Taisi vierähtää jo parisen vuotta siitä kun viimeksi olimme siskon kanssa jokirannassa festaroimassa DBTL:n merkeissä, sen verran kirpakan hintaisia ovat liput olleet viime vuosina. Tänä vuonna kuitenkin bongasimme 2 lippua 1 hinnalla -tarjouksen, joten oli jälleen aika lähteä katsastamaan meno laiturilla. Päiväksi valitsimme luonnollisesti torstain, koska silloin lavalle nousi the one and only eli pojat Kymenlaaksosta.
Olimme ajoissa liikkeellä, sillä Viikatteen soittoaika oli jo klo 16. Väkeä paikalla ei ollut siinä kohtaa ihan älyttömästi, mikä sopi meille paremmin kuin hyvin. Keikka oli tällä kertaa festarialueen toisessa reunassa olevalla lavalla, joka oli helteisellä kelillä mukavampi vaihtoehto kuin tunkkainen teltta. Viikate soitti noin tunnin setin, joka sisälsi paljon uudempaa materiaalia mutta myös vanhoja ralleja (mm. ikisuosikkini Tie). Loppukumarrusten jälkeen kävi mäihä: Kaarle vippasi plektransa meidän eteen ja kerrankin refleksini toimivat niin että sain napattua sen kätöseeni.
Viikatteen jälkeen päätimme jäädä odottamaan iltaa ja Matti Airaksisen ysärisettiä, kevyet viisi tuntia siinä sitten olikin kulutettavana. Tänä vuonna ei ollut käytössä rannekkeita eikä päivälipulla päässyt poistumaan alueelta, aika hanurista kun kyseessä kumminkin on kaupunkifestari. Muutenkin järjestelyt olivat lähellä surkeaa, mm. panttitölkeille ei ollut järjestetty mitään keräystä vaan ne päätyivät normiroskiksiin (surullista ja typerää!). Kun vielä hintataso oli sitä normaalia festaritasoa (= sikakallis), tuli vähän sellainen olo ettei kyllä tarvitse enää DBTL:ään vaivautua. On se vaan aina yhtä masentavaa huomata, että ainoastaan raha puhuu – muulla ei väliä.
Viimein kello tuli kymmenen ja Masa aloitti soiton, jammailimme siinä hetkisen kunnes lähdimme valumaan kotia kohti. Lämmin kesäilta oli houkutellut jokirantaan porukkaa kuin pipoa, joten oli kieltämättä kiva päästä humalaisen festarikansan joukosta omaan sänkyyn nukkumaan.
