AvainsanaInspiraatio

Jo kolmas perättäinen postaus ostoskategoriaan, o-ou. Tämän päivän löydön jälkeen en usko ihan oikeasti enää kaipaavaani mitään enää tänä talvena. Keväällä/kesällä sitten ehkä, vaikka niiltä osin vaatekaappi näyttää ihan hyvältä – kevyttä vaatetta piisaa kyllä. Ai niin, paitsi se uusi digirunko pitää jossain vaiheessa ostaa… Sitähän ei vaatteeksi lasketa, onneksi.

Kiikutin tänään kaupungilta kotiin mustan laatikon, jollaisia mulla on muutama ennestäänkin. Laatikossa lukee Vagabond, kuinkas muutenkaan. Jotain mustaa laatikosta pilkistää, jotain mitä olen salaa ihaillut siitä saakka, kun Vagabondin viime syksyn mallisto julkistettiin. Saanko esitellä, maailman kauneimmat kiilakorot mallia Thelma:

Thelmoja ei Turun liikkeissä ole näkynyt missään muualla kuin Nilsonissa, sieltä mut onkin voinut säännöllisin väliajoin bongata luomasta kaipaavia silmäyksiä kyseisiin kiilakorkoihin. Tänään olin muilla asioilla kaupungissa ja päätin ohimennen poiketa KOP-kolmiossa ajatellen, että jos Thelmoja vielä on mun kokoa alehyllyllä jäljellä niin tällä kertaa vien ne kotiin asti. Olikohan se maanantaina, kun viimeksi kaupungilla pyörin ja silloin popoja oli muutama pari -30 % hyllyssä. Nyt siinä kohtaa liikettä oli jo uutta mallistoa esillä, mutta sitten kengät osuivat silmiini – yksi pari ja puoleen hintaan. Yksi koko normaalia suurempi hieman epäilytti, pohjallisen kanssa tuntuu kuitenkin pysyvän tarpeeksi napakasti jalassa. Pyörin peilin edessä hetken ja tuumailin sitten, että jäisi ihan varmasti harmittamaan mikäli en kenkiä ostaisi. Ja niin runsaalla viidelläkympillä Thelmat tulivat osaksi elämääni.

Pakko vielä mainita eräästä hassusta jutusta, joka kenkäseikkailullani tapahtui. Liikeen myyjä tuntui niin kovin tutulta, että aloin jo pohtia mistä mä voisin sen tuntea. Kelasin mielessäni uudet tuttavuudet ja kavereiden tutut, bloggaajakollegaakin ehdin epäillä. Yhtäkkiä tajusin, että tyttöhän oli Suomen Muodin huipulle -ohjelmasta tuttu Olga. Katsoin sarjasta jokaikisen jakson, ei ehkä ihme että kilpailijoiden puhetyylit jäivät mieleen. :)

Huomenna on viikon viimeinen työpäivä, oi onnea! Viikonlopun aion pyhittää loikoilulle, talviliikunnalle sekä nettijutuille. Töissä iski tänään inspiraatio monenkin asian suhteen, toivottavasti saan kaivettua kaikki ideat päästäni ja ehkä jopa toteutettuakin ne.

Kulta kävi tänään hakemassa puuttuvat osat pyykinpesukonetta varten ja toi samalla Halloween-donitsit Arnoldsilta – yllätyksenä siis. Viime aikoina on tullut mussutettua kaiken maailman herkkuja siihen malliin, etten kohta mahdu mihinkään vaatekaapista löytyvään artikkeliin, mutta olen liian heikko sanomaan ei lahjuksille. Onneksi marraskuun alku ja 50 päivän karkkilakko häämöttää jo, jospa vaikka saisin silloin otettua itseäni niskasta kiinni muunkin kuin karkinsyönnin suhteen.

Iltapäiväkahvien jälkeen oltiin sentään pienellä kävelylenkillä. Tai no ehkei sitä ihan lenkiksi voi tulkita, koska mulla oli kamera mukana ja kultsin mukaan pysähdeltiin keskimäärin 8 metrin välein. Mutta ainakin siinä sai raitista ilmaa! Niin ja kivoja kuvia, joista pari tuossa alla ja lisää täällä.

Objektiivikokeilut jatkuvat siis ja olen koko ajan enemmän lääpälläni uuteen kumppaniini – tässä kohtaa ei enää voi puhua pelkästään ystävästä. Jälki on aivan mahtavaa, oi niitä värejä ja sitä terävyyttä! Varsinkin suurimmalla aukolla kuvaaminen on ihanaa, pieni syväterävyysalue vain on niin kaunis. Hieman ihmetyttää kyllä yllättävän äänekäs automaattitarkennus, vaikka sitä on tuossa objektiivissa kehuttu todella hiljaiseksi. Jostain netin keskustelusta tosin luin, että suurimmalla osalla putki pitää meteliä ja osa on sitä korjauttanutkin takuun piikkiin.

Töissä olisi nyt yövuorojen viikko menossa, mutta töitä on kovin hintelästi. Viime yönäkin oli kuulemma porukka laitettu neljän tunnin jälkeen kotiin. Alkaa hiljalleen muakin ketuttaa tällainen, kun ei yhtään meinaa työvuoroja saada. Laitoinkin tänään muutaman hakemuksen menemään, jopa oman alan hommiin. Kaikki kuulostivat mielenkiintoisilta, joten toivotaan että johonkin edes pääsisi haastatteluun.

CMX – Pedot [2005]

Ei oikeasti voi olla näin vaikeata päivittää blogia! Varsinkin kun mielessä on pyörinyt ties mitä kirjoitettavaa, luulisi päivittämisen olevan helppoa kuin mikä. Toisaalta olen alkuviikon ollut aika tiiviisti töissä, ja iltavuoro tuntuu syövän vuorokaudesta ison osan. Ennen töihin lähtöä ei ehdi tehdä paljonkaan muuta kuin herätä ja illalla kotiin tullessa taas on niin väsynyt, että jumittaa hetken jotain ennen unten maille siirtymistä. Lisäksi punkkasin pari yötä siskon hoteissa Salossa enkä pahemmin ehtinyt koneella kököttää. Tänäänkin piti mennä illaksi töihin, mutta sain heti aamusta viestin, että työvuoro on (ainakin mun kohdalla, jotkut siellä olivat olleet) peruutettu. No, sain mä tällä viikolla sentään kaksi ja puoli vuoroa tehtyä – eilen passitettiin viiden tunnin jälkeen kotiin.

Sain alkuviikosta vihdoin heinä- ja elokuun työmarkkinatuet, joten tein Salossa muutamat pitkään kaivatut hankinnat. Glitterin pääkallosormusta olen ihaillut mm. Niinalla, joskaan alkuun en tiennyt oliko se kamala vai ihana vai kenties kamalan ihana. Kävin muutamaan otteeseen hiplailemassa sitä, kunnes en enää tahtonut olla ilman. Salosta oli ikävä kyllä 16 mm ehtinyt loppua, mutta kyllähän tuo 17-millinen pysyy ainakin etusormessa tai peukalossa. Toinen sormus on niin ikään Glitteristä, löytyi aleosastolta runsaan neljän euron hintaan ja Top Collection -mallistoa kun on, sain sormuksen mukaani ihanassa mustassa satiinipussukassa. Taustalla näkyy JC:n rannekoru, jota olin aiemminkin katsellut ja nyt -50 % lapulla varustettuna nappasin mukaani. Samalla kertaa ostin myös pinkin painijaselkäisen topin, joita mulla oli ennestään jo useammassa värissä ja jotka olen todennut sopivan mainiosti niin kesä- kuin talvikelilläkin. Edellä mainittujen ostosten lisäksi metsästin Onlysta käsiini juuri täydellisen kiiltävät wetlook-leggingsit, pari vuotta vanhat alennuksesta ostetut yksilöni olivat turhan löysät eivätkä enää niin kiiltävätkään. Yritin kuvata toppia ja wetlookkeja täällä näytettäväksi, mutta kamera ei suostunut yhteistyöhön pinkin värin kanssa ja valotti kuvat ihan miten sattuu. Päivän asun sentään sain kuvautettua (kiitos rakas! ♥), joten siitä näkee suurin piirtein.

Tänään iltapäivällä houkuttelin kullan mukaani kaupungille, ensin käytiin herkuttelemassa Robert’s Coffeessa täytetyllä croissantilla ja ciabattalla – oli niin hyvää! Kahvilasta seurasime keltaisia muovikasseja Hulluille Päiville, jossa oli liikaa ihmisiä mutta onneksi Daim-rakeita halvalla. Mässyjen lisäksi ostin Akateemisesta muutamalla eurolla Erlend Loen kirjan Supernaiivi, jota olen kuullut kehuttavan useaan otteeseen.

Mun poissa ollessa kulta oli ostanut jonkun vastajulkaistun tietokonepelin, jota se oli tietysti sitten hakannut yötä myöten. Nähtyäni en kyllä ihmettele, sen verran hienolta peli näytti ainakin grafiikoiden osalta. Sainpa hetken sitä katseltuani insipiraation johonkin leiskaan, saa nyt nähdä missä kohtaa mä sitä pystyn hyödyntämään. Kaikenlaista tarvitsisi tehdä, kun vain ehtisi keskittyä asiaan.

Billy Talent – III [2009]

Herättiin aamulla kello seitsemän siihen, kun kimalainen lennähti avoimesta ikkunasta sisään pörisemään. Vedettiin verhot ikkunan eteen, josko se olisi tajunnut mennä samaa kautta ulos, mutta vielä mitä, siinä se surisi vielä parin tunnin kuluttuakin. Vasta ikkunan avaaminen tuuletusasentoa isommalle auttoi pörrinkäistä ymmärtämään miten päästä takaisin raittiiseen ulkoilmaan. Ylimääräinen herääminen aiheutti sen, ettei unimaailmasta olisi millään jaksanut herätä todellisuuteen, joten onnistuttiin koisimaan puolillepäivin.

Iltapäivällä kullalla oli C-teoriakoe katsastuskonttorilla, mä menin siksi aikaa Manhattanin Kirppis-Centerille kiertelemään. Etsiskelin lähinnä sopivaa farkkutakkia mielessä olevaan projektiin ja sellaisen löysinkin 2,5 euron hintaan. Lisäksi ostin äipälle eurolla söpöt punavalkoraitaiset shortsit, taisivat olla Nansoa jopa ja hintalapun mukaan käyttämättömät. Äiti hihitteli puhelimessa mun kuvailulle, kun soitin kysyäkseni nappaanko pökät mukaani.

Kultsin kokeen jälkeen ajettiin Ikeaan inspiroitumaan tuleva yhteinen koti mielessä. Tarvittaisiin kumpikin kivat simppelit työpöydät tietokoneille, toinen olohuoneeseen ja toinen makkariin. Mun koneen kanssa ei sinänsä ole ongelmaa, kun se menee aika pieneenkin tilaan, mutta kullan kaksi näyttöä vaativat jo vähän suuremman tilan. Onneksi ovat sentään littuskaisia näyttöjä eivätkä siis vie niin paljon tilaa. Niinalla on uusitussa huoneessaan tyylikäs pöytä, mutta taitaa tuollainen 140 x 70 cm -kokoinen pöytälevy olla meidän tulevaan kämppään turhan iso. Tyhjin käsin ei Ikeasta lähdetty, ideoiden lisäksi mukaan tarttui keittiövälineistöä – mm. sellainen omenan pilkkomiseen tarkoitettu vehje. Ehkä kätevintä ikinä!

Kotimatkalla poikettiin tulevassa asunnossamme allekirjoittamassa vuokrasopimus, nyt vuokralaisuus on siis virallisesti paperillakin. Siellä ollessa alkoi yhtäkkiä tulla vettä taivaasta kuin saavista kaatamalla, ja samaan aikaan kuitenkin paistoi aurinko. Tuloksena tietysti sateenkaari eikä edes vain yksi, vaan oikein kaksin kappalein! Yllä oleva kuva sateenkaarista on otettu tulevalla parvekkeellamme, eli tuollainen maisema meillä syyskuusta eteenpäin on.

Myös Kuisma-kissa tuli ihmettelemään sadetta, turvallisesti tädin sylistä kylläkin.

Tämä päivä meni jotenkin ihan kamalan äkkiä, nytkin kello tikittää kovaa vauhtia jo kohti uutta vuorokautta. Älyttömän nopeasti aika kyllä kuluukin, vaikkei ole töissä eikä mitään. Kotiutumisesta on tänään tasan kuukausi, toisaalta taas tuntuu kuin siitä olisi ikuisuus. Kuukauden aikana olen täyttänyt varmaan 10-15 työhakemusta, joista yhdestäkään ei ole kuulunut mitään. Ottaisi nyt joku mut edes osa-aikatöihin, että saisi vähän jotain rutiinia tähän elämään.

Death Cab For Cutie – Narrow Stairs [2008]

Viime viikonloppuna oli puhetta, että pyörin muutaman tunnin erään yrityksen 60-vuotisjuhlissa valokuvaajan ominaisuudessa. Oli mukavaa heilua kameran kanssa joka paikassa, varsinkin kun siitä vielä sai hieman palkkaa. En ole kovinkaan monilla kekkereillä ollut ns. virallisena kuvaajana, joten kehitettävää toiminnasta löytyy edelleen. Ylioppilas- ja rippikuvia sen sijaan on tullut jonkin verran napsittua, yleensä ihan kiitettävällä menestyksellä. Toisin sanoen: ei verrattavissa ammattilaisen jälkeen, mutta kelpaa niin itselle kuin kuvattavalle.

Opiskelin lukuvuonna 2003-2004 Västra Nylands folkhögskolassa Fotoprint-linjalla, mikä sai mut innostumaan valokuvauksesta oikein kunnolla. Ennen opiskelun aloittamista olin kuvannut jonkin verran, mutta tekniikka ja erityisesti luovuus olivat vielä täysin lapsenkengissä. Vuoden aikana opin paljon niin perinteisestä filmikuvauksesta ja erilaisista filmiprosesseista kuin myös digitaalisesta kuvauksesta ja kuvankäsittelystä. Alkuun katsoin linssin läpi vain yhdellä tavalla, kunnes pikku hiljaa opin ymmärtämään mahdollisuudet joita kuvauksessa voi käyttää mm. erilaisten kuvakulmien muodossa. Suurin kiitos tästä kuuluu epäilemättä silloiselle luokkatoverilleni, jonka opastuksella aloin nähdä maailman täysin uudella tavalla.

Vaikka Karjaan vuosi muutti suunnan mun elämässä ihan täysin, tajusin jo silloin ettei musta koskaan tulisi ammattilaista valokuvauksen saralla – mulla ei kerta kaikkiaan ole tarpeeksi sellaista luovuutta, jota valokuvaajan ammatissa ehdottomasti tarvitaan. Hain kuitenkin sinä keväänä opiskelemaan myös valokuvausta, odotusteni mukaan en päässyt edes pääsykokeisiin. Kesällä pääsin työharjoitteluun valokuvausliikkeeseen ja mietin kyllä studiokuvaajan työtäkin, mutta lopulta päädyin syksyn alkaessa Jyväskylään opiskelemaan mediatekniikkaa. Jyväskylään lähteminen oli ehkä parasta, mitä mulle olisi voinut tapahtua.

Edelleen valokuvaus on yksi rakkaimmista harrastuksistani ja on hienoa, kun tutut arvostavat mua kuvaajana niin että kyselevät mua tasaisin väliajoin kuvaamaan ammattikuvaajan sijasta. Olen tottakai halvempi vaihtoehto, mutta uskon ettei kyse ole pelkästään siitä. Itse en koe olevani kovinkaan kummoinen valokuvaaja, ennemminkin voisin sanoa pystyväni aina silloin tällöin saamaan onnistuneen otoksen kamerasta ulos. Tosin sellaisen eteen saa räpsiä aina kymmeniä ellei satoja ruutuja… Joka tapauksessa aion jatkaa kamera kädessä kulkemista niin kauan kun nautin siitä, väkisin hommasta ei mun tapauksessa tule mitään.