Avainsana31 päivää

Päivä 6 – Minun päiväni

Sunnuntaiaamu oli laiska, miehen kanssa noustiin vasta puoli yhdeltätoista. Siihen mennessä tosin oli Onni koittanut jo varmaan tunnin koko kaksivuotiaan tarmollaan saada meitä heräämään uuteen päivään. Onneksi sentään välillä Feline kelpasi leikkiseuraksi äidin lisäksi, joten saimme torkuttua vielä hetkisen pidempään. Mikä siinä onkin, että lauantaina jaksaa herätä ihan hyvin mutta sunnuntaina ei millään?

Ulkona oli käsittämättömän lämmin! En muista milloin viimeksi olisin ihan oikeasti ollut ulkona pelkkä lyhythihainen päällä huhtikuussa. Vietettiin pihalla seuraavat pari tuntia: istuskeltiin, juteltiin, puhallettiin saippuakuplia, tehtiin hiekkakakkuja, haravoitiin… Söin aamupalaa ulkosalla, raikas greippi oli siihen tarkoitukseen täydellinen. Olen tällä hetkellä hurahtanut greippeihin ja verigreippeihin, voisin syödä niitä varmaan useamman päivässä. Slurps.

Nappasin lauantain kaupunkipyrähdyksellä mukaani superpäheät housut, viidellätoista eurolla Backstreetin loppuunmyynnistä. Punamustaraidallisesta ei onneksi ollut omaa kokoani jäljellä, muuten olisi voinut tulla vaikea valinta niiden kahden välillä. Ohuehko matsku on taatusti just passeli viileämpiä kesäpäiviä ajatellen – toivottavasti sellaisiakin vaan tulee! Auringonpaisteelta voi suojautua kätevästi kietaisemalla neuletakki turbaaniksi päähän, hyvin pysyy eikä ainakaan tule auringonpistosta. ;)

Hassua kun on niin hurjan lämmin, mutta luonto on vasta heräämässä talven jäljiltä. Leskenlehtiä sentään on näkynyt ja kovasti alkavat puutkin työntää silmuja esiin. Vappuna tilanne on ehkä jo aivan toisenlainen? Sitten alkaakin jo toukokuu, yksi ihanimmista kuukausista. Kaksi sanaa: omenapuun kukat! ♥

Kello taisi olla jotain päälle kaksi, kun lähdimme ajelemaan kohti kotikotia. Matkalukemisena mulla oli uusin Trendi sekä mussutettavana tervalakuja, joita maistoin nyt ensimmäistä kertaa. Sopivasti tervaisia, ei liikaa mutta kuitenkin se terva vähän sieltä maistui lakritsin seasta.

Pysähdyttiin vessassa ja ostettiin samalla kevään ekat irtojäätelöt, omalla kohdallani ainakin. Pohdin hetken ihan vakavissani tervajäätelön maistamista, mutta lakuja syötyäni päädyin kuitenkin herkku-nougatiin. Olisin ottanut kaveriksi toisen pikkupallon mangomelonia, mutta se oli kioskista ihan finaalissa. Felinen tuutti oli vanhan ajan salmiakkia, ihan hyvää sekin kun sain maistaa.

Kotikotona mies kaivoi prätkäkamppeet esille, hyppäsi Cebarin selkään ja lähti kohti Turkua. Kevään ensimmäinen ajo ja nahkapuku oli ihan riittävä, hassua! Aika ihanaa kyllä, kun on tuo äijelikin innoissaan moottoripyöräilystä. :) Me tytöt jäätiin kotikotiin yöksi, illalla saunottiin ja grillattiin. Saunasta pihan poikki tallustellessa oli ihan sellainen fiilis kelin puolesta kuin olisi toukokuun loppu eikä vasta huhtikuu.

Dharma on edelleen hyvin kevätlevoton, Miska sen sijaan jaksaa välillä pysähtyäkin paikoilleen. Kuten eilen illalla tyynyn päälle sohvalle. Yritti kyllä ensin siskon syliin, mutta kun siinä oli jo läppäri niin kissamassu joutui tyytymään tyynypaikkaan. Onnelliselta vaikutti kyllä tuossakin nukkumapaikassa.

Että sellainen pääsiäissunnuntai.

(Kuvat otti minä, Feline taikka mieheke.)

The Knife – Deep Cuts [2003]

Takana mahtava keväinen päivä Tampereella ihanien ihmisten ympäröimänä, kyllä kelpaa! Ja tulipa käytyä kokeilemassa myös paikallinen Elixia, tai no toinen niistä. Aivan mieletön paikka tuo Onkiniemen keskus, vanha tehdasmiljöö on todellakin inspiroiva treenausympäristö. Vedettiin puoliskon kanssa sellainen runsaan tunnin salitreeni, ihan toimiva paketti keskelle pitkää viikonloppua – ja pääsiäisen ansiosta oli keskuksessa ihanan rauhallista.

Nyt yritetään kovasti sulatella Diner-ähkyä, en osannut taaskaan lopettaa syömistä ennen kuin oli maha ihan piukassa. Hehe, aika +-0 kun ensin treenattiin ja sitten syötiin massut täyteen, mutta reissussa se on sallittua. ;) Ja parempi näin kuin se, että olisi pelkästään syönyt.

Päivä 5 – Mitä on rakkaus?

Mun mielestä rakkaus on sitä, että välittää ja hyväksyy toisen sellaisena kuin hän on. Se on se olotila, kun joka ikinen päivä katsoo rakastaan ja on onnellinen siitä että juuri hän on siinä. Rakkaus on myös hymyä ja halauksia, sanaharkkaa ja kompromisseja, yhteisiä hetkiä ja naurunpyrskähdyksiä.

Päivä 4 – Tätä olen syönyt tänään

Aamulla en yllättäen ollut yhtään nälkäinen, joten napostelin ainoastaan pienen kourallisen aniskarkkeja (jee mulla on noita vieläkin!) ja keitin pannullisen Luomu Päärynä SenCha -teetä. Töissä juon yleensä mustaa teetä, joten nyt oli pakko ottaa vapaapäivän kunniaksi vihreää. Iltapäivällä hypättiin autoon ja otettiin suunnaksi Tampere, tultiin tänne Akkikin ja perheen seuraksi pitkäperjantain viettoon. Ennen lähtöä söin eilistä nachohässäkkää ja autossa puputin yhden pääsiäismunan, ei muuten ollut se sellainen lakritsisuklaamuna yhtään niin hyvä kuin miltä kuulostaa. :/

Iltasyömiset hoituikin sitten Tampereella, P teki aivan mielettömän herkullisia pitsoja! Oon vieläkin ihan ähky, vaikka viimeisestä palasta on jo aikaa… Lisukkeena niin ikään superhyvää salaattia, jossa oli mm. tuoretta ananasta, saksanpähkinää sekä homejuustoa. Ah, ei vois parempaa olla! Pitsailun jälkeen ilta on jatkunut viinilasillisen ja Kinectin parissa, tuskin mitään tulee enää enempää syötyä.

Nyt kutsuu sauna, huomiseen!

Päivä 3 – Minun vanhempani

Olen siitä onnellisessa asemassa, että vanhempani ovat edelleen yhdessä – kesällä tulee täyteen 30 avioliittovuotta. Lisäksi ne ovat aivan huipputyyppejä! Skarppeja tapauksia, mutta löytyy kuitenkin myös se pilke silmäkulmasta eikä elämää oteta liian vakavasti. Iskä on naljailun ja huonojen vitsien mestari, jolta oppia on ottanut niin pikkusisko kuin avopuoliskokin. Äiti taas repeilee milloin mistäkin aiheesta ja saattaa hihitellä vaikkapa yhtä ainoaa Fingerpori-strippiä viikkotolkulla. :) Nauru on tärkeä osa meidän perheen eloa ja oloa yhdessä.

Siskon yo-juhlat keväällä 2007.

En voisi kuvitella siskolle ja mulle parempia eväitä elämään kuin mitä kotoa saimme. Meillä ei turhista napistu, mutta jonkinlainen kuri hommissa kyllä aina pysyi. Äiti on meillä se perheen pää, iskä taas antaa helpommin periksi (esim. pentuna kun tahtoi lähteä kaverin luokse). Kotiväeltä on saanut tukea elämän käännekohdissa kun sitä on tarvinnut eikä koskaan tarvitse pelätä, että tulisi hylätyksi.

Innostus moottoripyöriin on geeneissä: meillä koko perhe harrastaa prätkäilyä ja jokaisella on oma pyörä (iskällä itse asiassa kaksikin). Kaikki lähti siitä kun 90-luvulla iskä päätti kaverinsa kanssa hankkia puoliksi vanhan Hondan, kipinä kevariajoista oli säilynyt ja pyörähaave vihdoin toteutettavissa. Pari vuotta myöhemmin hankittiin äitille kultainen pikku-Honda, sitten jo mä kohta täytinkin 16 vuotta ja ajoin A1-kortin… Intin jälkeisenä syksynä myös puolisko ajoi prätkäkortin, joten nyt on helppo reissailla Cebarin kanssa – ja välillä lainata toista iskän pyörää.

Päivä 2 – Eka rakkaus

Mulla oli ala- ja yläasteen vaihteessa kyllä poikaystävä (sellaisessa merkityksessä kuin 13-vuotiaalla nyt voi seurustelukumppani olla), mutta en laske sitä ensirakkaudeksi – niin pentuna ei onneksi rakkaudesta vielä tajua mitään. Ensimmäinen “oikea” rakkauteni oli poika, jonka kanssa aloin seurustella 15-vuotiaana.

Se suhde kesti viisi pitkää vuotta, mikä näin jälkikäteen katsottuna tuntuu aivan käsittämättömältä. Siis se että me ihan oikeasti pysyttiin yhdessä niin pitkään! Emme todellakaan olleet mikään ihannepari, luonteiltammekin aivan erilaisia. Riideltiin usein ja välillä melkein erottiinkin, mutta aina kuitenkin jatkettiin yhdessä. Poika oli mua pari vuotta nuorempi ja alle kaksikymppisenä se oikeasti vaikuttaa aika paljon. Suurin osa seurusteluajasta poika oli yläasteella ja mä lukiossa, yläasteen jälkeen poika sitten meni amikseen. Viimeisenä vuotena mä asuin Karjaalla, poika edelleen kotimaisemissa. Silloin ehkä vihdoin aloin aavistella, ettei suhde enää pitkälle kanna.

Mä en saanut osakseni tyttöystävän arvoista kohtelua, välillä tuntui että olin pojalle enemmänkin sisko tai vielä pahempaa – äiti. Enkä siltikään osannut päästää irti, pelkäsin kai liikaa jääväni yksin. Noiden viiden vuoden aikana muutuin sellaiseksi, etten itsekään osannut sanoa kuka ja minkälainen olen. Viimeiset teinivuodet olisi pitänyt olla sitä elämän parasta aikaa, mutta mulla ne valuivat hukkaan. Ainoa asia, jonka menneissä muuttaisin, jos se olisi mahdollista. Toisaalta, ilman kyseistä suhdetta en varmastikaan olisi se ihminen joka nyt olen.

Suhde päättyi sinä syksynä, kun muutin Jyväskylään. Kymmenen päivän sisällä menetin mamman, pappan sekä poikaystävän. Ironista kyllä, kaikista eniten surin päättynyttä suhdetta. Ehkä se oli ainut asia, joka tuli siinä kohtaa yllätyksenä – poika ei osannut tukea mua surussani vaan sen sijaan petti ja jätti. Tavallaan onneksi. Jäätyäni yksin huomasin, etten oikeasti olekaan yksin vaan mulla on ympärilläni ihana perhe ja ihania ystäviä. Ja ne ihanat ovat edelleen tallella. ♥

Tänään olisi mamman 92-vuotissyntymäpäivä. Kyseistä ex-poikaystävää en ole ikävöinyt enää vuosiin, isovanhempia kaipaan joka ikinen päivä.

(Kuvat: we♥it, 1 & 2.)

Anna Abreu – Rush [2011]