AvainsanaKevät

17.5.2018
19:15

Puutarhapohdintoja

Nyt kun vihdoin meillä on oma talo ja tietysti myös oma piha, merkkasin hyvissä ajoin kalenteriin huhtikuulle Piha & Puutarha -messujen ajankohdan. Messupäiväksi valikoitui perjantai ja seurana mulla oli jälkikasvuni sekä äiti, tuo henkilökohtainen vihertukihenkilöni. Aikamoista säätöä on kyllä olla liikenteessä kahden pienen lapsen kanssa, mutta mitään traumoja ei toivottavasti kellekään jäänyt. :D

Installaatio katossa

Oman pihamme suhteen tilanne on sellainen, että saamme aloittaa varsin from scratch – edelliset asukkaat eivät tainneet olla puutarhaihmisiä. Pihalla on jokunen syreenipuska, muutama pieni kataja sekä jotain villiviiniä kiipeilemässä takaterassin kaiteilla. Talon sivusta taakse kulkeva nurmialue on varsin epätasaista ja etupihan hiekkaosuus viimeistelemätön, mitään hyötypuutarhaa tai marjapensaita tms. ei ole. Ei sillä että tontti edes olisi mikään jättikokoinen, reilu 1000 neliötä ja siitäkin tietysti talo terasseineen + autotallikatos lohkaisevat ison osan. Suhteessa nurmikkoa ja hiekkaa on ehkä jotakuinkin 60-40.

Pallomaista vihreää
Ruukut seinällä
Kaunis kiveys
Istutuspuuhissa
Pionikauppa
Kukkafillari

En voi itsekään sanoa olevani kovin kummoinen hortonomi, joten opeteltavaa kyllä riittää. Haaveilen sellaisesta monipuolisesta ja suht helppohoitoisesta pihasta, jota katselisi ja ylläpitäisi mielellään. Näin ensialkuun olen ajatellut ihan yksinkertaista perussettiä: yrttejä terassille (tuollainen ruukkuseinä olisi hieno!) ja joitakin kukkia irtoruukkuihin, jotta sopivaa paikkaa voi hakea rauhassa. Myöhemmässä vaiheessa sitten kunnon kukkapenkki johonkin (ehkä terassin viereen), pari kirsikka- ja/tai omenapuuta sekä viinimarjapensaita jokunen. Pioneja on ehdottomasti jossain kohtaa saatava, viime vuodelta mulla onkin liljoja (jotka eivät muuten koskaan päätyneet kerrostalokolmiomme parvekkeelle kun tuli muutto) pari kappaletta ruukussa, selvisivät näköjään talven yli. Lisäksi suosikkeihini lukeutuu mm. juhannusruusu, verenpisara ja särkynytsydän. Niin ja hei tulppaanit, niitä pitää myös saada!

Puolisko taas haaveilee lähinnä hiekka-alueen siistimisestä kiveyksellä ja asfaltilla; harmi vain että ovat aikamoisen hintavia operaatioita kumpikin. Kiveys olisi aivan ihana, erityisesti tuollainen messuilla bongaamaani kaksivärinen eri kokoista kiveä oleva. Lottovoittoa odotellessa… Jotain pihan hiekkaosiollekin on tänä kesänä tehtävä, mutta epäilemättä mahdollisimman pienellä budjetilla koitetaan siitä selvitä.

Vaaleita sävyjä
Ihana kalustesetti pihalle
Kalustetestaaja

Miehen äiti myi alkukeväästä talonsa ja sen tyhjennyksen myötä meille päätyi jos jonkinlaista ulkovälineistöä ruoholeikkurista terassikalustoon. Ruskean ja vihreän sävyissä komeileva kalusto ei ehkä meidän tyyliin ole se kaikista omin väritys, mutta kiva päästä kuitenkin istuskelemaan terassille ja mikä parasta, nyt ei ole mikään kiire tehdä päätöstä millaiseksi terassin “sisustuksen” ehkä haluaisi muotoutuvan. Tulevalle kesälle tiedossa on ainakin sokkelin rappaus (se oli jostain syystä jätetty rakentamisen yhteydessä tekemättä) sekä terassilautojen öljyäminen, mä haikailen terassin ruskeiden sävyjen vaihtamista johonkin toiseen mutta saa nähdä onnistuuko se ja miten. Talon nykyisen värityksen vaihtaminen todennäköisesti harmaaksi on suunnitteilla lähivuosina, joten sekin täytyy muistaa ottaa huomioon.

Esikoinen on messukävijänä aika tehopakkaus: ei muuta kuin kengät veks ja kalusteita koeistumaan. Vähän kaikkeen piti tottakai kommentoida tyyliin haluaa tällaisen tai äiti ostetaanko tämä, mutta tällä kertaa ostokset rajoittuivat puutarhahanskoihin (esikoiselle myös omat) ym. pikkujuttuihin.

Hääkakut
Pari kakkua lisää
Kukkia juhla-asuissa
Upea asetelma

Palataanpa vielä hetkeksi messutunnelmiin. Kukkainspiraatiota pöytään ja kattauksiin tarjoili Kukkakauppiaiden messuosaston kukkakakut, joista sai äänestää suosikkiaan. Huikean herkullisia olivat kyllä kaikki! Viereisellä osastolla taas oli käytetty kukkia osana juhlapukeutumista, upeita kokonaisuuksia nekin. Olisi kiva joskus opetella vähän jotain monipuolisempaa käyttöä leikkokukille kuin pelkästään pöydälle maljakkoon laittaminen, ehkä sekin aika vielä koittaa usean muun mielenkiintoisen opiskelukohteen ohella. :)

Flörin inspiroiva osasto
Flörin rouheat ruukut
Japaninkääpiökirsikka
Täydellinen kombo
Maanläheisiä sävyjä
Suihkulähde Flörin osastolla

Helmikuun Rakenna & Sisusta -messuilla ihastelin turkulaisen Flörin tummanpuhuvaa osastoa ja on sanottava, että puutarhamessuilla heillä oli – ei varmasti mitenkään yllättäen – vieläkin hienompi setti. Osaston harmonisen kaunis värimaailma ja sopivan rempseä asettelu olivat just eikä melkein omaan makuuni; sieltähän olisi tehnyt mieli ostaa ihan kaikki! Ruukkujen suhteen en osannut tehdä päätöksiä, mutta messupäivän viimeisillä minuuteilla piti äkkiä kipaista hakemaan mukaan aiemmin pohdiskelemani bloombux. Rhodoihin kuuluva uutuuskasvi sopii myös ruukkuun, jollaisessa se meillä ulkona nyt majaileekin. Vähän mua epäilyttää alkaako se kukkia lainkaan, kun jotenkin nuput näyttävät niin kuivilta… Toukokuun hellekelit hippasen yllättivät, vaikka siis olen kyllä ahkerasti sitä kastellut. Alppiruusuja muuten myös havittelen puutarhaamme, ainakin jossain muodossa – bloombuxin lisäksi siis.

Baari auki urbaanissa puumajassa
Urbaanin puumajan virvokkeet
Lepopaikka

Kerrassaan mielettömän kokonaisuuden oli rakentanut myös Kukkakauppa Bronco oman myyntiosastonsa kylkeen, nimekseen tuo korkeuksiin kohoava kokonaisuus oli saanut Urbaani puumaja. Oli baaria ja virvokkeita, sitruspuita ja hortensiapalloja, lepopaikka vihreän syleilyssä ja riippumatto aurinkovarjoineen niin korkealla että sen juuri pystyi näkemään. Aivan uskomaton visuaalinen kokemus!

Sohvila-blogin parveke
Villa Puomi -blogin parveke

Puumajan kanssa samassa hallissa oli toinenkin kiinnostava ns. sisustuskohde: messujen bloggaajayhteistyönä toteutetut parvekesomistukset, joista kuvissa ovat Sohvilan ja Villa Puomin versiot. Meillä ei enää parvekejutut ole ajankohtaisia, mutta inspiraatiota voi toki hyödyntää myös vaikkapa terassilla. Nuo somistuksissa käytetyt Kekkilän mustat kalusteuutuudet pitää ehdottomasti tsekata tarkemmin läpi, jospa niistä vaikka löytyisi meillekin jotain sopivaa.

Ei muuta kuin ylös, ulos ja pihalle siis!

9.5.2018
12:21

Hei hei mitä kuuluu

Onpas jälleen pitänyt haipakkaa ja blogikin jäänyt hieman taka-alalle. Kevät kun vihdoin pukkasi kunnolla päälle, on aikaa mennyt normi kodinhoidollisten hommien lisäksi myös ulkosalla – nyt on pihamaan pensaat siistitty seuraavaan kasvukauteen ja edellisiltä syksyllä maahan jääneet lehdet haravoitu pois. Tähän päälle toki vähän sairastelua sekä kuopuksen tahdittamia hyvin katkonaisia öitä, niin eipä ihme että päivät vain katoavat johonkin. Välillä pohdin miksen oikein tunnu ehtivät tehdä yhtään mitään, mutta taitaa edelleen olla se some, joka vie yllättävän paljon aikaa päivästä… Viime aikoina ehkä eniten sisustustamiseen liittyvä inspiroituminen, jota voi niin mukavasti esimerkiksi Instagramissa harrastaa. Siihen liittyen mun pitäisikin tehdä ihan oma postauksensa, kun olisi aiheesta jos jonkinlaista mietettä ja muistiinpanoa kirjoitettavana.

Jos metsään haluat mennä nyt
Sinivuokkosia
Camit metsässä
Maan tasalla
Pientareen pinkit
Fillaroija

Huhtikuu tuntui älyttömän lyhyeltä tänä vuonna! Vaikka pääsiäinenkin oli jo maalis-huhtikuun vaihteessa ja kuukausi sinänsä yllättävän “vähäpyhäinen”, pääsi vappu silti yllättämään jostain takavasemmalta. Karautimme pitkästä aikaa koko perhe pariksi päiväksi Tampereelle ystäväperheen luokse, heti vain kun mies sunnuntaina selviytyi ylityöviikonlopun päätteeksi kotiin. Mitään sen kummoisempaa emme tehneet, kunhan vain olimme. Vappuaattona oli mitä mainioin sää ja alkuillasta vietimmekin hyvän tovin ulkona mm. metsäkävelyn merkeissä. Sitä ennen olimme miehen ja vauvan kanssa käyneet katsastamassa Ratinan uuden kauppakeskuksen, kun puolisko oli onnistunut hajottamaan puhelimensa töissä ja piti käydä hakemassa uusi. Esikoinen ei malttanut lähteä mukaan, vaan jäi mieluummin leikkimään kummityttömme kanssa. Oli muuten sellaista Frozen-meininkiä koko vierailun ajan että oksat pois – villitys on näköjään nyt rantautumassa meidänkin huusholliin, oh my.

Grilli kuumana
Munkkikasa
Vappupallot

Ruokaa ja herkkuja ei vapustamme todellakaan puuttunut, kiitos perheen kokki-isän. Maittavien grillipöperöiden lisäksi tuli testattua mm. vegaaniset munkit, joiden resepti löi perusmunkit laudalta ihan 6-0. Uskaltaisinkohan ensi vappuna itse kokeilemaan munkkien paistoa..? Siman kanssa olen jo varsin sinut, vaikkakin tämän vuoden eka satsi jäi maultaan hieman tylsäksi. Vappupallot päädyimme hankkimaan kummallekin lapselle omat, kun eivät marketeissa kovin montaa euroa maksaneet. Esikoinen valitsi itselleen Frozenia, kuinkas muutenkaan, ja pari päivää katseltuamme meininkiä kotona totesimme kuopuksen olevan niin hurmioitunut leijuvasta foliopallosta, että hän sai vielä oman keltaisen ampiaispallon.

Seepra akvaariossa
Kalakaveri

Oli ihanaa olla reissussa (huolimatta vauvan umpisurkeista yöunista), mutta niin oli myös ihanaa tulla kotiin. Tämä oli nyt eka kerta, kun olimme koko poppoo pari päivää poissa, ja se fiilis kun kurvasimme omaan pihaamme – oi että! Vaikka meillä on edelleen vähän kaikki kesken ja välillä masentaa yksi jos toinenkin asia, osaan ja muistan ainakin hetkittäin olla hurjan onnellinen siitä, että meillä vihdoin on tämä oma koti. ♥ Ehtiihän niitä remppoja tehdä sitten myöhemmin, kun on enemmän valmiita suunnitelmia ja ennen kaikkea rahaa (terveisin alle 2 kk hoitovapaan alkuun).

25.7.2017
23:42

Toukokuiset raita-asut

Pari asukuvaa arkistojen kätköistä, toukokuun puolivälin tienoilta kumpikin ja pallomahan vaihe noin rv 23. Jumpe mulla onkin ollut pieni maha tuossa kohtaa, on meinaan pikkasen enemmän kokoa tällä hetkellä! Mahtaako uudempia asukuvia edes olla, ei ole viime viikkoina ollut kovin luova olo pukeutumisen suhteen… Noh, ensi viikolla on edessä paluu työelämään lyhyeksi toviksi niin jospa saisi vielä jotain järkevää kolttua heitettyä niskaan ja mahdollisesti jopa kuvattua ne. Tämän raskauden vaatetuksessa avainsana on varmasti ollut raidat, tuntuu että vaatekaappini on salakavalasti täyttynyt kaiken maailman raita-asioista. Eikös se ole niin, että korosta sitä mitä et voi piilottaa? ;) Tässä siis pari versiota perus mustavalkoiseen tasaraitaan pohjautuen.

Päivän asu 17.5.2017

Epäröin hieman tilatessani sovitukseen Noshin raidallisen ribbipaidan, mutta se on osoittautunut oikein kivaksi vaatekappaleeksi. Vaikka siinä on tuollainen semipoolokaulus, ei paita kuitenkaan ole tuntunut liian ysäriltä. R/H:n maksihame on muutaman kesän takainen aleostos, toimii hyvin myös vauvamahan kanssa kun kiskaisee vyötärön lähelle kainaloita. Tuolloin toukokuun puolivälissä oli vielä varsin vilpoista, joten paksut sukkikset (H&M) olivat paikallaan. Taisin suurimman osan keväästä tallustaa Niken ihan parhaissa Free 5.0 -lenkkareissa, niillä jaksaa mennä vaikka koko päivän. Korvissa roikkuvat hopeiset kamerat on Raumalta muistaakseni Mustan pitsin yöstä ostetut, ihana sysimusta rannekello Our Theory Of – merkkivinkistä kiitos Kesällä kerran -blogille.

Päivän asu 18.5.2017

Toinen setti on siistimpi versio aiemmin nähdystä Helsinki-päivän asusta, Jenni nappasi kuvan Linnateatteri-illan päätteeksi. Tämä on varmaan ollut nyt raskausaikana se luottoasu, joka on helppo heittää päälle sen kummempia ajattelematta. Tällaisia komboja pitäisi garderobissa olla ehkä pari-kolme, niin helpottuisi vaatteiden valinta huomattavasti! Erityisesti jos kaikki osat sopisivat keskenään yhteen ja kaapista voisi tempaista päällensä minkä ylä- ja alaosan tahansa. Mekko Nosh, tekonahkaleggarit H&M mama ja nilkkurit Vagabond. Korvissa siskon tekemät hopeiset roikkuvat korvikset, rannekello sama musta Our Theory Of kuin edellisessäkin. Joku pieni väriläiskä voisi toimia lisänä, esim. neonväriset kynnet tai vaikka mintunvihreä pikkulaukku.

24.6.2017
16:27

Loppukevään ja alkukesän kukkamuistot

Kun pari viimeistä postausta menty kukka- ja luontoaiheisilla kuvilla, niin lätkäistään samaan läjään vielä yksi setti lisää. Kirsikkapuiden paras kukinta-aika meni multa tänä vuonna hippasen ohi, jotenkin toukokuussa oli niin paljon kaikenlaista hässäkkää että se paras hetki vain sujahti takavasemmalta ohi. Vaaleanpunaisia koristekirsikoita en ehtinyt ihastella muuta kuin ohikulkumatkalla Portsassa, vähän näin jälkikäteen harmittaa kun ei tullut likan kanssa tehtyä retkeä esimerkiksi jokirantaan. Ehkä ensi keväänä, kun olen taas kotiäitinä..? Riippuen toki missä me silloin asutaan.

Omenapuu kukassa
Kimalainen
Nuppuja
Kirsikkapuu
Maan tasalla kukkii myös
Lemmikkejä kahdessa värissä

Omenankukkia sentään sain ikuistettua niin kotikotona (kuvat yllä) kuin kesäkuun alkupäivinä Savojärven rantapihassa (alla), jossa olimme isolla porukalla juhlistamassa tätini pyöreitä vuosia. Siltä päivältä olisi muitakin kuvia jaettavana, katsotaan josko saisin joku päivä vähän jotain tekstiä sepustettua niiden kylkeen. Alkukevät oli tänä vuonna todella kylmä, huhtikuun lopussa ei vielä ollut oikein mitään merkkejä keväästä ja reippaasti toukokuun puolella satoi jopa lunta! Siitä se onneksi lähti sitten lämpenemään ja vaikka nyt juhannuksena onkin taas vähän koleampaa, niin on tässä ehtinyt ihan kunnon lämpimiä päiviäkin olla. Näin kesän yli mahaa kasvattavana olen tavallaan ihan tyytyväinen, että helteet antavat odottaa itseään – huomattavasti helpompi olla viileämmällä. Parin viikon päässä kolkuttelevaa kesälomareissua varten voisi kylläkin lämpöasteet hieman nousta, jottei tarvitsisi joka päivä olla kiskomassa takkia niskaan…

Oksa
Omenankukat ilta-auringossa
Kukkaan puhkeamassa
Sinistä taivasta vasten

Toisaalta tuntuu, etten ole tänä keväänä ja kesänä ehtinyt yhtään nauttia luonnon kauneudesta, mutta toisaalta taas pystyn heti palauttamaan mieleen useamman tilanteen, jossa olen miettinyt miten paljon tätä vuodenaikaa rakastan. Ne ihan ekat vielä rusehtavan ympäristön keskeltä esiin puskevat keltaiset leskenlehdet, puut täynnä pieniä vihreitä silmuja, se hetki kun yhtäkkiä tajuat maiseman muuttuneen ihan yhdessä yössä vehreäksi. Sitten ne kukoistavat kirsikka- ja omenapuut, kotvan kuluttua käsittämättömän upea alppiruusuloisto, tien poskille ilmestyneet apilat ja lupiinit, hötöksi muuttuneet voikukat, tuoksullaan hurmaavat syreenit ja juhannusruusut. Jos pitäisi pysäyttää aika johonkin kohtaan vuodesta, loppukevät ja alkukesä olisi ehdottomasti oma valintani. ♥

Sanni – Sanni [2016]

30.4.2017
15:13

Huhtikuun loppu ja hieman kalsea vappuaatto

Taas vetelee yksi kuukausi viimeisiään, huomenna eletään jo toukokuuta. Apua! Ulkona vallitsevasta säätilasta asiaa olisi jokseenkin vaikea uskoa, siellä kun on tänäänkin tullut valkeita jalkarättejä taivaalta. Positiivista hyytävissä keleissä on toki ollut se, että pystyin pitämään simat tekeytymässä parvekkeella – tosin eilen illalla oli pakko ottaa yöksi ne pois sieltä, kun lämpömittarin lukema painui niin lähelle nollaa… Selailin vanhoja vappupostauksia ja kuvien perusteella näyttää siltä, että tämän vapun keli on kyllä karsein vuosiin. Jospa se kevät tästä vihdoin tulisi täysillä päälle?

Ylös puskee

Noin muuten viimeiset pari viikkoa on tuntunut vaihteeksi olevan hullun kiireisiä. Pääsiäisen jälkeisen viikon lomailin, mutta enpä oikein saanut mitään aikaiseksi mitä olin suunnitellut. Tietysti juuri sille viikolle osui niin huonosti nukuttuja öitä kuin kaikenlaista härdelliä, niin varsin väsyneissä merkeissä se loma meni. Viikonlopun vietettiin kätkörouvien kesken pääkaupunkiseudulla ja vaikka öisin sai nukuttua loistavasti, oli toki reissaaminen noin muuten raskasta ja sunnuntaina kotiin palatessa sitä tunsi olevansa ihan loppu. Ensi viikko on onneksi mukavan lyhyt kiitos huomisen extravapaan eikä kesälomaankaan loppupeleissä ole enää ihan järkyttävän paljon aikaa, kun aloitan lomailun jo juhannuksena.

Ruohonjuuritasolla

Mies on painanut koko vapun töitä ja kuulemma menee huomennakin eikä sää todellakaan houkuttele piknikille tai mitään, joten aika rauhallinen vappu taitaa jälleen kerran tulla. Taidankin tästä mennä herättelemään pikkupimun päiväunilta ja lähdemme isovanhemmilleni simalle ja munkille, minkä jälkeen suunta mun porukoille saunomaan. Hauskaa vappua kaikille!

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma