AvainsanaTeeaddiktio

11.11.2011
20:47

Viimeisiä ja ensimmäisiä kertoja

Viime viikolla facebook kertoi musertavan uutisen: sympaattinen Bossaliina lopettaa! Juuri kun ehdin sanoa ääneen, että täytyy kyllä jatkossa käydä siellä useammin. Eipä tarvitse siis enää, snif. :’/ Keskiviikkona kävin kahvilassa viimeistä kertaa, kun olimme muutenkin liikenteessä kaverini M:n kanssa.

Bossaliina
Äänilevy kertoo: auki vai kiinni.

Menu
Ruokalista ikkunassa.

Teehetken herkut

Pääsinpäs maistamaan tyttöjen juustokakkua! Makuna mansikka-kiivi ja voi jestas, miten suussa sulavaa se olikaan. Ikävä tulee Bossaliinan ihania herkkuja… Yleisen fiiliksen ja persoonallisen sisustuksen lisäksi, tottakai. Ihan kevyesti harmittaa, etten saanut raahattua ahteriani paljon paljon useammin Bossaliinan tuoleihin istumaan. On se aina niin helppoa olla jälkiviisas.

Selected-ilta

Kaupungista suuntasimme Skanssiin, jossa illan ohjelmassa oli Selectedin ja Olivian ostosilta. Tarjoiluna oli pikkupulloja Fresitaa sekä Geisha-karkkeja, harmi etten voinut jälkimmäisiä karkkilakoltani maistaa. Otin kyllä yhden mukaan, että voin sitten jouluna todeta tykkäänkö noista palleroversioista. Paikalla oli yllättävän vähän ihmisiä, olisi varmaan sovittamaankin päässyt jonottamatta jos olisi sattunut löytämään jotain sovitettavaa.

Selected Femme

Olen ollut vastaavassa kantisillassa kahdesti aiemmin, ensimmäisestä tapahtumasta kirjoittelinkin enemmän viime syksynä. Silloin ilta oli mielestäni suhteellisen onnistunut, oli porukkaa ja pieniä tuotelahjoja (esim. uusin Olivian numero) ja parinkymmenen prosentin ale kaikista tuotteista. Keväällä suunnilleen sama homma.

Harmaata

Mutta nyt. Nyt fiilis oli erilainen, ihmisiä vain muutama kourallinen ja koko homma tuntui jotenkin lässähtäneeltä. Uusimman Olivian sijaan sai jonkun talven erikoisnumeron, höh. Illan upeat erikoistarjoukset oli nähdäkseni siinä, että kaikista takeista sai -20%. Arvonta toki oli, mutta minkäänlaisia kauneuslahjoja ei silmiini osunut. Eikä arvonnassakaan äänestetty parasta asukokonaisuutta tai mitään, kunhan lappuun kirjoitti yhteystietonsa niin se oli siinä.

Raitaneule

Edelleen kaipaisin tuollaisiin tapahtumiin jotain pientä johdantoa, vaikkapa sitten lyhyesti kuvailua kauden trendeistä tai muuta. Tapahtuman kuvauksen muotiasiantuntijat auttavat sinua vaatekaapin päivityksessä ja antavat uusimmat stailausvinkit talven juhliin sisältö jäi – jälleen kerran – omalla kohdallani pimentoon, ilmeisesti kyse on siitä että käy itse kyselemässä myyjiltä jos kaipaa erityisesti jotain.

Jeans

Eipä me sitten yhtä Fresitaa kauemmin jaksettu liikkeessä pyöriä, vaan lähdettiin käymään parissa muussa kaupassa. Seuraavaan muoti-iltaan en ehkä jaksa enää edes vaivautua paikalle. Ideasta tykkään kyllä kovasti, kiva että asiakkaita joskus vähän “hemmotellaan”. Toteutus vaan pitäisi toimia yhtä hyvin kuin ajatuskin.

Ciao! Chai latte

Ennen kuin lähdettiin kokonaan pois käytiin vielä haukkaamassa vähän iltapalaa – tiesin ettei kotona odottaisi paljon muuta kuin valo jääkaapissa, kun mieskin oli iltavuorossa. Cafe Brahe on jo niin vanha tuttu, että tällä kertaa vuorossa oli tutustuminen Ciao! Caffe -nimiseen paikkaan. Ja taatusti menen uudestaankin, oli nimittäin parasta chai lattea mitä olen maistanut!

Ciao! Ciabatta

Kalkkuna-cheddar-ciabatta oli sekin erinomainen, sämpylän päällä oli ihanan paljon kaikkia siemeniä. Seuraavalla kerralla voisi maistella jäätelöitä tai smoothieita, valikoimaa näyttäisi olevan enemmän kuin tarpeeksi. Ei pitäisi kirjoitella tällaisia nälkäisenä, maha alkoi murista ihan hulluna! Ei siis auta muuta kuin jättää tietokone hetkeksi rauhaan ja mennä väkertämään murua rinnan alle, ettei tarvitse koko yötä kuunnella mouruamista.

Stella – Jokin on muuttumassa [2011]

30.10.2011
10:23

Muuttopuuhia ja kahvila-ajatuksia

Voin nyt jo kertoa, että täällä blogissa seuraa hyvin todennäköisesti aika hiljainen seuraava viikko. Avaimet uuteen kämppään saatiin eilen ja alkuilta vietettiin kaikuvassa asunnossa pohdiskellen, suunnitellen ja siivoillen. Pientä pintaremonttia on tiedossa, työhuoneen vaaleanpunaiset sydäntapetit lähtevät aivan ensimmäisenä ja sen jälkeen olohuoneen kuviotapettiseinä vaihtuu maalattuun pintaan. Myös kaikki valkoiset seinät saavat uuden maalipinnan – vaan kun osaisi päättää millä sävyllä maalaisi. Tikkurilan Lumi houkuttelisi, mutta netistä luin monestakin lähteestä, että se on todellakin valkoista eikä kovin riittoisaa. Ja kun hintaakin Lumi-maalipöntöllä on aika paljon, niin vähän mietityttää lähtisikö kuitenkaan sitä ensimmäisenä kokeilemaan.

Hiukset läks

Viime viikolla sain vihdoin aikaiseksi käydä siistimässä lettiäni. Hyvästi epämääräinen tylsä hiusmalli, tervetuloa kerroksittain leikattu kevyempi tukka! Feline tuli mukaan ja lähtipä sitten siskonkin päästä haituva jos toinenkin. Jälkeemme jätimme blondipinkkejä hiustukkoja tuolin ympärille – harvoin meidän vakikampaamossa lattia näyttää tuolta. :)

Bossaliina

Uusien leikkausten kera siirryimme läheiseen Bossaliinaan kahvittelemaan. Kahvila oli edelleen yhtä sympaattinen ja kotoisa kuin viime visiitilläkin. Jatkossa yritän kyllä käydä siellä useammin, se on sellainen hyvän mielen kahvila. Voisin muutenkin suosia enemmän pikkukahviloita kuin aina jotain S-ryhmän ketjupaikkaa…

Brownie ja mangochiliteetä

Musta on tullut hieman perso kaikelle suklaiselle, joten browniet huomattuani en voinut harkita enää mitään muuta herkkua. Kermavaahto kruunasi suussa sulavan ihanuuden, naminam! Teeksi valitsin tällä kertaa jännää mangopohjaista teetä, jossa oli myös mm. chiliä. Teen nimeä en nyt millään saa päähäni, mutta joku mangoon liittyvä se oli.

Feline @ Bossaliina
Feline, kahvi ja kalkkuna-paprikapiiras.

Hauska lamppu
Bossaliinan katossa roikkuu hauska muovisista lääkemitoista tehty lamppu.

DinSkon kantisillassa

Bossaliinasta mentiin vielä hetkeksi kaupungille pyörimään. KOP-kolmiossa osuttiin todella sopivaan saumaan, kun DinSkossa ja Nilsonilla oli juuri alkamassa kanta-asiakasilta. Koska ovet näyttivät olevan kaikille avoinna, kävimme mekin kenkiä pällistelemässä ja siinä samalla nautittiin lasilliset kuohuvaa sekä pieniä suolapaloja. Vuohenjuusto ja viikunahillo suolakeksin päällä oli sellainen yhdistelmä, että sitä on pakko kokeilla joskus kotonakin!

Nyt laitan maccini pakettiin ja loputkin irtotavarat kasaan, sitten alkaa armoton tavaroiden siirto uuteen kotiin. Iloista alkanutta talviaikaa kaikille pimeydestä huolimatta!

4.10.2011
22:52

Syyskuun viimeinen viikonloppu

Jos en katsoisi kalenterista, luulisin tänään olleen maanantai. Sen verran päin berberiä ovat kaikki asiat menneet, tuntuu ettei mikään onnistu ja voisin vain hakata päätä seinään. Eilen ei ollut yhtään niin paha maanantaiolotila kuin tänään, vaikka sentään oli oikeasti maanantai! Vaan eiköhän ne asiat tästä selviä, jos ei muuta niin ajan kanssa. Tai no, kunhan nyt taas tottuu koko ajan lyhenevään päivään, ympäröivään säkkipimeyteen ja kohta koittavaan kylmyyteen…

Dharma kerällä

Koitan jälleen kerran jättää lurittelut sikseen ja läiskäisen vaihteeksi kissakuvia. Mulla on hirveä kissakuume ja kun ei omaa karvatassua ole, ikävä Dharmaa ja Miskaa on kova. Onneksi huomenna pääsee käymään kotikotona, toivottavasti kissat pyörivät jossain lähistöllä että saan halia ja palluttaa niitä!

Kyllästynyt

Kuten postauksen otsikko kertoo, nämä kuvat ovat syyskuun viimeiseltä viikonlopulta. Dharman niskasta löytyi silloin vielä punkki! Ei näköjään punkkipannan teho ole enää kovin kummoinen, vaikka paketissa neljän kuukauden toimivuutta lupailtiinkin – oli meinaan örkki iskenyt itsensä kiinni suhteellisen lähelle pantaa. Yhh, punkit sais kyllä kuolla sukupuuttoon!

Kuisma unessa

Samaisen viikonlopun sunnuntaina oltiin kullan kanssa tädin ja tämän miehen luona istumassa iltaa, siellä hellyydenosoituksistani sai nauttia Kuisma. Herra vaan ei alkuun jaksanut edes päätään nostaa sängystä, taisi olla hyvät unet menossa. Myöhemmin tultiin toki katsomaan ketäs olikaan vieraana – ja olisiko herkkuja saatavilla.

Kuisma hengaa

Kuisman on kyllä pakko jekuin kissa koskaan, se on vetänyt kitaansa mm. keitettyä punajuurta, pitsaa, ruisleipää, sipsiä… Ehkä paras tarina on se, kun Kuisma oli raahannut pöydällä olevasta munakennosta useamman munan ulko-ovelle aika pitkänkin matkan – yhdessä munassa oli minimaalinen särö mutta muuten olivat täysin ehjiä! Ties mitä se kissa vielä keksiikään.

Omenahyvä

Syötiin tädin tekemää omenahässäkkää…

Teehetki

…ja juotiin teetä, joka oli tehty Aasiasta tuodusta teekakusta. Siis ne teelehdet olivat sellaisessa kakkumaisessa muodossa, vähänkö oli hämärän näköinen setti!

Block

Olivat hommanneet spesiaalivärisen Blockin, kieltämättä aika hieno. Mä haaveilen, että joskus vielä saisin hankittua kotiimme perus-Blockin. Vähän harmittaa, kun en viime jouluna ostanut Stockalta kun oli aika hyvässä tarjouksessa. Ei näyttäisi Hullareillakaan olevan mitään tarjousta siitä – yhtä toista sisustusjuttua meinasin kyllä mennä hakemaan. Joku haave sentään osuu sopivasti kohdalle, toivon vain että ihan oikeasti saan sen käsiini.

15.9.2011
18:40

Nimipäiväjuhlien jälkeen

Kävin viime viikolla pitkästä aikaa Sansun luona, karautin fillarilla suoraan töistä – sopivasti ruokapöytään, hehe. Mirolla oli edellisenä päivänä ollut nimipäiväkekkerit, joten jälkiruuaksi nautimme teetä ja kakkua ynnä muuta herkkua. Kinuskikakku oli Elosen versio, hyvää oli vaikken kaikkien kinuskiasioiden ylin ystävä olekaan (lapsuudentrauma tuo kinuski mulle).

Nimpparikakku
A cup of tea

Mikäs sen mukavampaa kuin pälistä kaikesta mahdollisesta taivaan ja maan välillä, siinä ohessa sitten osallistua 4-vuotiaan leikkeihin mukaan. Olin tuon illan aikana mm. kissa, jalkapallotähti, junassa, veneessä… Kaikkea sitä lapsi keksiikin lyhyen ajan sisällä. Ilta tosin tuntui menevän aivan hujauksessa, lähdin lopulta kotiin vasta puoli yhdeksän pintaan kun Miron oli aika mennä nukkumaan.

Dinotarrat

Miro oli saanut nimpparilahjaksi ihan mahtavia dinosaurustarroja! Pehmoisia ne olivat, mutta eivät niin puff kuin muistelen omassa lapsuudessani pehmotarrojen olleen. Vai onkohan aika vaan kullannut muistot..? Tuollaisia voisi kyllä käydä ostamassa itsellekin ja liimata niitä esim. synttärikortteja piristämään.

Seuraavaksi olisi viikkosiivouksen vuoro, pakko tehdä tänään kun olen viikonlopun poissa. Viime viikolla kulta oli ihana ja siivosi koko huushollin, kun mulla oli kiirettä vähän jokaisena päivänä. Pyykiäkin pitäisi pestä mutta viitsiiköhän edes laittaa koneellista pyörimään, kun ei tuolla parvekkeella sateen ropistessa lasien ulkopuolella mikään kuitenkaan kuivu. Jokohan huomenna vilahtaisi vaihteeksi vähän aurinkoakin?

21.8.2011
23:19

Kissamaista menoa

Huh heijaa, mitä haipakkaa on taas ollut! Nautin parhaillaan elämäni ensimmäisestä palkallisesta lomasta, perjantaina oli ensimmäinen lomapäivä ja huomenna viimeinen. Loman lyhyyden korvaa laatu, viikonloppu nimittäin vietettiin mitä parhaimmassa laatuseurassa Tampereella. En jaksa lakata ihastelemasta kyseisen kaupungin kauneutta, siellä vain on jotenkin niin erilainen tunnelma kuin koti-Turussa.

Neiti hedelmälaatikossa
Neiti & hedelmälaatikko

Tämä postaus ei kuitenkaan käsittele sen enempää lomaa tai Tamperettakaan, niistä jatkan tarinointia myöhemmin. Sen sijaan isketään eetteriin pläjäys kissa-aiheista kuvamateriaalia elokuun alkupuolelta, kun olin kaverini M:n luona vaihtamassa kuulumisia teekupposen ääressä.

Lulu
Lulun utelias katse

Teehetki
Söpis teepannu

M:lla on yhteensä kuusi kissaa, joista osa on näkynyt täällä blogissa pariinkin otteeseen. Tai no oikeastaan vanhan blogin puolella jo, ainakin nuo kuvapostaukset mitä näin äkkiseltään tuli vastaan. Tavallaan hieman päivitystä kyseisen huushollin kissakuviin tämä siis.

Uuno
Uuno

Telkun takana

Tällä kertaa sain napattua muutaman hyvän kuvan myös Masista (alla) – kaveri on yleensä vähän ujo eikä ole tahtonut mun kameralle poseerata. Ilmeikäs tapaus kyllä, kun uskaltautui kerrankin tulla esittäytymään (ja jopa syliinkin!).

Masi
Masi

Näissä kuvissa esiintyy kuudesta karvatassusta neljä, Mini ja Kriimik vilahtelivat toki kameran edessä nekin mutta jäivät näköjään tästä kuvasatsista kokonaan pois. Tässä vanhassa kuvassa näkyvät kyllä, mikäli jäi kiinnostamaan miltä puuttuvat palaset näyttävät. :)

Uni-Uuno

M, korjaathan sitten jos menin sekaisin kissojen nimissä? Ei olisi ensimmäinen kerta… Nyt selaan läpi kuvat viimeisen neljän päivän ajalta, palataan astialle siis toivottavasti huomenissa seuraavan aiheen kera. Hyvät yöt!

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma