AvainsanaAurajoen rannoilla

Viikonloppuna näkymä Aurajoella oli normaalista poikkeava ja varsin komea: jokivarsi täynnä sotalaivoja. Maanantaina startannut Northern Coasts ’10, Suomen isännöimä kansainvälinen kriisinhallintaharjoitus merellä, kokosi liudan harjoitukseen osallistuvia laivoja viikonlopuksi Aurajoelle ja osaan aluksista pääsi tutustumaan sekä lauantaina että sunnuntaina. Lauantai-iltapäivä meni mun osalta töissä, mutta sunnuntaina ehdittiin pariksi tunniksi kullan kanssa laivoja ihmettelemään.

Näkymä kaupunkiin päin Godetian kannelta.

Joihinkin paatteihin oli mielettömät jonot eikä ajan kuluttaminen jonoissa houkuttanut, mutta onneksi esimerkiksi belgialaiseen BNS Godetiaan pääsi suoraan kävelemään sisälle. Laukut piti alueelle mennessä jättää narikkaan, kameraa sai kantaa mukana ja ainoastaan toisella rannalla kiellettiin kuvaaminen laivoissa. Ei sillä että laivoissa olisi sen kummempaa kuvattavaa ollutkaan, enemmänkin muistikortille tallentui ruutuja aluksista ulkoapäin sekä yleistä näkymää.

HSWMS Trossö ja sukellusvene HSWMS Södermanland naapurimaasta.

Näinpä sitten sukellusveneen ensimmäistä kertaa livenä! Se(kin) oli hurjan kokoinen, sellainen pitkä paksu pötkö. Ei meinaan ollut mikään ihan pikku paatti tuo kuvassa sukellusveneen takana oleva laivakaan… Toiselle rannalle ajeltiin Förillä, kuinkas muutenkaan. Keskellä jokea maisema sataman suuntaan näytti aika huikealta:

Belgialainen BNS Crocus, hollantilainen HNLMS Zierikzee sekä virolainen EML Admiral Cowan.

Vastarannalla katsottavaa ei ollut niin paljoa, mutta länsinaapurin jännän kulmikas HSWMS Härnösand (kuva alla) oli ehdottomasti näkemisen arvoinen. Siihenkin valitettavasti oli turhan pitkä jono, joten käytiin sen sijaan kurkkaamassa vieressä olleet miinanetsijät (kolme rinnakkain olevaa alusta kuvassa yllä).

Miinakolmikon kanssa samassa kuvassa oikean reunan täyttänyt tanskalainen HDMS Absalon oli suorastaan jättimäinen – vaikkei tainnut edes olla harjoituksen laivoista suurin. Yllä olevassa kuvassa näkyy hyvin kokoero normaalikokoiseen moottoriveneeseen (mä mitään veneistä tiedä mutta tuon kokoisessa moottoriveneessä ainakin olen joskus ollut). Useimman laivan vieressä sitä kyllä tunsi itsensä niiiiin pieneksi.

Ja vielä loppukevennys, tyylikkäästi natolangoitettu kulkusilta:

Tästä kohdasta eteenpäin ei valitettavasti päässyt enää kurkkimaan, vaan edempänä olevia paatteja piti tyytyä ihailemaan kauempaa. Mielenkiintoista miljöötä tuo tehdasalue, by the way. Sinne voisikin joskus tehdä jonkun sortin tutkimusmatkan kameran kanssa…

Katie Melua – The House [2010]

Viimeistä viedään DBTL-tarinoinnin suhteen, tässä vielä “pientä” raportointia lauantailta. Jos perjantailta kuvamateriaali oli suht vähäistä, niin lauantailta sitä on sitten enemmän kuin tarpeeksi. Onneksi nykyään on niin nopeat nettiyhteydet, voi aika huoletta lämäistä vaikka tällaisenkin määrän kuvia yhteen postaukseen. :)

Lauantain keikkaputki alkoi ajoissa, sillä Absoluuttinen nollapiste nousi The Alueen lavalle jo puoli neljältä iltapäivällä. Me ei S:n kanssa tosin ehditty kuulla kuin pari viimeistä biisiä, kun iltapäivän tunnit katosivat johonkin… My bad.

(Klikkaamalla vähän isommaksi.)

Mä en ollut kyseiseltä yhtyeeltä kuullut kuin pari biisiä, nekin S soitti netistä ennen jokirantaan lähtöä. Vähän saman tyylistä kuin esim. Egotrippi, mutta ehkä hieman melankolisempaa. Sanoituksista en tosin osaa sanoa mitään, kun en niihin ole tutustunut enkä keikallaakaan niihin niin kovin keskittynyt. Täytyy ehkä joskus kuunnella bändiä enemmän.

Keikan jälkeen kierreltiin jokirannan kojuja, S ostikin hienot valkoiset venytyskorut korviin. Lauantaina sää oli yllättävän viileä, nahkatakki ei ollut yhtään liioittelua ja illalla kietaisin vielä jättimäisen huivinkin kaulaan. Kojut tsekattuamme mentiin iltapäiväkahville Cindyyn, josta mun mielestä saa edelleen jokirannan parhaan kaakaon (kermavaahdolla!). Hinta tosin on noussut viime kesästä 2,60 euroon eikä kermavaahtoakaan saanut nyt niin paljoa, mutta kuitenkin.

Ruokakojun kyltti jokirannassa.

Cindystä suunnattiin takaisin alueelle, jossa lavalle nousi ennakkotiedoista poiketen jo tässä vaiheessa Paleface kumppaneineen. Taisi olla yksi niistä harvoista esiintyjistä, joiden keikka tuli kuunneltua kokonaan festareiden aikana. En ole mikään suuri suomirapin fanittaja, mutta kyllä sitä tarvittaessa kuuntelee.

(Klikkaamalla vähän isommaksi.)

Lavan edessä oli jälleen liuta teinejä ja niitä katsellessa tuli pakosti mieleen, ymmärtävätköhän ne yhtään mistä Paleface biiseissään laulaa. Itse en muista joskus yläasteikäisenä olleeni kovinkaan valveutunut “tylsien aikuisten asioiden” suhteen, tiedä sitten ovatko nykypäivän teinit vielä samanlaisia vai paremmin perillä maailman menosta.

Palefacen kavereina lavalla oli Leijonamieli sekä kuvissakin esiintyvä karvanaamainen kaveri, jonka henkilöllisyydestä mulla ei ole aavistustakaan. Hurja parta joka tapauksessa!

Rapherrojen poistuttua meni vain hetki, kunnes lavalle pelmahti Turun oma Marja Tyrni suoraan Pallivahasta. (Outoa muuten, että virallisella marjatyrni.com-sivustolla vaikuttaisi olevan jotain hämärää? Mun kone ainakin varoittelee kovasti haittaohjelmista, jäi nyt siis Tyrnin varmasti upeat kotisivut näkemättä.) Siinä vasta sellainen sketsihahmo, että pakko oli tämän yhden kerran nähdä oikein livenä – vuoden päästä kaikki ovat todennäköisesti jo unohtaneet koko hahmon.

Aikamoista läppää kyllä Tyrnin leskirouvalta lensi, ei kaikki ehkä ihan perheen nuorimmille sopivaa kuunneltavaa. Hauskasti joka tapauksessa otettiin yleisökin mukaan jutusteluun, jonka Tyrni kävi juontajan tms. (vaalea naikkonen) kanssa. Kettukarkkejakin satoi yleisöön, osa kuuntelijoista tosin vippasi karkkeja takaisin lavalle.

Marja Tyrnin jälkeen oli jonkun verran taukoa, joten lähdettiin alueelta pois ja istuskelemassa jossain jokilaivassa, taisi olla vaihteen vuoksi Papa Joe. Siinä kylmiä juomia siemaillessa oli jo aika vilu, varsinkin kun näki rannalla kävelevän festarikansaa kesähepeneissä. Mahtoi niillä vasta olla kylmä, kun ei edes pitkähihaista ollut päällä! Ja itse sitä nökötti tyytyväisenä nahkatakissa JA kaulahuivissa.

Kahdeksan pintaan palasimme jälleen jokirantaan, jossa Uniklubi jo huudatti teinityttöjä. Lavan edusta oli tupaten täynnä, joten jäätiin suosiolla vähän kauemmaksi istuskelemaan, kun kyseessä ei kuitenkaan ollut kummankaan meistä mikään übersuosikki. Aika samanlaista musiikkia soittavat edelleen kuten silloin joitakin vuosia sitten, kun yhtyettä tuli enemmän kuunneltua.

Uniklubin jälkeen käytiin joen toisella rannalla Cafe 2011:ssa kahvilla. Alun perin mä halusin vain käydä pikaisesti tsekkaamassa Kulma 2011 Design Shopin (joka tosin oli siihen aikaan jo mennyt kiinni), mutta päätettiin sitten jäädä kahvittelemaan kun tarjottavat näyttivät niin herkullisilta eivätkä olleet hinnalla pilattuja (kuten esim. festarisafkat kojuissa ovat lähes poikkeuksetta). Söin taatusti Turun parasta mansikkaleivosta, suosittelen kaikille herkkusuille!

Kulma 2011 oli sisustukseltaan kerrassaan ihana, varsinkin kaikki tekstinpätkät saivat hymyn huulille. Lisäksi selailin pöydässä Olet tässä (Turku) -kirjaa, joka valloitti sydämeni heti ensimmäisestä sivusta lähtien. Silmiä hivelevää taittoa ja typografiaa sekä paljon hassuja juttuja, me likes! Tuo kirja on kyllä aivan pakko hankkia jossain vaiheessa omaksi, tai ehkäpä kirjoitan loppuvuodesta joulupukille toiveeni.

Festarikäsi lauantaina: kaksi DBTL-ranneketta sekä mahti Hullut yöt -leima torstaiselta Forte-reissulta. Rannekkeet löysivät sittemmin paikkansa kalenterin välistä ja leimakin pyyhkiytyi lopulta suihkun yhteydessä näkymättömiin.

Seuraavana esiintymisvuorossa oli Jukka Poika & Sound Explosion Band, jota kuunneltiin jonkin aikaa täpötäydeltä anniskelualueelta. Vielä vähemmän mun makuun kuin suomirap mutta S tykkäsi enkä mäkään nyt karkuun juokse, vaikka tuollaista hetken joutuisikin kuuntelemaan. Jukka Pojan jälkeen oli ohjelmassa taas jonkun aikaa tyhjää, joten pyörittiin jokirannassa ja istuskeltiin tuttujen naamojen seurassa.

Illan päätteeksi lavalle nousi Egotrippi, jonka setti kuunneltiin melkein kokonaan. Suurinta osaa Egotripin biiseistä en tunnistaisi, mutta onneksi joitain enemmän kuunneltuja ja radiossakin soitettuja kappaleita tuli loppupuolella. Matkustaja on livenä aina yhtä ihana! Siinä on muuten yksi niistä harvoista radiolauluista, joihin en ole oikein koskaan kyllästynyt – ja jonka laulan aina SingStarissa (jos ylipäätään laulan jotain).

Puoliltaöin alettiin tehdä lähtöä, DBTL 2010 oli siltä erää ohitse. Kaupungissa näin pikaisesti vielä Destheaa ennen kuin hypättiin autoon ja S heitti mut kotiin ennen kuin lähti itse ajelemaan omaan (väliaikaiseen) kotiinsa. Kaiken kaikkiaan festari oli oikein onnistunut ja suunnilleen ne keikat näki mitä oli ajatellutkin, mitä nyt pari jäi vähän turhan lyhyeksi. Viikate oli ehdottomasti paras, ylipäänsä keikka oli mielestäni yksi parhaista Viikatteelta.

Mikäli kiinnostaa etkä ole vielä lukenut, niin muut tämän vuoden laituriaiheiset kirjoitukseni: torstai ja perjantai. Ja kommenttiakin saa toki jättää, joko asiaan liittyen tai vaikka ihan johonkin muuhun.

Jose kiittää ja kuittaa.

DBTL-raportti jatkuu. Perjantain osalta taitaa tulla kaikista lyhyin postaus, sillä keikkoja oli vähemmän eikä kaikki The Alueen artistit kiinnostaneet ja aikaa vietettiin myös muualla kuin jokirannassa. Lisäksi juoksin koko perjantain sinne tänne, kun jotenkin oli osunut miljoona asiaa samalle päivälle. Mutta hengissä selvittiin!

Toinen laituripäiväni alkoi jo neljältä iltapäivällä, kun polkaisin jokirantaan – jonottamaan lippujen vaihtoa rannekkeisiin. Portit aukesivat kyllä klo 16, mutta jostain syystä rannekkeita alettiin vaihtaa jokirannan pisteellä vasta noin varttia yli – eli samaan aikaan kuin ensimmäisen keikan oli määrä alkaa. Alkuiltapäivästä oli tosin ukkostanut ja lavalla oli jotain probleemaa sähköjen kanssa, joten Antti Tuisku pääsi aloittamaan viitisen minuuttia myöhässä.

Tykkäsin Tuiskusta jo silloin Idolsin aikaan, mutta mua onkin aina ihastuttanut tummat hymyilevät pörröpäät. :) En kuitenkaan ollut vielä koskaan kuullut Anttia livenä, joten lähinnä sen takia olin perjantaina teinilauman ympäröimänä jokirannassa. Todella energinen keikka, Antti ei oikeastaan muuta tehnytkään kuin pomppinut ja loikkinut pitkin lavaa! Esityksestä kyllä huomasi, että se on suunnattu teinitytöille – vähän sellaista lässynlässynläätä erityisesti spiikkien osalta. Ja teinit kiljuivat hurmoksessa mitä tahansa Antti teki tai sanoi.

En jäänyt keikan loppuun asti, kun piti lähteä takaisin kotiin ja käydä heittämässä sisko kaverinsa kera lentokentälle. Sillä aikaa kaverini oli saapunut Turkuun, mun päästessä kaupunkiin treffattiin ja suunnattiin taas jokirantaan. Anna Puu oli ehtinyt aloittaa settinsä, mutta ei taidettu kovin montaa biisiä missata.

(Klikkaamalla vähän isommaksi.)

Energisesti veti Annakin keikkansa, jättimäisestä mahasta huolimatta. Ei nyt tietenkään samalla tavalla kuin Tuisku, mutta sen verran kuin vatsa-asukki antoi myöden. En ole uusinta levyä ehtinyt kuunnella kuin kerran pikaisesti läpi, joten uudemmat kappaleet olivat aika tuntemattomia, mutta onneksi tuli paljon ensimmäisen albumin tuotantoakin – sitä nimittäin on kuunneltu ja paljon. Yleisesti ottaen keikalla oli mukava kesäfiilis, kesäilta oli mukavan lämmin ja ihmiset nauttivat letkeästä musiikista.

Koska Stalingrad Cowgirls oli joutunut perumaan keikkansa, meillä oli muutama tunti aikaa ennen illan viimeistä esiintyjää. Tie vei mutkien kautta keskustaan ja Red Hot Chilisiin, jossa päätettiin herkutella kannullisella punaista sangriaa. Mulla oli pieni nälkä, joten tilasin lasten lehtipihvin. Ei sillä etteikö kaikki herkulliset aurajuustohampurilaiset ja caesarsalaatit olisi houkuttaneet, mutta tiesin lasten annoksen olevan juuri sopiva pieneen nälkään. Parempi niin kuin että olisi loppuillan ollut ihan ähky.

Myöhemmin kun paikalle ilmestyi vielä toinenkin meidän inttitytöistä miehekkeensä kanssa, otettiin vielä toinenkin kannu. Oli muuten perhanan hyvää, kannattaa käydä testaamassa mikäli kyseisessä ravintolassa vierailee. Ruuan ja juoman jälkeen astuttiin ulos hiljalleen viilenevään iltaan (mä tarvitsin jo neuletakkia!), seuralaisemme lähtivät kotiin ja me S:n kanssa hilpaistiin jälleen alueelle. Perjantaina viimeisenä oli vuorossa Olavi Uusivirta, joka sekin oli mulle uusi live-tuttavuus.

Aika paljon tuli kappaleita uusimmalta levyltä, jota en (sitäkään) ollut ehtinyt kuunnella muuta kuin parin raidan verran. Olavi oli hyvin erilainen verrattuna aiemmin nähtyihin Anttiin ja Annaan, mutta kuten S sanoi: “Olavi onkin enemmän taiteilija.” Välillä oli aika sekopäistäkin menoa, mutta mikäpä siinä – kukin taaplaa tyylillään.

Keikan jälkeen pohdiskeltiin hetki mitä seuraavaksi, ja mentiin sitten jokilaivalle istumaan. Tässä vaiheessa seuraan oli liittynyt jälleen yksi inttikaveri. Ulkosalla istuskellessa alkoi hiljalleen tulla vähän vilpoinen, joten lähdettiin kohti Edisonia. Jonkun aikaa jaksoin vielä kukkua mukana, mutta kahden paikkeilla väsytti niin että muiden jatkaessa baariin mä lähdin tallustelemaan kotiin.

Something Corporate – Ready… Break [2000]

Palataan ajassa taaksepäin viime viikon torstaihin ja mun tämän vuoden ensimmäiseen DBTL-päivään. Festarin kohokohta osui heti ensimmäiselle päivälle, kun Viikate villitsi jälleen Fosters-teltan puolella. Keikalla olin luonnollisesti siskon kanssa, aivan kuten vuodesta 2005 lähtien. Vaikkei Viikatetta muuten näkisi kesällä, niin DBTL on ihan must!

Esiintymisajaksi oli merkitty klo 19, joten tuli hippasen kiire kun kotiuduin Alastaron reissulta vasta lähempänä viittä. Onneksi Envia heitti meidät keskustaan, joten mahdollisuus ehtiä ajoissa paikalle oli edes vähän suurempi. Tasan kaksi minuuttia ennen määräaikaa parkkeerasimme itsemme lavan edustalle – yllättävän vähän oli siinä vaiheessa porukkaa ja päästiin melkein aitaan kiinni.

Keikka alkoi seitsemän reikä reikä, kun tuttu aloitusbiisi Haaskalinnut saalistaa pärähti soimaan ja herrat astelivat yksi toisensa jälkeen lavalle. Setti kesti kaiken kaikkiaan tunnin verran ja tuntui jotenkin lyhyeltä, kaipa klubikeikoilla kesto on yleensä luokkaa tunti + encoret.

Uusimmalta levyltä soitettiin useampia kappaleita, uutena joukossa oli Eräs kaunis päivä (jossa on muuten ihan mielettömät rummut!). Vielä kun soittaisivat joskus Avoimen maan äärellä, saisin varmaan slaagin ihastuksesta… Keikalla kuultiin aika perus-Viikatetta since Unholan urut ja ’05 sekä lisänä yhteislaulu Kuolleen miehen kupletti, mutta muuten vanhemmat kappaleet eivät soineet. Pohjoista viljaa oli mukava kuulla taas pitkästä aikaa, Tie ja Ei enkeleitä sen sijaan jäivät tällä kertaa kuulematta.

(Klikkaamalla vähän isommaksi.)

Aiempina vuosina äänentoisto on ollut mun mielestä hieman persiillään, musiikki on pauhannut täysillä ja äänet ovat hukkuneet jonnekin sinne sekaan. Tänä vuonna ääni oli kunnossa just eikä melkein! Laulu kuului loistavasti ja musiikki soi täydellisesti niin etteivät äänet hukkuneet joukkoon, mutta kuitenkin niin että korvat soivat vielä puolituntia keikan jälkeenkin. (Ja ei, en muistanut taaskaan ottaa niitä korvatulppia mukaan.)

Kuvaajien joukossa heilui tuttu naama.

Viimeisenä biisinä kuultiin odotetusti Kuu Kaakon yllä, joka täydensi kyllä onnistuneen keikan erinomaisesti. Viikatteen poistuttua lavalta mekin siirryttiin ulkoilmaan haukkaamaan happea, oli meinaan aika hikinen tunnelma teltassa kun ulkonakin oli lämpöasteita lähempänä kolmekymmentä. Seuraava esiintyjä (Kari Tapio) ei meitä kiinnostanut, joten lähdettiin lampsimaan kaupungin kautta meille kun kello oli kuitenkin vasta kahdeksan.

Kotona keikka-asu vaihtui letkeämpiin vetimiin, sillä jalat huusivat hoosiannaa korkeissa kengissä plus olisin baarissa pelännyt valkoisen kravatin puolesta ihan liikaa. Ennen sitä otettiin muutama yhteiskuva Viikate-henkisistä asuista, kevään keikalta ostetut kravatit ensi kertaa kaulassa:

Jos mun asukokonaisuuden osaset kiinnostavat niin Flickristä löytyy, tottakai. Illalla hilpaistiin takaisin kaupunkiin ja pyörähdettiin vielä Fosters-teltalla kuuntelemassa muutaman biisin verran yhtyettä nimeltä Yö, tuota teiniaikojen suurta suosikkiani. Kummallista, miten sitä vieläkin muistaa Tia-Marian sanat melkein kokonaan?!

Jokirannasta suunnattiin Forteen tanssimaan, viimeksi kun siellä soi ihan mahtavia tanssibiisejä. Nyt ei musiikkitarjonta ollut yhtä hyvää, mutta jonkun verran jaksettiin kuitenkin tanssilattiaa kuluttaa. Koti ja uni kutsuivat joskus kahden maissa, Forte alkoikin jo olla aika täynnä hyvin humalaista populaa. Siihen päättyi ensimmäinen päivä laiturilla.

(Keikkakuvat © minä tai Feline, viimeinen kuva itselaukaisimella.)

Mokoma – Sydänjuuret [2010]

Mihin viikonloput aina oikein katoavat niin vikkelään? Kesällä varsinkin. Perjantaisin sitä huokaisee, että jes nyt on pari päivää aikaa tehdä mitä lystää – ja yhtäkkiä huomaakin kellon raksuttavan jo sunnuntai-iltaa. No okei, kyllä mä aika paljon kaikenlaista sain viime viikonloppuna aikaiseksikin eli ei ne päivät ihan hukkaan mennyt. Sitä paitsi sunnuntain aamuvuoro (klo 6-14) Salossa vei matkoineen sievoisen tuntimäärän mun viikonlopusta, mutta palkkapäivänä tili kiittää.

Perjantai-lauantai oltiin kullan kanssa kotikotona maalla, paljon ehdittiin puuhastella lauantain sadepäivästä huolimatta. Meillä on nyt sänky Turussa! ♥ Desthealta jäi muuton yhteydessä sopivasti 120 cm leveä runkopatja ylimääräiseksi ja nyt vihdoin uskallettiin tuoda se kotiin. Se on ollut pari kuukautta meillä kotikotona, joten varmuudeksi roudattiin se pariksi tunniksi 80-asteiseen saunaan ennen autoon kantamista. Nyt vaan peukut pystyyn, että ludeongelma todellakin on historiaa! Sängyn lisäksi makuuhuoneeseen asettui alkuvuonna jäsenetuna ollut valkoinen pienempi Expedit, joka toimii sekä kenkätelineenä että yöpöytänä ja kirjahyllynä.

Lauantaina äiti päätti kauppareissulla ostaa iltapäivän kahvipöytään myöhäisen synttärikakun, Elosen (sukulaisten tuotteita pitää aina suosia) supersuklaisen sacherkakun. Oli lähes ällömakeata mutta kuitenkin ihan hitsin hyvää! Sain viikonloppuna myös myöhästyneen paketin siskolta:

Vihdoinkin Pasilan ensimmäinen tuotantokausi! Olen nyt parina iltana katsellut noita jaksoja ja parin jälkeen tajusin, etten ole tainnut koskaan noita ensimmäisiä edes nähdä. Kyllä taas on saanut hekottaa Rauno Repomiehen sekaville jutuille ja Kyösti Pöystin loppumattomalle sanailulle. Ihan mahtava sarja, suosittelen!

DVD:n lisäksi paketista paljastui sydänaiheisia koruja, ihanan isot tummahkot korvikset sekä kivasti muunneltava kaulakoru. Siskon itse tekemiä siis, näillä koristeltuna kelpaa ylpeän isosiskon hummailla missä vaan. Kaulakoru pääsikin tänään jo käyttöön, kun pyörähdettiin kultsin kanssa kaupungilla pikaisesti ensimmäiset kesäalet tsekkaamassa.

Lauantai-illalla tultiin maalta takaisin Turkuun ja lähdettiin sitten vielä jokirantaan, jonne oli “muutama” muukin tullut ihailemaan valojen tanssia taivaalla. Kyseessä oli siis jäähyväiset Myllysillalle, aikamoinen valoshow sillan ympärillä nähtiinkin. Ilotulitukset olivat komeampia kuin uudenvuodenaattona ja paukkuja oli paljon. Kovasti yritin saada muistikortille jotain tallennettua, mutta mä en ole vieläkään oikein sisäistänyt sopivia asetuksia ilotulitusten kuvaamisen… Noh, kuvan saa joka tapauksessa klikkaamalla suuremmaksi.

Sunnuntaiaamu meni tosiaan töissä, ja sieltä huristelin suoraan Piikkiöön rippijuhliin. Aika on taas hujahtanut ohi nopeammin kuin on tajunnut, vai missä vaiheessa muka nuoresta serkkupojasta ehti tulla rippikouluikäinen? Ja se taas tarkoittaa sitä, että mä alan olla auttamattomasti vanha… Kivat juhlat oli kyllä ja olin paikalla jopa hyvissä ajoin mitä kahvitteluun tuli, vaikka töiden takia saavuin parisen tuntia muiden jälkeen.

Kotona olin joskus viiden jälkeen, yli kahdentoista tunnin siellä täällä säntäilyn jälkeen väsytti kieltämättä ihan hyvin – eikä runsaan neljän tunnin yöunet ainakaan auttaneet asiaa. Nyt onneksi univelat on kuitattu, vaikkakin näin iltasella alkaa olla jo aika rättipoikki. Kohta voisinkin painua pehkuihin, jotta jaksaa huomenna taas puurtaa erään sivuston parissa. God natt!

Jippu – Kuka teki minusta tän naisen [2008]