AvainsanaMyyjäiset

23.9.2010
23:31

Aura Street Market 2010

Sunnuntaina Feline oli flunssan osalta vähän paremmassa kuosissa ja poikkesi kotikotoa tullessaan iltapäiväksi meille. Lähdettiin sitten puolenpäivän jälkeen käymään kaupungilla tyllihameostoksilla (siskolle, mulle viidessä eri värissä riittää toistaiseksi) sekä Brinkkalassa viikonloppuna olleessa Aura Street Marketissa.

Aloitettiin kierros kuitenkin aivan muissa merkeissä, nimittäin samoissa tiloissa olevan Brinkkalan Gallerian näyttelyllä. Esillä oli Therese Sunngrenin ja Hans G. Hästbackan yhteinen valokuvainstallaatio Metamorphosis, kokoelma erilaisista palapeleistä luotuja sekoituksia. Paloiltaan samanlaiset palapelit olivat muuttuneet kuviensa puolesta uudenlaisiksi, surrealistisiksi tilanteiksi. Hauska idea eikä toteutuskaan hullumpi, pakostikin jäi miettimään mistä kuvasta minkäkin palapelin “ylimääräiset” palat olivat.

Kannattaa muuten tsekata Sunngrenin portfolio, joka on paitsi sisällöltään mielenkiintoinen myös ulkoasultaan yksinkertaisen tyylikäs ja kivasti WordPressilla toteutettu.

Aura Street Market 2010

Palapelit katsottuamme bongattiin heti ensimmäiseksi Mielikuvituskirahvin pöytä, johon oli tullut uutuutena myyntiin mm. ihania pipoja. Jutskailtiin siinä Santun kanssa tovi, kunnes lähdettiin (ensin vastavirtaan, eh heh) kiertämään muutkin myyntipisteet.

Yono @ ASM '10 Aika paljon oli lastenvaatteiden ja muiden lapsille suunnattujen juttujen myyjiä, olisin saattanut seota kaikista kivoista jutuista mikäli mulla olisi tarvetta lapsitavaralle.

Olisin kaivannut Turku Design Now! -porukan yrityksiä, varsinkin kun olin ajatellut vihdoin hankkia jonkun mahtavan laukun joko Klo Designilta tai KUI Designilta. Täytynee siis piipahtaa joku kerta siellä Kulma 2011 Design Shopissa, tulee tosin kiire kun nyt tuota linkkiä kaivaessani huomasin em. tuotteiden olevan myynnissä enää syyskuun loppuun.

Onneksi paikalla oli sentään Yono (kuvassa) ja lisäksi pari muutakin kiinnostavaa korumyyjää. Hypistelin monenlaista korvisparia ja sitäkin useampaa kaulakorua, mutta mitään ei loppujen lopuksi lähtenyt kotiin saakka. Liikaa vaihtoehtoja enkä koskaan saa päätettyä mitä tahtoisin kaikista eniten, huoh. (On mullakin ongelmat, hehe.) Myös Saanan ja Ollin tuotevalikoimaa ihastelin jälleen, mutta tämän huushollin tulevien sisustusjuttujen suhteenkaan mulla ei vielä ole mitään selkeää visiota.

Sunnuntainakin muuten oli sellainen ihan outo sää, auringonpaiste ja sade vuorottelivat ja välillä esiintyivät yhtä aikaa. Esimerkiksi lähtiessämme kävelemään Brinkkalasta kotiinpäin oli aurinkoista ja aika lämmintäkin, mutta Aninkaistenmäkeä kavutessa oli pilvistä ja tuuli puhalsi turhankin viileästi. Kuin tilauksesta silmiin osui erittäin sopiva katutaidepläjäys:

Katutaidetta

Nyt nukkumaan, huomenna täytyy taas olla ajoissa Salossa kampausta ja meikkiä varten. Viimeiset näytökset huomenna perjantaina Turussa, illalla kello 18 ja 20 Vimmassa. Ei maksa mitään eikä ole ikärajaa, tuokaa tututkin mukananne! :)

22.8.2010
15:53

Vielä vähän Tamperetta

Tampereelta emme suinkaan lähteneet perjantaina saman tien kotiin, vaan jäimme yökylään Akkikin ja P:n luokse. Felinen oli alun perin tarkoitus jatkaa illalla vielä kohti Savoa, mutta jäikin sitten vielä seuraksemme Tampereelle ja jatkoi reissaamistaan vasta lauantaina.

Seitsemältä illalla alkoi olla jo hieman nälkä, joten Särkänniemestä suuntasimme American Dineriin syömään. Kulta otti jälleen Original Giant Burgerin, me Felinen kanssa päädyimme syömään puoliksi Turkey & Chipotle Ranch Sandwichin ristikkoperunoilla. Lisäksi pöytään tuli aurajuusto- ja curry-dipit, joista ensin mainittu oli ihan mielettömän hyvää.

Onni

Mahat täynnä siirryimme yöpaikkaamme, jossa Akkiki jo odotteli pikkupotilaan kanssa. Onnilla oli flunssaisuudestaan huolimatta täysi meno päällä, taisi vähän innostua kun tuli vieraita kylään. Poika kävi vuorotellen kiskomassa mut tai siskon viereiseen huoneeseen leikkimään junaradalla – yleensä juuri kun oli ehtinyt istahtaa takaisin sohvalle.

Jännää kyllä seurata lapsen kasvua ja kehitystä, kun ei niin kauhean usein näe. Jotenkin näin parin-kolmen kuukauden välein poika tuntuu aina kasvaneen älyttömästi! Ei nyt ehkä niinkään kooltaan mutta olemukseltaan; nytkin esimerkiksi puhetta tuli niin paljon enemmän ja myös vähän selkeämmin kuin viimeksi nähdessä.

Barbapapa

Onnin mentyä nukkumaan loppuillan nauruista piti huolen pojat featuring Barbaba Barbapapa. Tuosta vaaleanpunaisesta lötköstä voi saada aikaiseksi todella hulvattomia mielleyhtymiä, kun on tarpeeksi väsynyt… Saunan jälkeen Barbaba (kahdesti sama virhe, ei jösses!) Barbapapa onneksi unohtui, kun keskityttiin pelaamaan pleikkarilla sellaista hauskaa tietovisaa.

Traktori
(Klik klik isommaksi.)

Aamulla heräiltiin joskus yhdeksän jälkeen, syötiin aamupalaa jne. Felinen piti ehtiä kahdeltatoista lähtevään junaan, joten heitettiin ajoissa hyvästit Akkikille, P:lle ja Onnille – kiitos vielä tätäkin kautta yösijasta ja seurasta! Voi kunpa välimatkaa olisi vähemmän, niin voisi useamminkin nähdä. ♥

Sisko saatiin rautatieasemalle ja autollekin löydettiin sopiva kiekollinen parkkipaikka, sitten vaan suunnaksi Yo-talo ja Ofelia Market. En ole vastaavassa tapahtumassa koskaan käynyt, joten ihan mielenkiinnosta piti käydä tsekkaamassa, kun kerrankin satuin olemaan oikeassa kaupungissa oikeaan aikaan.

Ofelia Market @ Yo-talo
Tunnelmaa Yo-talolla

Jonotettiin ehkä kymmenisen minuuttia sisälle, onneksi päivä oli lämmin eikä sateinen kuten säätiedotus oli vielä perjantaina lupaillut. Sisälle päästyämme kierreltiin pöydät, mies piti huolen etten liian pitkäksi aikaa jäänyt tarjontaa tutkailemaan. ;) Ja ei, en väkisin raahannut herraa mukaani, mutta hän kun ei tahtonut yksinkään lähteä mihinkään seikkailemaan vaan päätti tulla mun kanssa Yo-talolle. Vastineeksi vein hänet sitten kahville Ofelia Marketin jälkeen.

Perimmäisestä nurkasta löydettiin Mielikuvituskirahvi, siellä tytöt istuskelivat pöydän takana superhienolla tapetilla päällystetty seinä taustanaan. Vähän olisi taas tehnyt mieli ostaa koru taikka pari, mutta hillitsin tällä kertaa itseni. Olen edelleen hyvin rakastunut Mielikuvituskirahvilta pari viikkoa sitten ostamiini pääkallo/ankkurikorviksiin eikä korvissani ole pahemmin muita korviksia näkynyt.

Mielikuvituskirahvi

Kovin pitkään en halunnut kullan kärsivällisyyttä koetella, joten lähdettiin ajoissa Yo-talolta eikä valitettavasti ehditty nähdä yhtäkään ohjelmanumeroa. Oli kuitenkin mielenkiintoista nähdä minkälainen tapahtuma oli kyseessä, tietää vähän mitä odottaa jos joskus toiste tulee tilaisuus osallistua vastaavaan häppeningiin.

Peili

Yo-talolta suunnattiin Hämeenkadulle, matkalla tosin pyörähdettiin nopsaan Studio25:ssa kun satuin huomaamaan kyltin kadulla. Aletangolta nappasin sovituskoppiin mukaani muutaman paidan ja sen seurauksena matkamme jatkui Firetrapin täydellisen pehmoisen puuvillatopin kanssa. L-koko oli juuri sopivan löysä päällä ja lintuprintti kruunasi topin ihanuuden. Ah, ihastusta!

Kahden pintaan oltiin takaisin autolla ja kotimatka pääsi alkamaan. Mua väsytti hulluna ja torkuinkin jonkun aikaa niin autossa kuin perillä kotonakin. Olin illalla ajatellut mennä vielä Klubilla käymään, mutta väsymys vei voiton enkä jaksanut mitenkään yökyöpelöidä. No, ehkä joskus toiste.

Pariisin Kevät – Astronautti [2010]

17.8.2010
21:07

Taiteiden yössä

Tehtyäni tänään kotona töitä runsaat kymmenen tuntia päätin unohtaa ne hommat hetkeksi ja tehdä jotain muuta. Ajatuksena oli nostaa takapuoli tästä tietokoneelta, mutta sitten tajusin että blogi laahaa edelleen perässä kaikesta viime aikoina tapahtuneesta ja päätin naputella postauksen Taiteiden yöstä, jota siis Turussa viime viikon torstaina vietettiin.

Hansatori

About kaikkialla oli porukkaa kuin pipoa, mikä ei liene mikään yllätys – varsinkaan lämpimänä kesäiltana. Olin liikenteessä kullan ja siskon kanssa, myös meidän porukat tulivat illaksi Turkuun. Me nuoret pyörittiin lähinnä Hansassa, porukat taisi piipahtaa jossain kauempanakin. Hansassa oli mukavasti ohjelmaa, mm. tanssiesityksiä sekä Designmyyjäiset Hansatorilla (kuva yllä).

Mielikuvituskirahvi

Mielikuvituskirahvilla oli vaikka mitä kivaa, olisin voinut viedä mukanani suunnilleen kaikki nuo pöydällä olevat tavarat. :) Vinyylikulho on kyllä jossain vaiheessa hankittava! Viimeistään sitten kun saan suunnittelemani vinyylikellon tehtyä. (Tosin siihen saattaa mennä aikaa, joten ehkä olisikin parempi hankkia kulho mahd. pian tsemppaamaan mua tekemään sen kellon valmiiksi.)

Designmyyjäiset
(Klikkaa kuva isommaksi.)

Harmitti, kun ei budjetti venynyt mihinkään suurempiin hankintoihin. Saana ja Olli -merkin sisustusjutut esimerkiksi houkuttelivat kovasti, mutta jäivät tällä kertaa ostamatta. Pakko hieman priorisoida hankintoja, jottei a) rahat loppuisi eivätkä b) nurkat aivan täyttyisi tavarasta. Plus tuo miehekkeeni on aika tarkka sisustuksen suhteen eikä meidän makumme aina täysin kohtaa…

Kirjapuoltakin tuli hiukan nähtyä, kun muiden ollessa jotain esitystä katsomassa pyörähdin parissa kirjakaupassa. Lisäksi kuuntelin hetken Reijo Mäen haastattelua sekä bongasin Fingerporin piirtäjän signeeramassa Akateemisessa. Monet mielenkiintoiset kirjailijat olivat valitettavasti olleet tapahtumassa aiemmin iltapäivällä ja jäivät siksi multa näkemättä.

Broilerleike

Ennen kotiin lähtöä käytiin vielä koko lössi syömässä, Red Hot Chilis oli suht vähäväkinen ja muutenkin erinomainen vaihtoehto. Hyväksi havaittu aurajuustohampurilainen houkutti ensin, mutta valintani oli lopulta kuitenkin aurajuustobroileri. Hyvää oli eikä muuten ollut mikään ihan pieni pihvi! Ja aurajuustodippi, nam nam nam.

By Mielikuvituskirahvi

Tällaiset korvikset ostin Mielikuvituskirahvilta, 5e kustansivat ja nousivat saman tien uusiksi lemppareiksi – en ole käyttänyt mitään muita korviksia sen jälkeen. Nuo ovat kyllä ihan täydelliset, hopea + pääkallo + ankkuri ei voi mennä pieleen. Erilaiset mutta hyvin samantapaiset, siksi noista niin kovasti tykkäänkin. Ah! ♥

Anna Puu – Sahara [2010]

21.5.2010
08:17

Design Outlet

Ihana olla näin aikaisin hereillä! Yleensä laiskottaa sen verran etten jaksa ennen yhdeksää jättää unia sikseen, mutta tänään päätin nousta ylös kullan lähtiessä hippasen ennen seitsemää. Vähänkö on tehokas olo, kun pyykkikone on pyörinyt jo hyvä aikaa, hörpin tässä aamuteetä ja samalla päivittelen blogia. Näiden löpinöiden jälkeen voinkin tarttua päivän duuneihin. Pitäisi vaan saada useammin revittyä itsensä ylös sängystä tuntia tai paria aiemmin, näin aamusta ei edes ole vielä niin hiostava ilma.

Desthea piipahti eilen kylässä ja päätettiin siinä sitten lähteä käymään Skanssissa, jossa on nyt keskiviikosta lauantaihin Design Outlet -tapahtuma ensimmäistä kertaa. Eniten mua kiinnosti ehdottomasti Turku Design Now! -ryhmän myyntipisteet, joskin titiMadam tuli hyvänä kakkosena. Houkuttaisi niin kovasti hankkia joku kiva muovikoru viimeksi mainitulta, mutta eilen en ainakaan osannut laajasta valikoimasta päättää mikä omassa käytössäni toimisi parhaiten… Linnut ovat ihania, samoin kultakalat sekä yksisarviset, pingviinejä unohtamatta. Peilipintainen ehkä? Tai jospa sittenkin perusmusta, vai mahdollisesti joku oikein repäisevä pinkki? Liikaa vaihtoehtoja selvästikin.

KUI Design

KUI Designin Turku-aiheisia kuoseja olen ihastellut monet kerrat, esimerkiksi Turku-kassi olisi oikein passeli mun tyyliin. Myös lasten pikkuiset huopatöppöset ovat suloisia, melkeinpä harmittaa ettei meillä ole lapsia eivätkä ne kuulu lähitulevaisuuden suunnitelmiinkaan. Ehkäpä tässä on lahjaidea jollekin lapselliselle (lapseton vs. lapsellinen, eiks se oo ihan loogista?) ystävälle.

Klo Design Klo Designin pöydästä tein eilisen ainoan ostokseni, tästä lisää myöhemmin. Klon tuotteisiin ihastuin ehkä kaikista eniten, jotenkin vain juuri ne kuosit miellyttävät mun silmää just eikä melkein. Varsinkin kaikki lintujutut, oijoi! Merkin nettisivuja selailtuani aloin haaveilla Hyrrä- tai Kytkös-kuosisista verhoista, olisivat ehkä hienoimmat ikinä. Miehen ylipuhuminen alkakoon… Seuraava asunto valitaan ja remontoidaan sen mukaan, että lintuverhot sopivat olohuoneeseen.

Kävin myös hipelöimässä Lumi- ja Mhann-laukkuja, hinnat olivat mukavasti normaalihintoja edullisemmat mutta valitettavasti (ja pankkitilin iloksi) en löytänyt mitään todella upeaa. Kestävä ja ikityylikäs nahkalaukku on siis ollut hankinnassa jo jonkin aikaa, mutta Miu Miu on hintansa puolesta toistaiseksi tavoittamattomissani ja edullisemmassa hintaluokassa en ole vielä kohdannut sellaista juuri täydellistä laukkua. Jennin Hector-laukku on vähän siihen suuntaan, mutta väriltään veska saisi mieluiten olla tummanharmaa tai musta. Koosta en vielä ole ihan varma, mutta mikään ihan pieni laukku ei tule kyseeseen. Etsintä jatkuu.

Yksi juttu Design Outletista tosiaan tarttui mukaan, Klo Designin pieni pussukka Hyrrä-kuosilla. Olen kaivannut tuollaista pussukkaa, joka ajaisi lompakon virkaa silloin kun ei viitsi jättimäistä rahapussia raahata mukana. Sitä paitsi vanha lompakkoni on ihan oikeasti vanha, muistan ostaneeni sen joskus opiskeluaikoina Jyväskylän Aleksi13:sta. Elämää nähneeltä se kyllä näyttääkin, vaikkei mitenkään rikki olekaan – varsinkin kun siihen viime viikonloppuna oli laukussa jotenkin tuhriintunut huulipunaa… Siirsin kokeeksi koko lompakon sisällön uuteen lintupussukkaan, mikäli yhteiselo toimii moitteettomasti niin otan sen vakikäyttöön.

Lintupussukka

Nyt töiden pariin muutamaksi tunniksi, sitten laitan pillit tältä viikolta pussiin. Illaksi päräytetään kultsin kanssa Tampereelle Akkikin perheen riemuksi ja riesaksi. ;)

Indica – Tuuliset tienoot [2005]

7.6.2008
20:08

Muotisirkusta ja blogitapaamisia

Pariisin Kevät – Meteoriitti [2008]

Eilen olin viihteellä, joten täksi illaksi valitsin rauhallisemman vaihtoehdon ja tulin kotikotiin saunomaan ja uimaan. Täytyykin tämän postauksen jälkeen mennä laittamaan sauna lämpeämään… Uima-altaassa vesi on jo yli 20-asteista!

Aura Street Market

Turku Design Week starttasi eilen, ja tänään päivällä kävin Desthean kanssa Hansassa tsekkaamassa Aura Street Marketin tapahtuman. Myyntipöydillä oli kaikkea ihanaa (ks. kuva yllä), mm. Kanelia Sokeria -koruja sekä KUI Designin Turku-aiheisia tuotteita.

Yonon muotinäytös

Yonon muotinäytös oli sirkusmaisuudellaan piristävän erilainen ja ennen kaikkea hauskaa katseltavaa. Ja kivoja vaatteitakin lavalla näkyi, tottakai. :) Muotinäytöksen jälkeen mentiin H&M:n kautta italialaiseen jätskibaariin, kun Desthea ei ollut aiemmin käynyt siellä. Valitsin annokseeni tällä kertaa sitruunaa ja keksijäätelöä, hyvältä maistuivat kumpikin.

Jätskiannokset

Jätskin jälkeen Glitterissä Concoctionin Hanna tuli moikkaamaan, se on aina yhtä mukavaa nähdä muita bloggaajia kasvotusten. En vain ensin meinannut tunnistaa tyttöä, kun oli livenä jotenkin erinäköinen kuin kuvissa. :) Mä kyllä hölmistyn aina yhtä paljon, jos joku ennestään tuntematon sanoo yllättäen mulle jotain… Sama tapahtui nimittäin myös hetkeä myöhemmin, kun seistiin Desthean kanssa juttelemassa ja joku ohikulkija kehui mun mekkoa. Tulipa sen jälkeen joku vielä tiedustelemaan apteekin sijaintiakin.

Kotiin päin kävellessäni pohdiskelin saisikohan Turussa järjestettyä jonkin sortin blogimiittiä. Ei nyt mitään ihmeellistä, mutta edes jotain pientä. Jyväskylän blogimiiteissä oli hauska käydä tapaamassa muita bloggaajia, ja kivahan se olisi tavata nykyisenkin kotikaupunkini bloggaajia. Turkulaiset kynäilijät kädet ylös, jos löytyy kiinnostusta!

Loppuun vielä asut eilisillalta ja tänään päivältä, klik klik isommaksi (Flickriin). Tanssijalkaa vipatti kovasti eilen, mutta loppujen lopuksi Gigglingissä tuli tanssittua ainoastaan pari biisiä. Baarista lähtiessä aurinko oli jo noussut, tosin olihan kellokin silloin jo melkein neljä. On se Suomen kesä kerrassaan hassu.

Päivän asu 6.6.2008 Päivän asu 7.6.2008

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma