AvainsanaMuutoksia

Tänään taisi olla laskiaistiistai. Turussa pyrytti lunta enkä käynyt ulkona kuin sen verran mitä oli pakko. Tällä viikolla ei onneksi ole paljonkaan pakkoja, koska olen elämäni ensimmäisellä talvilomalla. Enpä olisi osannut kuvitella joskus oikeasti olevani tässä tilanteessa! Niin ne viikot vaan mennä kohahtaa ohi, tällaisia lomiakin yllättäen kertyy. Ei sillä, ensi kuussa tulee jo kaksi vuotta siitä kun aloitin nykyisessä työpaikassani. Ajattelin viettäväni siellä muutaman kuukauden, toisin kävi. Mikäpä vakkariduunissa tällaisina aikoina, kun työpaikat ylipäänsä ovat kiven alla. Ei kovin helposti lähde vaihtamaan, vaikka mieli joskus tekisi.

Laskiaispullan kuvia en tänne laita, koska itseltäni ovat sellaiset herkut tällä haavaa kielletty. Tuumailin, että nyt jos koskaan on oikea aika ja otin 20 tunnin setin Fustraa. Oma treenini keskittyy niskaan ja selkään, koska mulla on suunnilleen koko yläkroppa täysin juntturassa. Ja kun nyt personal trainerin kanssa puuhastellaan, niin tokihan lämäistiin siihen päälle sitten ruokavalio myös.

Ensimmäisellä tapaamisella otetut mitat eivät varsinaisesti imarrelleet, kaukana ovat ne ajat kun housut sujahtivat mukavasti jalkaan eikä tarvinnut jatkuvasti miettiä miten saisi mahamakkaran piilotettua. Toki ymmärrän, että ikä tekee tehtävänsä: 24-vuotiaana nyt vain oli helpompi pitää itsensä kuosissa kuin nyt kolmenkympin kolkutellessa ovella. Toisaalta olen nähnyt läheltä, miten nelikymppisenäkin saa muutamassa kuukaudessa itsensä sellaiseen tikkiin että huh huh – eikä se loppupeleissä edes vaadi järjettömyyksiä (paitsi herkuista kieltäytymisen). Itselläni suurin haaste näin alkuun on syömisen opettelu, niin hullulta kuin se kuulostaakin. Mä olen meinaan ollut just se, joka syö miten sattuu – ja sen seurauksena tietysti mitä sattuu. Nyt sitten koitan opetella syömään säännöllisin väliajoin ja siinä sivussa luonnollisesti päästä eroon holtittomasta napostelusta.

Takana on nyt kolme fustra-kertaa PT:n kanssa ja tuntuu jo siltä, että kropan lukot tosissaan alkavat aueta. Parin viikon päästä tilanne on taatusti vielä paljon parempi! Puhumattakaan siitä, että tällä saan epäilemättä puhtia myös muuhun liikkumiseeni, mikä on ollut aika onnetonta jo pidemmän aikaa. Fustra-metodiin tutustuin viime syksynä, kun sain työkaverilta lahjakortin tutustumiskertaan. Pari kuukautta viivyttelin päätöstä ihan puhtaasti tuntien arvokkuuden takia, mutta sitten päätin että sen paremmin ei rahaa voisi käyttää kuin omaan hyvinvointiin. Enkä usko tätä päätöstä katuvani!

Sen takia kuvissa ei ole laskiaispullia ja muita herkkuja, vaan kauniisti lakastuneita tulppaaneita viime viikolta. Honkkarissa oli tulppaanikimppuja eurolla, ostin saman tien kaksi. Eivät tosiaan olleet mitenkään priimaa, mutta nätisti ne jaksoivat maljakossa möllöttää.

Kun vanhan Nikon D90:n toimintavarmuus kärsi kolauksen, aloin kartoittaa mahdollisia vaihtoehtoja rungon päivitykseen. Mielessäni on pidemmän aikaa kytenyt josko koittaisi haalia kuvaushommia enemmänkin, ei nyt mitään varsinaista ammattikuvaamista mutta todellista harrastuneisuutta, jos asian näin voi ilmaista. Sitä silmällä pitäen kamerarungon vaihto olisi siis erittäin tervetullut päivitys.

Sinänsä ei ehkä mikään ihme että kamera alkoi oikutella, onhan sen hankinnasta jo parisen vuotta ja kuvatakin olen ehtinyt suunnilleen 20 000 ruudun verran. Ei se tosin taida kovinkaan paljoa olla, kun tuon D90:n pitäisi sulkimen puolesta kestää ainakin 100 000 ruutua – toki muuta ongelmaa saattaa ilmetä. Oman kamerani ajattelin käyttää Check & Cleanissa, se saattaa hyvinkin auttaa ongelmaan ja joku saa siitä vielä hyvän kameran vaikkapa ensimmäiseksi digijärkkäriksi. Eihän D90 mikään huono kamera ole missään tapauksessa, päinvastoin.

Kuin tilauksesta Rajalan tarjousten täyteinen Manic Monday osui kerrankin juuri oikeaan saumaan! Heti häiden jälkeisenä maanantaina kävin töiden jälkeen hakemassa itselleni kuvassa näkyvän Nikon D7000 -rungon, joka irtosi siedettävään 799 e tarjoushintaan (normaalihinta liikkuu jossain 900 e paikkeilla). Pohdiskelin myös vaihtoa täyskennoon, mutta tuumailin sen olevan omalla kohdallani aika turhaa, kun siinä olisi sitten menneet myös objektiivit vaihtoon. D7000 on saanut kovasti kehuja ja pärjää arvostelujen mukaan erinomaisesti edullisimpien täyskennoisten joukossa.

Ulkoisesti D7000 ja D90 eivät eroa toisistaan paljoakaan, mitä nyt namiskat on hieman eri tavalla sijoitettu ja D7000 painaa magnesiumrunkonsa kera 75 g enemmän. Selkeimmät erot ovat tarkennuspisteiden määrässä (39 vs. 11), ISO-arvoissa (100-6400 vs. 200-3200), videokuvauksessa (1920 x 1080p vs. 1280 x 720p) sekä siinä että D7000:ssa on kaksi SD-korttipaikkaa. Yllättävin ero on suljinääni, joka D7000:ssa muistuttaa mielestäni selkeästi enemmän Canonien suljinääntä kuin Nikonien; sellainen nopea “suhahdus” kunnon räpsähdyksen sijaan.

Tarkemmat speksit runkojen ominaisuuksista tarjoaa vertailun muodossa dpreview.com, joka on ottanut mukaan vertailuun myös D300s-rungon.

Ekalla viikolla kuvasin siellä täällä, mm. kaupunginosaviikkojen tapahtumassa Portsassa. Meidän oli äiskän kanssa tarkoitus osallistua Paserul Portsam pihoil rontei vahtamas kävelykierrokselle, mutta kierroksen vetäjä Arno Kasvi teki oharit eikä ilmaantunutkaan paikalle. Höh.

Vajaan parin viikon testailun jälkeen on todettava, että kyllä Nikon D7000 vaan on huikea kapistus. Tarkennuksen ja tarkennuspisteiden kanssa mulla on vielä vähän opiskeltavaa, mutta hiljalleen alkaa oikeanlaiset säädöt löytyä. Värimaailma on mun silmään D90:sta komeampi, tai ehkä mä vain olen yhtäkkiä oppinut valottamaan kuvani oikein..?

Nyt ei sitten muuta kuin ahkeraa kuvaamista ja ohjekirjan lukemista, niin siitä se lähtee sujumaan. Vielä kun saisi jostain lisää naamoja kuvauskohteiksi, ettei tarvitsisi zoomailla pelkästään kasvikunnan edustajia… Vapaaehtoiset voivat ilmoittautua kommenttiboksin puolella! Palkkana mun huonot jutut ja kuvat omaan käyttöön. No ehkä voin kahvit, teet tai vaikka kaljat tarjota. ;)

Pohdiskelen muuten vieläkin onko noissa vesileimoissa mitään järkeä, kun ne kuitenkin saa helposti rajattua kuvasta pois. Toisaalta esim. pinnauksissa näkyisi aina osoite, vaikka kuvan todellinen lähde katoaisi matkalla. Aijoo, paitsi mun Flickr-kuvia ei edes pysty pinnaamaan lisenssinsä puolesta. Senkin voisi ehkä miettiä uusiksi…

Tein tuossa taannoin päätöksen, että 15 vuotta Nokian seurassa riittää. Pääjehun vaihdoksen jälkeen suunta on ollut alaspäin ja vauhdilla eikä tässä enää oikein kotimaisuuteenkaan voi vedota, kun tuotanto kaikkoaa hiljalleen Suomesta kokonaan. Ja kun nyt sitten about kaikki luurit väkerretään aasialaisissa hikipajoissa, niin periaatteessa taitaa olla se ja sama minkä valmistajan nimi päällä lukee. o_O

Sainpa sitten kaverilta testattavaksi Samsungin lippulaivan mallia Galaxy S II, joskin vähän sen jälkeen ehdittiin julkistaa jo tuon seuraaja Galaxy S III. Alkutaival Galaxyn kanssa ei ollut kovin ruusuinen, kun moni asia on niin eri tavalla toteutettu tällaisen Symbianiin tottuneen silmin. Nyt kun puhelinta on käyttänyt muutaman viikon, homma alkaa sujua eikä enää tee mieli heittää kapistusta ulos ikkunasta. Ainakaan kovin usein.

Ehdoton lempparini Androidissa on tietysti kuvasovellus Instagram, joka on siis tavallaan Twitterin kuvaversio. Nokialaisiin kyseistä sovellusta ei saa, joten mm. siksi ehdokkaina seuraavaksi puhelimekseni ovat jokin Android-luuri tai sitten iPhone. Jälkimmäiseen en usko kallistuvani vaikka tietokoneessani omppulogo onkin, jotenkin iLuuri-hypetys vaan ärsyttää suunnattomasti. Olen jonkun verran miehen iPhonea käyttänyt ja tullut siihen tulokseen, että se on ihan kelpo laite mikäli ei tarvitse PUHELIMEN perusominaisuuksia kuten soittamista. Ja onhan siinä nyt ihan oikeasti hinnassa älyttömästi ilmaa vain ja ainoastaan siksi, että kyseessä on Applen tuote. (Niin no on maceissakin joo, mutta OS X:ssa sentään on paljon loistavia ominaisuuksia mitä esim. Windowsista puuttuu; iPhone on musta hyvin samanlainen kuin kaikki muutkin älypuhelimet.)

Yksi varteenotettava valmistaja on HTC, joka käyttää Android-malleissaan kehittämäänsä HTC Sense -käyttistä. Olen kokeillut pikaisesti sekä Android 2.3 että uusimman 4.0 version Senseä ja se vaikuttaa ehkä hivenen loogisemmalta kuin Samsungin käyttis. Pitäisikin joku päivä tässä mennä testailemaan vielä vähän lisää, One S on jo ollut hipelöintini kohteena mutta haluan tutustua myös edullisempaan One V -malliin ennen kuin teen mitään päätöksiä. En kuitenkaan ehkä viitsi ostaa mitään 500e maksavaa luuria, kun tykkään kyllästyä kännyköihin vähän turhan nopeasti… Tai ehkä nyt en kyllästyisi, kun olisi Instagram?

Pari juttua kaikissa nykyisissä älypuhelimissa ärsyttää. Missä on ääniprofiilit? Ei se nykymalli “äänet päällä/äänet poissa” ole mikään vaihtoehto! Kaipaan sitä, että voin määrittää useampia erilaisia profiileita kuten “yleinen”, “piippaus”, “hirveä mölinä”, “uni” jne. ILMAN että joka kerta pitää korvata edelliset äänivalinnat. Ja miten vaikeaa voi olla pystyä valitsemaan oma soittoääni ja oma tekstiviestiääni? Ei siihen pitäisi mitään lisäappseja tms. tarvita, ihan peruskauraa kuten aina ennenkin. Entäs sitten torkun rajoittaminen? Joku (= minä) ehkä haluaa torkuttaa pitempään kuin vaivaisen tunnin, enkä todellakaan halua puhelimen määräävän sitä kuinka pitkään painan torkkua.

(Tämän postauksen kuvat otettu kombolla Galaxy S II + Instagram, klikkaamalla saa isomman version ja kuvatekstin. Mut löytää Instagramista niinkin yllättävällä nimimerkillä kuin ajastaika.)

Pääsiäisenä tapahtui vielä eräs juttu. Sain korun, joka pysyy mukanani joka ikinen päivä.

Äijeli meni ja kosi, itse asiassa kuukausi sitten jo. Pidimme asian salassa vain jotta saisimme paljastaa sen lähimpien rakkaiden ympäröimänä. Pääsiäisenä kilistimme kuohuvaa ja monessa silmässä loisti onnen kyyneleitä. Onnellisimpia olimme varmasti me, puolisko ja minä. Yhdessä nyt ja yhdessä myös tulevaisuudessa.

Sormus on tungsten-karbidia (= volframia) ja lisäksi siinä on käytetty titaania. Kovasti kehuvat, että materiaali pysyy kiiltävänä ja naarmuuntumattomana – aika näyttää onko asia todella näin. Oli muuten hankala löytää sormukset, joissa ei ole mitään hirveitä kiviä tai muita koristuksia ja jotka eivät ole keltakultaa/valkokultaa/hopeaa! Onneksi on nettikaupat.

Taustalla oleva orkidea liittyy tapaukseen. Siinä oli silloin seitsemän kukkaa.

En onneksi ole myöhässä tai mitään, eh heh – ihan kevyesti vain. Suunnitelmissani oli toteuttaa tällainen pienimuotoinen kertaus vuoden 2011 tapahtumista jo heti vuoden vaihduttua, mutta kas kummaa tammikuu katosi johonkin luotijunan vauhdilla. Taisi olla about ensimmäinen kerta mun elämässä, kun vuoden eka ja pisimmältä tuntuva kuukausi olikin hujauksessa ohi… Sellaista se työläisen oravanpyörässä juokseminen on. Mutta kai se on kuten klisee kehtaa väittää: parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

Tammikuussa…

töitä oli vähän ja vapaa-aikaa luonnollisesti sitäkin enemmän. Kuun puolivälissä piipahdin K-serkun kanssa päiväksi Tukholmaan, jossa kävin ensimmäistä kertaa ikinä Hard Rock Cafessa. Ostin kunnon toppapuvun aleista ja rakastin talven kestäviä mutta kauniita nahkasaappaitani. Kullan kanssa oltiin paljon kotosalla ja intouduin jopa välillä leipomaan. Myös kotikotona tuli käytyä niin hiihtämässä kuin kissoja palluttamassa, jälkimmäistä enimmäkseen.

Helmikuussa…

työrintamalla vähän vilkastui, mutta ehdin silti tehdä paljon kaikenlaista kivaa. Alkukuusta remusin opiskelijoiden keskellä GOOMilla, päällä aivan itse tuunattu haalarimekko. Pari viikkoa myöhemmin hurautettiin päiväksi Jyväskylään juhlistamaan Viikatteen 10-vuotistaivalta ja paleltiin kolmenkymmenen asteen pakkasissa. Aloitin kansalaisopiston verhoilukurssilla operaatio nojatuolin, mikä osoittautui yllättävän mielenkiintoiseksi projektiksi.

Maaliskuussa…

oli tapahtumia vähän jokaisesta kategoriasta: sisustusiltaa, hautajaisia, muotinäytöstä, messuja. Liikuntakärpänen puraisi oikein kunnolla kun Turun toinen Elixia avattiin Länsikeskukseen, lisäksi heiluin yhden sunnuntain hiki otsalla Supertreeneissä. Suurin muutos elämässä oli varmastikin työpaikan vaihtuminen, kun siirryin osa-aikatöistä oman alan kokopäiväiseen (ja mikä parasta, kuukausipalkkaiseen!) työhön.

Huhtikuussa…

oli viimeinen kerta verhoilukurssia ja sain kuin sainkin ensimmäisen nojatuolin valmiiksi (toinen jäi vielä odottamaan vuoroaan). Löysin vihdoin täydellisen nahkalaukun, Mhannin toffeenruskean Tomin. Juhlittiin Salossa tuplasynttäreitä mustavalkoteemalla. Pääsiäinen vietettiin mahtavassa seurassa Tampereella, oli ihan hurjan lämmin ja ulkona tarkeni t-paidalla.

Toukokuussa…

kevät toi silmut puihin ja kukat omena- ja kirsikkapuihin. Lämpimästä alkukeväästä huolimatta sää ei ollut aina suosiollinen, esim. Turku Design Festival -viikonloppua vietettiin vesisateessa eikä MM-kultajuhlissakaan mitenkään liian lämmin ollut (pipo päässä!). Helsingissä sentään oli loppukuusta taas vähän keväisempää, kun vietettiin siellä viikonloppu serkusten kesken.

Kesäkuussa…

vietin kesälomattomana suurin piirtein kaikki hellepäivät hyvin ilmastoidussa toimistossa. Sain kuitenkin ilouutisia sillä osastolla, nimittäin alunperin määräaikainen työsuhteeni vakinaistettiin! Eräänä kuumana viikonloppuna juhlimme jälleen tuplasynttäreitä, tällä kertaa itse toisena synttärisankarina. Tein kesän ainoan festarireissuni siskon kanssa Provinssiin, pääinnoittajana ekan Suomen keikkansa heittänyt System of a Down. Juhannus sujui rennosti maalla kera oman kotiväen ja parhaiden tamperelaisten.

Heinäkuussa…

toimistossa oli hiljaista muiden ollessa lomalla (ensi kesää odotellessa). Alennusmyynnit toivat luokseni pitkäaikaisen ihastuksen kohteen, superpäheät Pop Art Converset. Kävin äidin kanssa kesäteatterissa, helle veti kissat lötköiksi pitkin pihaa ja olin kerrankin VIP – ensin Heineken Style Nuggetsin ja sitten Superupeen avajaisissa. Kuun lopulla vierailin Raumalla ja taisin rakastua siihen ihanaan kaupunkiin. ♥

Elokuussa…

alkoi tuntua jo syksyltä. Alkukuusta osallistuttiin porukalla SlutWalkiin. Lisäksi ehdin hyppiä trampoliinilla läksiäisissä, nauttia kesämarkkinoista maalla sekä käydä Taiteiden yössä ja Turun Messuilla. Pidin elämäni ensimmäiset palkalliset lomapäivät, hurjat kaksi päivää, jolloin teimme tavaksi tulleen viikonloppuretken Tampereelle mm. hurvittelun merkeissä. Viimeisenä viikonloppuna ihmettelin purjelaivoja jokirannassa, se taisikin olla kesän viimeinen hellepäivä.

Syyskuussa…

fiilistelin syksyä minkä töiltäni ehdin (en paljoa). Tutustuin Nanna-kissaan, jolle tulee silmäpussit aina kun sitä alkaa väsyttää. Olin monen monen vuoden jälkeen Tattoossa, joka oli upea tapahtuma. Matkustin Helsinkiin viikonlopuksi ja kävimme K-serkun kanssa Habitaressa. Irtisanoimme ensimmäisenä yhteisenä kotinamme toimineen vuokra-asunnon, sillä teimme tarjouksen kerrostalokolmiosta! Hetken mielijohteesta lähdin taas kerran merelle leikkimään opiskelijaa ja osallistuin insinööriristeilylle.

Lokakuussa…

tein siskon kanssa nopean lauantaikeikan lentokentältä viiksibileisiin. Kävin feministimessuilla ja inspiroiduin vähän kaikesta. Otin kuvia tätini mahasta vain muutamia päiviä ennen kuin sen asukas päätti putkahtaa maailmaan. Sairastin keuhkoputken- JA korvatulehduksen yhtä aikaa. Olin samana iltana ensimmäistä kertaa tiimi-illassa, hohtominigolfaamassa ja syömässä Foijassa. Viimeisenä viikonloppuna roudasimme (mun miljoonat) tavarat uuteen kotiin sekä hyvästelimme vuokrakaksiomme.

Marraskuussa…

aloitimme uuden kodin “pienen” pintaremontin (edelleen kesken). Tapasin ensimmäistä kertaa pienen peikkotytön eli serkkuni Mömmelin. Tutustuin uusiin maisemiimme, surin ihanan kahvilan lopettamista ja innostuin ekasta pakkaspäivästä. Juhlimaan pääsin sekä firman pikkujouluissa että 50-vuotiskekkereillä. Sain myös viimeinkin raahattua arseni Logomon näyttelyiden pariin.

Joulukuussa…

otin palkattoman vapaan ja remontoin koko päivän. Ostin haaveilemani puukahvalaukun sekä loin haikeita katseita turkulaisiin sisustusjuttuihin. Vietin viikonlopun Tampereella hyvässä seurassa. Kävin Logomossa uudestaan ja ihastelin mustavalkoista kahvilaa. Viikate heitti keikan Kaarinassa, päästiin kerrankin eturiviin. Joulu tuli vähän yllättäen eikä tuntunut yhtään joululta. Aattona kävimme hautuumaalla, saunoimme ja söimme hyvin kera kreikkalaisvahvistuksen. Uusi vuosi otettiin vastaan niin ikään maalla, seurana rakkaat ihmiset ja suloiset kissat.

Pakko myöntää, että 2011 oli kaiken kaikkiaan aika hitsin mahtava vuosi!

YleX Iltapäivä