AvainsanaElämän pienet ilot

21.9.2009
20:02

Eräs kaunis päivä kaikki käy kuin tanssi päällä ruusujen

Lauantaiseen keikkaan palaan myöhemmin tällä viikolla, nyt en ehdi enkä kykene muodostamaan sellaista tekstiä aiheesta kuin tahtoisin. Reissusta kuitenkin sen verran, että jätettyämme auton Pasilan asemalle junailtiin itsemme kaupungille pariksi tunniksi. Siskon kanssa kierrettiin kauppoja lähinnä Forumissa, josta löysin erään pitkään ja kaikkialta etsimäni asusteen. Mahtava H&M menin ketjurannekoru on vilahtanut yhdessä jos toisessakin blogissa, minkä seurauksena olen kironnut lähiseudun Henkkamaukat kun kyseistä korua ei niiden valikoimissa ole näkynyt. Onneksi osuin paremmille apajille vielä hyvän sään aikana!

Uutta ranteessa

Ketjurannekoru siis H&M:ltä hintaan 4,95e. Tuossa kuvassa näkyy toinenkin uudehko rannekoruhankinta, palloniittikoru lähti mukaan Lindexin lasten osastolta vajaalla neljällä eurolla. Kerrankin tuollainen rannehässäkkä on tarpeeksi pieni eikä jää liian väljäksi mun ranteeseen. Yksirivinen niittirannekorukin houkuttelisi, mutta toistaiseksi olen sen jättänyt kauppaan.

Tänään olin töissä aamuvuorossa, huomenna sama juttu. Yllättävän helpolta tuntui herätys aamuneljän jälkeen, nyt tosin väsyttää jo aika hyvin. Ei muuta kuin illalla ajoissa nukkumaan niin ehkä huominenkin sujuu ongelmitta. Ainakin näin alussa työ tuntuu mielekkäältä ja mulle oikeastaan aika passelilta, vaikkei sinänsä ole lähelläkään omaa alaa. Toisinaan taitaa olla ihan paikallaan vaihtaa alaa, edes joksikin aikaa. Töiden jälkeen käväisin kaupungilla, sillä sisko soitti eilen ja pyysi hakemaan mua muutaman kappaleen tällaisia:

Viikate = sydän

Viikate heittää keikan Klubilla lokakuussa ja sinne siis suunnataan siskon kanssa. Viikatteen uusin lätty Kuu Kaakon Yllä tipahti tänään postiluukusta ja onkin pyörinyt soittimessa siitä saakka. Kesän keikoillakin kuultu Viina, terva & hauta taitaa olla levyn menevin raita, kieltämättä aika loistovalinta levyn ekaksi singleksi.

Päivän asu 21.9.2009
(Silmälasit Miu Miu / jättihuivi ja vakosamettijakku vuosien takaa H&M Divided / pinssit sieltä täältä / trikoopaita Object Collectors Item / farkut Only / ikivanhat tennarit Adidas.)

Kotimatkalla pysähdyin räpsäisemään syksyisen omakuvan, mukavasta teinivinkkelistä tietysti. Aurinko paistoi ihanasti ja suht lämpimästikin, pikkasen tahtoi tulla kuuma jakun ja huivin kanssa. Vaikka ei näissä keleissä kyllä mitään vikaa ole, aurinkoiset syyspäivät voittavat aina harmaan sadeilman. Loppuun vielä eilen naurattanut kuva: pehmopossupulleroni Chloé kävi pesulla pyykkikoneessa ja hihittelin possun pörröistä ulkomuotoa hyvän tovin. :)

Chloé kävi pyykissä

Viikate – Kuu Kaakon Yllä [2009]

18.8.2009
15:42

Sinistäkin sinisempää

Mihinköhän päivät ovat taas kadonneet? Kesä tuntui pitkältä, mutta nyt on alkanut tuntua siltä, että aika kulkee ihan liian nopeaan – aivan kuin jatkuvasti olisi ilta ja aika mennä nukkumaan. Varsinaisesti en ole tehnyt mitään, mutta kuitenkaan en ole pysähtynyt paikoilleni paljonkaan enempää kuin pakollisten yöunien verran. Kummallista.

Joka tapauksessa, seuraavaksi teen aikamatkan takaisin viime lauantaihin. Iltapäivällä hyppäsin prätkän päälle ja hurautin Uuteenkaupunkiin, jossa vietin mukavan päivän vanhan tupakaverin kanssa. Olin kyllä käynyt kaupungissa aiemminkin pari kertaa, mutta oli se silti aika vieras – ei muuta kuin sightseeingia kehiin siis. Aivan ihania vanhoja taloja! Ja paljon pieniä katuja sekä miljoona tasa-arvoista risteystä.

Louhoksilla

Kaupunkikiertelyn lisäksi käytiin Taivassalossa katsastamassa louhokset, johon on muodostunut pieni järvi. Vesi oli aivan uskomattoman sinistä! Se oli kirkasta ja turkoosin väristä, ihan kuin jossain etelässä. Ja lätäkön reunoilla olevat louhitut kalliot näyttivät kerrassaan upeilta sinistä vettä vasten. Harmi kun keli oli auringonpaisteesta huolimatta sen verran viileä, ettei uimaan viitsinyt mennä. Ensi kesänä on kyllä pakko päästä tuonne uimaan! Lauantaina louhoksilla ei ollut meidän lisäksemme ketään, eikä paikka ilmeisesti normaalistikaan kuhise porukkaa perusuimarantojen tapaan.

Louhoksilla

Kaupunkiin palattuamme käytiin lisäämässä vaatetta ja lähdettiin vielä rantaan syömään burgerit, ysärimäisistä kotisivuista huolimatta paikka oli ihan jees ja burgeri oikein namia. Illalla ajelin takaisin kotikotiin nahkapuvussa palellen, illat alkavat olla jo aika vilpoisia. Onneksi sauna oli lämpimänä ja pääsin saman tien lämmittelemään. Tarpeeksi löylyteltyäni kävin jopa pulahtamassa uima-altaassa, senkin vesi oli viilentynyt alle kahdenkymmenen asteen. Kylmää mutta ihana virkistävää.

Paramore – RIOT! [2007]

31.7.2009
20:47

Iltakävely ja eräänlaiset läksiäiset

Ei olla vieläkään päästy lähtemään täältä maalta, jospa sitä kohta puolin saisi aikaiseksi. Täytyy kyllä skarpata bloggaamisen suhteen, nytkin on tulossa sellainen kuvapläjäys että oksat pois. Ihan mukavasti kuvien tuominen blogiin näyttäisi sujuvan Flickrin kauttakin, jossain määrin ehkä jopa helpompaa kuin aiempi siirtäminen palvelimelle FTP:n avulla.

Sunnuntaikävelyllä

Ensimmäinen kuvasarja on sunnuntailta, jolloin sain houkuteltua kullan mukaan iltakävelylle mun kanssa. Poika tosin välillä meinasi hermostua mun kuvaamiseen, kun mukamas pysähdyin liian usein tai liian pitkäksi aikaa zoomailemaan maisemaa. ;) Käveltiin ensiksi Raunistulaan ja sieltä jokirantaa pitkin Tuomiokirkkosillalle saakka. Siiloille menevältä tieltä löydettiin ihan tuhottomasti etanoita! Niitä ei tosiaan ollut muutamaa hassua vaan oikeasti kasoittain, ja tuollaisia kuvassakin näkyviä kasoja oli useampia about sadan metrin matkalla. Lisäksi etanoita oli ruohikossa, kasvien lehdillä, tiellä mönkimässä… Niin ja liiskautuneena, märkiä läikkiä oli pitkin tietä. Yäh.

Läksiäissalaatti ja biljardia Edisonissa

Seuraavaksi siirrytään tiistai-iltaan, jolloin vietettiin pienimuotoisia läksiäisiä. Siskon kaveri R muuttaa Jyväskylään opiskelemaan, joten kokoonnuttiin yhdenlaisella vanhalla porukalla iltaa istumaan. Aloitettiin siskon luota, jossa syötiin hyvällä ruokahalulla siskon tekemää kanasalaattia (ylin kuva). Sieltä siirryttiin Edisonin biljardipöytien ääreen, muutama erä tuli pelattua erilaisilla kokoonpanoilla. Sisko joutui lähtemään yöksi Saloon töihin, mä jäin vielä joksikin aikaa poikien kanssa istuskelemaan. Toisinaan ikävöin kovasti menneitä aikoja, kun tuollakin porukalla pyörittiin ties missä. Kai se vain on hyväksyttävä, että ajat muuttuvat – olosuhteet muuttuvat. Syntyy parisuhteita, tulee eroja, ihmiset muuttavat ja muuttuvat. Joka tapauksessa, hauska ilta oli ja toivottavasti otetaan joskus uusiksi!

Dharma nukkui useamman tunnin jo sohvalla, mutta jokin aika sitten vaati taas päästä mun syliin uinumaan. Jalat alkavat olla hellinä ja aika lämpöisinäkin, nukkuva kissa toimii hyvin myös lämpöpatterina. Nyt on kyllä pakko nostaa Dharmis pois, tai ainakin hilata itseni pois ja laittaa Dharma lämpimään työtuoliin jatkamaan unia.

Olavi Uusivirta – Me ei kuolla koskaan [2005]

16.7.2009
23:38

Lukutoukka meets kissanelämää

Eilinen oli päivä kivoimmasta päästä: kuulumisten vaihtaminen ja yleinen löpinä on yksinkertaisesti parhautta! Iltapäivällä Desthea tuli käymään, ja puhumisen vauhtiin kun olin päässyt suuntasin illaksi kaverini M:n luokse. Viime kerrasta taisi olla jo vuosi, tosin M kävi jouluna mun luona Turussa. Kovin montaa kymmentä kilometriä meidän välillä ei ole, mutta jotenkin yhtäkkiä aina huomaa että viime tapaamisesta on vierähtänyt hyvä tovi. Tosin inttivuoden aikana ihmisten näkeminen oli useimmiten kortilla, kun lomilla suurin tarve oli rauhoittuminen.

Kamera kulki tietysti mukana M:n luokse ja kuvauksen kohteeksi pääsivät – yllätys yllätys – kissat. M:n kissaperhe on kasvanut yhdellä karvatassulla, Lulu oli kyllä niiiiin pieni ja niiiin suloinen! Kuvia tuli taas räpsittyä aika läjä, muutama on pakko julkaista täällä blogissakin. Tietystikin siksi, että voin aina säännöllisin väliajoin ihkuttaa niitä. Ja oman kissan ikävä senkun kasvaa… ;)

Kiskis

Kotiin viemisiksi sain M:lta kasan kirjoja lainaan, kunnon pläjäys ihanaa hömppää. Pääasiassa kirjat ovat Sophie Kinsellan tuotantoa (mm. koko Himoshoppaaja-sarja), vain yksi on jonkun muun kirjoittama. En muuten vieläkään ole nähnyt sitä Himoshoppaaja-elokuvaa (Confessions of a Shopaholic), se seikka on kyllä korjattava tässä joku päivä. Tänään aamulla kuvatessani kirjakasaa blogia varten mulla oli oikein assistentti:

Kuvausassistentti

Tämän kuvan ottamisen jälkeen assistentti tosin kaatoi koko pinon ja yritti lisäksi tapella parin pokkarin kanssa. M, älä siis ihmettele jos jostain kannesta löytyy pienet hampaanjäljet… :) Mikäli joku palaa halusta nähdä tarkemmin mitä kaikkia opuksia pinossa on, selkeämmän kuvan saa esiin tästä. Pohdiskelin mikä olisi sopivin jatko edellispäivänä loppuun lukemalleni Paholainen pukeutuu Pradaan -kirjalle, hyppysiini päätyi lopulta Varsinainen talousihme. Nyt on ehkä ensimmäiset 50 sivua takana ja aika utopistiselta tarina tuntuu ainakin näin alkuun, mutta ehkäpä se siitä muuttuu vielä johonkin suuntaan.

PMMP – Veden varaan [2009]

6.7.2009
23:58

Ruisrock-tunnelmia ’09

No niin, nyt vihdoin pienimuotoinen katsaus Ruisrockiin mun osalta. Tarkoitus oli lauantaina lähteä ajoissa Ruissalon suuntaan, mutta edellisen TJ0-illan Klubi-reissun seurauksena oli sen verran heikko olo, että lähtö vähän venähti. Stella valitettavasti missattiin, täytyy mennä katsomaan sitä jonnekin muualle joku kerta siis. Festarivaatetusta koristi tietysti Ohi on -tarrat, mun pikkutarra tosin putosi jo alkumetreillä.

Ohi on 362

Ennen lähtöä ei pahemmin ehditty mitään syödä, joten matkalla käytiin kaupan kautta hakemassa evästä. Patonki ja kebakot katosivat sitten parempiin suihin Reginan keikkaa kuunnellessa. Lähtiessä vielä keli oli semilämmin, mutta iltapäivällä aurinko joutui väistymään sadepilvien tieltä ja ilma viileni turhan paljon. Enkä mä tietystikään ollut tajunnut ottaa mukaan jotain ihan oikeasti lämmintä vaatetta, nimimerkillä vietin koko illan sukkahousuissa… Shortsien kanssa toki, mutta eivät ne kamalasti lämmitä.

Rokkieväät

Eppu Normaalia kuunneltiin jonkin aikaa, vaikkei kulta enkä mäkään kyseisestä poppoosta sen kummemmin välitä. Samaan aikaan ei kuitenkaan ollut mitään mielekkäämpää tekemistä, joten nurmikolla rötvääminen sai kelvata. Le Corps Mince de Françoisen ja Egotripin jälkeen jäätiin Rantalavan tienoille, jossa mun mielestä esiintyi lauantain parhaat bändit. Kulta kyllästyi sateiseen meininkiin jo ennen kahdeksaa ja lähti toisen meidän porukan pojan kanssa kotiin, joten Tehosekoittimen keikka jammailtiin naiskersanttien kesken. Ehkä noin puoliväliin keikkaa tuli vettä taivaalta, mutta sitten aurinko yhtäkkiä tuli esiin – ja fiilis senkun nousi.

Mutavelli

Maa alkoi rannassa muuttua suhteellisen mutaiseksi, mutta sekös olisi menoa haitannut. Tehosekoitin katsottiin kokonaan, minkä jälkeen käytiin kuuntelemassa In Flamesia muutaman biisin verran. Sen jälkeen jälleen Rantalavan maisemiin, kun esiintymisvuoroon tuli yksi pitkäaikaisista suosikeistani eli The Sounds. Kuuntelin keikasta sekä alkua että loppua, välissä kävin pitämässä kaveria kädestä kiinni nännilävistysoperaation verran. ;) Loppuillasta tuli kuunneltua vielä vähän Kotiteollisuutta ja vähän Mewiä, ennen kuin lähdettiin kävelemään pois Ruissalosta.

Makeet niittirannekkeet
Rouvat kersantit Tehiksen keikalla vastaostetut, ihkut niittirannekkeet käsissä.

Sunnuntaiaamulla olo oli huomattavasti parempi kuin edellisenä aamuna, onneksi. Väsymys kuitenkin oli hurja, vaikka nukuttiin puolillepäivin saakka. Iltapäivällä olin Turun kesäteatterissa katsomassa Kolme muskettisoturia, mukana oli meidän perhe siskon poikkiksen kera. Ihan hauska näytelmä oli, kannattaa mennä katsomaan mikäli Turun suunnalla sattuu liikuskelemaan.

Eilen illalla ajettiin kullan kanssa mun kotikotiin, jossa päästiin saunaan ja uimaan. Uima-altaan 19-asteinen vesi tuntui juuri sopivan vilpoiselta väsähtäneeseen oloon. Tänään ei tehty mitään kummempia, kunhan lojuttiin ja vähän auteltiin äitin puutarhahommissa. Huomenna aloitan kiivaan työnhakurumban: alkuun hakemukset kaikkiin mahdollisiin rekryfirmoihin ja muihin mahdollisiin, ehkä myös mahdottomiin. Ja sitten pitämään peukkuja, että jotain duunia löytyisi.

Róisín Murphy – Ruby Blue [2005]

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma