AvainsanaMuutoksia

31.5.2016
15:04

Kesä kolkuttelee ovella

Äkkiä ne viikot vaan vierivät, kuukauden viimeinen päivä jälleen. Ja kevään myös! Huomenna se on virallisesti kesä, vaikka kelit toki ovat varsin kesäisiä jo olleetkin. Vietän nyt viimeistä viikkoani vanhempainvapaalla, ensi maanantaina meillä vaihtuu miehen kanssa osat ja mä palaan puolentoista vuoden jälkeen takaisin sorvin ääreen. Aikamoinen muutos enkä oikein tiedä mitä ajatella asiasta, mutta eiköhän se siitä lähde rullaamaan.

Oksan pää kukassa
Taivasta kohti
Nuppuja
Kukkaan puhkeamassa
Seinän vieressä
Yksinäinen tulppaani
Saunan nurkalla
Keväiset pellot

Pieni pläjäys kuvia kotikotoa toukokuun puolivälistä, hurjan nopeasti luonto vihertyy sitten kun se oikein pääsee vauhtiin. On muuten omenankukat vielä ikuistamatta… Lisäksi alppiruusuaika on juuri nyt parhaimmillaan, täytynee lähipäivinä piipahtaa katsastamassa Raision alppiruusupuiston kukoistus.

Palataan taas, nauttikaa ihanasta kesäsäästä!

31.12.2015
23:56

Aikamoinen vuosi 2015

1. Mitä sellaista teit vuonna 2015, jota et ole koskaan ennen tehnyt?
– Koska vauva ei ollut ennestään mulle mitenkään tuttu juttu niin hyvin paljon kaikkea siihen liittyvää: mm. synnytin, imetin, nukuin yöuneni pätkissä kuukaudesta toiseen, opettelin (kesto)vaippaviidakkoa, järjestin ristiäiset, käytin Nenä-Friidaa sekä osallistuin vauvajumppiin. Vauvajuttujen lisäksi sain kummipojan, nukuin pehmeissä trikoolakanoissa, kävin Helsingissä Lapsimessuilla, näin Kuhankuonon rajakiven, olin aikuisbalettikurssilla, osallistuin ID:n blogitapahtumaan ja järjestin vaatekutsut.

Ruusunmarjat kohmeessa

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö uusia seuraavalle vuodelle?
– Tavoitteena oli (keittiö)remontin valmistuminen, ei turhia paineita vanhemmuudesta sekä nauttiminen vanhempainvapaalla olemisesta. Keittiö saatiin käyttökuntoon jo heti alkuvuodesta, joskin pieniä viilauksia (mm. peitelevyt, listat, yhden seinän käsittely) on edelleen tekemättä. Mitä vanhemmuuteen tulee, olemme pyrkineet valitsemaan oman tiemme ja toimimaan kuten parhaaksi näemme. Kotona olemisesta olen kyllä nauttinut, mutta on myönnettävä että väsyneimpinä hetkinä sitä tahtoisi olla missä tahansa muualla… Seuraavan vuoden tärkeimpänä missiona voisi olla kärsivällisyyden kasvattaminen – välillä nimittäin tuntuu, että mun pinna on lyhyempi kuin ennen äidiksi tuloa, vaikka kuinka väitetään lasten kasvattavan kärsivällisyyttä.

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
– Kesällä ystäväperheeseen tuli toinen lapsi ja lisäksi serkkuni synnytti sukuun uuden jäsenen (eli meidän tytön ekan pikkuserkun).

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
– Kaverin sisko ja geokollega, vuosien syöpätaistelun jälkeen. :'(

5. Missä maissa kävit?
– Tukholman satamassa laivaristeilyn aikana, eh heh.

6. Mitä haluaisit vuodelta 2016 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2015?
– Omakotitalon maalla.

Seittikolmio

7. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2015?
– 14.1. syntyi tyttäreni, esikoiseni. ♥ Ja puolisen vuotta myöhemmin 16.7. päivänvalon näki hänelle tulevaisuudessa toivottavasti läheinen tyttökaveri.

8. Vuoden suurin saavutuksesi?
– Synnytys ja äitiys, vaikken jälkimmäisessä ole aina loistanutkaan.

9. Suurin epäonnistuminen?
– Äitiyden synkeämmät hetket.

10. Kärsitkö vammoista?
– No imetys kyllä vaati veronsa (ja kipunsa).

11. Paras asia, jonka ostit?
Uudet vaunut, kun ensimmäiset eivät tuntuneetkaan meidän käyttöön sopivilta.

12. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
– Mieheni, jonka kanssa olemme yhdessä opetelleet uutta titteliä elämässä.

13. Mikä aiheutti ahdistusta?
– Se, kun vauva oli niin huono nukkuja.

Pakkasen puremat

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
– Lainojen maksuun sekä lapseen suoraan tai välillisesti liittyviin juttuihin.

15. Mistä innostuit eniten?
– Vauvasta, kotielämästä ja vaunuista.

16. Mikä artisti muistuttaa sinua vuodesta 2015?
– Apulanta, Sanni.

17. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko:

I. Onnellisempi vai surullisempi?
– Sinänsä onnellisempi, mutta tietyllä tavalla surullisempi.

II. Lihavampi vai laihempi?
– Laihempi, viime vuoden lopussa kun olin viimeisilläni raskaana.

III. Rikkaampi vai köyhempi?
– Köyhempi.

18. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
– Ollut parempi kumppani, harrastanut liikuntaa.

19. Entä vähemmän?
– Menettänyt hermojani, kiukutellut, mäkättänyt turhasta.

Huurteiset lehdet

20. Miten vietit joulun?
– Aattoon sisältyi tänä vuonna oksennustauti, jonka pirpana oli jostain onnistunut nappaamaan. Siitä huolimatta jouluaatto oli ihan mukava, ja tautikin oli onneksi vuorokaudessa selätetty. Loput joulunpyhät menivät sukuloidessa, niin että tuntui varsin helpottavalta kun joulu jäi taakse. Ensi vuonna voisi vaikka pysyä koko joulun kotona…

21. Suurin sisustuksellinen inspiraatio tai haave vuonna 2015?
– Toteutunut haave oli ehdottomasti uusi keittiö!

22. Mikä oli paras lisäys garderobiin?
– Musta mekko epäsymmetrisellä helmalla (with love Sanna Hopiavuori), kokomustat Converset, korallinväriset kuviolliset haaremipökät (Lindex), keltainen lätsä (Costo), mustat korkeavyötäröiset farkut (Levi’s).

23. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
– Telkkaria ei tänäkään vuonna tullut kovin usein katsottua, mutta loppuvuodesta piti tietty tsekata uudet Solsidan-jaksot.

24. Suosikkilehtesi?
– Deko, Avotakka.

25. Mikä oli paras lukemasi kirja?
– Rinna Saramäki: Hyvän mielen vaatekaappi

26. Entä paras musiikillinen löytö?
– Apulannan uusin albumi oli aika kova.

Dharma käyskenteleeSeitti

27. Mitä halusit ja sait?
– Lapsen, uuden keittiön.

28. Mitä halusit, muttet saanut?
– Muuttaa maalle: omakotitalon ja oman pihan.

29. Mikä oli suosikkielokuvasi vuonna 2015?
– En tainnut katsoa yhtäkään, hupsis.

30. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka paljon täytit?
– Olin 5-kuukautisen vauvan kanssa kotosalla ja alkuillasta kävimme naisvoimin ihastelemassa alppiruusuja. Ensimmäinen vuosi kolmekymppisenä tuli päätökseen, oli kyllä kaikin puolin kelvollinen aloitus uudelle vuosikymmenelle.

31. Mikä asia olisi tehnyt vuodestasi paremman?
– Paremmin nukkuva lapsi -> vanhemmilla vähemmän univajetta -> parempi mieli kaikilla. Vaan aina ei mene nallekarkit tasan..

32. Miten kuvailisit vuoden 2015 tyyliäsi?
– Kotoinen rönttä. :D Toinen yleispätevä adjektiivi voisi olla ‘imetysmyönteinen’. Noin ylipäänsä siivosin vaatekaappiani aika rankalla kädellä, joten kotivaatteiden lisäksi garderobin pitäisi nykyään olla myös suhteellisen simppeli. Ainakin vaatemäärä on vähentynyt huimasti eikä uusia artikkeleita tullut vuoden aikana montaakaan.

Pellon laidalla

33. Mikä/kuka sai sinut pysymään järjissäsi?
– Tieto siitä, että jonain päivänä arki helpottaa.

34. Kenestä julkkiksesta/hahmosta/ilmiöstä pidit eniten?
– Kanssahulluista Facebookin Lastenvaunuhullut-ryhmässä. ;)

35. Ketä kaipasit?
– Mammaa ja pappaa, joiden olisin halunnut tapaavan lapsenlapsenlapsensa.

36. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
– Tyttäreni.

37. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?
– Tuon parhaan ystäväni eli avioäijelin kanssa otimme kyllä yhteen mooooonta kertaa, mutta pysyvästi emme sentään ole riitaantuneet. Muistan lukeneeni jostain, että lapsen ekan vuoden aikana toiselle sanottuja asioita ei pidä ottaa todesta eikä muistella jälkikäteen. Allekirjoitan tämän kyllä täysin!

38. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
– Kävisin kesällä ajamassa prätkällä edes kerran.

Aurinko laskee saunalla

39. Arvokas elämänohje, jonka opit vuonna 2015?
– Se on ‘vain vaihe’..!

40. Kuluneelle vuodelle sopiva lyriikka?
“Yksi pieni elämä / Suuri valo sisällä / Katson hiljaa nukkuvaa / Katson lohdunkantajaa / Pidän aina lähellä / Kuljen matkan vierellä / Sillä saattajani on / Vasta syntynyt – Lohtu (Uusi Lastensairaala 2017)

Edellisten vuosien katsaukset: 2014, 2013, 2012, 2011 ja 2010.
Kuvat lokakuiselta pakkaspäivältä kotikotona.

17.12.2015
13:53

Vauvavuosi lähenee loppuaan

Tytär 11 kk

Vauva 11 kk
  • On koko ajan vähemmän ja vähemmän vauva. Näyttää jo niin isolta tytöltä eikä äiti voi käsittää, että tyyppi on joskus muka ollut näin pieni.
  • Oppii uusia juttuja nopeasti, erityisesti vanhemman esimerkistä (esim. moiskauttamaan suullaan).
  • Pitää kovasti musiikista ja näin joulukuussa kuuntelussa ovat olleet tietysti joululaulut. Hytkyy musiikin tahdissa suu leveässä hymyssä. ♥
  • Äiti kuvitteli, ettei näin pieni vielä kaipaa joulukalenteria, mutta sattumalta meille päätyi Mauri Kunnaksen perinteinen luukkukalenteri. Ei mennyt montaa päivää, kun likka oppi homman jujun ja osoittelee silloin tällöin hyllyllä olevaa kalenteria, että josko taas avattaisiin luukku.
  • On pariin otteeseen hengaillut kummitätinsä kanssa muutaman tunnin ja hyvin on sujunut. Äiti on ollut vähän hassu, kun ei ole tajunnut beben voivan viettää aikaa muidenkin kanssa – ilman vanhempiaan… (Ja mä kun kuvittelin olevani se, joka heti tyrkkää muksua hoitoon muille. Ehh.)
  • Muutenkin on tullut sosiaalisemmaksi eikä ujostele uudessa tilanteessa enää yhtään niin kauaa. Eroahdistus vaikuttaisi siis olevan hiipumaan päin, huh!
  • Auttaa mielellään pyykkäämisessä. Pesukoneen käynnistäminen on mahtavaa (ja luukkuun voi työntää päänsä sekä huutaa pyykeille :P), mutta sitäkin kivempaa on pyykkien ripustaminen. Tai no, puhtaiden pyykkien ottaminen pyykkikorista ja levittäminen lattialle. Välillä sentään ojentaa niitä ripustettavaksikin.
  • Kaikenlainen avaaminen on pop: vetoketjut, tv-tason ovet, Componibilin lokerot jne. Keittiön laatikoita yrittää saada auki, mutta niissä on (onneksi!) vielä vastusta.
  • Lelukori saa välillä olla pitkään rauhassa, kun neiti käpistelee about kaikkea muuta. Kielletyt asiat tietysti houkuttelevat eniten ja äidistä tuntuukin monesti, että ei on yleisin sana mitä päivisin tulee sanottua.
  • Tykkää sellaisista nupillisista palapeleistä, joskin lähinnä vain viskoo paloja ympäriinsä. Mauri Kunnaksen purkkipyramidi jatkaa suositaan, samoin kylpylelut ja niiden kassi (koska vetoketju). Sai Primo-legoja lainaan, mutta ei yllättäen ole ollut erityisen kiinnostunut niistä.
  • Kirjoja selaa edelleen monta kertaa päivässä ja on alkanut myös “lukea”. Vähän siinä vanhempia naurattaa, kun mini istuu kirjakasan keskellä ja kääntelee sivuja blaa blaa blaa blaa (no siltä se kuulostaa!) selityksellä säestettynä. :D
  • On ruvennut etenemään polvillaan, siis pystyasennossa kuten kävellessä mutta jalkapohjien sijasta maassa on polvet. Vauvasirkuksen ohjaaja totesi, ettei ole vauvajumppavuosiensa aikana nähnyt vastaavaa liikkumistapaa.
  • Nukahtaa useimmiten omaan sänkyynsä; tosin toisen vanhemman pitää olla lähellä ja nukuttamisrumbassa menee monesti toista tuntia. Yöt sujuvat vaihtelevasti, välillä herää vain kahdesti ja äitikin saa välillä jopa 4 h unipätkän…
  • Päiväunet ulkosalla sen sijaan menevät yleensä aina mukavasti ja tyttö vetelee hirsiä vaihtelevasti 2-4 h päivällä + noin tunnin vielä alkuillasta.
  • Ruoka on maistunut huonommin. Yhdessä vaiheessa mikään lämmin ei uponnut, paitsi se lemppari eli puuro. Porkkana maistuu suunnilleen aina, tomaatti (tai mikään tomaattipohjainen) taas tuntuu olevan ihan blääh.
  • Toki lattialta pitää sitten napostella kaikki mahdolliset muruset, joista suurin osa on kissanhiekkaa… Naminam! No, pinsettiote ainakin on kehittynyt varsin hyväksi.
  • Flunssaisen syksyn jälkeen sairastelu on helpottanut ja nyt on menty useampi viikko ilman räkätautia. (Kopkop vaan, ettei taas iskisi kun menin mainitsemaan.)
  • Hammasmäärä lisääntyi pian 10 kk päivän jälkeen, kun 8. nökö tuli viimein läpi. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että alhaalle olisi tulossa jo poskihampaita… Ilmeisesti niitä myös saa pusertaa pidempään, että saa nähdä koska täällä alkavat yöt mennä paremmin.
  • Päivisin kotona on edelleen kestovaipat käytössä, yöllä ja reissussa Muumi-kertikset. Päikkärivaipaksi on viime aikoina laitettu kertis, kun keston (läpimärän sellaisen) kanssa tuntui heräävän aina ennen aikojaan.
  • Vaatteista on pääasiassa 74 käytössä, pienimpiä tosin on laitettu syrjään ja lisäksi 80-kokoisia otettu käyttöön. Olisi mielenkiintoista tietää missä senttimäärässä mennään, ehkä täytyy yrittää mittausta kotioloissa vielä ennen 1-vuotisneuvolaa.
1.11.2015
22:43

Raikas tuulahdus syksyn pimeyden keskellä

Päässä kypsyi jokin aika sitten ajatus uuteen ulkoasuun ja muutamana päivänä naperon uniajat menivät projektin parissa äheltäen. Ihan hyvin siihen nähden, ettei meidän huushollissa ole viime aikoina paljoa öisin nukuttu… Kuitenkin myöhään perjantai-iltana leiska alkoi näyttää siltä kuin piti ja pystyin jättämään sen julkiseksi. Tuntuupa pitkästä aikaa mukavan freesiltä blogata! Isommat muutokset vaativat selkeästi nykyään enemmän aikaa, sillä edellisestä kerrasta oli jälleen lähemmäs vuoden verran aikaa – siinä missä ennen värkkäilin leiskan parissa useammankin kertaa vuodessa. Toki myös koodaamiseen käytössä oleva aika on suhteellisen rajallista, ainakin tällä hetkellä.

Ajastaika v13.0

Nyt kun vertaa tätä uutta layoutia tuohon vanhaan, niin perusperiaate pysyi hyvinkin samanlaisena. Mitä nyt valikko ja widgetit seilaavat osittain uusille paikoille sekä yleisilme on pehmeämpi värivalintojen ansiosta. Suurin muutos taitaa olla valikon sisällössä: luovuin arkistosivusta ja tilalle tuli yhteydenotto (johon olisi tarkoitus lisätä myös lomake), minkä lisäksi info-osuus jakautui kahtia bloggaajaesittelyyn ja blogi-infoon. Tekstejä pitäisi vielä päivittää, kun en ehtinyt käydä niitä läpi muuta kuin pikaisesti.

Fonttien suhteen on pienimuotoinen ongelma: ainakin mun testaamilla Windows-koneilla tekstit näyttävät ihan kaameilta! :( Vanhalla läppärillä jopa niin hirveiltä, ettei sanoista meinannut saada edes selvää. Kyllä ottaa päähän, Macilla ja kaikilla kokeilemillani mobiililaitteilla homma kuitenkin pelittää oikein mallikkaasti. Ärh. Hihkaiskaa mieluusti kommenttiboksiin mikä tilanne teillä on ja erityisesti minkälaisella kokoonpanolla (laite + selain) katsotte, niin jospa tästä saisin kehiteltyä jonkinlaisen ratkaisun.

9.7.2015
23:53

26/52 ja 27/52

Viikot ne vain jatkavat katoamistaan, kohta se on joulu taas… Ei vaiskaan. Tosin ensi viikolla tulee puoli vuotta siitä, kun pirpana saapui täydentämään perhettämme – että joo, kyllä se aika menee nopeasti! Mies aloitti tuossa taannoin tekemään pelkkää yövuoroa, mikä luonnollisesti muutti myös vauvan ja mun arkielämää. Jonkinlainen rytmi tuntui vähän jo muodostuvankin, mutta tällä viikolla on taas mennyt hommat pipariksi. Hammas (tai hampaat) tekee likasta yleiskärttyisän ja lisäksi nukkumisen kanssa on ollut hankaluuksia, mutta eiköhän se tästä pian helpota. Toivottavasti. No, ainakin puoliskolla alkaa kesäloma ja pääsemme pitkästä aikaa koko perhe tekemään muutakin kuin lojumaan kotosalla.

26/52
Viikko 26: Kikkailua zoomin ja sen makro-ominaisuuden kanssa.

27/52
Viikko 27: Joutsenperhe Muumimaailman rannassa. Tui tui!

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma