AvainsanaLife’s beautiful

On jälleen se aika vuodesta. Kirsikankukkien aika. Se on ihan parasta se hetki, kun ensimmäisen kerran näkee kukkivan kirsikkapuun. Se hetki, kun tajuaa että kevät on ihan oikeasti täällä. Ja kesä tulee kohta perässä. On valoa, on lämpöä, on elämäniloisia ajatuksia ja hymy suupielissä.

Haaveilen astuvani avioliiton onnelliseen satamaan kirsikkapuiden katveessa, valkoisten kukkien värittäessä sinisen taivaan yläpuolella. Ympärillä rakkaat ihmiset, lämpimiä halauksia, raikuvaa naurua, onnen kyyneleitä. Kevään tuoksu ja ne kirsikankukat. Eikä kukaan tahtoisi sinä hetkenä olla missään muualla mieluummin.

Ps. Jokirannan vaaleanpunakukkaiset kirsikkapuut ovat jääneet multa näkemättä, mutta onneksi Eevan blogista voi käydä katsomassa kauniit kuvat (ja lukemassa kauniit sanat).

Mistä tietää takuuvarmasti, että kevät on ovella? No ainakin siitä, että kissojen täpinät nousevat sellaisiin sfääreihin että oksat pois. Juostaan sohvan selkänojan yli ja sitten takaisin, välillä potkitaan mattoa tai halaillaan iskän tohveleita. Ja tietysti jahdataan toinen toistaan.

Onneksi karvatassut joskus sentään nukkuvatkin, kerällä lempipaikassaan aivan umpiunessa. Mieluiten aurinkoläiskässä, jos sellaista sattuu ikkunasta tarjoiltavan. Dharman musta turkki ainakin lämpenee mukavasti auringonpaisteessa.

Ulkona meno on yhtä levotonta kuin sisälläkin ja useimmiten se on sellaista “sisälle, eikun ulos, eikun sittenkin sisälle” -tyylistä ramppaamista, ettei kukaan pysy kärryillä onko kissat sillä hetkellä sisätiloissa vaiko ulkosalla. Kyllä ne 10-vuotiaat kissa-aikuisetkin näköjään osaavat taantua lähes pentumaiseen olotilaan.

Äitillä oli narsisseja terassilla, kevätfiilis vaikka taustalla näkyy pelkkää lunta. Tämän postauksen kuvat ovat runsaan viikon takaa, joten eiköhän nuo lumikasat ole suurimmaksi osaksi ehtineet sulaa. Lisää vain tällaisia +7°C päiviä ja aurinkoa kuten tänään oli! Eikä aikaakaan kun kesä jo kolkuttelee ovea…

Perjantaina hilpaisin töistä tuntia aiemmin ja otin päiväunet junassa matkalla Helsinkiin. Ehdin olla perillä noin vartin verran, kun pankkikortti oli vingahtanut runsaan satasen edestä – hups. puolustuksekseni on tosin sanottava, että sillä rahalla sain the villakangastakin, jollaista olen kaivannut suunnilleen siitä asti kun täytin kaksikymmentä.

Uusi takki onnellisesti paperikassissa heiluen suunnistin Baker’siin, jossa olin sopinut tapaavani viikonloppuseurani eli K-serkun. Parituntinen hujahtikin mukavasti puolentoista euron skumpat käsissä jutustellen, ei edes ollut mitenkään huonoa kuohujuomaa. Olisikohan Turussakin jossain tällaista halpojen skumppien parituntista..?

K:lla oli söpö minipullo Givenchyn Ange ou Demon Le Secretia – aivan ihana tuoksu!

Kampin JC:ssä oli hassu naulakko.

Skumpilta käveltiin kaupan kautta K:n luokse kokkailemaan, muuta ei sitten jaksettu perjantaina tehdäkään. Työviikko vaati veronsa, mutta kunnon yöunien jälkeen lauantaiaamuna olo oli virkeä ja levännyt. Puoliltapäivin lähdettiin kaupungille pyörimään, kokeilin mm. läjän farkkuja ja opin, että Weekdayn Tuesday on mulle ihan jees malli mutta Cheap Mondayn pöksyihin mun ahteri ei tahdo mahtua. Farkut jäivät kuitenkin kauppaan, kun ei löytynyt sopivaa pesua, mutta sen sijaan otin jälleen askeleen kohti toimivampaa pyyhevarastoa parilla H&M Homen pyyhkeellä.

Mahat täytettiin Memphiksessä (hmm vaiko Memphisissä?), mun vaan oli saatava Holy Halloumi -leipäannos kuten viime kerrallakin. Ihan mielettömän hyvvää oli jälleen! Mempparista köpsöteltiinkin pikaisesti kotiin, korkattiin viinipullo ja ehostauduttiin hieman. Sitten suunnaksi Kaapelitehdas, joka oli mukavasti vartin kävelymatkan päässä.

Aikataulu meni sen verran jämptiksi, ettei ehditty kuin sisälle ja vessajonoon kun The Sounds jo kajautti ensimmäisen biisin ilmoille. Nopeasti rakko tyhjäksi ja väkijoukkoon – meillä ei ollut alunperinkään aikomus tunkea mihinkään lavan edustalle, joten passeli paikka löytyi äkkiä.

Maja Ivarsson oli oma kaunis itsensä, siltä kun näyttäisi itsekin! Asuvalinta ei yllättäen ollut niin raflaava kuin yleensä, toppi ja nahkashortsit olivat vaihtuneet simppeliin mustaan mekkoon. Tupakka kyllä kärysi kädessä useampaan otteeseen keikan aikana ja kaljapullokin tuli jossain vaiheessa mukaan kuvioihin, siltä osin tuttua Ivarssonia siis.

Oltiin keskivaiheilla “miksauskopin” lähistöllä ja loppupuolella keikkaa kävin nappaamassa kuvan biisilistasta, kun sellainen sattui osumaan silmään. Ensimmäisen keikanhan poppoo oli vetänyt jo perjantaina ja ennakkoilmoituksen mukaan kumpanakin iltana kuultiin hieman erilaiset setit. Lauantain kattaus kuulosti tältä:

1. It’s So Easy
2. Dance With The Devil
3. Queen Of Apology
4. No One Sleeps When I’m Awake
5. The No No Song
6. Diana
7. Hurt You
8. Something To Die For
9. Song With A Mission
10. Better Off Dead
11. Night After Night
12. Wish You Were Here
13. Midnight Sun
14. Painted By Numbers
15. Living In America
16. Yeah Yeah Yeah
17. Rock ‘n’ Roll
18. 4 Songs & A Fight
19. Dorchester Hotel
20. Tony The Beat
21. Hope You’re Happy Now

Viimeisen biisin aikana Maja alkoi kiskoa yleisöä lavalle ja lopulta siellä olikin varmaan pari-kolmekymmentä tyyppiä mukana laulamassa viimeisiä säkeitä. Tytöt halailivat Majaa ja antoivat poskisuukkoja, joku siellä näytti hilluvan pelkissä rintsikoissakin. Aika mielenkiintoinen lopetus melkein parituntiselle keikalle!

Kymmenen minuuttia myöhemmin halli oli jo tyhjentynyt.

Keikkaseurani slow-salaman näkökulmasta.

Mahtava keikka oli, toivottavasti ruotsalaiset tulevat ilahduttamaan itänaapuriaan pian uudestaan! Tämä oli neljäs The Sounds -keikkani ja aiemmat kerrat ovat aina olleet festareilla, ensimmäisen kerran näin bändin Ruisrockissa ’06. Klubikeikka oli siis uusi kokemus eikä tosiaankaan mikään huono sellainen, varsinkin kun soittivat ihkaekan suosikkibiisini Rock ‘n’ Roll sieltä 2000-luvun alkupuolelta. ♥

+ tietysti kiitokset K-serkulle keikkaseurasta!

iTunesin soittolistalla The Sounds ja Pariisin Kevät shufflella

Katu on lehtien peittämä
asfaltti märkä ja kiiltävä

Tämä on syksy

Nojailen puistossa
penkkiä vasten

Kaupunki hiljenee
valoja jää
kauppojen ikkunoihin

Tämä on syksy
tämä on syksy ja nyt

(Lyriikat Zen Café – Tämä on syksy; kuvat omasta kamerasta parin viikon takaa kotikotoa.)

Syksyn kolkutellessa ovella taivas näytti usein iltaisin aivan kuin se olisi liekeissä. Kaikki kuvat ovat elokuun puolelta, ensimmäisen tallensin 29. päivä ja kaksi muuta päivää myöhemmin. Ei noita katsellessa voinut muuta kuin huokaista ja olla onnellinen, että on olemassa. Tässä ja nyt.

Miten paljon luonto onkaan muuttunut tässä syyskuun ekojen viikkojen aikana, asfaltilla on jo keltaisia lehtiä siellä täällä ja tänäänkin vettä ryöpsähti taivaasta alas oikein kunnolla. Laitoin kumisaappaat jalkaan ja otin sateenvarjon suojakseni, mutta asuntoesittelyssä piipahtaessani sade oli lakannut. Höh. Syksyllä mikään ei voita sateen ropinaa varjoa vasten! Paitsi ehkä aurinkoisen kirpakat syysaamut ja syksyn tuoksu.