AvainsanaVäsy

9.2.2011
23:08

Kippis jeppis jepulis

Jospa vihdoin ehtisi naputella kokonaisuudessaan mielessä pyörineen GOOM-postauksen. Kuvat sain jo viikonloppuna, mutta silloin en ehtinyt hetkeä kauemmin koneella istua, ja nyt alkuviikko on mennyt tiiviisti koneen ääressä – töiden parissa. Viime yön olin varastollakin taas pitkästä aikaa, nukkumisesta vaan ei meinannut aamupäivällä tulla oikein mitään ja univelkaa alkaa taas olla turhan paljon. No, tämän kirjoitettuani melkein voinkin sitten painua pehkuihin.

Ikkunalla

Meillä oli ikkunallinen hytti! Ja siitä näki ihan jopa ulkoilmaa! Se on kuulkaas aikamoista luksusta verrattuna viime vuosien onnettomiin kopperoihin ö-luokassa autokannen alla. GOOMilla ei A-hytit maksa mitenkään enempää, vaan nopeimmat varaajat saavat parhaat hytit. Ihan toimiva käytäntö, sanoisin. Varsinkin kun ottaa huomioon, että jokaiselle tulee maksettavaksi hytin lisäksi ruokaliput (24e per naama) – matkalle tulee hintaa ihan tarpeeksi ilman mitään A-hyttien lisämaksuja.

Teletapit

Laiva irtosi Helsingin satamasta keskiviikkoillalla puoli seitsemän jälkeen. Käytiin vähän kannella pomppimassa, mutta aika nopeasti viima palautti meidät sisälle lämpimään. Viereisessä porukassa oli Teletappeja muutama, joku niistä yritti haliakin kerjätä.

Cheek

Ensimmäiset tunnit tutustuttiin laivaan sekä käytiin täpötäydellä tanssilattialla jammailemassa mm. Paskanmusiikinfestivaalissa ja Leikkilaulutuokiossa. Ennen ensimmäistä esiintyjää ehdittiin vielä osallistua Yhteishoilausperseilyihin, aika pian sen perään sitten Cheek nousikin jo lavalle. Muut feidasivat tässä kohtaa pöytään tai jonnekin istuskelemaan, mutta me Felinen kanssa hypittiin ja pompittiin koko keikan ajan. Olen kyllä jonkun verran Cheekiä kuunnellut mutta ihan ykkössuosikkeihin se ei kuulu, hyvä keikka ja fiilis oli joka tapauksessa!

Oulu pilaa aina kaiken

Oulu pilaa aina kaiken, näin meille kerrottiin. Pysähdyttiin rupattelemaan kyseisen jampan kanssa, kun huomasin hällä olevan viininpunaiset Jyväskylän haalarit… Raumalta oli kuulemma kotoisin mutta asunut jo pitkään muualla – ja meinasi revetä vähän väliä, kun siskon kanssa hölistiin omalla Turku-Laitila-Rauma-murteellamme. Jatkettiin siitä sitten matkaamme, jotta kaveri ei ihan tukehtuisi nauruunsa. Tällaisen hipräp-tsirbulankin kanssa vaihdettiin muutama sana jossain kohtaa, se ei onneksi nauranut meille tai meidän puheelle. ;)

Wiuhahtelija
Räps, räps
Lähikuvaa räpsyttimistä. Kunnon vaatetus aka haalarimekko päällä, as you can see.

Kello 2.00 oli aika Kalsariwiuhahduksen, sitä ennen oltiin tietysti pistäydytty hytissä vaihtamassa vähän kevyempää ylle. Oma wiuhahdusasuni koostui leopardikuvioisesta satiini/pitsi-yöpaitulista ja Dr. Martenseista, komeuden kruunasi aiemmin illalla silmiin isketyt jättimäiset tekoripset timanteilla. Tässä vaiheessa laiva oli siis seissyt jo useamman tunnin Tallinnan satamassa, kuten taustalla nököttävästä paatista voi päätellä (tai no oikeastaan siitä voi päätellä pelkästään sen, että ollaan satamassa). Anyhow, kannella loikki lisäksemme ties minkälaista wiuhahtelijaa – uskaliaimmat olivat tietysti täysin vailla rihmankiertämää. Takaisin sisälle päästyämme mentiin vielä hetkeksi tanssahtelemaan, jotta kannella tullut pieni vilu lähtisi lätkimään.

Jammailua

Ei muuta kuin vaatteet vaihtoon ja suunta kohti yökerhoa, sillä kolmelta aloitti seuraava esiintyjä. Porukkaa näkyi jo selvästi vähemmän, ilmeisesti uni vienyt osan GOOMailijoista lataamaan vähän akkuja siinä vaiheessa. Pakko myöntää, että puolivälissä keikkaa alkoi vähän uni omiakin silmiä painaa, mutta loppuun asti vedettiin. Ja lavallahan yöseuraa piti…

Happoradio! En ole aiemmin yhtyeen keikalla ollut, vaikka noin muuten olen paljon bändin tuotantoa kuunnellut, joten tätä keikkaa odotin kaikista eniten. Uusia kappaleita en niinkään tiennyt kun en ole Puolimieli-albumia kuunnellut (kunnes tänään tajusin kuunnella sitä Spotifyn kautta…), mutta GOOMilla herrat onneksi soittivat ihanan paljon kaikkia vanhoja hyviä biisejä. Tunnin aikana ilmoille kajahti mm. Hirsipuu, Che Guevara, Linnusta sammakoksi ja jopa Leevi-cover (hyi Comic Sans videossa!) Unelmia ja toimistohommia. Niin ja loppupuolella soittivat myös yhden suosikkini Puhu äänellä jonka kuulen, voi ihanuus! ♥

Aamu(pala)

Montaa tuntia ei ehditty vetää unta palloon hytissä, kun jo herättiin ja painuttiin (tanssilattian ja Hopeinenkuuolavielujen kautta, köh) aamupalalle. Yleensä rakastan aamiaisia laivalla, mutta Baltic Princessin versiota kuvaa parhaiten sana säälittävä. Jotenkin tosi kökköä kaikki. Tomaatit näyttivät siltä kuin joku olisi yrittänyt tappaa ne, appelsiinimehu veti kirpeydellään naaman irvistykseen (eikä siinä edes ollut yhtään hedelmälihaa!), leipävalikoima oli onneton, samoin leikkeleet… Ei siellä aamupalalla kyllä paljoa ollut porukkaa, ehkä eivät sitten olleet viitsineet panostaa tarjoiluun. Tämän perusteella en kyllä ehkä koskaan enää uskalla mennä Tallinkin laivojen aamiaiselle, Siljan paateilla sentään vielä siedettävää on kaikki paitsi hinta (ainakin Serenadella yli kymppi!).

Pepe Willberg: Aamu

Noh, nälkä ei kuitenkaan jäänyt ja se lienee pääasia. Aamupalan jälkeen löydettiin itsemme jälleen tanssilattialta, tällä kertaa Aamupepeiltiin erään ihanan kappaleen (linkki pöllitty Felineltä) tahtiin. Ei saa tätä tunnelmaa kun vain aamuisin, näin aloittaa mä päiväni tahdonkin… Alun perin ajattelin tässä välissä ottaa pienet torkut, mutta se sitten vähän jäi. Sen sijaan kultasimppailtiin hyvä tovi, loistavia biisejä tuli jatkuvalla syötöllä niin ettei lattialta meinannut päästä pois.

Puolenpäivän maissa käytiin syömässä, ruoka oli hyvää mutta palvelu jokseenkin kyseenalaista. Sen jälkeen kuunneltiin parin biisin verran Kymppilinjaa, itse lähinnä mielenkiinnosta – ja totesin aika nopeasti ettei ole mun makuun se musiikki. Mä taidan olla ainoa ihminen muutenkin, joka ei voi sietää sitä ärsyttävää hauki-renkutusta… TaxFree-visiitin jälkeen oli sopiva väli mennä hyttiin nukkumaan hetkeksi, itse asiassa siihen loppuaika aika lailla menikin. Ja silti väsymys oli suuri.

Kaiken kaikkiaan siis aivan loistoreissu, ja oli myös ihan loistonelikko meidän hytissä! Feline ja Sintsu (lempinimi lainattu ensin mainitun blogista) jäivät vielä toiselle kierrokselle, meille Nooran kanssa riitti yksi risteily – tällä kertaa. Kotimatkalla oli jo puhetta, että ensi kerralla vedetään kyllä tuplana. :) Tämä tosin edellyttää sitä, että GOOM palautuu aiemmilta vuosilta tutulle reitilleen Turku-Tukholma-Turku, tuo viidentoista tunnin seisoskelu Tallinnan satamassa oli kyllä ehkä typerintä ikinä. Pidetään peukkuja.

Vinkki: samanlaisen/erilaisen (valitse mieluisa vaihtoehto) sepustuksen GOOMailustamme toisen kierroksen lisähöysteillä voit lukea täällä.

Toim. huom. Mä olen nykyään ihan normaalistikin niin sekaisin, ettei mun tarvitse enää edes humaltua hilluakseni ihan kympillä. :D Tosiaankin ajoin Helsingistä kotiin torstai-illalla eikä ajokuntoa painanut taatusti mikään muu kuin väsymys (ja sekin oli taltutettavissa energiajuomalla). Ei muuten mennyt pahemmin rahaa reissussa!

Petri Nygård feat. Lord Est – Selvä päivä (…ja tätä tanssittiin MONTA kertaa!)

4.2.2011
22:00

GOOM prelude

Tämän vuoden GOOMista selvitty hengissä, joskin univelka on edelleen aikamoinen. Laivalla ei pahemmin tullut nukuttua, joten eilen illalla kotiin tullessa väsytti kiitettävästi – eikä melkein kellon ympäri nukkuminen edes auttanut kuin ensihätään. Parempi mennä tänään ajoissa nukkumaan, jotta jaksaa aamulla herätä ajoissa… Menin sitten lupautumaan äiskän seuraksi verhoilukurssille ja ensimmäiset kerrat ovat tänä viikonloppuna, aamuyhdeksästä pitkälle iltapäivään sekä lauantaina että sunnuntaina. Huh.

Merkit

Iso osa risteilykuvista on toisessa kamerassa ja kamera siskolla Salossa, joten tarkempi selostus siirtyy myöhempään ajankohtaan. Esimakua kuitenkin näin yhden kuvan verran, tuossa kaikki erilaisista tapahtumista keräämäni haalarimerkit. Kolmen vuoden takaiselta GOOMilta merkkejä ei sen kaikille annettavan tapahtumamerkin (jonka nyt siis ompelin haalarimekkooni heti laivalla eikä se siksi ole kuvassa) lisäksi kertynyt ainuttakaan, tänä vuonna ravasin sitten kaiken maailman häppeningeissä senkin edestä.

Yöllä käytiin koko meidän hyttiporukan (ja 698 muun GOOMailijan) voimin Kalsariwiuhahduksella, ei onneksi ihan hirveän kylmä ollut. Varsinkaan kun laiva seisoi Tallinnan satamassa, merituuli olisi taatusti ollut miljoona kertaa pahempi. Seuraavan aamupäivän pyöreät merkit tarttuivat matkaan tanssilattialla muutamien minuuttien spesiaalibiiseistä, jotka oli nimetty mielenkiintoisesti tyyliin Hopeinenkuuolavielut, Aamupepeilyt sekä Pornolaulusimoilut. Myös Poingirwineilut tuli kokeiltua, mutta siitä ei merkkiä irronnut. Suurin yllätys oli kyllä kultasimppa, jonka sain Irinan Pokka-biisin jälkeen – se lämmitti mieltä kovasti.

Nyt iltapalaa ja sitten unten maille.

7.10.2010
18:26

Mä olen aina paikalla mut läsnä en

Tällä viikolla ei ole tapahtunut mitään, paitsi töitä, töitä ja töitä. Viikon kotiduunit on onneksi pulkassa, mutta ensi yöksi menen varastolle – sielläkin olen lähipäivinä ehtinyt jo yhden yövuoron tehdä. Viikonloppu sitten onkin täysin vapaa, ellen nyt jotain omia hommia tee (niitäkin kyllä pitäisi saada eteenpäin). Ohjelmaa on sekä perjantai- että lauantai-illalle, kumpikin erittäin mieluista sellaista ja kaikkea muuta kuin stressaavaa.

Lumipalloja?

Hulluilla päivillä olen sentään käynyt, heti eilen kun tajusin sellaisten olevan meneillään. Postinkantaja oli tainnut pihistää tähän osoitteeseen kuuluvan kuvaston, tai ainakaan sellaista ei missään vaiheessa ole tullut vaikka aina ennen on tullut hyvissä ajoin ennen hullunmyllyn alkamista. Mies lähti vastentahtoisesti mukaan, kun herran käydä Onewayssa sovittamassa erästä tarjoustakkia. Voin paljastaa, että se en ollut minä joka Stockalla riehaantui…

Syystakin (ei tosin sen mitä lähdettin katsomaan) lisäksi meille muutti miehen iloksi piirtoalusta ja luonnoslehtiö. Itse selvisin vitosen perustopilla, ekopesuaineilla sekä kasalla herkkuja (mm. Laitilan limonadia). Vähän harmitti, kun karkkilakkoilen loppuvuoden ja olisi ollut ties mitä mässyjä tarjouksessa. Daim-rakeita ostin pari pussia, ehkä käytän leivontaan tai sitten odottelen kiltisti jouluun.

Dharma

Ei mulla oikeasti mitään asiaa ollut, kunhan tahdoin spämmätä jälleen kerran kotikotona näpsityillä kuvilla. Sunnuntai-illalta ovat siis, kun osallistuttiin kullan kanssa parin tunnin verran pihahommiin. Mä tosin heiluin kameran kanssa varmaan puolet ajasta, kunnes ilta alkoi hämärtyä liian pimeäksi kuvaamiseen. Miskaa on jotenkin aina helpompi kuvata, joten nyt oli kiva saada pitkästä aikaa Dharma linssin eteen.

Furminoitu

Lahjoin kissaneidin furminaattorilla, taas lähti ylimääräiset karvat pois ja turkki alkoi kiiltää entistäkin kauniimmin. Tällä kertaa furminointi aiheutti normaalin kehräysreaktion lisäksi myös kuperkeikkoja mun jalkoihin, kun ei neiti olisi lainkaan tahtonut mun lopettavan kampaamista. Näytti aika hullulta, kun kissa pyörähti ympäri ja sätki hetken ennen kuin löysi itsensä takaisin normaaliasentoon.

Nurmikkokuvissa näkyykin jonkin verran irtokarvaa, kaiken kaikkiaan karvaa lähti toki hieman enemmän. Myös karvapallojen kimppuun Dharman oli pakko käydä operaation jälkeen, aina ei uskoisi että neidillä on ikää jo lähemmäs kymmenen vuotta.

Miska was there, too

Miskakin oli paikalla, mutta se oli saanut furminointikäsittelyn alkuviikosta joten se jäi sunnuntaina ilman harjausta. Jotenkin kummasti kyllä villahousu ilmestyi paikalle vähän sen jälkeen kun olin viennyt furminaattorin pois… Nuo tahtoisivat käsittelyn varmaan päivittäin, mikäli saisivat itse päättää asiasta.

Nyt vähän raittiiseen ulkoilmaan ennen suihkua ja päikkäreitä ennen töihin lähtöä. Adjö!

Snow Patrol – Up To Now [2009]

14.9.2010
10:13

Viikonlopun karvapallot

Eilistä kauniimman (vaikkei sentään ihan aurinkoisen) aamun kunniaksi muutama kissakuva lauantailta, mentiin nimittäin siskon kanssa perjantai-illalla vielä kotikotiin saunomaan ym. ja oltiin siellä yötä siis. Sinänsä oli eilen toki aika tunnelmallista naputella päivän työt sateen ropistessa parvekelaseja vasten, sitä en mene kieltämään. Mutta jospa tänään selkenisi sen verran, ettei tarvitsisi illalla sateessa lenkkeillä?

Lauantainakin satoi, minkä seurauksena kissat tulivat heti aamusta sisälle ja painelivat suorinta tietä nukkumaan. Oi voi, miten väsyneitä karvatassuja sängystä löytyikään! Hyvä kun silmänsä jaksoivat aukaista mun tullessa kameran kanssa heilumaan paikalle, niin veteliä kissat olivat uniensa keskellä.

Dharma
Miska
Väsyneet karvatassut

Nyt takaisin erään lehtimainoksen pariin, jotta ehtisi jossain välissä valoisaan aikaan tehdä huushollin viikkosiivouksenkin. Mukavaa & kaunista syyspäivää kaikille!

30.8.2010
23:19

Zzzzz

Olen aivan järjettömän väsynyt. Niin väsynyt, että ihmettelen suuresti kun en vielä ole nukahtanut tähän koneen ääreen. Silmäluomet ainakin painavat lähemmäs tonnin. Kyllähän tähän nyt periaatteessa voisi simahtaa, selkä nojaamassa mukavasti tuolia vasten ja kädet näppäimistöllä valmiina kirjoittamaan, kun taas havahtuu torkahduksestaan.

Nuka

Viikonloppu tuntui tavallaan pitkältä, mutta oli kuitenkin lopulta hujauksessa ohi. Loppui vieläpä vähän ajoissa, kun menin sunnuntai-illalla varastolle yövuoroon ja kotoa oli lähdettävä illalla puoli yhdeksän maissa. Olin herännyt aamulla kymmeneltä ja ottanut alle tunnin päiväunet sohvalla, vähän pelotti miten jaksaa tehdä töitä läpi yön. Alkuun olikin aika hiljaista, mutta puolenyön jälkeen onneksi vilkastui niin että hommia riitti kiireeksi asti ja aika kului nopeasti. Kotimatkalla bussissa kyllä torkahdin puoleksi tunniksi, vaikka jostain ihmeen välistä puhalsi viileää ilmaa ja suurin piirtein hytisin kylmästä.

Venytys

Lauantaina olin ystäväni ja tämän 3-vuotiaan pojan seurana iltapäivän, tunnit hujahtivat niin rattoisasti että kello oli melkein viisi kun lähdin kaupan kautta kotiin. Tämän postauksen kuvat ovat juurikin tuolta lauantailta, kerrankin Nuka oli hetkittäin paikoillaan niin että sain muutaman tärähtämättömän otoksen tallennettua muistikortille.

Sunnuntaina nähtiin vielä uudestaan ja käytiin pienimuotoisella reissullakin, mutta se on sitten jo toinen tarina. Palataan siihen toivottavasti huomenna, kun olen saanut päivän duunit tehtyä.

Sohvalla

Nyt nukkumaan, huomenna on jälleen päivä uus!

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma