AvainsanaVäsy

Röyksopp – Junior [2009]

Kuuden päivän maastopläjäys Niinisalossa oli kaikin puolin onnistunut, ainakin oman ryhmäni kohdalla. Alussa hommat olivat ehkä hieman hakusessa, mutta loppua kohden meno näytti jo huomattavasti paremmalta. Ensimmäiset päivät olivat noin ylipäänsä suhteellisen tuskaa, kahtena ekana yönä nukuttiin jokainen yhteensä max. 4 h. Tiistaiaamuna väsytti niin, etten tajunnut enää mistään mitään, vaan roikuin muutaman tunnin jossain unen ja todellisuuden rajamailla. Alkuviikko oli myös perhanan kylmä, yhtenäkin yönä kenttäpullo oli jäätynyt sisältä niin ettei sieltä tullut ulos vettä kuin loraus.

Keskiviikkona onneksi helpotti, sillä tiistai-illalla meidän asema alistettiin yhdelle Panssariprikaatin patteristolle eikä meille keskiviikoksi ollut muuta ohjelmaa kuin viestiyhteyksien ylläpito. Oli kyllä aika mielenkiintoista nukkua univelkoja pois, kun välillä heräsi läheltä kuuluvaan tykinjylyyn!

Loppuleiri meni samaisen patteriston alaisuudessa, ilmeisesti kohtuullisesti kun saatiin positiivista palautettakin leirin päätyttyä. Puolenpäivän jälkeen perjantaina suunnattiin vaunut kohti Säkylää, iltapäivä ja alkuilta olikin sitten hurjaa sykkimistä kalusto-, vaunu- ja asehuoltojen osalta. Lomille päästiin lähtemään puoli yhdeksältä illalla, sain onneksi Säkylästä kyydin suoraan kotikotiin saunomaan. Kulta tuli myös meille, oli ihan outoa nähdä “pitkästä” aikaa – tämä nimittäin oli pisin aika erossa meidän seurustelun aikana.

Eilen oltiin siskon luona juhlistamassa siskon 21-vuotissynttäreitä näin vähän jälkikäteen, varsinainen päivä kun oli jo pääsiäisenä. Mä pysyin loppujen lopuksi ajokunnossa, väsytti vain niin kovasti ja kaupan päälle oli vielä vähän flunssainen olo. Vappuna sitten paremmalla bilefiiliksellä. Nyt voisin lähteä käymään siskolla katsomassa ainakin yhden jakson Gossip Girlia – uudet jaksot alkoivat jo kuukausi sitten enkä ole ehtinyt nähdä vielä yhtäkään. Onneksi sisko on ollut kultainen ja jaksanut tallennella mulle kaikki (luulisin niin) jaksot.

Illalla palailen Säkylään, huomenna suunnataan taas vaihteeksi leirille. Kyseessä on neljän päivän taistelutekninen harjoitus lähialueilla, vappuaattona väsyttää aivan taatusti. Lomille päästään torstaina, suoraan vapun juhlintaan siis. Sitten onkin tiedossa ihana neljän päivän vapaa armeijatouhuista, jotain mukavaa tekemistä voisi ensi viikonlopulle kehitellä. Aurinkoista huhtikuun viimeistä viikkoa!

Kaksi viikkoa kiinnioloa takana, yksi vielä edessä. Nyt on menossa muutaman tunnin vapaa-aika, huomenna vapaata pitäisi olla mahtavat neljä tuntia. Sisko ja kai porukatkin ovat tulossa moikkaamaan mua, kiva nähdä niitä pitkästä aikaa. Täällä on ihan hullua se, että läheisiä ihmisiä näkee niin vähän… Omaa perhettä tietysti about joka lomilla, mutta esim. kavereita loppujen lopuksi todella harvoin. Tulevilla lomilla on kyllä pakko joku kerta käydä Tampereella Akkikin luona, ja kotipuoleen mennessä Sansu olisi ehdottomasti nähtävä. Odottakaas vaan, tytöt, kyllä mä joskus täältä vielä vapaudun ja tulen tervehtimään! :)

Viime viikolla oltiin koko alkuviikko leirillä, maanantaiaamun ja torstai-illan välillä nukuin yhteensä ehkä kuusi tuntia – loppuviikon yritinkin sitten tasata univajetta edes vähäsen. Viikonlopun olin vapautuksessa, sillä leiriltä takaisin kasarmille marssiessa (kenttävarustus + ryhmän telttakamat, viimeinen pätkä pikamarssia) jalka alkoi sattua sen verran, että jokainen askel teki kipeää. Tämän viikon alkupuolen sinnittelin KP:nä (= kykenee palvelukseen), mutta torstaina tipahti taas pari päivää lisää VMTL:ää jalan takia. Mikäli kipu jatkuu vielä viikon verran, jalka kai kuvataan, vaikkei siinä todennäköisesti mitään murtumaa olekaan (jalan painelu ei satu). Huomenna olen taas normaalisti mukana, tiedossa mm. maastojuoksukilpailu, ja maanantaina lähdetään muutamaksi päiväksi leireilemään. Saa nähdä miten jalka kestää, toivotaan parasta.

Viikon päästä lauantaina pitäisi päästä lomille, ellei mulle tule enempää mitään rästittävää. Viime viikon vapautuspäivistä jäi suunnistus rästiin, joten se olisi saatava suoritettua ennen seuraavaa viikonloppua. Kyllä täällä nyt on sen verran oltu putkeen, että olisi ehkä maailman parasta päästä hetkeksi siviiliin!

Haloo Helsinki! – Haloo Helsinki! [2008]

Huh huh, olipahan taas lauantai-ilta! Iltapäivällä ajelin Turkuun ja matkalla nappasin kyytiin tupakaverin, joka tuli viettämään lauantaita kaupunkiin. Aloiteltiin rauhassa mun luona, muutamat kaljat ynnä muut maistuivat janoisille au-oppilaille ja yhdentoista maissa suunnattiin askeleet kohti Klubia. Seuraan liittyi läjä muitakin inttituttuja ja sillä porukalla heiluttiin tunnin verran Asan keikalla. Alun perin tarkoituksena oli kai vaihtaa baaria keikan jälkeen, mutta lopulta vietettiin Klubilla valomerkkiin saakka.

Pelkästään tämän edellä mainitun tupakaverin piti tulla yöksi mun luokse, mutta ilta päättyi siihen, että mun olohuone oli täynnä yövieraita – hyvä kun yösijoja löytyi tarpeeksi. :) Nukkumaan päästiin joskus viiden jälkeen aamuyöstä, ja tänään päivällä täältä lähti aika väsynyttä sakkia. Itse nukuin ehkä kolme tuntia ja rapiat, kun en osannut yhdeksän jälkeen enää nukkua. Täytyy ehkä ottaa päiväunet, kun ensi yönä unet jäävät kuitenkin vähäisiksi.

Ensimmäistä kertaa ottaa aika tavalla päähän se, että on pakko lähteä illalla takaisin Säkylään. Huomenna alkava leiri hajottaa jo valmiiksi eikä tuleva kolmen viikon kiinniolo tunnu yhtään sen paremmalta. On jotenkin niin ikävä kaikkea: normaalia elämää, perhettä, ystäviä, omaa rauhaa… Menneisyyttäkin ehkä vähän. Syksy on tuonut mieleen taas muistoja vuoden takaa; footbagin potkimiset syksyn värjäämien lehtien seassa, viimeiset ajelut prätkällä ennen talvikautta, pimenevät syysillat yhteisen kodin lämmössä. Silloin mun koko elämä oli täysin erilaista.

Uusi viikko taas. Tänään on väsyttänyt ihan liikaa, edes aamuinen BodyPump ei saanut virtaa päälle. Töissä melkein nukahdin istualteen, toinen käsi näppiksellä (ctrl+C / ctrl+V / ctrl+A) ja toinen hiirellä. Olin kotona joskus kuuden jälkeen, sitten syöksyinkin jo siskon luokse kyläilemään. Sieltä kävellessäni kotiin ahdisti hetken niin, ettei meinannut henki kulkea, mutta onneksi se meni ohi. Koneelle istahtaessani pillahdin itkuun, kun yli pyyhkäisi mielettömän kova ikävä (jonka luulin jo kadonneen). Selkeästi pitäisi nukkua öisin enemmän ja/tai paremmin.

Lauantaina kävin siis UFFin euron päivillä, noiden hameiden (toinen on vähän ryppyinen, ups) lisäksi löysin vaaleansävyisen raidallisen kauluspaidan, joka tosin on aika jämptin kokoinen. Vasemmanpuoleinen hame on alun perin H&M-tavaraa, sen kohtalosta en vielä ole päättänyt. Lyhyemmäksi sitä voisi ehkä pätkäistä, kun tuo polvet peittävä mitta saa mut näyttämään ihan pätkältä. Oikealla olevassa hameessa oli kokomerkintä 150, aika pieni se kyllä onkin. Molemmilla sivuilla olevat vetoketjut saa auki (alla on siis kangas), jolloin hame on hieman väljempi lantiolta. Tykkään vetoketjuista!

Viime aikoina olen aina hetkittäin saanut aivan huisia inspiraatiopuuskia, joistakin jopa on syntynyt vähän jotain. Liian usein kuitenkin tunnen olevani niin eksyksissä elämäni suhteen, että kaikki tuntuu täysin mahdottomalta. Onko se vain sitä, etten mä oikeasti vielä(kään) tiedä mitä tahtoisin elämälläni tehdä? Vai onko se eron jälkeistä, uuden elämäntilanteen aiheuttamaa hämmennystä, joka katoaa ajallaan? Maailma on mulle avoin, täynnä mahdollisuuksia, mutta mä en osaa/uskalla käyttää niitä. Lukaisin viikonloppuna Kiti Kokkosen sähköpostiromaanin Terveisin Karo, josta tunnistin osittain myös itseni:

Silloin kun minulla oli parisuhde, olin sillä saralla onnellinen, mutta oma henkilökohtainen minäni kaipasi koko ajan jotakin. Tunsin usein olevani tyhjä ja etsin lakkaamatta jotain. – – – Parisuhde loppui, ja löysin itseni. – – – Nyt pitää itkeä parisuhteen perään. Mikään ei koskaan ole tarpeeksi. Niin lattealta kuin se kuulostaakin ja miljoona ihminen on sen jo todennut miljardiin kertaan: nykyajan ihmiselle mikään ei riitä. Ainakaan suurimmalle osalle. Ainakaan minulle. Aina pitää saada jotakin lisää.

– – – Miksi vaatekaapit ovat täynnä vaatteita? Mitä minä odotan ja kaipaan? Mikä on se tyhjiö ihmisen mielessä, jota täytyy koko ajan yrittää täyttää? Miksi ei voi aamulla herätä ja ajatella, että minä olen nyt tässä ja tämä on hyvä päivä? Miksi odottaa ja olettaa yleensäkään yhtään mitään?

Mä odotan ja kaipaan koko ajan jotain, mutta en oikeastaan edes tiedä mitä. Ehkä sitä, että jotain mullistavaa tapahtuisi. Että elämä taas jatkuisi, jollain tapaa uudenlaisena. Kunhan tapahtuisi edes jotain.