Perimmäinen syy miksi pari viikkoa sitten matkustimme pääkaupunkiseudulle oli reissu lahden yli etelänaapuriin. Olimme K-serkun kanssa suunnitelleet Tallinnan visiittiä viime talvesta asti, mutta vasta nyt palaset loksahtivat kohdalleen ja pääsimme vihdoin matkaan. Ajankohdan tarkentuessa heinäkuun loppupuolelle päätti Felinekin lähteä mukaan, joten aikaisin eräänä keskiviikkoaamuna käppäilimme kohti Länsisatamaa unenrippeitä silmistä hieroen.
Eri laivayhtiöiden aikatauluja ja hintoja vertailtuamme päädyimme lopulta ylittämään Suomenlahden Tallink Shuttle -paattien kepeässä kyydissä. Ei edullisin vaihtoehto, mutta kaksituntinen matka sekä passelit aikataulut ratkaisivat kamppailun Tallinkin hyväksi. Viikkarilla esimerkiksi olisi päässyt todella hyvään hintaan, vaan maissa ei sitten olisikaan ehtinyt olla kuin max. neljä tuntia. Viinakaapin täyttäjille ehkä hyvä aika, mutta me halusimme kierrellä ja katsella kaikessa rauhassa.
Matkaa varatessamme otimme pakettiin saman tien mukaan aamiaisen kympin lisähintaan, saipahan tankata vatsansa täyteen noutopöydästä eikä aamulla tarvinnut kotoa miettiä millä pärjäisi seuraavat tunnit. Ja hyvä oli että varattiin etukäteen, koska aamiaisjono venyi saman tien varmaan puolen laivan pituiseksi! Tallink Starin aamupala oli laiva-aamiaiseksi ihan ok, tosin siinä ihmispaljoudessa joutui jonoissa seisoskelemaan useampaan otteeseen. Koko kahta tuntia ei kuitenkaan tarvinnut buffetissa kuluttaa, ehdimme hyvän tovin sulatella ruokaa ennen satamaan saapumista.
Tallinnassa tuolitkin ovat hymyssä suin.
Hyödynsimme siskon kanssa Tallinkin preorder-mahdollisuuden eli naputtelimme Tax Free -ostoksemme kotoa käsin, jolloin ei tarvinnut tehdä muuta kuin käydä Tallinnan päässä kuittaamassa tilaus ja takaisin Helsinkiin saapuessa hakea tavarat terminaalista. Juomat olivat edullisia (esim. 3 l Königsmosel Riesling -valkoviinitonkka 12,40e) eikä kuljetuksesta tms. tarvinnut maksaa mitään ekstraa.
Lähdimme kävelemään aurinkoiseen Tallinnan aamupäivään terminaalista mukaan napattu kartta apuna. Eipä ollut kovin vaikeaa, välimatkat Tallinnan keskustassa ovat mukavan lyhyitä. Rakennuksissa yhdistyy hauskasti uusi ja vanha – osa rakennuksista on hienoa ja modernia, niiden välissä taas saattaa olla vanhaa, ränsistynyttä sekä pommin jälkiä seinissä. Vastakohtia, vastakohtia.
Pyörimme vähän siellä täällä ja kävimme kaupoissa kun kiinnostavia tuli vastaan: Stradivarius, Pull&Bear jne. Alet olivat vielä käynnissä, mutta mitään sen ihmeempiä löytöjä emme tehneet. Oma garderobini täydentyi matkan aikana yhdellä kahdeksan euron avoselkäisellä pääkallotopilla sekä parinkympin valkoisilla sandaaleilla, jossa on neonkeltaiset yksityiskohdat.
Himoshoppailun sijaan keskityimme olennaiseen eli ruokaan! Ensimmäisen eväshetken vietimme puistossa lähellä Viru Keskusta, istahdimme sinne Virun ruokakaupasta ostettujen herkkujen kanssa. Tuoretta marjasmoothieta, mansikoita suklaavanukkaalla höystettynä – kaikilla hintaa alle pari euroa. Miksei suomalaisista ruokakaupoista saa kesällä tällaisia, mitähäh?!
Seuraavaksi suuntasimme vanhaankaupunkiin, jonka aurinkoinen päivä oli houkutellut täyteen turisteja. Lämpötila alkoi siinä vaiheessa hipoa hellerajaa ja aikainen herätyskin painoi silmiä, joten välillä piti pysähtyä hetkeksi varjoon lepäämään. Kiertelimme katuja päämäärättömästi, kiipesimme mäkeä ylös Aleksanteri Nevskin katedraalille ja tulimme vanhankaupungin reunalta alas.
Aloitimme kierroksen alusta vähän eri suunnalta ja etsimme sopivan ravintolan, johon istahdimme nauttimaan siiderit ja pientä purtavaa. Otimme porukalla juustolautasen sekä valkosipulileipää, jotka osoittautuivat loistovalinnaksi Valkosipulisia leipäpaloja dipattiin valkosipulikastikkeeseen, mukava henkäys loppupäiväksi siis! ;) Kylmä omenainen Somersby toimi hyvin palan painikkeena ja maksoi noin puolet kotimaan hinnasta. Paikka oli nimeltään Kullassepa restoran, me istuimme terassilla mutta varsinaiset tilat olivat maan alla kiviseinien ympäröimänä. Aika huisa miljöö!
Jatkoimme matkaa jälleen vailla sen kummempaa päämäärää. Jollain kadulla punaviittaiset kaiffarit mainostivat kidutusmuseota, johon Feline sai meidät toisetkin ylipuhuttua tutustumaan. Seuraavan puolituntisen vietimme siis erilaisista kidutusperinteistä ja -menetelmistä lukien sekä kidutusvälineitä kummastellen. Huh huh, aika hurjaa menoa on joskus ollut! Ei tosiaankaan harmita että on syntynyt 1980-luvulle eikä keskiajalle…
Kumma kyllä, kidutustarinoiden jälkeen pystyi vielä syömään ja ylipäänsä ajattelemaan ruokaa. Valitsimme summamutikassa hyvältä vaikuttavan ruokapaikan, ruokalistat ulkopuolella helpottivat päätöksen tekemistä. Otin mansikkasalaatin juustopalleroilla, syötävää mutta vähän ehkä tylsä kokonaisuus. Jälkiruoka sen sijaan oli älyttömän hyvää, mansikkamargarita (holiton) oli ihanan raikas ja crème brûlée erinomainen koostumukseltaan. K-serkku halusi lisää valkosipulileipää ja mussutettiin kimppaan annos niitäkin – oli meinaan aika iso annos.
Pyörähdimme päivän päätteeksi vielä Virukeskuksen ruokakaupassa uudemman kerran ja ostimme hieman tuliaisia. Onnistuimme jotenkin jumittamaan siellä turhan pitkään ja meinasi tulla hippasen kiire satamaan… Superalko jäi tältä erää testaamatta, ehkäpä ensi kerralla ehdimme sinnekin.
Olen ollut Tallinnassa kerran aiemmin, toivottavasti seuraavaksi ei jää taas seitsemää vuotta visiittien väliin. Päällimmäisenä jäi mieleen, että Virossa ruoka ja juoma ovat paitsi herkullisia myös edullisia. Ei siis kannata lahden takaa kantaa selkä vääränä mukahalpoja rättejä, vaan keskittyä ruokakulttuuriin ja tuoda tuliaisiksi viiniä. :)
Ps. Kollaasikuvat klikkaamalla isommaksi!
Lykke Li – Youth Novels [2008]
