AvainsanaOmakuva

6.7.2008
21:58

Keski-Suomessa kerran

Duffy – Rockferry [2008]

Jyväskylän reissu oli kaikin puolin erittäin onnistunut! Näin juuri niitä ihmisiä, joita halusinkin nähdä, ja hauskaa oli. Ihana huomata jälleen kerran, miten mahtavaa sakkia mä tunnenkaan. Kiitosta vaan pojille, jos tänne satutte eksymään! :) Ensimmäistä kertaa tammikuisen eron jälkeen Jyväskylässä olo ei ahdistanut; ilmeisesti muistot alkavat nyt olla jo sen verran haaleita, että mennyttä rakkautta muistelee haikeuden sijaan hymyillen. Olen onnellinen siitä, että sain kokea niin vahvaa välittämistä, mutta se ei vaan sopinut mun elämään tässä kohtaa.

Perjantai Jyväskylässä

Perjantaipäivä lähti käyntiin kaupunkikierroksella, jonka yhteydessä käytiin T:n ja V:n kanssa syömässä Passionin vieressä sijaitsevassa Foodissa. Kanaleipä oli jättimäinen ja supermaukas eikä hinnallakaan pilattu – suosittelen lämpimästi. Iltapäivällä tehtiin T:n kanssa kävelylenkki Lutakossa, aurinko paistoi lämpimästi ja saatiinpa matkan varrella ilmaiseksi piristystä RedBull-tytöiltä parin juomatölkin muodossa. Porukkaa alkoi hiljalleen liittyä seuraan ja lopulta päädyttiin Kirkkopuistoon (aka Kirapuda) pussikaljalle ja -viinille, myös petankki oli olennainen osa iltaa.

Kuohuvaa

Tottahan toki sitä piti hieman kuohuvaakin juoda, ostamani pullo Spumantea meni sopivasti tasan seurueemme kesken. Skool sekä kesälle että mun armeijaan lähdölle (ja ties mille vielä). Puistosta matka jatkui yhden tukikohdan kautta Gigglingiin, jossa mm. huusin ääneni käheäksi. Pilkkuun asti ei jaksettu olla, vaan lähdettiin suht ajoissa pizzerian kautta nukkumaan.

Keli tosiaan oli päivällä about täydellinen, mutta yhtäkkiä taivaalle oli noussut tummia pilviä ihan huomaamatta eikä aikaakaan, kun taivaalta jo putoili vesipisaroita. Ehdittiin onneksi suojaan, joten kastumiselta vältyttiin. Hetken aikaa näytti vähän heikolta, mutta onneksi taivas siitä selkeni ja aurinkokin tuli taas esiin.

Jyväsjärvi, sininen taivas ja pilvenhattarat – ihanan idyllinen maisema…
Säätilan nopea muutos
…mutta alle tunnin kuluttua oli jo vähän synkempää.

Lauantaina ajelin prätkällä kotikotiin, josta jatkoin illalla kotiin Turkuun. Viimeinen kunnon vapaailta siviilissä mulla ja yhdellä toisellakin, joten liikenteeseen siis. Lyniin vei tiemme tällä(kin) kertaa ja hauskaa oli jälleen. Ainakin on tullut biletettyä tällä viikolla! Nyt sitä melkeinpä vain on tyytyväinen, ettei hetkeen pääse baareihin. ;)

Tänään on siis viimeinen kokonainen päivä siviilissä, huomenna alkaa uudenlainen arki kurkkusalaateissa. Kiitos aina yhtä ihanan IRC-Gallerian sain huomiseksi sekä kyydin että matkaseuraa Säkylään, kivempi niin kuin lähteä itsekseen. Yllättävän vähän mua jännittää, ennemminkin odotan mielenkiinnolla mitä huominen tuo tullessaan.

Nyt menen laittamaan loput kamat kasaan ja sitä ennen osallistun Nelliinan kilpailuun, jossa tsäänssit ovat hyvin pienet tuplauksesta huolimatta. Hienot on palkinnot ja jokuhan ne joka tapauksessa voittaa. :)

26.6.2008
13:51

Juhannus nollakasi

Paramore – RIOT! [2008]

Tämän hetken kiireellisin webbiprojekti alkaa olla hyvällä mallilla, joten varastin vähän aikaa juhannussepustukselle. Torstaina siis ajelin semi-ruuhkassa Kouvolaan serkkuni K:n luokse ja perjantaina suunnistettiin K:n äidin ja tämän miehen mökille Repovedelle. Vettä ei onneksi tullut taivaalta kuin muutama pisara, joskin puolenyön pintaan alkoi ropista enemmän. Tutustuttiin lähiympäristöön veneellä ja käytiin mm. Hillosensalmen vanhalla asemalla syömässä jätskit. Illalla tietysti syötiin, saunottiin (kuulin ekaa kertaa saunahatuista!) ja järvessäkin pulahdettiin (vesi +17°C).

Juhannusaatto

Lauantaina ajeltiin veneellä Lapinsalmen riippusillalle ja sieltä Kuutinkanavalle, aurinkokin tajusi näyttäytyä pilvien takaa. Yöllisen sateen jälkeen kuitenkin oli märkää, joten kumisaappaat olivat erittäin hyödylliset. Iltapäivällä ahdettiin taas mahat täyteen ruokaa, minkä jälkeen lähdettiin K:n kanssa takaisin Kouvolaan. Illalla siirryttiin K:n kaveriporukan seuraksi toiselle mökille, tällä kertaa Iittiin. Ilta meni mukavasti syöden, juoden jne., turhan tuulista oli mutta ei sentään satanut.

Juhannuspäivä
Vähänkö hihiteltiin tuolle pahoinvoivan näköiselle ketulle opastetauluissa. ;)

Sunnuntai meni lähinnä notkuessa, mökiltä päästiin lähtemään joskus kuuden maissa illalla. Loppuilta jatkui löhöilyn merkeissä, eipä sitä muuta oikein olisi jaksanutkaan. Kaiken kaikkiaan oli siis kiva juhannus, kävin mulle ennestään tuntemattomissa paikoissa ja tapasin uusia ihmisiä. Ruokaa tuli mätettyä ja paljon, kaikkia ihania herkkuja tyyliin grillattu maissi ym. Alla olevassa kuvaparissa ylemmässä on juhannusaattoillan jälkiruoka – marenkia, kermavaahtoa ja tuoreita mansikoita – punaviinin kera, oijoi oli namia! Alemmassa juhannuspäivän lounas, jälleen kaikkea ah niin maittavaa sapuskaa.

Kystä kyllä

Värjäsin eilen hiukset viimeisen kerran violetilla (siviiliaamuja jäljellä 11!), ensi viikolla pitää sitten heittää päähän joku normaali väri. Taidan nyt lähteä käymään kaupassa ja piipahdan samalla reissulla Cybershopissa näyttämässä hiuksiani, kun myyjä siellä niin pyysi viimeksi väriä ostaessani. Mitäköhän sitä tänään söisi? Elixiaankin pitäisi ehtiä, sillä sopimukseni loppuu maanantaina ja täytyy ottaa kaikki ilo irti ennen sitä.

15.6.2008
23:21

Synttäriviikonloppu

Takana kolme päivää reissaamista ja vajaa 650 kilometriä Cebarin selässä. Perjantaina päräytin Akkikin luokse Tampereelle, suurimman osan matkasta jouduin ajamaan sateessa, mutta onneksi illalla ilma siitä selkeni. Syötiin herkullista rasvakeitinruokaa (mm. tulisia kanansiipiä) ja korkattiin kuohuviini erinomaisen päivän kunniaksi. Perjantai 13. ei aina – onneksi! – ole epäonnen päivä.

Kuohari

Lauantaina aamupäivällä matka jatkui kohti Seinäjokea ja Provinssirockia, matkalla treffasin pakettiautolla liikenteessä olevan siskon ja tämän poikaystävän. Yöpymispaikan etsimiseen meni tovi, mutta lopulta sopiva löytyi ja päästiin itse asiaan eli rokkaamiseen.

Päivän asu 14.6.2008
Siskosten rokkiasut, kuvan otti siskon poikaystävä (klik klik!).

Ensimmäiseksi kävin kuuntelemassa muutaman biisin verran Stellaa, joka ehtikin sinä aikana soittaa kaksi suosikkbiisiäni. Muutenkin keikalla oli aivan ihana tunnelma, pakko joskus päästä kuuntelemaan kyseistä bändiä kokonaisen keikan ajaksi, kun se ei tällä kertaa onnistunut. Stellan jälkeen oli vuorossa Apulanta, joka veti tuttuun tapaan upean keikan. Aurinkokin paistoi siinä vaiheessa lämpimästi, joten mieli oli korkealla.

Mun oli tarkoitus käydä illalla katsomassa pariakin keikkaa, mutta loppujen lopuksi ne jäivät näkemättä. Illan kruunasi Serj Tankian, jota kuuntelin alkuun ihan eturivin tuntumassa. Luovutin muutaman biisin jälkeen suosiolla, kun ihmismassa puristi mut keskelleen eikä keikkanautinnosta ollut tietoakaan. Hyvältä Serj joka tapauksessa näytti ja kuulosti taaempaakin tarkasteltuna.

Provinssirock 2008
Stella, festari-Jose sekä Serj (viimeisen kuvan nappasi sisko).

Ennen alueelta lähtöä ehdin vielä jutustella hetken Jyväskylän opiskelukaverini kanssa, kivaa. Nukkumaan päästiin joskus kolmen jälkeen yöllä, ulkona oli jo aika viileää. Yö pakun takaosassa meni hyvin, vaikka pari kertaa havahduinkin unistani ihan ymmällä missä oikein olin. Aamulla sade ropisi iloisesti (tai sitten ei…) auton kattoa vasten, onneksi se loppui ennen kuin piti lähteä ajamaan kotia kohti. Ennen lähtöä mut yllätettiin synttäri”kakulla”:

24 vee!
(Kameran takana sisko tai sen poikaystävä, en muista kumpi.)

Kyseessä siis suklaapatukka, johon oli tökätty kynttilä pystyyn. :) Tänään ei kyllä yhtään ollut synttäriolo, varmaankin siksi kun viime vuonna oli niin erilaista. Silloin olin onnellisempi kuin koskaan, silloin mulla oli tärkeä ihminen vieressä. Onhan mulla edelleen useita tärkeitä ihmisiä ympärillä, mutta se on kuitenkin aivan eri asia kuin se sellainen “yksi ylitse muiden” -tärkeä ihminen.

Tänään oli ehkä vähän ikävä, mutta jospa mä joskus vielä löytäisin vierelleni uuden tärkeän ihmisen. Sellaisen, joka ei siitä katoa mihinkään. Eikä myöskään anna mun kadota.

2.6.2008
21:11

Yhdessä jälleen, rakkaani

Kesän ensimmäinen ajolenkki omalla prätkällä vihdoin takana! Taitaa olla ensimmäinen kerta ikinä, kun pääsin vasta kesäkuun puolella ekan kerran ajelemaan. Olisin toki ajellut aiemmin jo, mutta talvikauden remonttien (mm. takajousitus uusittu kokonaan) jäljiltä Cebari kärsi käymisongelmista eikä iskä kiireiltään ehtinyt jakaa huomiotaan sille ennen viime viikkoa. Nyt onneksi pelittää taas ja ajotuntumakin on huomattavasti parempi.

Cebari
Tämä on muuten jo 7. yhteinen kesä rakkaan Sebbostiinani kanssa!

Tänään vietin vapaapäivää, huomenna tiedossa samaa. Aamulla suuntaan siskon sekä siskon poikaystävän pikkusiskon kanssa kohti Ideaparkia ja samalla reissulla poiketaan kai Tampereella siskon kaveria moikkaamassa. Keskiviikkona sitten taas takaisin töiden pariin.

21.5.2008
18:07

Sen tietää kun oikea osuu kohdalle

Oho, kuinkas tässä nyt näin kävi? Melkein luulin jo itsekin päässeeni lopullisesti eroon shokkivärisistä hiuksista, mutta näköjään se on vaikeampaa kuin voisi kuvitella. ;) Heinäkuussa mun on joka tapauksessa värjättävä letti normaaliksi ja kestettävä perusväriä mahdollisesti jopa vuoden verran, joten nyt on hyvä sauma olla hetki violettihiuksisena. Töissäkin kun on mukavan rento ilmapiiri niin ei hiusten värillä ole väliä.

Hups!

Tällä kertaa värjäsin Cybershopista saatavalla Crazy color -värillä, sävy on nimeltään Violette. Helppo levittää ja värin aiheuttama sotku (korvat, hiusraja) lähti helposti pois. Ihanan kirkas sävy ainakin näin heti värjäyksen jälkeen, saa nähdä sitten miten pitkään väri pysyy hyvänä.

Kuvassa on muutakin uutta kuin hiukset, nimittäin silmälasit. Olen etsinyt uusia kehyksiä jostain viime syksystä asti, vanhat alkavat olla jo aika kuluneet. En tarkkaan tiennyt minkälaisia etsin, ajattelin että tiedän kyllä sitten kun oikeat tulevat vastaan. Pari viikkoa sitten piipahdin vakio-optikkoliikkeessäni (josta olen kaikki silmälasini ja piilolinssini ostanut) ja siellä ne olivat, ihanat mustat Miu Miun kehykset:

Miu Miu <3

Tulin eilen kotikotiin talonvahdiksi (oli kiva nukkua kissa kainalossa ♥) ja tänään kävin hakemassa uudet lasini optikolta. Laitettuani ne päähän en voinut muuta kuin hymyillä, on ne vaan niin täydelliset. Eikä ole hymy kadonnut huulilta vieläkään, joka kerta on yhtä kiva katsoa peiliin ja ihailla uusia laseja. :)

Päivä on hurahtanut ohi enkä ole tehnyt oikeastaan mitään, ihan mukava viettää pitkästä aikaa tällainen lököpäivä. Vähän tosin pitäisi jaksaa tehdä töitä vielä tänään, sitä ennen taidan päästää siskon koneelle ja mennä itse hetkeksi lukemaan. Kirsikkapuiden kukat kärsivät viime viikon yöpakkasista, mutta nyt kukkivat omenapuut!

Omenapuu kukkii

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma