AvainsanaKesä

7.9.2011
17:33

Hurvittelua huvipuistossa

Tampere on niin okei, että Taiteiden yön jälkeisenä perjantaina pakkauduimme avopuoliskon ja Felinen kanssa autoon ja käänsimme nokan kohti Pirkanmaata. Reissun pointtina oli, melkein voitaisiin jo sanoa perinteiseen tapaan, päivä hurvittelua Särkänniemessä. Säätiedotus oli uhkaillut sadepilvillä koko viikon, mutta kuin ihmeen kaupalla perjantai oli aurinkoa täynnä eikä vettä tullut niskaan muuta kuin Tukkijoessa ja Koskiseikkailussa. Jo kolmas vuosi ja joka kerta yhtä täydellinen elokuun sää auringonpaisteen kera!

Särkänniemi

Päästiin lähtemään matkaan vasta yhdentoista pintaan, joten saavuttuamme Tampereelle kello näytti jo yhtä. Rannekkeet oli hankittu aiemmin viikolla meidän lähi-Siwasta, joten perillä vain iskettiin ne ranteisiin ja käveltiin lippujonon ohi portille. Ah miten kätevää! Ja pari euroa sai hinnastakin pois, kun osti ennakkoon.

Särkänniemi-kollaasi I

Feline olisi halunnut aloittaa heti Half Pipe -kieputtelulla, mutta sain sentään puhuttua kevyemmän aloituksen Tornadossa. Huh, miten tuntuikaan taas kamalalta alkuun istua laitteissa – Tyrskyssä kiljuin ensimmäisellä kierroksella joka kerta kun jouduin sinne ylimpään kohtaan. Vaan siitä se sitten lähti, toinen kerta Tyrskyä heti perään tuntui jo huomattavasti iisimmältä ja sen jälkeen ainoa kauhistuksen hetki tuli juurikin Half Pipessä. Siinä istuessani vannoin, että siihen laitteeseen en mene toiste, mutta kas kummaa ei se niin paha ollutkaan ja jäin heti perään toisenkin kerran kiljahtelemaan.

Yksinäinen kummitusvaunu

Kummitusjuna jouduttiin jättämään väliin sen ollessa korjauksessa (ei kovin suuri menetys), linnan ulkopuolella nököttänyt yksinäinen vaunu kylläkin bongattiin. Tornado ja Tyrsky olivat mielestäni parhaita laitteita ja niissä taidettiin ahkerimmin käydäkin. Trombissa taas olin jotenkin niin väärän mittainen, että koko vemputuksen ajan vain lähinnä teki kipeää johonkin kohtaan kroppaa, ja TakeOffin pyörityksessä mahan sisältö tuntui kääntyvän ympäri. Joka vuosi silti on käytävä suunnilleen kaikki laitteet läpi…

Särkänniemi-kollaasi II

Iltapäivällä seuraamme liittyi Akkikin miehet ja töistä päästyään myös Akkiki itse. Tankattiin makkaraperunoilla (muuta ei oikein ollut tarjolla kun about kaikki kioskit olivat kiinni), käytiin Lasten Eläintarhassa ja kieputeltiin vielä suosikkilaitteissa. Jaksettiin sulkemisaikaan asti hurvietella eli seitsemältä vasta astuttiin porteista ulos. Siinä kohtaa päivää olo oli kieltämättä jo aika väsähtänyt ja pää tietysti aivan pyörällä.

Alpakkavauva!
Alpakkavauva oli tasan kuukauden ikäinen. Voi söpöliiniä!

Särkänniemestä otimme koko porukka suunnan Akkikin luokse, jossa loppuilta kului löhöillen, syöden ja Onnin kanssa leikkiessä. Puoliltaöin väsymys oli jo sitä luokkaa, ettei auttanut muuta kuin painua pehkuihin kun muuten olisi taatusti nukahtanut pystyyn. Kaiken kaikkiaan aivan loistava elämäni ensimmäinen palkallinen lomapäivä!

P.S. Kollaasit saa klikkaamalla hippasen suuremmaksi.

Humane – Welcome to this Wonderland [2005]

4.9.2011
13:10

Paloja elokuulta

Jälleen olisi sopiva hetki purkaa julkaisematonta kuvamateriaalia. Elokuu oli kai aika tapahtumien täyteinen, kun en ole oikein mistään ehtinyt bloggailla. Elokuussa…

Läksiäiset
…juhlittiin siskon läksiäisiä Salossa. Tuo sininen hiuslisäke, samoin kuin Felinen luurankokäsipinnit, kiersivät suunnilleen jokaisen juhlijan päässä illan aikana.

Pikkukakkoset
…sain em. läksiäisissä maistaakseni Pikkukakkonen-drinkkiä, hämmentävää miten paljon shotti voi maistua ihan vaan karkilta!

Sateinen ilta
…nautin elokuun pimenevistä illoista. Vuodenajan vaihtuminen on ihanaa, sateineen kaikkineen! ♥

Aurajoen aamu-usva
…ihastelin matkalla töihin aamu-usvaa Aurajoella.

Aurajoki
Aurinko laskee Aurajoella
…kiertelin ympäri kaupunkia kuvaamassa hylkeitä, samoilla reissuilla kameraan tallentui paljon kaikkea muutakin kaunista. Hylkeistä puhutaan taatusti vielä myöhemmin! :)

(Ensimmäisen kuvan otti A, loput ovat itse kuvattuja.)

1.9.2011
23:22

Jos käännyt katsomaan taaksesi, näetkö silloin eteen

Se on syksy nyt, virallisesti ja todellisesti. Ihanaa! ♥ Kunpa vaan saisin muutettua päivärytmini sellaiseksi, ettei koko aikaa tarvitsisi olla niin väsynyt… Toisin sanoen siis saisi kaikki loput rästihommat alta pois ja ehtisi nukkua öisin enemmän. Nytkin pitäisi jo olla hampaita pesemässä valmiina sukeltamaan unien maailmaan. Enpä siis löpise mitään sen enempää, vaan pläjäytän tähän kuvasatsin elokuiselta lauantailta muutaman viikon takaa.

Oli aurinkoa, oli lämmintä, oli perinteiset kesämarkkinat maalla.


Pääkallolapaset mulle kiitos!


Jos koskaan muutan omakotitaloon, tahdon ehdottomasti risupöllön pihalle vahtimaan.








Markkinoilla oli yhtä jos toista mielenkiintoista – ja tietysti vähintään kymmenen metrilakukojua sekä pari kamalaa trikoorättiä myyvää paikkaa, ne samat jotka kiertää suunnilleen kaikki maakunnan kesätapahtumat. Lakua ostettiin mutta trikoot ja muu krääsä jätettiin väliin. Yhdessä kojussa oli edelleen myynnissä sitä samaa laukkua, jonka ostin viime vuonna, myyntipaikka oli jopa täsmälleen samassa kohtaa. Tarjous oli niin ikään sama: kuudella eurolla olisi siitä saanut loistoveskan! Ehkä mun olisi pitänyt ostaa varalle toinen?


Livemusiikkia ja innokas fani.



Yksi pieni ostos tuli sentään lakujen lisäksi tehtyä ettei tarvinnut tyhjin käsin kotiin lähteä, mutta en sitten olekaan muistanut siitä ottaa kuvaa. Palataan aiheeseen tuonnempana, se mun on ehdottomasti näytettävä eikä vain kerrottava. Nyt hilpaisen nukkumaan, tämän päivän siivouksen jäljiltä sängyssä odottaa puhtaat lakanat. ♥ Ja oi onnea, että huomenna on perjantai!

30.8.2011
22:29

Eräs perjantai ja läksiäiset

Yksi elokuun perjantai-illoista kului maalla läksiäisiä viettäen. Olimme naisvoimin liikenteessä Feline, lapsuudenkaverini M sekä minä. Matkalla juhlapaikalle törmäsimme sattumalta erääseen herraan, jota emme olleet nähneet aikoihin. Kaverina hällä oli koira!

Vuh!

Pääsimme lopulta perille, ehkä noin pari tuntia aikataulusta myöhässä. Se ei menoa haitannut, sillä paikalle valui porukkaa tasaiseen tahtiin ja osa ehti lähteä jo poiskin. Alkuillasta tehtiin boolia jättimäiseen lasiin, jokainen ainesosa sisälsi prosentteja ja oli kuulemma vähän tujua. Itse olin kuski, joten juomani oli alkoholiton siideri – ei muuten maistunut yhtään hullummalta.

Booli muodostuu

Jossain vaiheessa iltaa sisko tuli sisälle hihkumaan M:lle ja mulle, että hei takapihalla on iso trampoliini. Lähdin uteliaisuuttani tsekkaamaan – ja hikihän siinä tuli. Pompin varmaan puoli tuntia putkeen ja suunnilleen saman ajan nauroin vedet silmissä. Oli se vaan hauskaa, varsinkin kun tuntuma hyppimiseen löytyi alkuhaparoinnin jälkeen.

Hyppy!

Illan aikana myös sovittiin, että koska talonväki nyt muuttaa kuka mihinkin kaupunkiasuntoon niin trampoliini muuttaa meidän porukoille! Ensi kesänä tulee hyvin todennäköisesti siis pompittua yhden jos toisenkin kerran, ou jee. Kaiken kaikkiaan ilta oli oikein mukava, trampoliinipomppimisen lisäksi näin paljon vanhoja tuttuja sekä tutustuin moneen uuteen ihmiseen. Ja ihmisiä oli koko talo täys! Ei huonommat jäähyväisbileet kyseiselle talolle.

X meets X

Pari sanaa vielä kuvissa näkyvästä asustani. Loppukesästä ’08 H&M:n nettikaupasta tilatut punaiset housut sujahtivat tauon jälkeen jalkaan yllättävän helposti (viime talvena eivät menneet kiinni…) ja lunastivat saman tien paikkansa yksinä tämän kesän suosikkipökistä. Jatkavat epäilemättä voittokulkuaan syksylläkin, kuten myös vuosi takaperin Monkista ostettu hattu – rakkaus sitä kohtaan on edelleen suuri. Mustavalkokuvioisen paidan taisin bongata jostain blogista ja kun paita tuli vastaan KappAhlin tyttöjenosaston alerekissä kahdella ja puolella eurolla, ei auttanut muuta kuin napata viimeinen 170-kokoinen kevyesti laskeutuva vaatekaapin piristäjä mukaan. Olen saanut monesti jo todeta että aivan loistava hankinta!

(Punahousukuvat otti Feline, muut minä itse.)

17.8.2011
18:27

Paras aika vuodesta

Vihdoin ja viimein ehdin selata läpi kuvia, joita on ollut tarkoitus postata tänne! Läiskäistään siis saman tien pari kollaasia elokuun alkupuolelta, kun oli vielä lämmin ja tuntui kesältä. Nyt kelit ovat jo selkeästi viilentyneet, öisinkin pystyy taas nukkumaan kun ilma on viileä ja raikas. Iltaisin voi melkein haistaa syksyn.

Vieraana

Täällä pohjolassa parasta on se, että meillä on neljä selkeää vuodenaikaa. En edes osaa sanoa mikä niistä on suosikkini, sillä rakastan jokaista vuodenaikaa aina kun sen aika koittaa. Kulunut kesä meni niin tiiviisti töissä, etten ehtinyt siitä oikeastaan edes nauttia – mutta onneksi vuoden päästä koittaa taas uusi kesä (tai eihän siihen niin paljoa ole aikaa, runsaat yhdeksän kuukautta ainoastaan). Eikä tämä kesäkään nyt täysin ole vielä ohi, elokuuta on vielä melkein puolet jäljellä.

Jälkiruokapöytä

Ensimmäiset kaksi kuvasarjaa ovat tädin ja hänen miehensä luota, jossa kävimme eräänä lämpimänä elokuisena iltana. Loppuillasta ei tosin enää ollut ihan niin lämmin, mutta istuimme kuitenkin aika pitkään ulkosalla. Ehkä ne olivat ensimmäiset merkit kesän hiipumisesta, siitä huolimatta että grilli tarjoili ruokaa, jälkkäriksi oli mustikkapiirakkaa tuoreista marjoista ja ruohikolla tarkeni kävellä paljain jaloin.

Päivä 31 – Viimeinen hetki

Keväällä aloitettu 31 päivää -meemi on hyvä päättää kesän viimeiseen hetkeen. Otsikkoon viitaten: aina on paras aika vuodesta. Ja kun yksi ovi sulkeutuu, aukeaa uusia ovia joiden takana voi olla ihan mitä vain. Unohtumattomia kokemuksia, kauniita hetkiä, ilon ja surun aiheita – elämää kaikki tyynni. Muistahan sisko-rakas tämä fakta siellä Keski-Suomessa ja kurkkaa rohkeasti mitä kaikkea uuden oven takaa löytyykään! ♥

Maaseudun rauhassa

Loppuun vielä blogivinkki: Suomen ainoa oikea muotiblogi Lainahöyhenissä on herännyt uniltaan! Paluun kunniaksi Piret on järkännyt superkivan Stylestalker-giveawayn, johon mäkin tällä linkkauksellani osallistun. Ei muuta kuin arpaonnea siis!

The Sounds – Crossing The Rubicon [2009]

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma