AvainsanaAlennuksella

22.6.2013
11:06

Turku Design Festival -ostoksia

Juhannusterveiset tien päältä! Vietetään kaveriporukalla tänä vuonna vähän erilaista juhannusta ja huristellaan parhaillaan 8-tietä kohti pohjoista. Jännä nähdä minkälaista Lapissa on kesällä, valoisaa ainakin. ;) Olen tämän viikon ollut kesälomalla ja nyt alkaa vihdoin olla lomafiilis kohdallaan. Onneksi on vielä monta viikkoa edessä.

Jatketaan kuitenkin reissusta myöhemmin, hypätään sen sijaan taas tuonne toukokuulle ja Turku Design Festivalin lauantaihin. Tein silloin pari erinomaista hankintaa, jotka ajattelin blogissakin nyt esitellä oikein kuvien kera. Ekasta kuvasta kiitos seuralaiselleni Mialle!

Lumin laukku

Ensimmäiset ostokset tein heti alkuun Fashion Stock Sales -tapahtumassa, ei liene yllätys että myyjänä oli jälleen kerran kotimaista suunnittelua edustava Lumi. Mustaa pienempää olkalaukkua mulla ei ennestään ollut ja se on kyllä osoittautunut nyt jo loistohankinnaksi. Näyttää pieneltä mutta imee kitaansa mukavan määrän tavaraa – järjestelmäkamerakin mahtuu! Yritin netistä kaivaa lisäinfoa veskasta, mutta samanlainen Bob löytyi ainoastaan Mhann syksy/talvi 2011 -mallistosta ja tuossa mun laukussa on tosiaan Lumin logo alareunassa. Joka tapauksessa toimiva ja just omaan tyyliini istuva laukku.

Raitapanta

Toinen hankinta VPK-talolta tuli todella tarpeeseen, pyöräilykypärän alle passelin raitapannan eteeni toi SUPERYELLOW. Tähän saakka olen käyttänyt kypärän alla tarvittaessa jenkkihuivia tai pipoa, jotka ovat kummatkin vähän epäkäytännöllisiä. Sopivan napakka trikoopanta on pehmoinen ja pysyy hyvin päässä, varmasti oivallinen myös lenkkeilyyn jos sille polulle satun vilpoisella kelillä lähtemään.

"Varför Paris, vi har ju Åbo"

Viimeisenä festivaalin pakko-ostos, tapahtuman kangaskassi hauskalla “Varför Paris, vi har ju Åbo” -tekstillä. Tämä iski saman tien kun näin kuvan Facebookissa, pari kertaa kävin kyselemässä Vähätorin kontilla ja aina kassit oli myyty loppuun. Onneksi sain lopulta omani, sitä kantaessa ei vaan voi olla hymyilemättä!

8.4.2013
23:18

Levi’s Skinny Roller

Lykätään nyt toinenkin asukuva kehiin, kun vauhtiin päästiin. Päädyin sunnuntaina ekaa kertaa ikinä Piha & Puutarha -messuille, kun äiskällä sattui olemaan ylimääräinen lippu. Mitään pihaa tai puutarhaa meillä ei ole ja parvekekin on hyvin pieni, mutta sain messuilta yllättäen aika kasan inspiraatiota turnipseihin liittyen. Selkeää aikuistumista havaittavissa, sillä olen alkanut haaveilla maalle muuton ohella omakotitalosta ja jopa pihan laittamisesta. Huolestuttavaa?! Kohta musta varmaan kuoriutuu pullantuoksuinen keittiöhengetär, joka loihtii hellan ääressä toinen toistaan mahtavampia herkkuja… Öh, as if!

Ennen messuille lähtöä nakitin äijelini nappaamaan asukuvan – hei vaan takatalvi ja jalkarätin kokoiset lumihiutaleet! Syy, miksi tästä asusta oikeastaan edes bloggaan, löytyy jaloista. Vyötäröä ja hanuria ahdistavat tiukat pillihousut ovat alkaneet ottaa päähän ihan kunnolla, työpäivän mittainen istuminen kun ei varsinaisesti ole tiukkispökien ylin ystävä. Mulla ainakaan, jossain vaiheessa päivää nappi alkaa puristaa ihan taatusti.

Päivän asu 7.4.2013

Pääsiäisen alla sain tarpeekseni ja kiirastorstaina tynkätyöpäivän jälkeen painelin tsekkaamaan poikaystäväfarkkumarkkinat. Ehdin jopa Carlingsin alepinoille asti, kun jo tuli sopivat vastaan: tuttua merkkiä Levi’s ja mallia Skinny Roller. Mun päärynällä ei lököboyfriendeistä haaveilla, pökät pitäisi olla ennemminkin mallia hiphop jotta olisivat mulla joka puolelta löysät. Siispä tällainen ylhäältä kevyesti lököttävä, lahkeesta kapeampi porkkanamalli ajaa erinomaisesti poikkistarpeeni. Materiaali on jämäkkää 98% puuvillaa ja 2% elastaania, joten hippasen nuo varmaan tuosta vielä muuttuvat mukavammaksi. Kurkatkaapa muuten huviksenne, miten erilaiselta sama farkku näyttää esim. Nelliinan tai Natan päällä!

Ostopäivästä lähtien olenkin sitten vetänyt Skinny Rollerit jalkaan about aina kun on tarvinnut lähteä kotipihasta kauemmas, epäilen saman suuntaisen trendin jatkuvan ainakin kesähelteisiin (tuleehan niitä?!) saakka. Sunnuntain messuilla farkuilla oli seuranaan paras kamu eli nahkavyö H&M men, läpikuultava hihaton paita Gina Tricot ja päällä lämmittämässä merinovillainen neuletakki COS men. Olalla nahkalaukku Mhann, jalassa Conversen Light Acousticit, korvissa siskon tekemät korvikset (ne samat kuin lauantainakin) sekä ranteessa Axcentin kello.

6.2.2013
22:29

Persialainen prinsessa raitoineen

Pyöriessäni Helsingin keskustassa ennen Tukholmaan lähtöä sivistin itseäni käymällä Samujin liikkeessä ensimmäistä kertaa. Alerekissä oli vielä tavaraa ihan mukavasti ja taannoisen housuepisodin seurauksena saamani lahjakortti mielessä päädyin viivähtämään tovin raitoja sovitellen. Ja niitä raitoja sitten kääräistiin pakettiinkin.

Samuji

Ihana paketti oli pakko instagrammata heti laivaan päästyä, voi kunpa kaiken saisi aina noin nätisti paketoituna! Rapistelin sitten kääreen auki ja esittelin matkaseuralaisille ostokseni, sinivalkoraidallisen mekon nimeltä Roma Big Stripe Dress. Alkuvuodesta sovitin Raumalla tämän paitaversiota, mutta Samujilla iskin silmäni mekkoon ja sen taskuihin. Mekko nousee aina arvoasteikolla ylemmäs, kun siitä löytyy taskut! Kuluvan viikon maanantaina mekko sai toimittaa työasun virkaa ja vedin reippaasti laivastonsiniset överit:

Päivän asu 4.2.2013

Mekko siis Samuji, neuletakki viime keväältä Lindex Holly & Whyte ja 100 denin alesukkikset Lindex. Lintuhäkkikorvikset Desthean tekemät, ketjuröykkiö 25-vuotissynttärilahja Felineltä ja kello tuttuun tapaan Axcent. Jalassa the Tukholman löytö eli Atalanta Weller for Urban Outfitters vetoketju-solki-maiharit (näihin palataan vielä tarkemmin!). Maanantai oli myös huulipunapäivä (koitan pitää sellaisen ainakin kerran viikossa) ja huulissa tällä kertaa Rimmelin punaa 140 Tulip pink, joku alelaarilöytö muistaakseni sekin.

IsaDora: 745 Persian Princess

Piti oikein pyytää siippaa ottamaan samalla lähikuva kynsistä, kun tuo joulualeista löytämäni IsaDoran metallivioletti lakka on niin siistiä. Sävy on 745 Persian Princess ja kaipaisi varmaankin kynnelle kaksi kerrosta, tuo yksi ei tahtonut pysyä alus- ja päällyslakasta huolimatta. Fanitan IsaDoran kynsilakkoja siinä mielessä, että se leveä suti on loistava: jälki on tasaista eikä tarvitse sutia kymmentä kertaa jotta näyttää siistiltä.

5.2.2013
22:40

En dag i Stockholm

Kävinpä tuossa tammikuun puolella pikavisiitillä naapurimaassa. K-serkku oli onnistunut jostain voittamaan (eikse näin menny..?) lahjakortin Viking Linen risteilylle Hki-Sto-Hki ja kysyi lähdenkö mukaan – no tottahan toki. Eräänä torstaina sitten junailin itseni Helsinkiin, jossa parin tunnin pööpöilyn jälkeen (parempi pelata varman päälle ihan vaan koska VR & talvi) treffasin K:n ja E:n satamassa. Säälin niskaani ja jätin kunnon kameran kotiin, onneksi Instagram pelastaa (ainakin vähäsen ja hyvällä mielikuvituksella).

#helsinki #winter #snow #ice #sunset#helsinki #old #house #pink
Hieno seinä terminaalissa #red #white #arrow #vikinglineBuffetin jälkiruokapöytä #buffet #dessert #delicious #vikingline

Katajanokalle matkani taittui kävellen, suunnilleen siinä auringon laskiessa. Olihan vaan kaunis talvipäivä! (1.) Matkalla ihastelin kapeita katuja sekä vanhoja rakennuksia, kuten tuota söpöä vaaleanpunaista. (2.) En ole muutamaan vuoteen matkustanut Viikkarilla, terminaalissa oli aika komeat seinät. (3.) Ekan illan tärkein aktiviteetti: buffet. Erityisesti jälkiruokapöydän valikoima (4.) oli loistava, joskin siinä vaiheessa olin jo niin täynnä etten kyennyt nauttimaan sen antimista täysillä. Ensi kerralla kyllä aloitan jälkkäreistä!

Hauskat kattokoristeet #shop #wesc #stockholm #decoration #seal#shopping #urbanoutfitters #stockholm
Sovituskopissa #selfportrait #mirror #shopping #monki#stockholm #winter #blue #sky

Ostimme laivasta liput bussiin (à 5e) ja parikymmentä minuuttia bussiin jonottaessamme vasta tuli mieleen, että samalla hinnalla (tai ehkä vähän päälle) olisi varmaan päässyt taksilla – ja paljon nopeammin. Noin tunti laivan saapumisen jälkeen olimme lopulta Cityterminalenissa, josta lähdimme kävelemään Hötorgetin suuntaan. Sää oli kylmähkö ja välillä piti poiketa kaupoissa lämmittelemässä. ;) WeSCillä oli mieletön hyljerivistö katossa! (1.) Paljoa en tuhlaillut, vähän jotain Granitista sekä huikea alelöytö Urban Outfittersistä, jonka sisäänkäynti on niiiiin hieno. (2.) Viimeiseksi pyörähdimme Gallerianissa, kuvatodiste on Monkin sovituskopista. (3.) Takaisin satamaan hiihdimme vanhan kaupungin läpi (4.) ja ehdimme sopivasti muutamaa minuuttia ennen kuin risteilymatkustajien paluuajan takaraja koitti.

Kyl tällasella alennuksella kelpaa! #shopping #shoes #sale #urbanoutfittersTyylikäs vesipullo laivan ravintolassa #water #bottle #restaurant #vikingline
Iltasapuskaksi pastaa #food #pasta #vikingline...ja jälkkäriksi creme brulee, NAM! #dessert #cremebrulee #berry

UO:sta poistuin mukanani päheät monot, joissa oli alennus todellakin kohdallaan! (1.) Olimme painelleet koko päivän laiva-aamiaisen voimalla, joten siirryimme suosiolla sapuskoimaan Ella’s-ravintolaan. Vesi tuli hienoissa pulloissa (2.) ja tietysti jokaiselle omansa, kolminkertainen hinta siis. Ruuaksi otin Linguine al Arrabiata -pastan oliivittomana (3.) eikä valittamista, hyvää oli ja annos oikein sopivan kokoinen. Ähkystä ei tietoakaan, joten olin heikko vastustamaan Crème bruléeta (4.) jälkiruuaksi. Hyvää oli sekin, nam nam. Syömisen jälkeen vielä hyväksi toviksi Tax Freen valikoimia tutkailemaan, sen jälkeen alkoikin jo väsymys voittaa.

Sellainen Tukholman reissu se, kiitosta vaan matkaseuralle! Selvisin muuten ihan älyttömän edullisesti hela hoidosta: risteily ei maksanut mitään ja junamatkat Tku-Hki-Tku maksoivat yhteensä 3e. Kiitos vaan VR hullun halvoista joulukalenterilipuista, kelpaisi tuollaiset tarjoukset useamminkin. :) Suurin menoerä oli siis ruokailut, buffet ja aamiainen oli toki etukäteen ostettu ja maksettu niin muutaman killingin siinäkin säästi.

12.1.2013
19:13

Diskopaita

Terkkuja Tampereelta! Täällä on ollut ihana aurinkoinen talvilauantai, käytiin pulkkamäessä pakkasen kipristellessä mukavasti poskilla. Seuraavaksi olisi vuorossa ruokailu, kokki on touhunnut keittiössä jo hyvän tovin ja herkullinen tuoksu leijailee ympärillä. Namnam! Vaan sitä ennen eilisen asua:

Päivän asu 11.1.2013

Kimalteleva Firetrapin neule on alehankinta Raumalta, kokeilin useampaakin juttua Studiossa ja tuo oli niin kiva että päädyin ostamaan sen. Sisko osti samalla kertaa myös Firetrapia, aivan mahtavan mustan verkkohihaisen mekon (jota on kyllä pakko joskus lainata). Yhdistin tällä kertaa neuleen H&M Dividedin viininpunaisiin sammareihin, ehdottomasti yhdet suosikkihousuistani! Korvissa siskon tekemät Cokis-korvikset, ranteessa Axcentin kello ja jalassa pitkäaikaiset Vagabond-lempparit eli solkibuutsit. Olivat ehkä vähän turhan ohuet eilisessä kelissä, onneksi ei tarvinnut kovin paljoa ulkona liikkua.

Diskopaita

Selkäpuolella neuleessa on yksityiskohtana tuollainen päheä vetoketju, se on varmaan se mikä viimeisteli ostopäätöksen. Nyt syömään, heippa!

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma