AvainsanaThumbs up!

28.5.2012
22:19

Virkistyspäivä puissa

Olen aivan täysin unohtanut kirjoittaa yhdestä mahtavasta jutusta, jota pääsin töiden kautta kokeilemaan! Korjataan siis unohdus. Meillä oli helatorstain jälkeisenä perjantaina työporukan virkistyspäivä, jonka ohjelmassa oli seikkailua Flowparkin puissa.

Flowpark

Kyseessä on siis Skanssin “takana” oleva seikkailuhuvipuisto, jossa on eri tasoisia ratoja ylhäällä puissa 3-14 metrin korkeudessa. Radoilla liikkumista varten heitetään päälle asianmukaiset varusteet: kypärä, valjaat ja hanskat. Ennen radoille menoa käydään läpi varusteiden toiminta ja yleiset säännöt, mitään sen kummempaa ennakko-osaamista ei tarvita. Aurinkoisena ja lämpimänä päivänä kiipeily on varmasti parhaimmillaan, meille sattui harmiksi tosi viileä keli ja jossain vaiheessa vähän sataa tihuuttikin.

Lukko
Tynnyrikävely

Ylhäällä puissa tasanteelta toiselle liikutaan erilaisia tehtäviä suorittaen joko “esteitä” (heiluvia polkuja, verkkoja, keinuja, liaaneja jne.) ylittäen tai vaijeriliukuen. Pääasia on, että jokin turvavaijereista on aina kiinni ettei vaan pääse vahingossakaan putoamaan maahan. Ratoja on eri tasoisia ja jokaisella on oma värikoodinsa, vihreä on helpoin ja musta haastavin. Itse esimerkiksi menin lähinnä kahden helpoimman tason ratoja, mutta seuraavalla kerralla voisin hyvin kokeilla vaikeampiakin.

Apina puussa

Paras radoista oli ehdottomasti Flying fox, joka sisälsi useamman pitkän vaijeriliu’un. Rata on hieman erillään muista ja tasanteet aika korkealla maasta, joten fiilis oli kieltämättä aika huikea! Tasanteella ollessa tunsi miten tuuli heilutti puuta, vaikkei silloin mitenkään erityisen kovaa tuullut. Ennen viimeistä liukua kiivetään vieläkin korkeammalle (kuva alla), siinä alkaa männyn latva olla jo lähellä.

Viimeinen pätkä

Suosittelen: menkää ja ihastukaa! Meillä monet menivät vihreitä ratoja jalat täristen – ja riemuitsivat lopussa miten olivat ylittäneet itsensä. Se vaatii uskallusta alkuun, mutta kun hommaan pääsee sisään niin se on ihan älyttömän kivaa. Yllätin itseni selvittämällä ratoja paljon sutjakkaammin kuin olisin kuvitellut enkä missään vaiheessa edes huomannut jännittää. Tyylini oli ehkä enemmänkin ongelmanratkaisua yksi este kerrallaan, mutta muistin onneksi välillä nautiskellakin yläilmoissa kiikkumisesta.

Pakko päästä kesällä vielä uudestaankin!

(Kuvaparien kuvat nappasi kamerallani JH, muut otin itse.)

8.5.2012
19:30

Kävelyllä fonttien seurassa

Terveisiä Helsingistä! Varasin junaliput Tku-Hki-Tku oikeastaan ihan vain siksi kun ne olivat VR:n kevätkamppiksen yhteydessä aivan käsittämättömän edullisia, määrätyissä junavuoroissa vain 9e/suunta. Siis oikeasti, tuolla hinnalla ei normaalisti pääse edes 50 km päähän Saloon! Onneksi kampanja tuli puheeksi pääsiäisenä niin saatiin saman tien sovittua K-serkun kanssa kummankin aikatauluun sopiva viikonloppu.

Fontwalk

Olin jo aiemmin bongannut jostain lehdestä vinkin Fonttikävelystä, jonka kartat tulivat saataville huhtikuun lopussa. Käväisin heti perjantaina alkuillasta Napa Galleriassa hakemassa omani, ettei vain jäisi syystä tai toisesta saamatta. Fonttikävelyllä siis tehdään Camilla Pentin piirtämän kartan mukainen kierros Kampin kaduilla ja koitetaan bongata karttaan merkityt 31 kohdetta. Ajatuksena on myös herättää fonttikävelijä havainnoimaan ympäristöään tarkemmin.

Valvoja

Lähdin kierrokselle lauantai-illalla, kun oltiin K:n kanssa palaamassa kaupungilta. K huoli mun ylimääräiset romppeet mukaansa ja lähti edeltä kotiin sulattelemaan ruokaa, itse kaivoin kartan esiin ja suuntasin ruuansulatuskävelylle fonttien maailmaan. Alkuun bongailu oli yllättävänkin vaikeaa, kävelin useampaan otteeseen kohteen ohi ja sain sitten palata puoli korttelia takaisin. Varmaan se oli sitä, kun ei osannut katsoa oikeisiin kohtiin ja vähän saatoin mennä katujenkin kanssa sekaisin.

Minttufillari
Bongailin vähän muutakin, mm. herkullisen minttujätskifillarin näyteikkunassa.

Maitoa - mjölk

Arvioitu 45 minuuttia venähti pienen Filmtown-harhailuni takia noin tuntiin ja varttiin, mutta täyden kierroksen köpöttelin ja irtokarkkejakin sain ostettua illaksi. Ei muuten ollut mikään lämmin keli! Karkkipussin valkkaaminen tuli aika sopivaan saumaan noin kävelyn puolivälissä, oli ihanaa päästä hetkeksi lämmittämään kohmeisia sormia (pulsusormikkaat ei selkeästi riittäneet). Kahdesti kysyttiin tarvitsenko apua, mahtoivatko edes osata yhdistää kun kieltäydyin ja sanoin etsiväni fontteja. ;) Näytin toki hyvin turistilta pyöriessäni kadulla kartta kädessä.

Jellonat
Tällainen ovi tuli irtokarkinmetsästyskoukkauksella vastaan. Upea!

Talo kuin leivos

Oli jännä huomata miten paljon hienoja yksityiskohtia jää huomaamatta, kun vain porhaltaa normaalia vauhtia pitkin katuja. Elämänrytmi on aivan liian kiireistä nykyään! Omalla kohdalla ainakin tuntuu, että aina on kiire johonkin eikä koskaan ehdi kävellä rauhassa ja katsella ympärilleen. Sen takia olo varmaan onkin koko ajan väsynyt ja ahdistunut. :/ Olen jonkun verran onnistunut vähentämään työmäärää maaliskuulta, mutta vielä on matkaa.

Onneksi on hetkiä, jolloin voin karata hetkeksi omaan maailmaani – kuten tämä fonttikävely esimerkiksi, lauantai-iltana kun muut valmistautuvat lähtemään ulos viettämään iltaa. Yksi kohta kartalta jäi löytämättä, tosin nyt kun katsoin karttaa niin tajusin että olin etsinyt väärältä puolelta katua… Taisin olla lopussa jo niin jäässä, etten osannut enää lukea karttaa oikein.

Numerot

Designpääkaupunkivuoden ohjelmaan kuuluva Fonttikävely on kerrassaan hurmaava idea, samanlaista karttaa toivoisin myös tänne Turkuun! Tai ehkä alan tietoisesti rauhoittaa elämääni ja iltaistumiset koneen äärellä vaihtuvat kävelyihin Turun kaduilla, vastaavia bongattavia löytyy varmasti täältäkin. Mikäli joku sattuu sopivasti Helsingin suunnalla liikkumaan, suosittelen lämpimästi kartan noutamista ja visuaalista retkeä Kamppiin!

11.3.2012
13:11

Kukallinen viikko

Huh huh, mihin taas tämäkin viikko katosi? Taitaa olla niin että mitä vanhemmaksi tulee, sitä nopeammin päivät ja viikot ja kuukaudet hujahtavat ohi. Ihmettelen miten kaikki lipuu ohi, tulee juhannus ja joulu uudestaan, kuten yksi suosikkiyhtyeeni Pariisin Kevät laulaa. Välihuomautus: bändin helmikuussa julkaistu albumi Kaikki on satua on ehdottomasti yksi tämän kevään parasta kuunneltavaa. Ajastaika suosittelee!

Naistenpäivän ruusut

Kulunut viikko on ollut kukkien täyteinen. Ensin puolisko yllätti totaalisesti ja eräänä iltana töistä tullessa työpöydälläni odotti mitä kaunein valkoinen orkidea! Olen monesti haaveillut orkidean hankkimisesta, mutta jättänyt sen aina hamaan tulevaisuuteen johtuen viherpeukaloni sijainnista about keskellä kämmentä. Nyt meillä opiskellaan siis vähän orkidean hoitoa, kyllähän tällaisesta kaunokaisesta tahtoo pitää huolta:

Orkidea
(Keittiön seinää ei ole vielä käsitelty mitenkään, toim. huom.)

Ensimmäisen kuvan ruusukimppu taas saatiin kaveripariskunnalta naistenpäivänä, kun tulivat meille sähkötöiden merkeissä. Mahtavaa kun kaveripiiristä löytyy sähkömies, joka on oikeasti ammattitaitoinen ja johon voi luottaa! Ensimmäinen tunti kun meni jälleen kerran keittiön sähköt laittaneen sähkärin virheitä korjatessa, sitten vasta päästiin itse asiaan. Huokaus. Mutta nyt on vihdoinkin sähköliitäntä astianpesukoneelle! Ensi viikolla toivottavasti saadaan sitten uusvanha (kaverilta ostettu) tiskikonekin tuotua meille, niin johan alkaa homma luistaa.

Orkidean kukat

Noin muuten remontissa ollaan edetty pienin askelin, mitä nyt töiltä ja väsymykseltä on saanut tehtyä. Mies totesi jokin aika sitten, että häntäkin on jo ruvennut jatkuva kaaos ärsyttämään – ehkäpä tässä nyt alkavat hihat heilua entistä useammin? Mies kuitenkin on pomo mitä tulee remppahommiin, mä tekisin taatusti kaiken aivan päin honkia… Mä päätän värit sun muut. ;)

Hiljaa hyvä tulee, as they say. Ja eiköhän asunnosta vielä aivan meidän näköinen saada!

19.12.2011
21:50

Teekupissa lakritsia ja vadelmaa

Löysinpä vihdoin minäkin paljon hehkutetut Clipperin luomuteet mukiini. Ruokakaupoissa on ollut tarjolla vain jotain perusperusmakuja, jos niitäkään, joten olen odottanut vastaani osuvan vähän jotain mielenkiintoisempaa laatua. Sokos hoiti homman kotiin: jokunen viikko takaperin Clippereitä oli nätisti esillä heti sisään astuttaessa. Ei muuta kuin valitsemaan kiinnostavin maku!

Clipper x 2

Ensimmäisellä kerralla vein kassalle vadelmaisen valkoisen teen, seuraavalla kerralla silmät osuivat lakritsiyrttiteehen. Jälkimmäistä on hehkutettu monessa blogissa ja ainakin tuhat kertaa, että olihan tuota nyt pakko maistaa. Alkuun reaktio oli lähinnä tasoa ööh mitä ihmettä?!, mutta sitten maku kietoi mukaansa. Oivallinen korvike karkinhimoon! Lakritsitee on niin pehmeää ja makean tuntuista, ettei mitään ylimääräistä makeutusta tarvita. Piristää fiilistä ankeanakin työpäivänä. Ja kaiken kukkuraksi teepakettien ulkoasukin on niin ihana, ettei noita tahdo edes kaapissa pitää. Tuo siis piristystä myös keittiön sisustukseen!

Ajastaika suosittelee!

Clipperin Reilun kaupan ja luomuteet mm. Sokokselta, hinta n. 3e. Seuraavaksi voisin kokeilla vaikkapa sitruuna-inkivääriteetä…

Happoradio – Jälkiä 2001-2011

30.9.2011
23:32

Ensikosketukseni Habitareen

Tyylikkäästi kaksi viikkoa myöhässä, mutta sellaistahan tämä mun bloggaaminen on viime kuukausina ollut. Ei musta taitaisi olla raportoimaan reaaliajassa mistään, kun jotenkin tapahtumat aina kasaantuvat ja sitten näpyttelen viikon-pari myöhässä kaikki putkeen tänne blogin puolelle. Tylsät jutut jää toki ulkopuolelle, mutta kun monista asioista oikeasti tahdon kertoa. Niin kuin tällä kertaa esimerkiksi Habitaresta.

Habitare on tähän asti ollut mulle tuntematon tapahtuma, lähinnä varmaan siksi että sisustusasiat ovat alkaneet kiinnostaa vasta parin viime vuoden aikana. Tänä vuonna kaikki osui kohdalleen ja Habitaren lisäksi tuohon kyseiseen viikonloppuun sisältyi muutakin Helsinki-hengailua serkkuni K:n kanssa. Habitare-päiväksi valikoitui lauantai, taidettiin joskus yhdentoista aikaan olla perillä messukeskuksessa ja seuraavat viisi tuntia vierähtikin kierrellessä ihan melkein huomaamatta.

IndoorGardenin Herb-yrttipuutarhan tai vastaavan aion kyllä taatusti hankkia vielä joskus! Toivottavasti suht pian, olisi meinaan aika mahtavaa kun basilikat ja muut yrtit pysyisivät hyvänä myös talviaikaan.

Olen pitkään halunnut kokeilla suihkugeelin sijaan saippuapalaa ja Habitaresta löysin täydellisen palan Soap and Moren pöydästä. Ekalla kierroksella ostin itselleni Ocean-palan ja toisen kerran ohi mennessäni nappasin vielä äiskälle tuliaisiksi greippisaippuan. Ihania tuoksuja!


K-serkku osti tuollaisen sipsintekosysteemin, jolla saa kätevästi tehtyä kotona lastuja pieneen sipsinälkään. Se on siis muovi”ritilä”, johon ladotaan perunaa (tai bataattia tai mitä nyt vaan keksii) ohueksi viipaloituna ja tyrkätään hetkeksi mikroon. Mikrossa neste katoaa ja lastuista tulee rapsakoita, kun antaa niiden hetken olla pöydällä ennen maistamista. Kotitekoiset sipsit voi sitten laittaa vaikkapa PussPuss Companyn hauskaan tekstikulhoon.

Porvoon pajalla oli vaikka mitä kivoja palapelijuttuja, kuten nuo keskenään yhteensopivat pikkukulhot. Sellaisia en kuitenkaan ostanut, mutta eräs toinen palapeliasia mukaani kyllä lähti – palataan siihen tuonnempana.

Avaruuslipasto! ♥

Ah tuo ylempi olisi täydellinen kaluste olohuoneeseen, hieno muotoilu ja ihana puunsävy.

Valaisinosastolta voisin ottaa suunnilleen kaiken omaan kotiini! Oranssijalkainen valaisin olisi aivan loistava tulevaan olohuoneeseemme, jonka teemavärinä on oranssi. Tuosta tulee jotenkin mieleen lintu, valkoiset höyhenet ja oranssia nokassa sekä räpylöissä. Vai kuvittelenko vaan..?





Angry Birds on päässyt jo kankaisiinkin. Ois muuten päheet tyynyt!

Vallilan uutuuskokoelman Karkkipäivän Jaffa-kuosi on myös hauska.

Tällainen keittiönpöytä meille, kiitos. Nuo tuolit, oijoi!

Iittalaa kelpuuttaisin myös meille vanhojen kaveriksi. Kartio-kaadin ja 40 cl laseja meiltä löytyy jo, lasit tosin ovat sitä vanhempaa ja paksumpaa mallia – en ole aivan vakuuttunut, että nuo uudet superohuet lasit oikeasti kestäisivät käytössä yhtä hyvin. Vitriini-rasiaa en ole vieläkään saanut, täytynee esittää toive joulutontuille josko sellainen voisi vaikka joulupaketista paljastua.

Selviydyttyämme takaisin kaupunkiin kierreltiin jalat väsyneenä muutamat kaupat, kunnes mentiin sitten vatsat kuopalla Virgin Oiliin. K:n suosituksesta päädyin pizzaan ja pähkäilyn jälkeen valintani oli Albone: tomaattikastiketta, mozzarellaa, salamia, herkkusieniä, rucolaa. En muuten ole hetkeen syönyt yhtä hyvää pizzaa! Ja oli myös juuri täydellisen kokoinen, että jaksoi kokonaan syödä. No okei, vähän oli ähky olo seuraavan tunnin mutta kuitenkin. Suosittelen!

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma