AvainsanaLife’s beautiful

25.10.2012
21:38

Valkoinen huntu

Ensilumi, nyt jo! Ja lisää hiutaleita leijailee taivaalta maanpintaa tavoitellen. Mahtaakohan aamulla olla enää yhtään valkoista maassa? Aika märältä tuo ainakin näyttää.

Lunta sataa
Ensilumi

Kuvat ja sanat ovat edelleen kadoksissa. Elämä tuntuu junnaavan paikallaan eikä kasvava pimeys helpota sitä yhtään. Kaipaan haasteita! Uusia tuulia! Innostusta ja inspiraatiota! Kaipaan sitä, että tuntisin olevani elossa. Ja olisi tietysti untakin kiva saada enemmän (tarpeeksi!), jottei sitä lamautuisi niin täysin aina iltaisin.

4.9.2012
23:09

Minä kysyn saanko luvan, sinä nyökkäät

Runsas viikko takaperin aloitin viikonloppuni matkaamalla siskon ja tämän poikaystävän mukana Jyväskylään. Perjantai-illalla treffasin vanhan ystävän opiskeluvuosilta ja oi että, miten mahtavaa oli nähdä pitkästä aikaa! Ei olla muutamaan vuoteen osuttu yhtä aikaa samaan kaupunkiin, mutta tällä kertaa onneksi tapaaminen saatiin järkättyä. Vaikka vanheneminen yleisesti ottaen on ärsyttävää, jotenkin oli ihanaa huomata miten olimme kumpikin aikuistuneet mutta silti edelleen samoja ihmisiä kuin vuosia sitten.

Ruusu

Pääagenda pikaiselle Keski-Suomen visiitilleni ajoittui lauantaille, jolloin lähdimme iltapäivästä ajelemaan Savon suuntaan. Heinäkuussa kävin Tampereella kuvaamassa polttarit, nyt oli vuorossa varsinainen hääjuhla. Alun perin mun ei ollut tarkoitus kuvata muuta kuin polttarit, mutta kuullessani juhlista puuttuvan varsinaisen kuvaajan tarjouduin ilmestymään paikalle kuvausvehkeet mukanani. Kuvausintoni on viime aikoina ollut varsin kasvavaa sorttia, joten tällaisen tapahtuman ikuistaminen oli kerrassaan loistavaa harjoitusta.

Olet puolisoni nyt

Kutsun tätä rakkaudeksi kahden ihmisen

Kutsun tätä elämäksi vaikka ole en

Täydellistä suoritusta tehnyt minäkään

En vaihtais sekuntiakaan

En nuoruutta en vimmaisia kasvukipuja

En jäätä joka murtui, en kirkonkelloja

Olit puolisoni silloin, olet puolisoni nyt

Samuli Putro: Olet puolisoni nyt

Sade
Juuri ennen hääparin saapumista paikalle taivas repesi ikkunan takana.

Raahasin varmuudeksi paikalle kaiken mitä ajattelin ehkä tarvitsevani. Hyvä niin, sillä käytin kaikkia kolmea objektiivia. Yllätyksekseni rungossa oli kiinni suurimman osan ajasta aiemmin niin vieraalta tuntunut 70-300 mm f/4-5.6D ED, jolla kuvaaminen onnistui hieman kauempaakin. Valovoimaa kun olisi vielä hippasen enemmän..!

Herkkupöytä
Herkkupöytä, kerrassaan loistava idea!

Parin tunnin kohdalla meinasi vähän ruveta ahdistamaan, kun kamera heitti jatkuvasti erroria eikä suostunut ottamaan kuvaa. Se on välillä tehnyt sitä ja Rajalasta neuvoja kysellessäni kehottivat päivittämään firmwaren. Sen olin tehnytkin ja kamera tuntui pelaavaan jälleen normaalisti, kunnes tilttasi häissä. Koitin sitten vaan putsata kontaktipintoja niin hyvin kuin kameralaukusta löytyneillä liinoilla pystyin ja kaikeksi onneksi se siitä lähti taas toimimaan eikä nikotellut sen koommin. Tällainen tilttaaminen tapahtuu useimmiten D90:n mukana tulleella 18-105 mm f/3.5-5.6 VR -linssillä, tiedä sitten johtuuko se muovisesta bajonetista vaiko mistä. Täytynee laittaa harkintaan jokin vähän vastaava – ja luonnollisesti laadukkaampi – objektiivi.

Morsian

Kuvia räpsin illan aikana 1100 ja rapiat. Tuumailin että parempi olla ruutuja liikaa kuin liian vähän ja oikeassa olin, sillä lopulta roskistuomiolta säästyi vain vajaat 300 otosta. Alkuajan kuvasin tosiaan em. zoomilla, illan pimetessä 35 mm f/1.8 oli valovoimansa puolesta paras vaihtoehto. Kokeilin jotain uutta: kuvasin koko ajan valotus manuaalilla ja käänsin ISOn kaakkoon kohinasta viis. Muutama tilanne meni ohi tai kuva epäonnistui väärästä valotuksesta johtuen, mutta pääasiassa kaikki sujui hyvin. Kun valoa on edes jonkun verran, Nikon D90:n kohina on omaan silmääni vielä ISO 2500:lla siedettävää. Siitä hämärämmässä tummat osat suhraantuvat aika tavalla.

Hääkakku

Tämän postauksen kuvien käsittelystä olen kiitoksen velkaa Heijastuspinnan Marialle, joka vinkkasi softasta nimeltä CameraBag 2. Latasin 30 päivän kokeiluversion hieman epäilevänä, mutta hetken testaamisen jälkeen olin melkoisen myyty. Kuvaa voi säätää sadoilla eri tavoilla: valita listasta valmiita tyylejä ja säätää niitä haluamansa suuntaan, lisätä kuvaan yksittäisiä filttereitä (tyyliin valotus, kontrasti, saturaatio, vinjetointi jne.) ja kehyksiäkin valikoimasta löytyy. Muokkaukset näkyvät kuvan alla laatikkorivinä, josta voi milloin tahansa poistaa jonkun tehdyn säädön.

Mekko

Näissä kuvissa käytin Helga-nimistä oletustyyliä enkä tehnyt mitään muita säätöjä sen kummemmin. Helppoa kuin heinänteko siis! Olen aika surkea muokkaamaan kuvia Photoshopilla tai vastaavalla, joten tällainen sovellus on enemmän kuin tervetullut omalle työpöydälleni. Vähän kyllä tuntuu nyt huijatulta, kun on pienen ikuisuuden ihastellut kauniita sävyjä muiden kuvissa ja loppupeleissä se onkin näin iisiä… CameraBag 2:ssa on hintakin kohdallaan: AppStoressa näytti olevan 11,99e.

Iltapala
Loppuillasta vielä vähän iltapalaa. Näissä bileissä ei ainakaan tarvinnut nähdä nälkää! :)

Tällaisia tuntemuksia tällä kertaa. Antakaahan tulla mielipiteitä kuvista ja/tai käsittelystä tai muusta aiheeseen liittyvästä! Kommenttipuolella on viime aikoina ollut aika hiljaista, joten ei muuta kuin näppikset laulamaan – mä kaipaisin tähän ihan oikeasti jonkun sortin henkevää keskustelua.

Samuli Putro – Tavalliset hautajaiset [2012]

13.8.2012
16:29

Kesäretki Suomenlahden tuolle puolen

Perimmäinen syy miksi pari viikkoa sitten matkustimme pääkaupunkiseudulle oli reissu lahden yli etelänaapuriin. Olimme K-serkun kanssa suunnitelleet Tallinnan visiittiä viime talvesta asti, mutta vasta nyt palaset loksahtivat kohdalleen ja pääsimme vihdoin matkaan. Ajankohdan tarkentuessa heinäkuun loppupuolelle päätti Felinekin lähteä mukaan, joten aikaisin eräänä keskiviikkoaamuna käppäilimme kohti Länsisatamaa unenrippeitä silmistä hieroen.

Laiva kutsuu
Aamupala

Eri laivayhtiöiden aikatauluja ja hintoja vertailtuamme päädyimme lopulta ylittämään Suomenlahden Tallink Shuttle -paattien kepeässä kyydissä. Ei edullisin vaihtoehto, mutta kaksituntinen matka sekä passelit aikataulut ratkaisivat kamppailun Tallinkin hyväksi. Viikkarilla esimerkiksi olisi päässyt todella hyvään hintaan, vaan maissa ei sitten olisikaan ehtinyt olla kuin max. neljä tuntia. Viinakaapin täyttäjille ehkä hyvä aika, mutta me halusimme kierrellä ja katsella kaikessa rauhassa.

Matkaa varatessamme otimme pakettiin saman tien mukaan aamiaisen kympin lisähintaan, saipahan tankata vatsansa täyteen noutopöydästä eikä aamulla tarvinnut kotoa miettiä millä pärjäisi seuraavat tunnit. Ja hyvä oli että varattiin etukäteen, koska aamiaisjono venyi saman tien varmaan puolen laivan pituiseksi! Tallink Starin aamupala oli laiva-aamiaiseksi ihan ok, tosin siinä ihmispaljoudessa joutui jonoissa seisoskelemaan useampaan otteeseen. Koko kahta tuntia ei kuitenkaan tarvinnut buffetissa kuluttaa, ehdimme hyvän tovin sulatella ruokaa ennen satamaan saapumista.

Ne hymyilee!
Tallinnassa tuolitkin ovat hymyssä suin.

Hyödynsimme siskon kanssa Tallinkin preorder-mahdollisuuden eli naputtelimme Tax Free -ostoksemme kotoa käsin, jolloin ei tarvinnut tehdä muuta kuin käydä Tallinnan päässä kuittaamassa tilaus ja takaisin Helsinkiin saapuessa hakea tavarat terminaalista. Juomat olivat edullisia (esim. 3 l Königsmosel Riesling -valkoviinitonkka 12,40e) eikä kuljetuksesta tms. tarvinnut maksaa mitään ekstraa.

Ensikosketus Tallinnaan

Lähdimme kävelemään aurinkoiseen Tallinnan aamupäivään terminaalista mukaan napattu kartta apuna. Eipä ollut kovin vaikeaa, välimatkat Tallinnan keskustassa ovat mukavan lyhyitä. Rakennuksissa yhdistyy hauskasti uusi ja vanha – osa rakennuksista on hienoa ja modernia, niiden välissä taas saattaa olla vanhaa, ränsistynyttä sekä pommin jälkiä seinissä. Vastakohtia, vastakohtia.

Rakennuksia

Pyörimme vähän siellä täällä ja kävimme kaupoissa kun kiinnostavia tuli vastaan: Stradivarius, Pull&Bear jne. Alet olivat vielä käynnissä, mutta mitään sen ihmeempiä löytöjä emme tehneet. Oma garderobini täydentyi matkan aikana yhdellä kahdeksan euron avoselkäisellä pääkallotopilla sekä parinkympin valkoisilla sandaaleilla, jossa on neonkeltaiset yksityiskohdat.

Smuuti
Feline ja erilainen smuuti
Mansikkaa vanukkaalla

Himoshoppailun sijaan keskityimme olennaiseen eli ruokaan! Ensimmäisen eväshetken vietimme puistossa lähellä Viru Keskusta, istahdimme sinne Virun ruokakaupasta ostettujen herkkujen kanssa. Tuoretta marjasmoothieta, mansikoita suklaavanukkaalla höystettynä – kaikilla hintaa alle pari euroa. Miksei suomalaisista ruokakaupoista saa kesällä tällaisia, mitähäh?!

Vanhankaupungin portilla
Vanhaakaupunkia
Kaupunkia kiertävä muuri sekä Kiek in de Kök -vartiotorni

Seuraavaksi suuntasimme vanhaankaupunkiin, jonka aurinkoinen päivä oli houkutellut täyteen turisteja. Lämpötila alkoi siinä vaiheessa hipoa hellerajaa ja aikainen herätyskin painoi silmiä, joten välillä piti pysähtyä hetkeksi varjoon lepäämään. Kiertelimme katuja päämäärättömästi, kiipesimme mäkeä ylös Aleksanteri Nevskin katedraalille ja tulimme vanhankaupungin reunalta alas.

Pientä välipalaa Kullassepa restoranissa

Aloitimme kierroksen alusta vähän eri suunnalta ja etsimme sopivan ravintolan, johon istahdimme nauttimaan siiderit ja pientä purtavaa. Otimme porukalla juustolautasen sekä valkosipulileipää, jotka osoittautuivat loistovalinnaksi Valkosipulisia leipäpaloja dipattiin valkosipulikastikkeeseen, mukava henkäys loppupäiväksi siis! ;) Kylmä omenainen Somersby toimi hyvin palan painikkeena ja maksoi noin puolet kotimaan hinnasta. Paikka oli nimeltään Kullassepa restoran, me istuimme terassilla mutta varsinaiset tilat olivat maan alla kiviseinien ympäröimänä. Aika huisa miljöö!

Kidutusmuseo

Jatkoimme matkaa jälleen vailla sen kummempaa päämäärää. Jollain kadulla punaviittaiset kaiffarit mainostivat kidutusmuseota, johon Feline sai meidät toisetkin ylipuhuttua tutustumaan. Seuraavan puolituntisen vietimme siis erilaisista kidutusperinteistä ja -menetelmistä lukien sekä kidutusvälineitä kummastellen. Huh huh, aika hurjaa menoa on joskus ollut! Ei tosiaankaan harmita että on syntynyt 1980-luvulle eikä keskiajalle…

Päivän pääruoka

Kumma kyllä, kidutustarinoiden jälkeen pystyi vielä syömään ja ylipäänsä ajattelemaan ruokaa. Valitsimme summamutikassa hyvältä vaikuttavan ruokapaikan, ruokalistat ulkopuolella helpottivat päätöksen tekemistä. Otin mansikkasalaatin juustopalleroilla, syötävää mutta vähän ehkä tylsä kokonaisuus. Jälkiruoka sen sijaan oli älyttömän hyvää, mansikkamargarita (holiton) oli ihanan raikas ja crème brûlée erinomainen koostumukseltaan. K-serkku halusi lisää valkosipulileipää ja mussutettiin kimppaan annos niitäkin – oli meinaan aika iso annos.

Viimeinen näkymä Tallinnaan
Merta päin

Pyörähdimme päivän päätteeksi vielä Virukeskuksen ruokakaupassa uudemman kerran ja ostimme hieman tuliaisia. Onnistuimme jotenkin jumittamaan siellä turhan pitkään ja meinasi tulla hippasen kiire satamaan… Superalko jäi tältä erää testaamatta, ehkäpä ensi kerralla ehdimme sinnekin.

Olen ollut Tallinnassa kerran aiemmin, toivottavasti seuraavaksi ei jää taas seitsemää vuotta visiittien väliin. Päällimmäisenä jäi mieleen, että Virossa ruoka ja juoma ovat paitsi herkullisia myös edullisia. Ei siis kannata lahden takaa kantaa selkä vääränä mukahalpoja rättejä, vaan keskittyä ruokakulttuuriin ja tuoda tuliaisiksi viiniä. :)

Ps. Kollaasikuvat klikkaamalla isommaksi!

Lykke Li – Youth Novels [2008]

7.8.2012
22:43

Kesäisen luonnon kauneus

Kesä tarkoittaa aina kymmeniä ja taas kymmeniä luonto- ja erityisesti kukka-aiheisia otoksia kameran muistikortilla. Niitä on kiva selailla keskellä pimeintä talvea, muistaa että sieltä se kevät jonain päivänä taas saapuu herättäen luonnon lumivaipan alta vihertämään. Edellinen kierros vastaavia otoksia löytyy täältä, nyt vuorossa heinäkuun loppupuolen väriloistoa.

Ujo ruusu
Ruusut
Horsmat
Lilja I
Lilja II
Verenpisara
Pelargonia
Kirsikat
Violettipinkki
Tulinen oranssi

Vielä on onneksi kesää jäljellä.

Ruoska – Riisu [2003]

25.6.2012
22:49

Happy birthday x 3

Viikko ennen juhannusta onnistuimme keräämään kokoon liudan ihania ystäviä hyvällä syyllä: triplasynttärit! Viime vuonnahan vietimme tuplakekkereitä S:n kanssa, kun merkkipäiviemme välillä on oivasti tasan viikko. Tänä vuonna kimppaan saatiin Felinen puolisko T, jolla sattuu olemaan synttärit S:n ja mun välissä. Kun vielä “nuorisolle” tuli kummallakin neljännesvuosisata täyteen, kekkerimme saivat nimen Superhyperviiskymppiset (+ yks 28)!!! – aika kuvaavaa.

Terve!

Pirskeitä vietettiin siis meillä kotikotona, lähinnä syystä sauna & uima-allas. Porukat olivat aiemmin viikolla hommanneet tuollaisen minikaivurin, jonka pojat sitten päättivät ajaa talon nurkalle. Taneli (joo sillä on jo nimi, tottakai) sai kauhaansa tervehdyksen, jolla toivotettiin äiti ja iskä tervetulleeksi takaisin kotiin muutaman päivän Pohjanmaan reissultaan – tila vaan loppui pahvista kesken ja kyltissä komeili Terve! suunnitellun Tervetuloa! sijaan.

Kiuasmakkara

Illan aktiviteetteihin kuului olennaisena osana sauna ja ruoka, kuten kesäjuhliin yleensäkin. Pojat yhdistivät nämä kaksi ja paistoivat kiukaalla makkaraa tuollaisessa foliopussissa. Kuulemma olisi kauemminkin saanut siinä tiristä.

Altaassa

Vesi taisi olla noin +19°C, ei mitään linnunmaitoa siis. Mäkin sain pulahdettua – hennon mylvinnän saattelemana – ihan kunnolla, olipahan kyllä viileetä! Sain sentään sukellettuakin, vaikka meinasi aivot jäätyä. Toista kertaa en sitten mennytkään, heh. Ehkä sitten taas kun keli tästä vähän lämpenisi… Tosin tämänpäiväinen +12°C ja vesisadetta ei varsinaisesti veden lämpötilaa nosta. Hellekelit, tulkaahan jo!

Sateenvarjon alla

Kemuilla alkuilta oli vielä sään puolesta ihan jees, mutta jossain vaiheessa alkoi ripsottaa vettä ja välillä sitä tuli taivaan täydeltä. Onneksi oli iso talo ja lämmin tunnelma!

Illan pimennyttyä (siksi muutamaksi tunniksi kuin se kesäöisin nyt pimenee) paineltiin vielä porukalla pihalle ihmettelemään P:n tulisia pyörittelyjä altaan äärellä. Itse jäin katselemaan terassilta, hienolta näytti kauempaakin. Tulikuvia olen joskus aiemminkin postannut blogiin, tarkalleen ottaen joulukuussa ’10.

Tuli

Yöllä pelattiin vielä kuuden hengen voimin muoveistaan kuorittua Party Aliasta, joka oli tullut jostain joulupaketista varmaan pari joulua sitten. Kertakaikkiaan loistava peli! Naurettiin kaikki mahat kippurassa niin selityksille kuin vastauksillekin. Jäätiin Desthean kanssa yhden askeleen päähän voitosta, kun viimeisenä tuli selitykseen julkkiksia enkä mä tiennyt niitä lainkaan ja sitten S & A painelivat ohi maaliin.

Party Alias

Aamuyöhön asti venyneet juhlat olivat parasta mitä synttärisankari voi toivoa, iso kiitos vielä kaikille paikalla olleille! Erityisen ihanaa oli että vieraita jaksoi tulla kauempaakin, mm. Tampereelta ja Keravalta – läheskään kaikki eivät vaivaudu ajelemaan satoja kilometrejä tällaisten pikkukemujen takia. Kyllä kelpaa jatkaa eloa 28. ikävuodelle, kun on niin loistotyyppejä ympärillä! ♥

(Kuvista 3-5 krediitit Mialle ja Aleksille; muut omasta kamerasta.)

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma