AvainsanaTeeaddiktio

12.1.2016
23:05

Joulukuusen alta löytyi vaikka mitä

Joulu käsiteltiin viime viikolla, joten nyt olisi vuorossa perinteinen lahjakatsaus. Muille ei ehkä maailman mielenkiintoisin postausaihe, anteeksi vain, mutta itselleni tämä on helppo tapa jättää joku muistikuva joulun muistamisista. Mun pääni tuskin tästä enää kirkastuu sen kummemmin, vaan on pikemminkin asteen lahompi joka vuosi…

Keittiöön

Ekaksi keittiöön sijoittuvat lahjat. Tuleviin leipomishetkiin tyttären kanssa saimme puisen possuleikkuulaudan sekä pari piparimuottia ja minille sopivan pikkukaulimen. Toivelistallani olleita keittokirjoja en saanut, mutta äiti oli jostain bongannut vähän samaa sarjaa olevan Puputytön juhlakirjan, joka sisältää jokaiseen juhlaan sopivia vegaaniherkkuja. Kirjan kaverina oli spelttikierrepastaa, joka on paitsi maukasta myös lähituotantoa!

Teetä ja herkkuja tuli tänä jouluna aikamoinen määrä, mutta niiden tuhoamisessa meillä tuskin on ongelmaa (ja osa on toki jo tässä kohtaa tuhottukin). Valkosuklaata, Goodion chai-raakasuklaata ja pari piparminttutankoa, joista toinen puuttuu kuvasta jälkikasvun saatua sen käsiinsä… Ehdin sentään napata pois ennen kuin se päätyi beben suuhun. Teeosasto täydentyi muutamalla irtoteelaadulla:

Earl Grey Blueflower / théhuone
Kevyesti mausteinen musta lehtitee ruiskaunokin ja sinimalvan kukkasilla sekä aromikkaalla bergamottuutteella.

Iloisten Rouvien Rooibos / Forsman tea
Vihreän ja punaisen rooiboksen sekoitus. Maistuva rooibos teehetki Mma Ramotswen tapaan. Mausteena samppanjamaisen kirpeä mansikka ja auringonkukan terälehdet.

Mustikka Superior tee / Forsman tea
Intia-Ceylon tee maustettuna mustikkaöljyllä ja kuivatulla kotimaisella mustikalla. Tee sisältää 15 % kotimaista mustikkaa eli kuori- ja siemenrouhetta.

Lisäksi saimme pari pakettia pussiluomuteetä, toinen oli Clipper Mansikka & Raparperi yrttitee ja toinen Pukka Vanilja Chai. Mies tykästyi tuohon Clipperiin ja ollaankin nyt monena iltana juotu pussiteetä irtoteepannullisen sijaan. Eipähän pissata yöllä niin paljon, kun ei ole kiskaissut puolta litraa teetä ennen nukkumaanmenoa… :D

Vähän jotain muuta

Sekalainen seurakunta muuta mukavaa. Talven viimoja torjumaan siskon kutoma harmaa panta alpakkalangasta sekä täysin toiselta suunnalta saadut violetinsävyiset lapaset, jotka ovat just mukavan paksut. Samasta osoitteesta saimme myös patalaput, jotka toisaalta olisivat ehkä kuuluneet ennemmin tuohon edelliseen kuvaan. No, meni jo. Mummiltani sain sinisen hiuspyyhkeen ja suihkusaippuan, huikea kissakirja taas oli osoitettu meille yhteisesti kummitädiltäni. Äiti oli sujauttanut lahjakassiini edellisen kuvan juttujen lisäksi sinivihreät sukkahousut ja possuteippiä, possufani kun olen. Lahjakorttejakin tuli muutama: S-ryhmän on yleispätevä monessa paikkaa, Rootsin kortilla saa parit perjantaiburgerit ja mielettömänä yllätyksenä iskä oli meille perheen naisille hankkinut jokaiselle lahjakortin johonkin Hoitola Izumin hemmotteluun.

Viimeisenä se epäilemättä eniten käyttöä saanut lahja eli uusi puhelin, jonka rakas äijelini mulle oli käynyt ostamassa. Luuri on Honor 7, eli taipaleeni omenaleirissä kesti tässä kohtaa kolmisen vuotta. Ei sillä ettenkö olisi iPhonesta tykännyt, en vain nähnyt järkeä pulittaa taas pitkää penniä tietystä logosta takakannessa… Kokeilen nyt elämää Androidin kanssa ja katson sitten joskus uudestaan, mikäli siltä tuntuu. Toistaiseksi uusi puhelin on toiminut mainiosti eikä mulla ole suurempia valittamisen aiheita, vaikka käyttötuntuma toki on erilainen iPhonen jälkeen.

Tyttären lahjapulkka

Jälkikasvun ensimmäinen joulu näytti lahjojen osalta tältä: mukavasti vaatetta ja jonkun verran myös leluja. Olin itsekin kääräissyt edellisten joulujen papereihin bodyn sekä parit housut, ihan vaan jotta lapsella olisi jotain avattavaa, kun en tiennyt miten paljon paketteja muilta tulisi. Lahjavaatteet olivat kokoa 80-92 eli tämän vuoden juttuja; tai no voi olla, ettei tyttö ihan 92 kokoon asti kasva ennen ensi joulua. Ainakin olen ymmärtänyt, että koot 80-86 pysyvät yleensä varsin pitkään käytössä verrattuna vauvavuoden vaatekokojen vaihtumistahtiin.

Olin yllättynyt miten muksua kiinnosti lahjanarun ja paperien lisäksi pakettien sisällöt, esim. kummitädiltä saadut pinkkivalkoiset Moccis-tossut piti laittaa saman tien jalkaan. Lahjakasan huvettua bebe otti marakassit käteen ja kiipesi pulkkaan istumaan, siinä taisi olla joulun parhaat lahjat hänen mielestään. :) Kuvasta muuten puuttuu Legot kokonaan! Isänsä perintö-Duplojen lisäksi yhdestä kääreestä paljastui Duplo-juna, jonka iso Duplo-laatikko imaisi sisuksiinsa ennen kuin äiti ehti edes tajuta millainen kokonaisuus tämä uusi juna oli…

Viimeinen erä

Lopuksi vielä muutamat randomit, osa edellisistä kuvista unohtuneita ja osa vasta joulun jälkeen saatuja. Tampereen kavereilta saimme pari pakettia: toisessa oli hauska täplätunika tytölle ja toisessa Lapuan Kankureiden keittiöliina sekä Taito Shopin Tampere-teetä. Lontoosta saapuneessa paketissa oli Minni-neuleen ja Mocciksien lisäksi Organic Babies -merkkinen peppurasva sekä Baby Stomach Tea, jollaisesta en ole ennen kuullutkaan! Tällaisen esittelyn löysin netistä merkin omilta sivuilta:

Our Baby Stomach Ease tea is a traditional blend of organic herbs. It has been tried-and-tested by independent parents and is recommended by midwives. Our blend tastes very pleasant so that it appeals to babies sensitive taste buds. It is of course sugar free and contains naturally no caffeine. All herbs are carefully selected and easy to digest.
Ingredients: Aniseed, fennel, camomile, caraway and thyme

Neuner’s

Paljon siis kivoja ja ihania lahjoja, kiitos asianosaisille tätäkin kautta! Mitäs kaikille muille joulupaketeista tuli? Toivottua, justiinsa nappiosuma, ehkä jotain yllättävää? Saa mieluusti jakaa kommenttiboksin puolella, mä tykkään lukea muidenkin lahjoista – ja ties vaikka saisi ideoita tuleviin lahjoihin. :)

8.12.2015
13:35

Viimeinen Keksi

Viime viikolla kuului surullinen uutinen Salosta: aivan ihana kahvila Toinen Keksi laittaa pillit pussiin. Montaa kertaa en ehtinyt Keksissä käydä, kun ei Saloon kovin usein ole asiaa, mutta ne kerrat ovat kyllä jääneet mieleen. Onneksi saimme viime Salon reissulla mahdutettua kahvilakäynnin mukaan ohjelmaan, kun olimme siskon kanssa nurkilla ihan muissa asioissa. Ja onneksi päätin ottaa sekä suolaista että makeaa, vaikka siinä hetken emmin voiko kohta hoitovapaalainen sillä tavalla törsätä kahvilassa. Money well spent, voisin näin jälkiviisaana todeta.

Teetä kolmikahvaisesta

Ykkösenä tietysti esillepano, oi ja voi! Siinä olisi monella (suurimmalla osalla, veikkaan) kahvilalla mistä ottaa mallia. Kassalta mukaansa ei saanut mitään, sillä kaikki tuotiin pöytään. Teemukillinen ei ollut pelkästään muki ja teetä, vaan puisella alustalla oli myös hunajaa miniminikannussa sekä sitruunaa puristettavaksi. Suklaaseen dipattua viinirypälettä ja pieniä karkkeja unohtamatta. Pieniä juttuja, mutta huikea vaikutus kahvilakokemukseen! Eikä muuten ollut teelistassa valittamista, sopiva valikoima erilaisia ja houkuttelevan kuuloisia teelaatuja.

Herkkuja pöytä täys

Toinen asia oli luonnollisesti ruoka. Otetaan esimerkiksi focaccia: se ei ollut pelkkä mikrossa lämmitetty leipäpala, vaan lautasella oli aina vieressä tuoretta salaattia kastikkeen kera. Suolaisten herkkujen makuyhdistelmät olivat mielenkiintoisia ja se maku, no sehän oli kerrassaan erinomainen.

Jälkiruoka

Viimeisenä on mainittava makeat herkut, jotka olivat aivan omaa luokkaansa. Vitriini oli aina pullollaan houkutuksia, hyvä ettei kuola valunut suupielestä siinä nimiä tavatessa ja yrittäessä päättää mitä ottaisi. Kakkupalaa ei todellakaan vain lätkäisty lautaselle, vaan kaverina oli kermavaahtoa suklaarouheella, kastiketta sekä pieni ananaskirsikka. Kuten suolaisissakin oli myös makeissa maku erittäin kohdallaan, ei överimakea muttei kuitenkaan pliisu – herkullinen ulkonäkö vastasi makua just eikä melkein.

Toinen Keksi, kiitos hienoista kahvilakokemuksista! Jään kaipaamaan.

17.6.2015
11:51

Yllätyskekkerit

Toukokuussa kaverini M järjesti miehelleen yllätysjuhlat heidän ensimmäisen hääpäivänsä kunniaksi, ja samalla juhlistettiin niin menneitä kuin tulevia ikääntymisen virstanpylväitä. En ole aiemmin ollut mukana tällaisissa ylläreissä, oli jännää päästä kerrankin osallistumaan! Yllätyspuoli onnistui siltä osin hyvin, että A tuli yllätetyksi suunnitelmien mukaan, vaikka osa porukasta saapuikin paikalle vasta myöhemmin illalla. Hauskaa oli, kiitoksia vain asianosaisille!

Kahvipöytä
Kuppikakut
Kuumaa juomaa

Lupauduin leipomaan kemuihin jotain makeaa herkkua ja päädyin ottamaan revanssin pimun ristiäisissä olleiden muffinssien kanssa. Tällä kertaa osasin täyttää kipot täydemmäksi, mutta tyylipuhdas suoritus ei tämäkään ollut. En vaan tajua miten taikinan saisi purkkiin nätisti, ilman että sitä on pitkin reunoja (joka sitten luonnollisesti kärtsää uunissa)?! No, onneksi nyt tavara täytti kupin paremmin ja kuorrutteella sai kivasti pelastettua ulkonäön. Kuorrutteesta en tehnyt ihan niin överimakeaa ja lisäksi testasin värjäämistä vihreällä elintarvikevärillä, mikä onnistui yllättävän kivasti. Päälle vielä rakkausaiheisia koristeita, oijoi miten imelää. ;) Heitin taikinan sekaan lakritsinjuurirouhetta, mutta sen maku jäi vähän valjuksi. Noin muuten kakkuset olivat kuitenkin varsin onnistuneita!

Reisitatska
Kissa kädessä
Mölkky
Yhdyssanat

M oli keksinyt hauskoja ohjelmanumeroita, mm. Mölkyn peluuta sekä pientä aivojumppaa. Kisasimme tytöt vastaan pojat ja valitettavasti on myönnettävä, että pojat veivät kokonaisvoiton melkeinpä heittämällä. Syytämme sitä, että meillä oli pääasiassa yksi vähemmän joukkueessa. Muistelimme myös lapsuudesta tuttujen siirtotatuointien kiinnittämistä, sellaisia kun oli löytynyt Tigerista muutamaakin erilaista settiä. Ohjeet piti lukaista, mutta sujuvasti saatiin kuvia kiinnitettyä vähän jokaiseen ruumiinosaan. Itse nappasin valikoimasta kissan kämmenselkään ja samaa sarjaa olevan violetin linnun mahaan navan viereen, vähän niin kuin kurkkaamaan housunkauluksesta. Siskon idea, joka oli aika mainio loppupeleissä.

Superorkidea
Terraviivan laatat
Hiano soffa

Tapahtumapaikka, miespuolisen juhlakalun lapsuudenkoti, ihastutti sisustuksellaan. Tuoreehko keittiö turkulaisen Terraviivan laatoilla oli aivan ihana! Tykästyin lisäksi ruokailutilan tuoleihin ja sohvaan, jotka olivat kaikki verhoiltu tuollaisella mustavalkoisella kuosilla. A:n porukat lienevät myös jonkun sortin viherpeukaloita, sen verran komea orkidea näkyi olevan alakerran yhdellä ikkunalla. Mun orkideaonneni on ollut hippasen onneton viime aikoina, liekö syynä kasvien epäkelpo sijoituspaikka vai hoitajan hajamielisyys kastelun suhteen…

6.1.2015
21:40

Aurinkoinen loppiainen

Keltainen möllykkä taivaalla paistoi tänään niin houkuttelevasti, että ähisin toppavaatteet päälleni ja suuntasin kameran kanssa pienelle kävelylle talviaurinkoon. Mittari oli mukavasti vajaa 10 astetta pakkasen puolella, enemmänkin toki voisi omaan makuuni olla. Kunnon talvikeli on silloin, kun silmäripsiin muodostuu kuuraa. Viime talvena täällä lounaisrannikolla saatiin ehkä yhtenä tai kahtena päivänä nauttia sellaisesta, mutta joskos tänä talvena säät olisivat suotuisammat.

Ruusunmarjat
Puska
Kamera_valvonta
Jäässä

Iltapäivällä puoliskon tultua töistä hurautin kaupungin toiselle puolen juhlimaan synttäreitä, sillä blogissa aiemminkin esiintynyt Miro täytti jouluna jo kahdeksan vuotta. Hurjaa miten vuodet vierivät vauhdilla! Itsehän pysyn vuodesta toiseen 22-vuotiaana, köh köh. Päivänsankari oli itse suunnitellut kemujen tarjoilupuolen ja herkuttelu aloitettiin luonnollisesti kynttilöiden puhaltamisella. Tutustuin myös uuteen teetuttavuuteen, jota joisin mieluusti useamminkin: Forsman Tean Luomu Inkivääri SenCha. Kunhan omista teevarastoista saisi jotain vanhaa loppumaan, niin voisi taas hyvällä omatunnolla piipahtaa marketin teehyllyllä.

8-vuotiaan synttärikakku
Kynttilät puhallettu

Tulin kotiin lopulta vasta kahdeksan maissa, kun jäin “vielä hetkeksi” istuskelemaan muiden vieraiden lähdettyä. Ystävien kanssa riittää aina puhuttavaa tuntitolkulla, vaikkei edellisestä tapaamisesta olisi kuin muutama viikko. Onneksi mulla riittää näitä papupatoja ympärillä, ettei tarvitse yksin höpistä. :)

31.12.2014
16:08

Joulu meni jo, uusi vuosi on kohta täällä

Vuoden viimeisiä rippeitä viedään, aurinko on laskemassa viimeistä kertaa tänä vuonna ja parin tunnin päästä on aika siirtyä maalle vastaanottamaan seuraavaa vuotta. Toiveeni näyttäisi olevan toteutumassa enkä ole synnyttämässä ennen vuoden vaihtumista, vaikka onhan tässä toki vielä yli kahdeksan tuntia aikaa… Pidetään nyt kuitenkin peukkuja, että selviän yhtenä kappaleena ensi vuoden puolelle ja jälkikasvu olisi mieluummin ikäluokkansa vanhimpia.

Joulupäivän aurinko

Otetaan tähän vuoden loppuun pari kuvaa joululta, on vähän sellainen fiilis ettei tammikuussa jaksa enää joulua muistella. Minikuusi tosin on pöydällä edelleen, mutta pysykööt siinä nyt toistaiseksi. Huomasin jälkikäteen kuvanneeni jouluna vain muutaman hassun ruudun, aatolta esimerkiksi ei kolmen Insta-kuvan lisäksi löytynyt kuin yksi hassu otos kameran muistikortilta. Joulupäivänä sentään räpsin vähän enemmän, iltapäivällä miehen kotikotiin ajellessa oli pakko pysähtyä ikuistamaan huikea valoilmiö pellon laidassa ja perillä linssin eteen pääsi tällainen tapaus:

Eino poseeraa
Eino kurkkii

Viime jouluna kyseisessä huushollissa tassutteli aivan toinen karvaturri, mutta se otti ja katosi tuossa kesällä. Wäinöä etsittiin useaan otteeseen, vaan teille tietämättömille jäi. Syksymmällä taloon muutti bengalipentu Eino, jolla on ehkä silein turkki mitä olen ikinä silittänyt. Aikamoisen leikkisä tapaus myös, joulunakin se rapisteli lahjapapereissa ja hyppelehti ties minkä perässä. Siinä välissä ehti vähän olla linssiluteenakin.

Ja kun vauhtiin kerran päästiin, pläjäytetään samaan syssyyn joulun 2014 lahjakatsaus!

Keittiöön ym.

Keittiöön liittyviä juttuja paketeista paljastui eniten, liekö käynnissä olevan remonttirupeaman seurauksena. Uutta keittiötä odottaa nyt Musta 5101 -tiskiaine (merkin bamburätin olin hankkinut itse aiemmin) sekä Dermosilin söpö polkadot-kuosinen saippua ja pyyhe. Possurätin jemmaan odottamaan ensi joulua, mutta herkut ja Forsman Tean Luomu Vihreä Joulutee katoavat suurella todennäköisyydellä parempiin suihin. Jouluinen vihreä tee – joulun mausteilla aateloitu kiinalainen luomuviljelty vihreä lehtitee, jossa lisänä kaneli-omenaöljy ja seljan kukat – oli mahtava yllätys, jouluteet kun tuntuvat useimmiten olevan mustalla tai rooibospohjalla ja mä taas olen nimenomaan vihreän ystävä. Keittiövälineistöön lukeutuu myös punainen, silikonista tehty Lékuén höyrykääre, jolla saa höyrytettyä helposti ja nopeasti vaikka kasviksia tai kalaa.

Keittiöjuttujen lisäksi tuli mm. Hipsutin (ah rakastan sitä!), Oriflamen jalkavoide sekä kuvasta puuttuvat kotitekoiset herkut (syöty jo – olivat hullun hyviä), holiton kuohujuoma täksi vuoden viimeiseksi illaksi ja S-ryhmän lahjakortti.

Bebelle

Myös tämä lähiviikkoina avautuva uusi maailma kirvoitti läheisiltä pari lahjaa. Äitiltä sain kirjan Äitiyden ihme ja sisko oli kääräissyt pakettiin bebeä odottamaan pääkallovermeitä: kahdet housut, paidan sekä bodyn. Ei kyllä löydy mitään vastaavia kaupoista, mahtia saada jälkikasvulle muutakin puettavaa kuin peruspastelleja. Hetkittäin tulee sellainen olo, että syntyisi jo..! Ei malttaisi odottaa, että tapaisi minkälainen tyyppi siellä mahassa oikein on majaillut nämä kohta yhdeksän kuukautta.

Nyt menen pakkaamaan kamppeet kasaan ja taidan käväistä vielä vähän asioilla ennen maalle lähtöä. Ei muuta kuin huikeaa uutta vuotta kaikille, nähdään taas 2015!

Elokuu – Hääväki saapuu [2012]

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma