AvainsanaTestissä

14.10.2013
18:50

Syyskuun saalis

Venyi hippasen tämä kosmetiikkahaasteeseen liittyvä syyskuun postaus, sillä kämppä on ollut sen verran kaaos etten tiennyt missä olisin putelit kuvannut. Eikä tuota luonnonvaloakaan mitään liikoja enää riitä sisätiloihin, iltasella varsinkaan. Tällaiselta joka tapauksessa näyttää syyskuussa loppuneiden tuotteiden setti, ei paras kuukausi muttei toki huonoinkaan.

Syyskuun käytetyt

Favora Firming Body Lotion
Taitaa olla joku lahjus tai kylkiäinen tämä, tuskin olisin itse mennyt ostamaan. Sen kummempaa kiinteyttävää vaikutusta en huomannut, kunhan käytin pois hyllyjä täyttämästä. Koostumus oli ihan jees, mutta siihen se sitten jäikin.

Bioeffect EGF-seerumi
Pääsin lukijana testaamaan Kemikaalicocktailin kautta islantilaisen Bioeffectin EGF-seerumia. Oli suht riittoisaa tavaraa, tippa-pari riitti koko kasvoille ja pieni 2,5 ml puteli kesti päivittäisessä käytössä tasan kuukauden. EGF-seerumia on sittemmin hehkutettu useassa blogissa, mutta mun kuppi teetä se ei valitettavasti ollut. Ihossa en huomannut muutoksia muuten kuin “kuurin” aikana ilmestyneiden epäpuhtauksien osalta, mikä ei sitten taas ollut kovin positiivinen efekti. Toisaalta seerumi on ehkä juuri se ns. ylimääräinen osuus päivän kosmetiikka-annoksessa, joten taitaa olla turha sellaisia omaan repertuaariin edes ottaa, kun muutenkin yrittää vähentää käyttämiään tököttejä.

Mádara Eco Face kirkastava kasvovesi
Rasvoittuneelle ja epäpuhtaalle iholle tarkoitettu kasvovesi oli mulle ehkä turhan tujua, mutta kyllä sen käytetyksi sai. Alkuun kasvoveden sisältämä alkoholi tuntui kummalliselta, vaan äkkiä siihen tottui. Nyt alkoholittomaan kasvoveteen palanneena se vaikuttaa liiankin valjulta… Juuri tätä en hankkisi uudestaan, mutta jotain muuta Mádaran kasvovettä voisin kyllä kokeilla.

Mádara Eco Face syväpuhdistusvaahto
Vaahtomaisista putsareista mulla ei ollut kovinkaan positiivista kokemusta, onneksi Mádara tuli ja korjasi käsitykseni. Kaikille ihotyypeille sopiva puhdistusvaahto on kaikin puolin toimiva tuote, joka poistaa myös perusmeikin (ts. rajaukset pysyvät tiukassa). Tuoksu on hennon yrttinen, joskin krapula-aamuina se voisi tehdä jokseenkin pahaa… Nyt tiedän, että luonnonkosmetiikassa on ainakin yksi loistava naamanpesuaine! Hullareilta kävinkin nappaamassa uuden putelin, kun oli useamman euron edullisempi normaalihintaan verrattuna.

Tigi Bed Head Small Talk
Mustikan tuoksuinen, tahmeahko tuote lupaa tuuheuttaa, energisoida sekä muotoilla. Kahdesta jälkimmäisestä en osaa sanoa, mutta tuuheammalta pääkarvani kyllä tuntuvat Small Talkia laitettuani. Parhaaksi tavaksi olen todennut klähmiä tököttiä hiusten latvoihin pesun jälkeen, kun ne ovat jo jonkun aikaa kuivuneet. Jatkan käyttöä vielä hetkisen, sillä sain kesällä Envialta vajaan putelin – hän taas ei tykännyt tästä yhtään.

Cascada – Evacuate The Dancefloor [2009]

18.3.2013
21:08

Keväinen supersunnuntai

Täällä kävellään vaihteeksi kuin puujalkainen, reisilihakset huutaa hoosiannaa ja pakaralihakset laulaa aariaa aina kun vähänkin liikahdan johonkin suuntaan. Syynä tähän loistokuntoon on tietysti tuo ihana asia nimeltä liikunta: eilen oli aika Supertreenien. Olin saanut toivomani kaksi jumppatuntia, joiden lisäksi onnistuin nappaamaan tuntikortit kahdelle extratunnille. Ei siis ehkä ihme, että hippasen tekee kipeetä!

Saavuin paikalle aamuyhdeksän jäljissä, porukkaa oli jo kuin pipoa enkä edes viitsinyt tunkea päälavan edustalle ihmismassan joukkoon. Viimeisen vartin sentään pääsin heilumaan Aamuflow’n mukana, kun jumppaajien keskeltä vapautui sopiva väli juuri siinä kohtaa missä satuin seisomaan. Sen jälkeen olikin aika suunnistaa päivän ensimmäiseen haasteeseen.

Crossfit on laaja-alainen voima- ja kunto-ohjelma, joka perustuu monipuolisiin ja vaihteleviin toiminnallisiin liikkeisiin. Treenit ovat lyhyitä ja intensiivisiä ja liikkeet ovat tuttuja painonnostosta, voimanostosta, telinevoimistelusta, kahvakuulasta ja kestävyyslajeista, kuten juoksu ja sisäsoutu. Crossfitin erikoisuus on sen monipuolisuus ja erikoistumattomuus. Tavoitteena on kehittää tasaisesti urheilijan kaikkia fyysisiä ominaisuuksia.

Mulla ei ollut aamupäivälle yhtään ennalta varattua tuntia, joten olin oikein tyytyväinen saatuani kätöseeni kortin Crossfit-tunnille. Laji oli uusi tuttavuus, jotain sentään olin joskus netistä lukenut. Meillä oli neljä liikettä, joista jokaista tehtiin minuutin verran niin monta toistoa kuin ehti ja pari laski vieressä toistojen määrän. Sitten hetken levähdystauko ja sama homma uusiksi toistamiseen, jokainen siis teki setin kahdesti. Mä olin ensin pisteidenlaskijana ja muiden ähisemisestä osasin päätellä treenin olevan rankka, mutta silti omalla kohdalla rankkuus yllätti. Sykkeet huiteli taivaissa, kylkeen pisti ja henki meinasi loppua… Vaan hengissä selvittiin ja melkeinpä voisin joskus kokeilla uudestaankin.

Turvaa itsesi ja kasvata itsevarmuuttasi. Spartan Sport Center opettaa naiset puolustamaan itseään! Suosittujen Naisten itsepuolustus -kurssien tarkoituksena on taata jokaiselle naiselle kyky säilyttää henkilökohtainen koskemattomuus. Naisten itsepuolustus -kurssien tekniikat on todettu toimiviksi! Ne perustuvat Defendo Alliancen oppeihin, joita soveltavat myös esimerkiksi turvallisuusalan ammattilaiset. Tervetuloa mukaan hankkimaan itsepuolustustaito hyvässä seurassa, kuntoa kohentaen! Kokeneet ohjaajamme ovat suunnitelleet tehokkaan paketin, joka nivoutuu tehokkaan, mutta yksinkertaisen tekniikan ympärille, jossa huomioidaan niin psyykkinen kuin fyysinenkin puoli.

Crossfitin jälkeen vietin hyvän tovin Puman mallikappalerekkien parissa, saaliiksi sain lopulta kaksi jumppatoppia sekä housut yhteensä 42e (eivät todellakaan olleet hinnalla pilattuja!). Evästauon jälkeen suuntasin seuraavalle tunnille, joka kantoi nimeä Naisten itsepuolustus. Tunnilla käytiin läpi liikkeitä, joilla selviäisi yllättävästä hyökkäyksestä, ja niitä sitten harjoiteltiin pareittain. Tämän pikakurssin perusteella veikkaan, että mä jäisin kuristustilanteessa arpomaan mitä pitikään ekaksi tehdä – ja siinä vaiheessa multa olisi jo taju kankaalla. Parempi siis kulkea ulkosalla silmät selässäkin.

Parhaat ja tehokkaimmat pakaroiden aktivointi– ja treeniliikkeet.

Itsepuolustuksesta siirryin hanurin pariin, vuorossa oli Booty Boost – pakarat piukoiksi kuntosalin puolella. Kyllä vaan saivat perslihakset kyytiä! Tehtiin liikkeet aina tahdilla 20 sek työtä ja 10 lepoa, kahdeksan kertaa per liike ja liikkeiden välissä 70 sek taukoa. Kolmen vartin jälkeen tärisytti niin ettei meinannut kävelemään päästä…

Käsipainoja löytyy jokaiselta kuntosalilta ja niitä on helppo hankkia kotiin. Tunnilla opit hyödyntämään käsipainoja tehokkaasti ja peruspunttitreenistä poikkeavasti hyödyntäen koko kehoa treenissä. Tunnista saat rankan kun otat kunnolla rautaa! Tunnilla käydään läpi myös suoritustekniikat. Vauhtisammakon personal trainerit opastavat sinulle uusia tapoja hyödyntää käsipainoja tehokkaassa koko kehon treenissä.

…silti olin niin hullu, että kävin vielä hakemassa kortin toiselle kuntosalitunnille. Ajattelin jotenkin että Tehosetti käsipainoilla keskittyy käsillä treenaamiseen, mutta niin vaan sielläkin kyykättiin. Onneksi tunti (tai oikeastaan järjestelyt) oli sen verran sekava, ettei tarvinnut ihan täysillä painaa. Olivat tainneet ottaa muutaman jumppaajan ylimääräistä tunnille, kun oli kovin ahdasta eikä painojakaan tahtonut riittää kaikille. No, ehkä sieltä jotain jäi mieleen että voisi joskus tehdä perussalitreenin piristykseksi.

Viimeisen jumppatunnin jälkeen treffasin äipän ja liityin seuraksi Ilkka Koppelomäen luennolle Saa mitä haluat. Sinänsä ihan mielenkiintoista juttua, mutta aloin tuossa kohtaa olla jo aikamoisen väsynyt. Luennon päätyttyä aloimmekin sitten tehdä lähtöä kotiin, kroppa (vielä) suht vetreänä ja kantamukset triplaantuneena hipsimme autolle.

Kosmetiikkaa Supertreeneistä

Nyssäköiden suuri määrä ei johtunut pelkästään Puma-ostoksistani, vaan eväs- ja tuotepaketti oli tänä vuonna ihan kiitettävän kokoinen – kuvassa nököttää pelkkä tuotekassin sisältö, eväitä oli ehkä tuotakin enemmän. Ei tee hyvää projektilleni tämä, ei sitten alkuunkaan. Näytekokoiset tuotteet vielä menee, ne ovat käteviä kantaa treenikassissa mukana. Mutta nuo täysikokoiset putelit, mitä ihmettä mä niiden kanssa teen?! Taidan kysellä töistä huolisiko joku ainakin Head & Shouldersit, Nivea-paketin sekä huulituotteet käyttöönsä…

(Tuntikuvaukset kursiivilla: supertreenit.fi)

To/Die/For – Epilogue [2001]

13.11.2012
21:36

Kosmetiikkakolmikko

Heitin jokin aika sitten pienen kosmetiikkatilauksen Feel Uniqueen, siitä runsaan viikon kuluttua paketti saapui kotiovelle. Ostin muutaman tarpeellisen tuotteen kokeiltavaksi ja näin jälkikäteen voin todeta, että tilaus oli suht onnistunut.

TIGI Bed Head Candy Fixations Sugar Shock

Toimii kuten suolasuihke, mutta on sen sokerinen sisar. Olisin kuvitellut tuoksun ellottavankin makeaksi, mutta se on yllättävän neutraali. Toimivuudeltaan tuote ihan jees, joskin pysyn edelleen enemmän suolaisten versioiden ystävänä.

Feel Uniquen hinta: 13e
Ostaisinko uudestaan: Mahdollisesti.

Burt’s Bees Lemon Butter Cuticle Creme

Kyseistä kynsinauhavoidetta on kehuttu monella taholla, mikäs siis sopivampi kokeilu kynsinauharisaisille käsille kuin tämä. Sitruunainen tahna purkissa on aika tömäkkää, mutta pienikin määrä riittää tekemään kynsinauhat ehjiksi jälleen. Pieni metallirasia kulkee loistavasti meikkipussukassa mukana. Tykkään!

Feel Uniquen hinta: 6,63e
Ostaisinko uudestaan: Kyllä (tosin epäilen rasian olevan todella pitkäikäinen).

Korres Vanilla Plum Showergel

Koko tilauksen alkuperäinen syy: tarvitsin uuden suihkusaippuan. Jostain sitten tuli mieleen Korresin luumuvanilja, jota en ollut vieläkään kokeillut, ja FU:lla oli sopivasti kyseistä tuotetta valikoimissaan. Tykkään sekä tuoksusta että koostumuksesta, ei ole liian yrttimäinen kuten luonnonkosmetiikka turhan usein tuppaa olemaan.

Feel Uniquen hinta: 9,75e
Ostaisinko uudestaan: Mikä jottei.

Samuli Putro – Tavalliset hautajaiset [2012]

13.9.2012
23:31

Ihq teekupillinen

Rivi valkoisia irtoteepaketteja kiinnitti huomioni viime viikolla jättimarketin teehyllyn ääressä. Lähempi tarkastelu osoitti simppelit pakkaukset kuuluvan Nordqvistin valikoimaan, oletettavasti suhteellisen uusi setti kun ei netistäkään löytynyt mitään lisätietoja. Teelaaduilla oli mitä mahtavimpia nimiä – mm. IHQ, REPS, LOL – ja myös maut olivat vähintäänkin mielenkiintoisia: vaahtokarkki, chili, jäätelö ym. Parin euron hinta ei sekään vähentänyt innostusta, todellakaan.

Valkoinen rivi

Arvoin hyvän tovin mikä maku pääsisi ensimmäisenä kokeiluun, vaikea valinta! Siinä sivussa juttelin erään tytön kanssa pitkät pätkät eri teemerkeistä ja -laaduista; hän oli vasta aloittelemassa teenjuontia ja kyseli neuvoja miten itse nautin teeni sekä vinkkejä mitkä maut ovat hyviä. Piristävä hetki muuten tylsän tavallisessa arki-illassa, ihmisten pitäisi kyllä useammin jutella ventovieraille!

IHQ

Päätin lopulta heittäytyä vaaleanpunaiseen hattaraan ja mukaan lähti IHQ, vaahtokarkin aromilla maustettu musta tee. Teelehtien tuoksu on melkein jopa ällömakea, mutta yllättäen valmis juoma ei ole yhtään liian makea. Se ei oikeastaan ole edes kovin ihmeellinen, tuoksu on parempi kuin maku – vaikkei maussakaan siis mitään vikaa ole. Seuraavana tekisi mieli hankkia ehkäpä jäätelö- tai chiliteetä, kunhan vain ensin saisi kaapista yhden teepaketin tyhjäksi.

Vinkki turkulaisille teenystäville: päivittäistavarakaupoista paras teevalikoima on ehdottomasti Länkkärin Citymarketissa. Hyllykaupalla irtoteepaketteja, kivan loogisesti järjesteltynä sekä hinnat kohdallaan. Valinnanvaikeus on taattu!

11.9.2012
19:28

Uusi tuttavuus Zalando

Suureksi yllätyksekseni piskuinen blogini on alkanut saada yhteistyötarjouksia, olenpa siis minäkin joutunut muodostamaan kantani kyseiseen asiaan. Luen blogeja PALJON ja mainontaa ammutaan nykyään vähän joka tuutista, mikä voisi ärsyttää enemmänkin mikäli pitäisi katsella mainosbannereita ja -linkkejä (Adblock Plus on ystävä) tai kymmeniä Nelly-kollaaseja peräjälkeen (ne blogit ovat lukulistaltani kaukana). Oma domain ja itse väännetty ulkoasu ilman rumentavia mainoskilkkeitä ovat bloggaamiselleni aivan must, niistä luopumiseen tarvittaisiin vähintään viisinumeroisia rahasummia. Ei pelkoa sellaisista muutoksista siis.

EDIT: Yhteistyö päättynyt

Päätin nyt kuitenkin heittäytyä vihdoin mukaan nykymaailman menoon sen verran, että vastasin myöntävästi Zalandolta tulleeseen kyselyyn mahdollisesta yhteistyöstä. Saksasta lähtöisin oleva Zalando tarjoaa nettikaupassaan kenkiä ja muotia naisille, miehille ja lapsille, lisäksi valikoimassa on urheiluvarusteita sekä tuotteita kodin sisustukseen. Plussaa paitsi laajasta tuotevalikoimasta, ehdottomasti myös ilmaisesta toimituksesta ja palautuksesta sekä maksuttomasta asiakaspalvelupuhelimesta!

Toimitustapana on MyPack, joka omasta mielestäni alkaa olla se kätevin tapa Suomessa. Ei enää tunnin jonotusta “lähi”postissa (joka nykyään on kaupungissakin monilla jo useamman kilometrin päässä, jonka aukioloajat ovat mitä sattuu ja jonka henkilöstö on vähennetty aivan minimiin. Posti palvelee – tai sitten ei.) vaan paketin voi hakea helposti lähimmästä noutopisteestä: Siwat, Valintatalot ym. Maaseudulla homma on tietysti eri, mutta kaupungissa noita lähikauppoja on vähän joka nurkalla plus ne ovat auki aamusta pitkälle iltaan ja usein myös sunnuntaisin.

Yhteistyön tiimoilta tein Zalandolle testitilauksen, jota odottelen saapuvaksi lähipäivinä. Tilausprosessi on pääpiirteittäin looginen, ainoa varsinainen miinus siitä ettei MyPack-noutopistettä saa itse valita esim. listasta – lähin kun ei aina ole välttämättä se kaikista kätevin, jotta paketin voisi hakea vaikkapa työ-/koulumatkalla. Käyttäjätiedoissa taas hymyilytti hieman sukupuolen valintalaatikko, jossa vaihtoehdot ovat ainoastaan rouva tai herra – suomalaisittain tärkeä neiti on jäänyt johonkin matkan varrelle.

Zalandon syksy
Salamaneule Best Mountain 59,95 e; nahkavyö Cheap Monday 34,95 e; kashmirpipo Headhunter 119,95 e;
shortsit Object 39,95 e; korolliset nauhakengät Vagabond 89,95 e

Siinä vielä koottuna muutama tuote, joista oma syysgarderobini voisi esimerkiksi koostua. Linkkejä uskaltaa toki klikata, siitä ei kilise roposia tililleni tai mitään vaan ovat tuossa ihan vain tuotteiden löytämistä helpottamassa jos jokin alkaa erityisesti kiinnostaa. Ei olisi kyllä musta vääntämään tällaisia kollaaseja kovin usein, jotenkin en tunne omaksi jutukseni… Mutta tulipahan kokeiltua. Ja heh heh, olen oman mainontani uhri sillä aloin himoita kaikkia noista kaappiini. Viininpunainen & harmaa on pop!

Palataan tilaamani paketin todelliseen sisältöön, kun olen sen kätösiini saanut.

(Tuotekuvat: zalando.fi)

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma