AvainsanaHome sweet home

3.4.2015
18:10

Mitä kissa tuumasi, kun vauva tuli taloon

Viime elokuussahan meistä tuli kissatalous, kun hassu ryijyturkkinen Barbi asettautui taloksi. Kissarouva tarvitsi ensisijaisesti väliaikaisen majapaikan kasvattajan uusien pentueiden tieltä, mutta optiona oli ettei Barbin tarvitsisi enää muuttaa pois. Tämä siksi, ettei etukäteen voinut tietää miten a) kissoille normaalisti yliherkkä puolisko reagoisi ja b) 7-vuotias lapsiin tottumaton kissa suhtautuisi tulevaan perheenlisäykseen.

Peiton alla on hyvä olla

Miehellä ei edelleenkään ole ilmaantunut minkään sortin allergisia oireita, ilmeisesti devonien karva ja/tai hilse on jotenkin erilaista ja vähemmän allergisoivaa. Näin kissaihmisenä huokaisin helpotuksesta, sillä nyt tiedän ettei meidän (ainakaan toistaiseksi) tarvitse olla ja elää ilman karvatassua kotona. Barbi on tosiaan aika herkkä persoona ja lokakuussa se oli hetken selvästi stressaantunut, kun samaan syssyyn osui mun babyshowereiden hälinä sekä keittiöremontin aloitus. Onneksi sain vinkin Feliway-feromonituotteista ja pistorasiaan hankittu haihdutin auttoi nopeasti, Barbi rauhottui silminnähden eikä saanut mitään kummempia sätkyjä edes remontoinnista lähtevistä äänistä.

Loppuraskaudesta Barbi nukkui suunnilleen kaikki yöt mun kyljessä kiinni, sänky tuntui välillä varsin ahtaalta kun en yöllisen vessareissun jälkeen raaskinut siirtää uinuvaa kissaa vaan koitin jotenkin pujotella itseni sinne miehen ja kissan väliin. Ei niin helppoa loppuraskauden valasta muistuttavan olemuksen kanssa… Viimeisenä yönä ennen synnytyksen käynnistystä Barbi ei enää tullut viereen ja sairaalasta vauvan kanssa kotiuduttuani sitä ei ole öisin makuuhuoneessa näkynyt. Vauva on siis saanut nukkua rauhassa eikä meidän ole tarvinnut pelätä, ettäkö kissa tunkisi vauvan viereen nukkumaan tai mitään sellaista.

Kurkottaa, kurkottaa

Vauvaa kohtaan kissa ei näytä tuntevan sen enempää kiinnostusta, toki välillä käy nuuhkimassa mutta siirtyy äkkiä kauemmas mikäli beben raaja vähänkään heilahtaa. Ensimmäisten viikkojen aikana kun istuin keskellä yötä sohvalla vatsavaivojaan itkevää vauvaa rauhoitellen, Barbi nökötti lähistöllä ja katseli myötätuntoisen oloisena kuin sanoen että kyllä se siitä. Missään vaiheessa kissa ei ole itkuista tai huudoista ollut moksiskaan, ennemminkin saattanut tulla viereen ihmettelemään onko pienellä kaikki hyvin. Vähän niin kuin isosisko. ;)

Kissan ja vauvan yhteiselossa ei siis ole ollut ongelmia eikä näin ollen Barbin palauttamista edelliseen kotiinsa ole ollut tarpeen edes harkita. Barbi käyttäytyy pääsääntöisesti todella nätisi, ei ole hyppinyt vaunuihin tai hoitopöydälle eikä edes turvakaukaloon, vaikka se on aina lattian tasossa. Aikamoinen ahmatti kooltaan pienestä (n. 3 kg) katista on kyllä tullut, ruokaa uppoisi loputtomasti ja lattioita pitää aina nuohota pudonneen ruuanmurun toivossa.

Aamuisin on välillä kevyt korvia hajottava konsertti, kun sekä bebe että kissa vaatii ruokaa kovaan ääneen. Kumpikin onneksi rauhoittuu saatuaan murua rinnan alle. :D Joskus Barbi tulee syliin vauvasta huolimatta, mutta useimmiten odottaa että vauva on unilla omassa sängyssään – tai kaivautuu puoliskon hupparin sisään, mikäli siihen on mahdollisuus.

Barbin seikkailuja lisää Instagramissa hashtagilla #barbithecat.

21.10.2014
22:24

Kesävalon ihme

Kaksi ja puoli vuotta takaperin kotiin tuli ensimmäinen orkidea, joka puhkesi tänä vuonna uudestaan kukkimaan. Keväällä keittiön ikkunalaudalle majoittui toinenkin orkidea, joka päätyi huomaani toimistolta – tieto viherpeukaloudestani oli näköjään kiirinyt myös viereiseen tiimiin. ;) Noudatin samaa kaavaa kuin ensimmäisen kanssa eli leikkasin kuihtuneet kukkavarret pois, sijoitin ruukun kodin valoisimmalle paikalle ja annoin vettä silloin kun muistin. Ei mennyt kauaakaan, kun havaitsin kasvin puskevan uutta kukkavartta ja loppukesästä tilanne näytti tältä:

Valo tekee ihmeitä
Komeasti kukkiikin!

Muutamassa kuukaudessa uudet – ja varsin komeat – kukat, ihan käsittämätöntä! Pakko olla seurausta tuon vuodenajan valoisuudesta, tai sitten orkidea vain oli niin innoissaan päästyään pois toimiston pimeydestä ja/tai ilmastoinnista. Tämä yksilö kukki muuten yllättävän pitkään: ekat kukat puhkesivat heinäkuun puolivälissä juuri ennen lomareissua ja yllä olevat kuvat on otettu kuukautta myöhemmin.

Keittiössä kukkii tuplasti. #flower #orchid #kitchen #pitkäjänteisyys #odotuspalkitaan

Itse asiassa silloin heinäkuussa orkideat kukkivat tuplana, sillä aiempi kosintaorkidea pukkasi vielä uudestaan muutaman kukkasen tälle vuodelle. Siitä en valitettavasti ehtinyt ottaa tuota instakuvaa kummempaa, kun kukat jo lakastuivat pois. En tiedä mitä sitten tapahtui, mutta epäilen kasvin tulleen tiensä päähän, sillä juurakosta katosi kaikki vihreä vaikka sitä kovin koitti lilluttaa vesiastiassa juomassa. No, aikansa kaikella. Sitä paitsi saatoin tuossa erään kerran kiikuttaa kotiin yhden Kodin1:n alelaarista löytyneen raitakukkaisen yksilön…

Samuli Putro – Taitekohdassa [2014]

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma
Scroll Up