AvainsanaVäsy

Viikonloppu vetelee viimeisiään, miten ne aina tuntuvatkin hujahtavan ohi niin vauhdilla? Tälle viikonlopulle riitti kyllä säpinää, perjantaina lähdin iltapäivällä kotoa ja tänään tulin alkuillasta takaisin. Tampereen reissu meni oikein mukavasti, koitan ehtiä huomenissa kirjoitella siitä lisää kuvien kera. Nyt väsyttää niin järjettömästi, ettei energia riitä parinsadan kuvan läpikäymiseen ja parhaimpien otosten käsittelyyn. Samaisesta syystä tämä on vähän tällainen heiolenhengissä-päivitys, johon voin sujuvasti tunkea kuvan kirsikkapuun kukista. Yksi parhaimmista asioista keväässä!

Aikataulu antoi pitkästä aikaa myöten kotikotivisiittiin, jossa siis kyseinen kirsikkapuu pääsi kamerani kohteeksi. Eilen illalla reissusta kotiuduttuamme oli pihasauna lämpimänä, oi miten nannaa oli kunnon löylyt moottoripyöräilyn jumiuttamille lihaksille! Talviturkinkin heitin uima-altaaseen, jossa vesi oli hellepäivien seurauksena lämmennyt jo pariinkymmeneen asteeseen. Tänään oli jo selvästi viileämpää ja iltapäivällä alkoi vesisade, toivottavasti pian tulisi taas aurinkoisia ja lämpimiä päiviä, joista mäkin ehtisin mahdollisesti nauttia. Tämä viikko vain oli jotenkin niin kiireinen, etten ehtinyt paljonkaan nauttia helteistä.

Lopuksi vielä eräs asia, josta mun piti kirjoittaa jo alkuviikolla: kesätukka! Mullahan on viime syksystä asti ollut ruskeat hiukset otsatukalla, nyt viimeisimpänä sävy taittui hieman punaiseen. Otsatukan pois kasvattamisesta päätin jo alkukeväästä, ikävä etuheittoon yksinkertaisesti kasvoi liian suureksi. Myös tumma väri tuntui jotenkin tunkkaiselta – kuten mulle usein keväisin käy – joten jonkinasteinen vaalentaminen oli auttamatta edessä. Kaupan värinpoistoja en päähäni enää suostu laittamaan, vaan turvauduin jälleen kerran vakikampaajani Kristiinan taitoihin. Värinpoiston jälkeen hiuksiini laitettiin kultasävyinen vaalea väri pohjaksi ja lisäksi vaaleampia ohuita raitoja elävöittämään kuontaloa. Pikkasen pelotti nuo raidat ensin, kun mulla ei sellaisia ole koskaan ollut, mutta lopputulos oli erinomainen ja tykkään raitatukastani kovasti.

Pohjaväri on suhteellisen lähellä omaa hiustenväriäni, joten seuraavasta värjäyskerrasta ei toivottavasti tarvitse kantaa huolta pariin-kolmeen kuukauteen. Aurinko vaalentaa väriä jonkun verran, mutta kultasävyn katoamisen ei pitäisi muuttaa päätäni katastrofiksi, hieman ehkä perusvärisemmäksi vain. Kunhan haivenet nyt eivät kesän aikana päätä lähteä vihertämään kuten viime kesänä… Viikottaisen syväpuhdistavalla shampoolla pesun luulisi pitävän ylimääräiset moskat kaukana hiuksista.

Töistä lähtiessä taivaalta leijaili tämän syksyn ensimmäiset kunnon lumihiutaleet. Kotona parvekkeen kaidekin oli kevyesti valkoinen, vaikka eipä se tuossa varmaan kauaa pysy kun ei kuitenkaan ole pakkasta vielä. Mun mielestä ihan hyvä näin, toistaiseksi en kaipaa sen alempaa lämpötilaa. Ja on ollut ihana syksy, kun on satanut suhteellisen vähän! Toisin kuin viime syksynä, kun aina leireillä tuli vettä kuin aisaa…

Lähdetään kohta kullan kanssa Raisiossa käymään, tädin ja tämän tulevan miehen luokse on tarkoitus mennä ja samalla reissulla pitäisi auto tankata. Olen tänään herännyt klo 4.10, joten hippasen jo väsyttää. Huomenna täytyy herätä vielä vähän aikaisemmin, että ehdin hakea työkaverin matkaan mukaan. Onneksi kohta on jo perjantai ja viikonloppu!

Viime yönä tuli vaihteeksi nukuttua sellaiset 10 tuntia, mikä on ihan liikaa mulle. Päätä on särkenyt heräämisestä asti eikä kipu tunnu lähtevän vedenjuonnin eikä edes ibuprofeiinin voimalla. Seuraava vaihtoehto taitaa olla raitis ulkoilma, jospa sitä saisi illalla käytyä vaikka vähän kävelemässä. Hartiat ovat vähän jumissa tietokoneella istumisesta, tiedä sitten johtuuko päänsärky (joka tuntuu eniten vasemman silmän “takana”) siitä vai jostain muusta. Mä en kyllä pysty ymmärtämään, miksi aamuisin väsyttää 8 h unienkin jälkeen niin paljon, etten kertakaikkiaan saa revittyä itseäni ylös sängystä. Enkä mä ole ainoa laiskimus tässä huushollissa, mies nukkuisi varmaan joka yö kellon ympäri ellen pakottaisi sitäkin heräämään silloin kun itse nousen…

Blogeissa on jaeltu viime aikoina tunnustusta, johon liittyy seitsemän asian kertominen itsestä. Kukaan ei mulle tällaista tunnustusta antanut (byääh nyyhkis), joten paljastan seitsemän faktaa ihan pyytämättä. Just because I’m worth it, eiku… Kaikki paljastukset (paitsi paljaan pinnan) nyt vaan on mun mielestä hauskoja. Siispä seitsemän ennen täällä kertomatonta asiaa minusta:

1. Siivoamisen lisäksi pidän tiskaamisesta. Nykyisen kotimme varustukseen kuuluu astianpesukone, mutta silti välillä tiskaan käsin ihan vain ja ainoastaan siksi, että se on kivaa.
2. Pyrin välttelemään tiettyjä merkkejä, liikkeitä ym. ja kerron myös muille kannastani. Joskus taisin messuilla vai missä se nyt oli jollekin Sonera-myyjälle tokaista, etten vaihtaisi kyseiseen operaattoriin, vaikka maksettaisiin… Sopii arvata, miten kiristelin hampaita joutuessani nyt hankkimaan Soneran laajakaistan, kun tänne ei muuta saa.
3. Tykkään puhua ja puhun paljon, oikeastaan kenelle tahansa. Voin helposti löpistä vartin kaupassa myyjän kanssa, puhelimessa lehtimyyjän kanssa jne. Tämä on sinänsä kummallista, että vielä yläasteellakin olin todella ujo, enkä esim. tunneilla viitannut ellen ollut satavarma vastauksestani. Ja tästä ominaisuudesta johtuu todennäköisesti se, että kultani on oppinut suodattamaan suurimman osan kälätyksestäni suoraan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
4. Musta on mukavaa katsoa kuvia muiden asunnoista ja tavaroista. Blogeissa esimerkiksi suosikkipostauksiani ovat ne, joissa esitellään kirjoittajan a) huonetta/asuntoa, b) kaikki kengät, c) koruvarastoa, d) kauneudenhoitotuotteita ja niin edelleen. Suurin syy tähän mieltymykseen on varmastikin kuvista syntyvä inspiraatio, inspiroituminenhan on mitä parhain olotila.
5. Kaikki luulevat aina mun olevan kahtakymmentäviittä ikävuottani nuorempi, yleensä iäkseni arvioidaan 20 tai 21. Jostain kumman syystä myös ihmiset ovat usein sitä mieltä, että mä olen meistä siskoksista se nuorempi, vaikka todellisuudessa sisko on mua neljä vuotta nuorempi.
6. Odotan ensi lauantaita hieman ahdistuneena, sillä silloin on aika jättää viimeiset jäähyväiset rakkaalle kummitädilleni. ♥ Kotikotona naapurissa asuva, keväällä 70 vuotta täyttänyt kummitäti vaipui täysin arvaamatta ikiuneen kotonaan pari viikkoa sitten enkä pysty oikein vieläkään käsittämään asiaa.
7. En ole koskaan lukenut yhtään Harry Potteria enkä kaikkien hehkuttamaa Taru sormusten herrasta -opusta. Myös teosten pohjalta tehdyt elokuvat ovat edelleen katsomatta, ja näin asia tulee todennäköisesti olemaan jatkossakin.

Noin. Mikäli joku ei vielä tuota ole omassa blogissaan tehnyt, hus hus tekemään – ja mulle tieto niin tulen lukemaan. :) Lähtisiköhän sitä käymään kaupassa vai pärjäisiköhän tämän illan kaapissa olevalla sapuskalla? Lenkille joka tapauksessa on mentävä, ei auta vaikka miten laiskottaisi. Päänsärky on nyt pikkasen hellittänyt, mutta olisi kiva saada se katoamaan kokonaan.

Hurja väsy taas vaihteeksi, tämän postauksen julkaistuani siirryn kyllä ihan suosiolla peiton alle. Päivä tuntui pitkältä, varmaankin syystä että olin menossa aamusta iltaan. Lähdin aamulla puoli kymmeneltä kotoa ja tulin takaisin seitsemältä illalla – välissä kävin pikaisesti hakemassa tavaroita.

Päivä alkoi sillä, että heitin kullan katsastuskonttorille prätkätunnille (kesän lopussa ollaan toivottavasti kumpikin A-kortillisia!) ja sen jälkeen käänsin pyörän kohti Naantalia. Tehtyäni lenkin Naantalin vanhassa kaupungissa päätin jatkaa vielä eteenpäin, kohti Rymättylää siis. En muistanutkaan miten ihanaa on Särkänsalmen siltaa pitkin! Rymättylän keskustassa laitoin pyörän parkkiin ja kävin hakemassa kaupasta jätskin. Tarkoitus oli ottaa ihan perus-Twister, mutta en sitten malttanut olla kokeilematta tuollaista suklaavaniljaversiota. Ei hullumpaa, vaikkakin se normaali on mun mielestä parempi.

Aamupäivän ajolenkin jälkeen hain kullan ja heitin sen mun luokse. Ehdin olla kotona sen verran, että haukkasin nopeasti jotain pientä, otin uimaromppeet mukaan ja lähdin taas prätkälle. Nyt suuntana oli Salo, jonka keskustaan onnistuin siskon ohjeistuksesta huolimatta ikään kuin eksymään – mutta jotenkin kummasti päädyin lopulta oikeaan osoitteeseen ilman, että mun täytyi soittaa lisäohjeita. Hypättiin melkein heti mun saavuttua autoon siskon & H:n kanssa ja ajettiin parinkymmenen kilometrin päähän H:n porukoiden mökille.

Jalkakuva on rannasta saunaan menevillä rappusilla otettu, jalassa kesän jumitusvaate nro 1 eli Zaran farkkushortsit sekä ihkut Vagabondin sandaalit. Yläosana taisi olla Desthealta mun omistukseen siirtynyt värikäs toppi. Polvien punaisuus on peräisin nahkapuvusta, jostain syystä sisäkangas hiertää polvia ihan hulluna. Täytynee vaihtaa ajoasun alle jotkut pitkät pökät tähän asti käyttämieni pyöräilyhousujen tilalle, jotta säästyisi polvien iho ärsytykseltä. Ihan off topicina muuten, mä en edelleenkään kykene sulattamaan pyöräilyhousuja muuta kuin 90-luvun kammotuksina – riippumatta miten siedettävältä ne Marian päällä näyttääkin.

Mukavan lämmin päivä kun oli niin uimaan oli tottakai mentävä. Saunassa sai hyvät löylyt ja rannan uimapaikan tarjosi Hirsijärvi, jonka vesi oli suht pinnassa olevan mittarin mukaan 23-asteista. Rannan hiekkapohjassa oli ihan mielettömästi näkinkenkiä, ei varmasti tarvitse erikseen mainita pitikö niillä leikkiä? :)

Ja laiturin nokasta hypittiin ties minkälaisia loikkia! Ihana kerrankin päästä kunnolla hyppelemään, tuossa kun oli vettä jo sen verran ettei edes hypätessä osunut pohjaan – tai ainakaan mulle ei niin tapahtunut. Uinti- ja saunarupeaman jälkeen istuskeltiin vielä tovi H:n isovanhempien kanssa kahvipöydässä, minkä jälkeen ajeltiin takaisin Saloon. Sisko meni kuudeksi töihin, joten lähdin samaa matkaa kotiin. Jonkun matkaa ajettuani oli pakko pysähtyä ottamaan kuva:

Cebarissa tuli 100 000 km täyteen! Matkamittari pyörähti ympäri ja nyt näyttää melkein kuin olisi uusi pyörä alla, kun on muka niin vähän ajettu. ;) Kotona olin siis seitsemän pintaan, sitten ruuanlaittoon ja kahdeksalta telkkarista Huippis, jonka ensimmäisen jakson viime viikolla missasin. Missasin viime syksynä esitetyn 7. kauden, mutta sitä aikaisempiin verrattuna tässä 8. kaudessa kilpailijat vaikuttavat ainakin näin alkuun ihan onnettomilta tapauksilta. Kiljunta ja kaiken ihkutus on kyllä noussut ihan uusiin sfääreihin, vai kuvittelenko mä vaan? Ehkä aika kultaa muistot…

Sunrise Avenue – Popgasm [2009]

Lykke Li – Youth Novels [2008]

Tämä viikko oli taas fyysisesti hieman raskaampi, ei mikään hullu kuitenkaan. Maanantaina Kasi-vehkeiden kuittauksen jälkeen poljettiin ampumaradalle, jossa mun porukka aloitti ampumalla 50 m vallilta tauluhin kääntyen itse ensin oikeaan, sitten vasempaan ja lopuksi vielä 180°. Iltapäivällä siirryttiin liikemaaliradalle, jossa ammuttiin ihmispahvitauluihin eri etäisyyksiltä sekä pysähtyen että liikkeestä. Takaisin kassulla oltiin vasta iltasella, ja sittenkin vielä piti jaksaa huoltaa ase ennen kuin pääsi hikisen (oli ihan hellekeli!) päivän päätteeksi suihkuun.

Tiistaina oli vuorossa asutuskeskustaistelua, tai no lähinnä siihen liittyviä perusasioita. Aamupäivä käytettiin harjoittelemalla oikeanlaista liikkumista sekä lippaan vaihtoa, lisäksi opeteltiin ottamaan rakennuksen kulmia haltuun eri tyyleillä. Lounaan jälkeen käytiin läpi huoneiden tarkastamista, mikä tehtiin ihan vain tuvissa, koska vapaata harjoitustilaa ei siinä kohtaa ollut. Kolmen paikkeilla onneksi päästiin “tositoimiin”, kun fillaroitiin vanhalle aketustalolle ja räiskittiin pari tuntia niin hyökkäävänä kuin puolustavanakin osapuolena.

Keskiviikkona ei enää ollut niin helteistä, vaan keli oli aika sopiva metsässä ryynämiseen. Välillä vähän sataa tihuutteli, mutta se ei menoa haitannut. Päivä hujahti ohi viestiaseman puolustusta sekä tiedustelemattomalle asemapaikalle tuloa harjoitellessa, jälleen tuli räiskittyä useampi lippaallinen paukkupatruunoita. Räkäpäät saa kyllä rynkyn niiiin ihanan näköiseksi: normaalisti kirkkaat sisäosat ovat täysin mustia. Mukava putsaaminen siinä sitten.

Mulla alkoi keskiviikkoiltana päivystysvuoro, joka kesti torstaina siihen saakka että lähdin lomille. Keskiviikon ja torstain välisenä yönä sain nukuttua ehkä jonkun neljä tuntia, kahdeltatoista mulle tuli apupäivystäjä ja viideltä mun piti olla jo takaisin päivystäjänpöydän takana. Torstaina olo oli koko päivän kuin kävelevällä ruumilla, ja tottahan toki meillä oli valokuvaus iltapäivällä. Saa nähdä millainen zombi mun sotilaspassissa on… Onneksi pääsi lomille jo eilen, tosin nukkumaan meno venähti eilen kullalle kiukutellessa. Olin superväsynyt, mutta jotenkin nukahtaminen oli hankalaa. No, ehkä tänään uni tulee paremmin silmään.

Huomenna mennään serkun ylioppilasjuhliin enkä vieläkään tiedä, mitä laittaisin sinne päälle. Täytyykin tsekata vaatekaapin sisältöä ennen kuin painun pehkuihin, jos vaikka löytäisi sopivan asun eikä siten tarvitsisi huomenna enää pähkäillä asiaa.