AvainsanaHome sweet home

23.4.2014
22:46

Työntäyteinen munajuhla

Pääsiäinen oli ja meni, omalta osaltani se kului aika tehokkaasti ylitöiden ja sen sellaisen parissa. Vähän sentään ehti välissä geokätköillä (300 km ja rapiat lenkki Tammisaaren suuntaan) sekä juhlistaa rakkaan siskon vanhenemista, mutta noin muuten istumalihakseni pysyivät tiukasti tuolissa. No, tilipäivänä toivottavasti hymyilyttää normaalia enemmän – varsinkin kun talous saattoi kokea pienen notkahduksen aivan Hullujen päivien loppumetreillä… Tästä lisää varmasti toiste.

Pääsiäispuska
Kamut

Sattuneesta syystä en jaksanut enkä ehtinyt miettiä mitään pääsiäisjuttuja kotiin sen enempää, kunhan tempaisin kauppareissulta mukaan pari kimppua tulppaaneita keväisissä väreissä. Siinä saivat nököttää häälahjaksi saadussa Aalto-vaasissa olohuoneessa, ilahduttivat toki aina kun katse osui pöydän suuntaan. Kovin kestäviä ne eivät valitettavasti olleet, sillä en huomannut lisätä vettä oikeassa kohtaa ja pohjalla oli enää pieni liru. Hupsista.

Mutta hei, kevät on startannut oikein kunnolla! Pääsiäisen pyhät nautittiin auringosta ja lämmöstä, harmittaa kyllä ettei ehtinyt enempää pihalle. Tänään aamulla töihin lähtiessä silmät rekisteröivät muuttuneen maiseman: vihreyttä puiden oksilla. Ainakin koivuissa oli ihan käsittämättömän isot silmut jo! Ei voi muuta kuin ihmetellä, missä välissä ne siihen tupsahtivat. Kesää kohti mennään siis kovaa vauhtia, jeij.

Nightwish – Dark Passion Play [2007]

24.3.2014
19:05

Orkidearakkautta

Kaksi vuotta sitten maaliskuussa sain puoliskoltani valkoisen orkidean, ja liittyipä lahjaan toki eräs hyvin tärkeä kysymyskin. Tuon kevään orkidea kukki varsin ansiokkaasti, mutta alkoi sitten pudotella kauniita kukkiaan yksi toisensa jälkeen. Luin jostain, että orkidean puhkeaminen uudelleen kukkaan ei ole mikään järin nopea prosessi, joten jatkoin epäsäännöllisen säännöllisiä juomakylpyjä ja mikä tärkeintä: annoin ajan kulua.

Parivaljakko

Viime elokuussa Pytinkien Paris -tapahtumassa haastattelin naista, jolla oli ihana koti täynnä kukkivia orkideoja. Hän vinkkasi sijoittamaan kasvin ikkunalaudalle, jotta se saisi valoa ja keskittyisi ennemmin kukkavarsien kuin lehtien kasvattamiseen. Kastelun kanssakaan ei ole niin justiinsa, kunhan tarjolla on kaikki liikenevä luonnonvalo. Oma orkideani tykkäsi silloin nimenomaan kasvattaa lehtiä, joten siirsin ruukun saman tien keittiön ikkunalaudalle – sille ainoalle, joka meillä on paikallaan. Uusien lehtien versoaminen loppui hyvin nopeasti ja keskellä pimeintä talvea juuresta alkoi pukata uutta kukkavartta.

Koko komeudessaan

Ja kas vain, melkeinpä päivälleen kaksi vuotta meillä viihdyttyään orkidea puhkesi kukkaan! Yhden kukkavarren se sai pykättyä ja osa nupuista kuivui pois ennen kuin edes aukesi, mutta muutama valkoinen kukka nököttää varren nokassa tälläkin hetkellä. Näyttäähän tuo vähän säälittävältä ekaan kukintakertaan verrattuna, mutta olen silti kovin ylpeä että ylipäänsä sain sen kukkimaan uudestaan. Ehkä mun viherpeukalo ei sittenkään ole ihan surkea.

Ei ihan putkeen

Toinen vana tosiaan kuivahti kasaan syystä x, mutta jospa seuraavalla kerralla onnistuisi paremmin. Perjantaina ikkunalaudalle muutti toinenkin orkidea, kun töissä hoteisiini kiikutettiin yksi kukkansa pudottanut yksilö. Saa nähdä miten sen kanssa käy, toivottavasti meillä nähdään lisää kukintoja.

Orkideojen kanssa on kuulemma yksi hyvin olennainen juttu: niitä kannattaa olla sen verran monta, että aina vähintään yksi ilahduttaa kukkaloistollaan. ;) Mukavaa viikon alkua kaikille!

Samuli Putro – Taitekohdassa [2014]

30.1.2014
22:22

Olohuoneen nurkassa

Tulppaanipuska
Lähikuva

Tämän vuoden ensimmäiset tulppaanit löysivät tiensä kauppakoriin runsas viikko takaperin. Eivät valitettavasti kestäneet kauaa, tiedä sitten mistä syystä. Oransseilla ei mennyt montaakaan päivää, kun terälehdet alkoivat putoilla ja eilen myös valkoiset päätyivät roskikseen. Onneksi tulppaaniaika on vasta aluillaan ja pöydälle eksyy epäilemättä vielä kimppu jos toinenkin.

Uusvanha ruokapöytä

Pöydästä puheen ollen: siinä se tönöttää, meidän ruokapöytä tuoleineen! Asunnon isoimman ikkunan ääressä, olohuoneen nurkassa. Päädyimme kokeilemaan tällaista ratkaisua, kun keittiö tuntui pöydän kanssa jotenkin niin ahtaalta. Setti on erään tehtaan ns. jäämistöä, 70-lukulainen pöytä löytyi toimiston puolelta ja tuolit ovat olleet ruokalan istuimina. Muovituoleja oli kahdenlaisia, simppeleitä oransseja ja sitten valkoisia limenvihreällä kangasistuimella. Toimme testiksi kotiin kaksi kumpaakin, mutta on vieläkin vähän epävarmaa mitkä lopulta pöydän ympärille jäävät. Mies on pelkkien valkoisten kannalla, itse tykkään ehkä eniten tuosta kombosta. Oranssien verhojen kanssa tosin meinaa vähän tulla oranssiöverit, kun lähistöllä sattuu vielä olemaan myös pari vuotta sitten verhoilemani nojatuoli. Kätevintä olisi ehkä olla 4 + 4 tuolia, joista käytössä olisi neljä fiilikseen mukaan ja loput jemmassa varastossa. Saisi sitten istumapaikkojakin lisää, mikäli sellaiselle joskus on tarve.

Tummaa vasten

Se on huomenna perjantai taas, ihanaa. Viikonlopulle ei ole pitkästä aikaa oikeastaan mitään sen kummoisempaa ohjelmaa, joten ajattelin ihan vaan ottaa rennosti. Varmaan koitetaan saada remppaviimeistelyjä eteenpäin, jotta täällä joskus tulisi ihan oikeasti valmista. Ulko-oven voisi vihdoin maalata, kun tällä viikolla hankittiin kaikki tarpeisto siihen hommaan. Ei siis muuta kuin mainiota viikonloppua kaikille!

12.5.2013
21:57

Kissavieraita

Eiköhän ruveta vihdoin purkamaan postaussumaa! Kamerakin on selvinnyt talvihorroksestaan ja suljin on räpsinyt ihan kiitettävästi viime aikoina. Vielä kun ehtisi päivittämään myös blogin ulkomuodon keväisemmäksi, jotenkin tämä avaruusteema tuntuu ihan liian tummalta kaiken tämän auringon ja valon keskellä. Tosin huomasin heti sitten, että Fb-profiilissani on edelleen kansikuvana joku karahka lumen ja pakkasen keskellä… Ehkä aloitan siis siitä ja siirryn sen jälkeen operaatioon “blogin keväistäminen”.

Olga

Meillä kävi muutama viikko sitten kissavieraita. Inttikaveri poikkesi ohikulkumatkallaan ja myös suloiset Olga & Sylvi olivat mukana. Remontti oli sen verran hyvässä vaiheessa, että kissat uskalsi päästää kipittämään pitkin kämppää – suljettiin vaan työhuoneen ovimuovisuoja, kun kyseinen huone oli täynnä työkaluja ym. remppakamaa. Tämä oli muuten ensimmäinen kerta ikinä, kun meidän kodissa on nelijalkaisia! Ja voi että miten hyvin ne meille sopisivat, pari ihanaa karvatassua eloa ilostuttamaan. ♥

Sylvi

Olgan suosikkipaikaksi nousi randomisti pinottu sohva, jonka päällimmäiseltä tyynyltä oli hyvä katsella ikkunasta pihalle. Sylvi taas löysi makuuhuoneen listatyömaalta puusäleen, jonka kanssa kelpasi leikkiä hyvä tovi. Noin muuten kissaneidit mennä vaeltelivat siellä sun täällä, olivat tosi nätisti ja välillä tulivat kurkkaamaan mistä me juteltiin.

Uuuuuuuuu, kissakuume!!!

8.9.2012
23:46

Keittiön piristys

Ostin viikko sitten kimpun pirteän purppuroita Reilun kaupan neilikoita piristämään sotkukeittiön ilmettä. Tänään tein niin kunnon siivouksen kuin tässä tilanteessa voi tehdä, imuroin ja pyyhin pölyjä ja vaihdoin puhtaat lakanatkin “sänkyyn” (= vuodesohvalle, koska sänky mahtuu asuntoon tällä hetkellä vain osiin purettuna). Hetken taas pystyy nauttimaan siisteydestä ennen kuin pöly tunkee remontin alla olevista huoneista olohuoneen ja keittiön puolelle.

Neilikat I

Voisin joku päivä kirjoitella vähän meidän pienestä pintarempasta, mitä on jo valmiina ja mitä vielä suunnitelmissa. Mua alkaa ihan tosissaan jo nyppiä tämä remontin keskellä eläminen, onhan tässä jo yli 10 kk sitä kestettykin!

Sen ainakin olen oppinut, ettei meidän ikinäkoskaanmilloinkaan pidä ryhtyä rakentamaan taloa – se talo ei nimittäin olisi valmis vielä silloinkaan kun me olemme jo harmaahapsiset eläkeläiset. Normaalit ihmiset olisivat suoriutuneet tästä meidän meneillään olevasta rempasta about kuukaudessa, maksimissaan kahdessa; me vaan ei saada aikaiseksi viedä projektia eteenpäin muuten kuin etanavauhtia.

Neilikat II

Noh, hiljaa hyvä tulee kuten on tapana sanoa. Ehkä mekin joskus vielä saamme remontin onnellisesti loppuun, juuri sellaisella lopputuloksella kuin toivomme. Onpahan ainakin omin pikku kätösin tehtyä! Ja lyhenee se asuntolaina tässäkin joka kuukausi, rahaa omaan (ja pankin) pussiin sen sijaan että katoaisivat kuin tuhka tuuleen.

Sunrise Avenue – Out Of Style [2011]

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma