AvainsanaTeeaddiktio

3.11.2010
22:22

Helsinki – Helsingfors

Perjantain hautajaisten muistotilaisuus jäi valitettavasti äiskän ja mun osalta lyhyeksi, sillä meidän oli seitsemältä määrä olla jo Helsingissä. Ihan aikataulussa ei pysytty, mutta onneksi ei kovin paljoa myöhästytty. Äipällä oli siis luokkakokous silloin illalla, ja mä matkustin siinä siivellä tsekkaamaan K-serkun uuden kodin Helsingin keskustan tuntumassa.

Silloin illalla ei enää jaksettu muuta kuin syödä ja löpistä, olin vasta joskus kahdeksan jälkeen perillä kun piti heittää äiti kokouspaikalle ja sen jälkeen saada vielä auto parkkiin. Lauantaina herättiin aikaisin ja oltiin jo ennen yhdeksää kävelemässä kaupungille. Oltiin edellisenä iltana päätetty lähteä käymään Valtterin kirpputorilla, kun siitä aina kaikissa pääkaupunkibloggaajien kirjoituksissa niin kovasti kohkataan.

Mutkien kautta selviydyttiin paikalle, mutta löytöjä ei tehty kumpikaan vaikka kierrettiin koko paikka läpi. Olihan se juu iso mesta ja paljon myyjiä, mutta aika samanlaista tavaraa siellä oli myynnissä kuin kirppiksillä yleensäkin (= vanhoja nyppyyntyneitä vaatteita sekä tuhansittain kaikkea pikkukrääsää). Ainut ero oli ehkäpä ne lukuisat myyntipaikat, joissa oli tavaraa ihan järjettömästi ja kaikki uudelta näyttävää – ja myyjänä aina ei-suomalaisen näköinen tyyppi…

Pysäkillä

Kaupunkiin tullessamme piipahdettiin pikaisesti MP-myymälässä vähän kauempana, kun ratikkalippu oli sopivasti voimassa. Sitten jatkettiin Aleksanterinkadulta eteenpäin Erottajalle, jossa treffattiin äiti ja lähdettiin valumaan kohti eväspaikkaa. Matkan varrelle osui mm. Salainen Agentti ja useampia sisustusliikkeitä, joista mä en kuitenkaan tehnyt mitään hankintoja.

Salainen Agentti

Lopulta päästiin kahvipöydän ääreen, jalat ehkä hieman hoosiannaa huutaen. Koska meillä ei ollut mikään jättinälkä, valinta oli piskuinen SIS. Deli + Café Kalevankadulla. Kahvila oli täynnä ja hieman ahdaskin, mutta superherkullinen leipä pelasti iltapäivähetken. Olisi kyllä ehkä pitänyt valita tuoremehu teen sijasta, se olisi ollut varsin täydellinen yhdistelmä kalkkunasämpylän kanssa. Herkullista oli joka tapauksessa!

SIS. Deli + Café

Tankattuamme itsemme pyörittiin vielä tovi Forumissa, kunnes suunnattiin takaisin kohti K:n kämppää. Helsinki 10 oli sopivasti siinä matkalla, joten poikettiin siellä ihmettelemässä mm. 350 euron kuvioituja leggingsejä. Silmiin osui myös ne Acnen möhköpopot, joihin on monissa (välihuomautus: mun on niin ikävä Piretin mahtavia asuja ja kuvia!) muotiblogeissa rakastuttu – ja pakko myöntää, etten yhtään ymmärrä miksi. Kuvissa näyttävät sinänsä ihan ookoolta, mutta livenä olivat jotenkin todella mohlon oloiset. Sen sijaan Gaudeten ikkunasta bongatut Pistolit olivat luonnossa upeammat kuin kuvissa, vaikkakin itse päätyisin todennäköisesti ennemmin kyseisten popojen lyhytvartisiin versioihin.

Helsinki 10:n sisäänkäynti oli aika vaikuttava kasveineen ja valoineen, aivan kuin olisi astunut toiseen maailmaan. Tällaisia ovensuita lisää liikkeisiin, kiitos.

Helsinki 10

Mulla olisi kerrankin ollut varaa sijoittaa johonkin vaatekaapin peruspilariin, jopa vähän laadukkaampaan sellaiseen, mutta eihän sitten tietenkään löytynyt mitään mieluisaa. En halua tehdä turhia ostoksia, joten parempi vain olla ostamatta mitään kunnes jossain vaiheessa tulee jotakin sopivaa vastaan. Ihan tyhjin käsin en sentään palannut kotiin, sillä ajettiin vielä kotimatkalle lähtiessä Varustelekan kautta. Mutta se onkin sitten aivan toinen tarina, johon palataan seuraavalla kerralla.

Savage Garden – Truly Madly Completely: The Best Of Savage Garden [2006]

22.10.2010
21:57

Teeyllätys

Eilen kirjoitellessani teejuttuja eksyin Forsman Tean Facebook-sivulle ja klikkasin Tykkää, noh koska todellakin tykkään siitä. Seuraavan kerran kirjautuessani naamakirjaan, inboxiin oli kolahtanut viesti tahtoisinko ehkä maistaa kyseisen puljun uutuusmakua. Vastasin viestiin ja annoin osoitteeni, kun vaikutti ihan asialliselta.

Aamupäivällä koin pienen yllätyksen, kun postiluukusta tipahti kirjekuori sisältäen tämän:

Yllätystee

Aika nopeaa toimintaa, sanoisinko! Täysikokoinen paketti tuo ei ollut, vaan 30g näytepakkaus – aivan loistavaa joka tapauksessa. Olen maistanut Forsman teen rooiboksista ainoastaan paria makua, viimeisimpänä appelsiini-chili, joten tämä oli erittäin mieluinen yllätysmaku.

Nyt mun on parempi rientää, olen parhaillaan Salossa ja kohta olisi tarkoitus lähteä valumaan kohti keskustaa. Rikalassa on tänään 90-lukubileet, täällä siskon luona on jo kaikilla jos jonkinnäköistä ysärivermettä yllä. Itsehän päädyin Clueless-henkiseen asukokonaisuuteen, kuvaa toivottavasti tulee myöhemmin näytille.

Ja huomenna sitten varastolle aamuvuoroon… :)

Sash! – Rock The Block (ja muut ysärihitit)

21.10.2010
12:38

Kaksi löytöä

Elämässä ei ole tapahtunut oikeastaan mitään tällä viikolla. Herään aamulla, istahdan koneelle, teen 4-8 h töitä, lopetan duunit ja härvään jotain muuta koneella, teen ruokaa ym. Yhtäkkiä onkin jo ilta ja aika mennä nukkumaan. Ulkona olen käynyt naurettavan vähän, ei vaan huvita lähteä ulkoilemaan a) sateella b) pimeällä. Tosin tuohon pimeänaikaan lenkillä käymiseen olisi kyllä totuteltava, kun kerran seuraavaan kolmeen kuukauteen valoisia tunteja on luvassa hyvin hintelästi… Tykkään talvesta, mutta inhoan sitä järjetöntä pimeyttä.

Viime viikonloppuna oltiin kullan kanssa yksi yö mun kotikotona, saunomista ja auton fiksaamista ja sellaista. Lauantaipäivällä kävin äipän kanssa keskustassa ja pyörähdettiin paikallisella kirpparilla. Mukaan lähti mm. eräs asuste, jonka hienouden ymmärsin oikeastaan vasta vähän viiveellä. Onneksi seurasin fiilistäni ja ostin sen.

Kirppisvyö

Loistokuntoinen nahkavyö sopivan massiivisella (ja täydellisen värisellä!) soljella verotti lompakkoa kolmen euron verran, ei paha. Vyön sisäpuolella oli teksti real leather, joten kaipa se oikeaa nahkaa siis on. Pehmeää ainakin kuin mikä. Alun perin ajattelin vyötä miehelle, mutta se sopi edellisenä päivänä hankittuihin maastonvihreisiin pökiin niin hyvin että otinkin sen itse käyttöön. Eikä vyö kuulemma ollut ihan herran mieleen, joten parempi näin – tarvittaessa kulta kyllä saa lainata sitä.

Real leather

Tänään aamuaurinko paistoi ihanasti makkarin hyllyyn, siinä oli hyvä napsia parit kuvat. Muistin jopa kuvata toisenkin hankinnan lauantailta: uusi ihana irtotee paikallisesta pikkuliikkeestä. Kotona en pahemmin pussiteetä harrasta, ja nyt oli sellainen uuden teemaun tilanne eli vanhoja irtoteelaatuja on lipitetty siihen malliin että kaipaa jotain uutta. Valinta oli vaikea, sillä putiikin teevalikoima oli kattava ja suurin osa oli mulle uusia tuttavuuksia.

Wanhan ajan vadelmatee

Valintani oli lopulta Wanhan ajan vadelmatee, koska vadelma on yksi suosikkini mitä tulee teemakuihin eikä mulla jostain syystä ollut vielä mitään vadelmaista teetä. Ja on muuten kerrassaan herkullista! Valmistaja on suomalainen Forsman Tea, jonka tuotteissa on mielestäni erinomainen hinta-laatu-suhde ja monipuolinen valikoima. Ei muuten olisi kannattanut selailla noita nettisivuja, kuolaan täällä näppikselle valikoimaa tutkaillessani… Seuraavaksi voisin kokeilla vaikkapa mustikkateetä, tai ehkä luomupäärynää. Mielenkiintoiselta kuulostavat myös Kissanpäivät, Tee Rakkaalle sekä vihreä Japanilainen Kastepisara.

Taidan tänä vuonna toivoa joululahjaksi ainoastaan kaikkia jänniä irtoteelaatuja.

Viikate – Marraskuun singlet [2008]

5.10.2010
13:32

Bossaliina

Sunnuntain kaupunkireissun päätteeksi käytiin kullan kanssa tosiaan sitten tutustumassa paljon kehuttuun Bossaliinaan (Maariankatu 1). Ulkona kadulla olevassa ständissä mainostettiin sunnuntaibrunssia, hippasen harmittaa ettei oltu aiemmin liikenteessä. Joku viikonloppu on kyllä ihan pakko mennä kokeilemaan tuo brunssi, sen verran herkulliselta vaikutti ständin kuvauksen perusteella.

Auki - Open

Kahvila on pieni (pöytiä taisi olla viisi tai kuusi), mutta kotikutoisuudessaan oikein kodikas – vähän niinkuin kaverin olohuoneessa istuskelisi. Sisustus oli aikamoinen sekamelska erilaisine objekteineen, mikä tietysti on olennainen ero verrattuna vaikkapa Hansan peruskahviloihin. Vaikka omassa kodissa tykkään suht yhtenevästä linjasta sisustuksessa, muualla aivan toisenlainen sisustus voi ihastuttaa. Kuten Bossaliinassa esimerkiksi.

Pöydistä jokainen oli omanlaisensa kokonaisuus. Yhdessä oli lyhyet vihreät pirttipenkit, toisessa kaikki neljä tuolia olivat keskenään erilaisia, yhdessä toisen puolen istumapaikkojen virkaa toimitti jostain vanhasta ammeesta tai vastaavasta tehty sohva. Tilan perällä sijaitseva tiskinurkkaus oli kerrassaan ihana seinäkirjoituksineen ja sinisine perhostapetteineen:

Too much of a good thing is wonderful
Vesimeloni

Loppumaisillaan olevan brunssin seurauksena varsinaista kahvilatarjontaa oli aika niukasti, mutta löydettiin kumpikin lautaselle mieluinen iltapäiväjuoman kaveri. Kultsi otti ison palan mustikkapiirakkaa, mä valitsin pienen ja hyvin suklaantäyteisen brownien.

Jokaisessa pöydässä oli kannullinen vettä sekä laseja, käytännöllistä ettei tarvitse mahdollista vesilasillista roudata tiskiltä saakka. Servettitelineet olivat myös pöydittäin erilaisia, tuollaisen puisen vesimelonitelineen tahtoisin kyllä itsellenikin!

Sunnuntaifiilis

Bossaliinan teevalikoima lämmitti tällaisen teenlipittäjän sydäntä, varsinkin kun teelaadut olivat vielä ihanasti esillä läpinäkyvissä purkeissa. Ja noita useamman purnukan hyllyjä oli siis useampi! Menin ensin hieman sanattomaksi, mutta heti ensimmäiseksi kysymäni La dolce vita kuulosti niin hyvältä, että sitä oli otettava. Nuuhkaistakin sai purkista, mikä viimeistään sinetöi päätökseni valkosuklaan ja vadelman hyväksi.

Plussaa myös siitä, että teekuppi oli reilunkokoinen eikä mikään muutaman hörpyn onneton minikuppi. Eikä muuten ollut kahvimukikaan kovin pieni, vaan sellainen ihan kunnon mukin kokoinen. Mitä katselin ympärilleni niin monet kahvimukit olivat pallokuosisia, niitä oli ainakin limenvihreänä ja punaisena. Tuli väistämättä mieleen erään kerran Desthealta saamani pallolliset mukit, joskin ne taitavat olla himpun verran pienemmät.

Erilaisia pöytiä
Streetview

Suosittelen ehdottomasti piipahtamaan Bossaliinassa, jos osuu matkan varrelle sopivasti (eikä reitiltä poikkeaminenkaan ole hullumpi ajatus). Hinnat ovat normaalia kahvilatasoa, meillä esimerkiksi kahvi, tee, brownie ja mustikkapiirakka maksoivat runsaan kympin. Arkisin saa myös lounasta mukavaan hintaan, täytynee joskus käydä testaamassa paikan ruokapuolikin.

Kannattaa muuten tsekata kuppilan nettisivut, ovat selkeät ja kivasti tehty kahvilan tyyliin. Ja blogiakin tytöt kirjoittavat. Huom! Kauniiden kuvien selaaminen saattaa aiheuttaa mahan murinaa ja/tai kuolan valumisen näppäimistölle – sekä pakottavan tarpeen lähteä kaupunkiin kahville. Älkää sanoko, etten varoittanut.

Stam1na – Viimeinen Atlantis [2010]

27.12.2009
22:31

Mitä kuusen alta löytyikään

Oikeasti mun pitäisi olla jo menossa nukkumaan, mutta päivitän tämän nyt nopsaan kuitenkin. Huomisaamuna siis töihin taas kuudeksi, paluu arkeen neljän päivän lolloilun jälkeen. Saa nähdä miten paljon hommia riittää tulevalla viikolla, kun pahimmat kiireet alkavat hellittää… Perjantaista alkaen on lomaa joka tapauksessa, mikä ainakin mulle passaa vallan mainiosti. Mutta nyt itse aiheeseen eli joululahjoihin!

Joululahjoja, osa 1

KappAhlin paljettibaskeria olin käynyt mallailemassa päähäni useaan otteeseen, mutten osannut päättää ostaako vaiko ei. Siskon poikaystävän kysellessä lahjatoiveita heitin ilmaan muutaman ehdotuksen, joista yksi oli kyseinen lätsä. Tykkään kovasti, joskin yllättävän isolta lastenpuolen koko 54/56 tuntuu päässä. Myös hauska possutaskulamppu taisi olla H:lta peräisin, ihan huippu! Kärsän kaksi valoa valaisevat tehokkaasti eikä paristoja tarvita, sillä virtaa saa itse tuotettua lisää. Kaunis sydänkaulakoru on Felinen tekemä, mun silmiin sydämen sisällä on aivan kuin jäätä. Ihana!

Joululahjoja, osa 2

Punainen kuuluu jouluun tottakai, tällä kertaa sitä mulle tarjoilivat Desthea possupariskunnan sekä Sansu kynttilälyhdyn muodossa. On muuten hieno tuo sydänlautanen, jos sitä nyt lautaseksi voi sanoa. Alusta? No, joka tapauksessa. Lyhdyn sisällä olleista karkeista osa on jo kadonnut parempiin suihin, omnomnom.

Joululahjoja, osa 3

Siskon toisesta lahjasta kääriytyi paketti, jossa oli limenväriset apinakoukut. Olen monesti jossain kaupassa katsonut, että huolisin tuollaiset kotiinkin – ja nyt sain ne! Tarkoitushan on siis laittaa nuo oven päälle, meillä ovat ainakin toistaiseksi makuuhuoneen liukuoven päällä. Dream about tomorrow, remember yesterday, life now -tiskirätti oli osa kummitädiltä saatua pakettia, säästynee vielä sillä ostin jokin aika sitten kolmen rätin paketin. Tylsät ensin käyttöön. :)

Joululahjoja, osa 4

Viimeisenä muttei todellakaan vähäisimpänä kaksi pitkään toivomaani juttua. Iittalan Kartio-kaadin paljastui totaalisena yllätyksenä äidin veljen perheen paketista, hihkuin ihan hulluna tajuttuani paketin sisällön. Seuraavan hihkunan aiheutti kuvan toinen esine, teepannu. Olen kaivannut tuollaista teenkeitintä koko syksyn, vihdoinkin saan kunnon teetä! Pannun sisällä oli myös paketti minttusuklaairtoteetä, nams.

Olin ilmeisesti ollut kiltimpi kuin luulinkaan, kun niin paljon sain ihania lahjoja. Edellä mainittujen lahjojen lisäksi tuli mm. pari konvehtirasiaa, palohälytin, vähän rahaa ym. joita en katsonut tarpeelliseksi kuvata. Iskän lupaama työpöytä on edelleen kaupassa, voisi vaikka ensi viikolla koittaa saada aikaiseksi hakea sen. Kultsi saa pienen piristyksen yhteen tylsään työttömään päivään, kun nakuttelee pöydän kasaan. ;) Nyt nukkumaan, good night.

Keane – Perfect Symmetry [2008]

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma