AvainsanaThumbs up!

26.7.2010
19:12

Tigittääkö?

Erään kerran tein pienen esittelyn kaikista kynsilakoistani, nyt esittelyvuorossa ovat kylpyhuoneen Tigi-varastot. Tutustuin Tigin tuotteisiin varmaankin netissä tai aikakauslehtien kautta, vuosi taisi olla jotain tyyliin 2006. Silloin käytin hiustenhoidossa lähinnä markettituotteita, vaikka hiusväri vaihtui tiheään ja paremmat aineet olisivat taatusti helpottaneet arkea.

Pari vuotta takaperin tajusin tilata juurikin esimerkiksi Tigejä ulkomailta, minkä jälkeen onkin sitten tullut kokeiltua yhtä jos toista ns. kalliimpaa tuotetta. Alkuun olin kovin ihastunut Tigeihin, mutta alkuhuuman mentyä ohi ymmärsin niiden olevan aika peruskauraa – herkullisten tuoksujen kera tosin. Tällä hetkellä kylpyhuoneen kaapeissa on aivan tarpeeksi tuotteita hiustenhoitoon, mutta mietiskelen toki toisinaan mitä shampoota/hoitoainetta hankin sitten joskus. Suomalainen Four Reasons on aika kova sana just nyt, suorastaan rakastan niin puteleiden ulkoasua kuin myös tuoteperheen perusajatusta!

Mutta nyt niihin Tigeihin.

Bedheadit

Bed Head Girl Toys

Kevyt kiiltoseerumi, joka suojelee hiuksiasi vahingoittavalta UV-säteeltä. Taltuttaa myös kurittomat hiukset ja silottaa kuivat latvat.

Karkkituoksu on aivan ihana! Olen ollut aika laiska käyttämään tätä, kun en mielestäni huomaa tukassa mitään eroa. No ehkä pikkiriikkisen sileämmät ovat tämän tökötin plaastaamisen jälkeen.

Ostaisinko uudestaan: Todennäköisesti valitsisin ennemmin Rock Out -kiiltoseerumin.

Bed Head Control Freak

Runsasvaahtoinen shampoo, joka auttaa suoristamaan luonnostaan kiharoita tai taipuisisa hiuksia. Taltuttaa myös hiusten pörröisyyttä ja silottaa hiukset.
Hoitoaine joka antaa kauniit kiharat tai silkkisen suorat hiukset ja pitää pörröt kurissa.

Todella ananasmainen tuoksu, ei mikään paha kuitenkaan. Mietin ekat pari kertaa näillä pestessäni, että mikä ihmeen tuoksu tämä on ennen kuin sytytti. :) Suoristus- tai siloitusefektiä en hiuksissani huomannut ja muutenkin Control Freakit vaikuttivat mulla aika perustavaralta, joten laitoin siskon kokeilemaan. Hänellä toimi paremmin, joten setti muutti siskon suihkuhetkiä tuoksuttamaan.

Ostaisinko uudestaan: En.

Bed Head Ego Boost

Vahvista egoasi ja vahvista hiuksiasi. Tämä hiuksiin jätettävä hoitoaine hoitaa kaksihaaraisia, samalla suojaten hiuksiasi. Jättää hiukset pehmeiksi ja hyvin hoidetuiksi.

Ensimmäinen Tigini koskaan, jostain messuilta ostin joskus. Tekee hiuksiin hieman koppuraisen pinnan, vaikka tukan olisi selvittänyt heti aineen levittämisen jälkeen. Pinta tosin lähtee helposti harjaamalla hiukset kuivana, joten se ei sinänsä ole mikään ongelma. Yllättävää kyllä, tämän hoitoaineen tuoksussa ei ole mitään tigimäistä – itse asiassa se ei tuoksu oikeastaan yhtään miltään.

Ostaisinko uudestaan: Ei mikään ihmeellinen tuote, joten tuskinpa.

Jätti-Catwalkit

Catwalk Oatmeal & Honey Treatment

Auttaa korjaamaan kemiallisesti käsiteltyjä hiuksia A, B ja E-vitamiinien avulla samalla kosteuttaen ja kiillottaen hiusta. Rentouttava tuoksu hellii myös mieltäsi.
Auttaa korjaamaan kemiallisesti käsiteltyjä tai vaurioituneita hiuksia soija- ja vehnäproteiinien avulla. Lisää hiukseen myös kosteutta ja kiiltoa.

Alkuun hunajainen tuoksu miellytti, mutta jättipäniköiden kestäessä ja kestäessä tuoksuun on ehtinyt kyllästyä. Ihan ok tuotteet kyllä, hiuksista tulee mukavan pehmeät. Tuollaisia melkein litran puteleita en kyllä osta toiste, eiväthän ne edes meinaa mahtua mihinkään kylppärissä.

Ostaisinko uudestaan: Nämä taisivat viimeisimmän uudistuksen myötä poistua valikoimista.

Rockaholicit

Rockaholic Rock Out Shine Blaster

Rock Out nopeuttaa hiusten kuivumista ja tuo hiuksiin glamouria loistavalla kiillolla. Taltoittaa sähköisen ja pörröisen tukan hetkessä.

Aivan mielettömän ihana tuoksu! Seerumi on selvästi Girl Toysia juoksevampaa ja annostellessa saa olla tarkkana, ettei lorauta liikaa tavaraa kämmenelle – sen onneksi oppii todella nopeasti. Ja kun sen oppii, tuote on riittoisaa ja pikkupullo tyhjenee hitaasti. Joskus käytän tätä suht pian Ego Boostin päälle ja yhtäkkiä takkuinen peikkotukka suostuukin yhteistyöhön harvapiikkisen kamman kanssa. Kiillon suhteen en oikein osaa sanoa juuta enkä jaata, mutta suosittelen lukemaan Marian testitulokset viime kesältä.

Ostaisinko uudestaan: Kyllä.

Rockaholic Livin’ the Dream

Tuo eloa ja vahvuutta hentoihin ja kuluneisiin hiuksiin. Sisältää vihreää teetä, goji-marjaa, Gotu Kolaa sekä monia vitamiineja, jotka kosteuttavat tehokkaasti hiusta. Erinomainen hennoille tai värikäsitellyille hiuksille.

Ainoat Tigini, jotka on tarkoitettu värjätylle tukalle, vaikka juuri sellaisiahan mun olisi hyvä käyttää aina. Tuoksu on aika kevyt ja jotenkin jännä, en oikein osaa yhdistää sitä mihinkään. Toimivaa tavaraa joka tapauksessa koko setti.

Ostaisinko uudestaan: Mikä jottei.

Rockaholic Dirty Secret

Dirty Secretin salaisuus on ettei tarvitse aina pestä shampoolla hiuksiasi! Näin säästät hiustasi jokapäiväisen pesun tuottamalta rasitukselta. Ruiskuttamalla hieman tätä kuivashampoota hiustyveen, saat hiuksesi puhtaaksi ja ihanantuoksuiseksi.

Tilasin tämän (surullisen) kuuluisan kuivashampoon eBaysta ja kuinka ollakaan, puteli oli parin käyttökerran jälkeen tyhjentänyt itsensä. Mukava eBay-myyjä onneksi lähetti uuden pullon toisesta erästä, se on pysynyt hengissä – varotoimena suihkautan käytön jälkeen pullo ylösalaisin ilmaan, jolloin suihku muuttuu valkoisesta läpinäkyväksi. Ihan ok tuote noin muuten, etuhiukset ainakin näyttävät puhtaammilta joskin ovat kovin sähköiset.

Ostaisinko uudestaan: En.

(Tuotekuvaukset Hiustuotteet.fi ja Hiusverkko.)

30.6.2010
22:00

Uusi vaateliike Turussa

Feline jo ehtikin kirjoittaa uudesta tuttavuudesta, joka osui matkamme varrelle maanantaisella shoppailumaratonilla, mutta pakko mun on itsekin muutama sananen asiasta lausua. Jossain vaiheessa koitan ehtiä postailla myös alelöydöistäni, muutama kiva juttu lähti silloin maanantaina mukaan kotiin.

Underground Store

Kävellessämme autolta torin suuntaan bongasimme Kauppiaskadulta muutama viikko sitten avatun Underground Storen, jossa pyörähdimme saman tien tutustumassa tarjontaan. Ei voi muuta sanoa kuin että aivan ihana kauppa! Eniten tuli mieleen ehkä Cybershop, joskin Underground Storessa vaatevalikoima oli enemmän mun mieleen – eli ei ihan niin gootahtavaa kuin Cybershopissa.

Pöydällinen pökiä

Valikoimassa oli eri merkkien (mm. Hell Bunny) tuotteita, löytyi monenmoista paitaa, mekkoa, hametta ja housua sekä lisäksi asusteita ja laukkuja. Enimmäkseen vaatteet olivat naisille, mutta miehillekin oli pari rekillistä valinnanvaraa niin ylä- kuin alaosien suhteen.

Peräseinä

Liikkeen sisustus oli todella tyylikäs! Väreinä oli pääasiassa käytetty punaista, valkoista sekä jonkin verran mustaa, ja isot graffitityyliset maalaukset punaista seinäpintaa vasten näyttivät ihan mielettömiltä. Peräseinän korkeat ikkunat oli hienosti hyödynnetty tuotteiden esittelyssä, samoin nurkassa oleva seinään upotettu kaappi. Muutenkin paikan sisustus vaikutti siltä, että jokainen pienikin yksityiskohta oli tarkkaan harkittu.

Lapsille

Myös lapsille oli pieni pöydällinen vaatteita, esimerkiksi suloisia lintuaiheisia bodyja. Eniten ihastuin ehkä mekkoihin, joita oli kattava valikoima vähän jokaiseen makuun. Alla olevista mekoista huolisin kumman tahansa itselleni vaikka heti, eikä tuossa tosiaankaan olleet kaikki vastaavan reaktion aiheuttaneet mekot. Jos en olisi aiemmin päivällä laittanut muutamaa kymppiä alelöytöihin, olisin taatusti tuhlannut sen rahan johonkin ihanaan mekkoon Underground Storessa (ja todennäköisesti teen sen myöhemmin joka tapauksessa).

Ihania mekkoja

Sekä tämä omani että siskon postaus muistuttaa kovasti jo mainosta, mutta maksettuja sellaisia ne eivät missään tapauksessa ole. Positiivisia kokemuksia ja tuntemuksia on aina ilo jakaa eteenpäin. :) Pietilän siskokset kiittävät ystävällisestä palvelusta ja kuittaavat, että tuonne mennään taatusti uudestaankin!

Onnellinen shoppaaja

(Kuvat © Feline ja minä itse.)

17.6.2010
13:21

Sähköiset violetti ja sininen

Viime viikonloppuna maalla paikallisessa Vapaa Valinnassa käydessäni silmäni rekisteröivät pienehkön mutta sitäkin houkuttelevamman Mavala-ständin. Eikä mikään ihme, sillä kyseessä oli tämän kevään ja kesän värit, Swinging Colours. Hohtavaa keltaista Acid Yellow -sävyä ihastelin jo laivalla, kun mentiin Ruotsiin silloin pari viikkoa sitten, mutta sen enempää en jäänyt valikoimaa tutkimaan.

Olisin voinut ottaa vaikka kaikkia kuutta väriä yhden putelin! Mulla ei tosin ole kovinkaan positiivisia kokemuksia Mavalan kynsilakoista, Super Base oli kyllä toimiva aluslakka mutta värilakat ovat aina olleet aika surkeita. Ensimmäiset Mavalani olivat kirkkaanpunainen (taisi olla Paris, tai ehkä London) ja luumunvioletti (Milano), kumpikaan ei pysynyt nättinä kynnessä päivää kauempaa ja lisäksi ne sotkivat about kaikki käsieni kautta liikutellut paperit punaisin/violetein viivoin.

Viime vuonna joulun alla ostin punaisen glitterlakan Red Diamond, jonka kahdella kerroksella sain kyllä ihan kivat joulukynnet mutta tämä lakka taas ei tahtonut lähteä millään ilveellä pois kynsistä. Näistä kokemuksista huolimatta päätin ostaa pinkin Night Club -sävyn, johon alkukeväästä ihastuin täysillä – ja jota kävin varmaan viidesti kaupassa pyörittelemässä käsissäni ennen ostopäätöstä.

Mavala: Flashy Violet
(Mavalan lakka 3,90e / Vapaa Valinta; sormukset Glitter ja Kalevala Koru.)

Vapaa Valinnasta kassalle asti päätyi tummahko Flashy Violet, joka taittaa valon mukaan mielestäni joko violettiin tai siniseen – myös pulloa pyöritellessä. Sähkönsinisen kynsilakkani muutettua semipysyvästi siskon luokse olen toisinaan kaivannut jotain yhtä näyttävää tummempaa lakkaa, mutta selkeät sinisen tai violetin sävyt eivät ole miellyttäneet. Siihen kaipuuseen Flashy Violet on kyllä sävyltään täydellinen! Mulla on ollut sitä kynsissä nyt pari päivää ja välillä täytyy vilkaista käsiä ihan vaan siksi, että kynnet näyttävät niin kivoilta.

Kokemukseni tästä Mavalan kynsilakasta on muutenkin ollut selvästi edelliskertoja positiivisempi. Mihinkään papereihin ei jää violetteja jälkiä, ei vaikka hinkkasin kynsiäni valkoista A4:sta vasten. Lakkaus on edelleen moitteettomassa kunnossa, vaikka siitä on jo pari päivää aikaa kun sen laitoin. Ainoa miinus tuli heti alussa: lakkaa on hankala saada levittymään tasaisesti, kun sudilla jo lakatun kohdan yli pyyhkäisy teki vaaleampia kohtia lakkaukseen. Toinen lakkakerros onneksi tasoitti ja syvensi värin juuri oikeanlaiseksi.

Tämän postauksen myötä aloitetaan vastapainoksi Dislike-asioille uusi tunniste Thumbs up.

U2 – The Best Of 1990-2000 [2002]

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma