään turhan välkky tuon metsästämisen suhteen.

Keltaista

Viime maanantaina oli ihana aurinkoinen päivä, jolloin kotikotona oli äipän koko sisarkatras (niitä on siis yhteensä viisi sisarusta) puolisoa ja/tai lasta mukanaan sekä mummi ja vaari viettämässä iltaa. Ennen vieraiden tuloa kävin vihdoinkin testaamassa uuden nahkaisen ajopukuni, jonka iskä talvella osti mulle Saksan eBaysta. Puku on edelleen jäykkääkin jäykempi, edellisen omistajan hoivissa sitä tuskin on muuten käytetty kuin kokeiltu päälle. Tällä hetkellä asu on mulle suht jämpti, ei siis sovi lihota yhtään – ainakaan ennen kuin jäykkyys on edes vähän kadonnut. Täydellisesti matchaavat hanskat ovat siskon ratahanskat, maanantaisella ajolenkillä huomasin niiden olevan valitettavasti sen verran pienet, että mun sormiin alkaa sattua.

Mansikat

Mansikoistakin ollaan päästy viime aikoina nauttimaan, sillä äippä osti 5 kg laatikon kahteen otteeseen. Ensimmäisen satsin mä siivosin lähes kokonaan, ja siitä tehtiin Pirkka-ohjeen mukaan Britatorttu Romanovin tapaan. Oli muuten älyttömän hyvää! Toinen satsi haettiin maanantaina, joten kahvipöydässä oli ihana kermavaahtoinen mansikkakakku – oikein namia sekin.

Kahvipöytä

Syksy alkaa olla jo vakituinen puheenaihe blogeissa, vaikkei elokuu ole edes alkanut kuten Stella eilisessä postauksessaan totesi. Mulle syksy merkitsee muutoksia, joista ainakin yksi on täysin varma: yhteinen koti kullan kanssa. Nykyisen asuntoni olen jo irtisanonut ja uuteen muutto on edessä syyskuun puolivälissä. Tuleva koti on 46-neliöinen kaksio hieman Turun keskustan ulkopuolella, 2000-luvulla rakennetussa talossa. Eihän se paljoa nykyistä kämppääni (39 m²) suurempi ole, mutta siinä on ihana avokeittiö nykyisen ahtaan keittokomeron sijaan ja mikä parasta, iso parveke ja sauna! Odotan jo innolla muuttoa, vaikka toisaalta tuntuukin niin kovin haikealta jättää puolitoista vuotta kotinani toiminut pikkukaksio.

Uusi kynsilakka

Lakkasin tällä viikolla kynteni ensimmäistä kertaa ikinä Dependin lakalla, ja parin päivän jälkeen vaikuttaa ihan lupaavalta. Oikean käden etusormesta on lähtenyt pieni pala lakkaa, mutta muut kynnet ovat edelleen kuin vastalakatut. Ihanan leiskuvan oranssin kynsilakan sain Desthealta, ja tämän kokemuksen perusteella voisin ostaa itsekin joskus.

Bat For Lashes – Two Suns [2009]

8.6.2009
16:56

25 aamua 362 vuorokaudesta on alle 7 %

Crystal Castles – Crystal Castles [2008]

Kultsi lähti eilen takaisin Säkylään, mulla on vielä tämä päivä vapaata. En saanut aamulla itseäni millään ylös sängystä, vaan hopuin unen ja valveen rajamailla yhteentoista asti. Päivällä kävin KELAssa ja kotimatkalla tajusin sen tosiseikan, että mun elämä armeijan jälkeen on täysin auki. Toisaalta mahtavaa, toisaalta aika ahdistavaa.

Muuttaessani viime vuoden alussa Jyväskylästä takaisin kotikonnuille mulla oli selvät suunnitelmat: ensin opinnäytetyö pois alta ja sitten töitä heinäkuuhun asti, jolloin oli määrä palvelukseen. Näin tapahtui, samoin palvelusajaksi tuli 362 kuten olin ajatellut. Tänään jäljellä on enää 25 aamua, joista niistäkin ollaan noin puolet lomilla. Odotan kotiutumista jo kovasti, mutta mulla ei ole pienintäkään aavistusta mitä sen jälkeen teen.

Opiskelu on tässä kohtaa poissuljettu vaihtoehto, mä olen elämästäni kuluttanut jo 17 vuotta opiskelun merkeissä. Töihin siis on mentävä, vaan mistä tempaista työpaikka tällaisena aikana? Oman alan töitä en ehkä kokopäiväisenä tahtoisi tehdä, mutta saa nähdä onko mulla muuta mahdollisuutta. Seuraavilla lomilla taitaa olla parasta laittaa käyntiin armoton työnhakurumba.

Verrattuna vuoden takaiseen yksi asia – erittäin tärkeä sellainen – on muuttunut. Mä en enää ole yksin, vaan mulla on elämässä joku, jonka kanssa voin jakaa niin ilot kuin surutkin. Se on ehkä tärkeintä maailmassa. ♥

Tänään illalla tosiaan suuntaan Säkylään ja kohti vuoden kovinta koitosta, PV:n pääsotaharjoitusta Maanvyöryä. Seuraavan kerran tulen kotiin juhannukseksi, tarkkaa päivämäärää en vielä tiedä. Ensi viikon alkuun saakka ollaan joka tapauksessa sotimassa Niinisalon maisemissa, jossa myös vietän 25-vuotissynttäreitäni maanantaina. Kuunnelkaa Radio Kipinää (taajuudet löytyvät Maanvyöryn sivuilta), jos kiinnostaa ja/tai on tylsää. Tähän entryn loppuun vielä pätkä mummin alkuvuodesta lähettämästä sähköpostista Kuinka pysyä nuorena?.

Heitä mielestäsi turhat numerot.
Niihin kuuluvat: ikä, pituus ja paino.

Nauti pienistä asioista.

Naura usein, pitkään ja äänekkäästi.
Naura kunnes joudut haukkomaan henkeäsi.

Joskus kyyneleet vaan tulevat. Kestä se, sure ja jatka elämää.
Ainoa ihminen joka on kanssamme loppuun saakka, katsoo vastaan peilistä.
ELÄ niin kauan kuin olet elossa.

Ympäröi itsesi asioilla joita rakastat,
olipa se perhettä, lemmikkieläimiä, muistoja, musiikkia,
kasveja, harrastuksia – mitä tahansa. Kotisi on turvapaikkasi.

Jokaisen tilaisuuden tullen
kerro rakkaimmillesi että rakastat heitä.

Ja muista aina:
Elämää ei mitata hengenvetojen määrällä,
vaan niiden hetkien määrällä, jotka saavat henkemme salpautumaan.

1.9.2008
22:21

Syksyn ensiaskeleet

Stella – Löytäjä saa pitää [2008]

Syyskuu. Syksyn ensimmäinen päivä. Illat ovat jo selkeästi pimeämpiä ja muutenkin alkaa hiljalleen oikeasti tuntua syksyltä. Kesä 2008 oli täynnä seikkailuja, muistelen niitä kuukausia hyvillä mielin. Nyt on jälleen aika kääntää uusi sivu esiin. Kohta suuntaan askeleeni linja-autoasemalle ja sieltä bussilla edelleen kohti Säkylää. Huomenna alkaa aliupseerikurssi mukanaan uudet haasteet, joita odotan mielenkiinnolla. Ensi viikonloppuna ei päästä lomille, joten tämä blogi hiljenee pariksi viikoksi.

Sataa, sataa, ropisee

Kaunista syksyä kaikille!

29.8.2008
21:49

Alokkaasta viestimieheksi

Tänään koitti vihdoin peruskoulutuskauden viimeinen päivä, joka Säkylässä osui tällä kertaa samalle päivälle sotilasvalan kanssa. Herätys oli aamulla viiden jälkeen, ja aamupalan jälkeen harjoiteltiin vielä ohimarssia. Yhdeksän maissa hypättiin busseihin (oli muuten kummallinen fiilis istua bussissa rynnäkkökivääri seurana…) ja suunnattiin kohti Laitilaa, jossa vala pidettiin. Paikoillaan seisominen otti kiitettävästi jalkojen päälle, hyvä kun jalat vielä sai koukistettua. Valan jälkeen oli ohimarssi pitkin Laitilan katuja, sitten siirryttiin busseilla takaisin Säkylään.

Vala
(Kameran takana sisko, itse olen kuvassa ihan oikeassa laidassa.)

Huovinrinteellä aika meni nopsaan, meidän loppuperhe oli kokonaisuudessaan paikalla ja lisäksi seuraan liittyivät niin ikään Säkylässä palvelevat siskon alikersanttipoikaystävä sekä sotilaspoliisikaveri. Porukat katsastivat Viestikomppanian tilat ja tietysti mun “kodin” eli p-kauden tuvan. Tässä kohtaa toistaiseksi ainoa julkaisukelpoinen inttikuva, jonka sisko nappasi mun härvätessä jotain kaapillani:

Härväystä kaapilla

Yksiköstä käveltiin sotkun suuntaan, jossa päädyttiin toviksi munkkijonoon – sen verran oli populaa, että kaikille ylimääräisillekin kahvituspisteille kiemurteli pitkät jonot. Munkkikahvien (omalla kohdallani tosin Muumi-limpparin kun en kahvia juo) jälkeen siirryttiin urheilukentän laidalle, jossa alkoi eri koulutushaarojen esittely. Mielenkiintoisia esityksiä kaikki, alla kuva Pioneerikomppanian hyökkäyksestä kohti vihollisleiriä.

PionK:n esitys

Tämä oli siis viimeinen päivä alokkaana, valassa meidät nimitettiin viestimiehiksi (tai jääkäreiksi/pioneereiksi koulutushaarasta riippuen). Mä ehdin viestimiehenä olla jopa kolme päivää ja risat, sillä tiistaina alkaa AUK1 ja arvo muuttuu aliupseerioppilaaksi. AUK:n alkaminen tietää myös muuttoa, ei tosin kauemmaksi kuin viereiseen tupaan. Osa vanhoista tupakavereista säilyy, mutta uuteen joukkoon liittyy lisäksi muutama tyttö p-kauden toisesta joukkueesta. Melkein saatiin jo riita aikaiseksi punkista, saa nähdä millaista yhteiselo tulee olemaan.

Ajattelin ensin meneväni tänään Turkuun, mutta päätinkin sitten jäädä lööbailemaan kotikotiin. Nyt lähden testaamaan upouuden – joskin jo pitkän aikaa työn alla olleen – pihasaunan, puulämmitteisen sellaisen. Barettia on pakko taas särmätä, sillä se ei oikein tykännyt eilisestä parin tunnin valaharjoittelusta kaatosateessa… Huomenna sitten enemmän jotain toimintaa.

Ilma tuoksui tänään ihan syksyltä. Kohta se on täällä.

7.7.2008
10:02

SiviiliTJ pyöreä nolla

Status Quo – In The Army Now

Viimeinen aamu, nukuin yön ihan ok ja heräsin seitsemän pintaan. Kävin suihkussa, tiskasin ja hoidin viimeiset työjutut. Yllättävän rauhallinen olen nämä viimeiset päivät ollut, mutta eiköhän jännityskin pikku hiljaa ala nostaa päätään.

Menoksi siis

Reppu odottaa valmiina eteisessä, toivottavasti kaikki tarpeellinen sisällään. Nyt mennään eikä meinata. Adjö!

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma