AvainsanaOdotus

Lupaan, tässä tulee viimeiset palat pääsiäisen Tampere-reissulta! Tuo pääsiäisviikonloppu vain oli niin mukavaa vaihtelua perusarkeen, että sitä jaksaa edelleen ajatella hymyssä suin. Ja ne kevätkelit, olivat kyllä niin täydelliset ettei parempia olisi voinut edes toivoa. Ei sillä etteikö sää olisi pysynyt keväisenä viikonlopun jälkeenkin, mutta nuo ensimmäiset lämpimät päivät olivat spesiaaleja. Olin eilen näkevinäni yhdessä puussa silmujen jo kurkkaavan, kohta toivottavasti alkaa vihertää enemmänkin. (Ah, rakastan kevättä!)

Seuraavat kolme kuvaa ovat lauantai-illalta, vietettiin tovi pihalla kun tultiin syömästä. Ilta-aurinko paistoi ihanasti, vatsat oli täynnä, olo oli mukavan laiskanpulskea. Onni sentään jaksoi mennä ja viilettää, hyvä kun pysyttiin perässä. Oli traktoria, hiekkakakkuja, saippuakuplia…

Eilisen päivän haastetehtävä jäi tekemättä, kun huomasin vasta illalla katsoa aiheen, mutta otan tänään vahingon takaisin. Vaikka tämä on ollut lyhyempi työviikko ja viikonloppuna sai kerrankin levättyä kunnolla, olen ollut väsyneempi kuin aikoihin. Ihanaa, että on perjantai! Vapun juhlimiset jätän suosiolla muille ja keskityn mieluummin rentoutumiseen. No ehkä yhden pullon kuohuvaa voisi hakea, tuleehan meille puoliskon kanssa tänä viikonloppuna kaksi ja puoli vuotta yhteistä taivalta täyteen. ♥

Tämä on ollut tietyllä tavalla aika tehokas sunnuntai. Sain revittyä itseni ylös sängystä puoli yhdentoista maissa ja ehdin mutustella aamupalaa rauhassa, kunnes oli määrä lähteä Elixiaan. Sieltä tultuani valtasin keittiönpöydän ompelutarvikkeilla – ensi viikon GOOM lähestyy ja asu oli vielä aika alkutekijöissään. Siinäpä minä, suurinpiirtein ompelutaidoton ja koko peruskouluajan teknisissä töissä ollut, sitten surruuttelin muutaman tunnin ompelukoneella! Se oli oikeastaan jopa ihan hauskaa, varsinkin kun pystyin unohtamaan sisäisen perfektionistini enkä vaatinut täydellistä tulosta. Ihmeiden aika ei ole ohi.

Palatakseni vielä treeniaiheeseen: olen vihdoin tainnut löytää inspiraation liikkumiselle. Melkein kaksi kuukautta ehti Elixia-jäsenyyttä kulua (onneksi sain nämä ekat 3 kk järjettömän edulliseen hintaan), mutta nyt on todella innostunut fiilis treenaamisen suhteen. Viimeksi olen treenannut säännöllisesti silloin ennen armeijaa ja kieltämättä on kroppa muuttunut niistä ajoista. Elopainoa on juu tullut lisää, vähän liikaakin ehkä, mutta suurin muutos on jaloissa. Jalkapöydät/päkiät eivät enää kestä tietynlaista rasitusta, ja esimerkiksi askelkyykyt painojen kanssa mun on parempi unohtaa jatkossa. Alkukuusta tein sen virheen ja kipu jaloissa oli sietämätön seuraavan viikon.

Enimmäkseen olen käynyt vanhoilla tutuilla tunneilla, VoimaTotalStep on edelleen yksi suurista suosikeistani. Tällä viikolla kävin pitkästä aikaa FitBall-tunnilla ja ainakin sen ohjaajan kanssa oli yllättävän tehokasta, ehdottomasti menen uudestaankin. Tänään testivuorossa oli kaksi mulle täysin uutta tuntia, joista ensimmäinen kuului poikkeuksellisesti Koreografia ja tanssi -ryhmään – näin onnettomalla koordinaatiokyvyllä niillä tunneilla yleensä vain turhautuu. EasyStep kuitenkin oli positiivinen yllätys ja puolituntinen oli ohi jopa liian nopeasti! Välillä tottakai sekosin askeleissani ja jokaiseen liikkeeseen en voinut heti ottaa käsiä mukaan, mutta noin yleisesti ottaen pysyin mukana ällistyttävän hyvin. Heti stepin perään oli puolentunnin Elixia Shape, joka on tämän kevään uutuus ja ilmeisesti Core-tuntien korvaaja. Ilmeisesti lihaskuntoni on todella surkea, koska en pystynyt varmaan yhtään liikettä tekemään ilman muutaman sekunnin taukoja välissä. Vatsalihaksissa esimerkiksi tuntuu kuin lihakset olisivat tulessa ja välillä on pakko rentouttaa vatsa hetkeksi, ettei ihan kramppaa. Noh, harjoittelu auttanee tähän vaivaan.

Ensi viikolla ajattelin uskaltautua uudestaan Poweriin, joka on siis BodyPumpia vastaava tunti. Nyt sentään osaan olla viisaampi enkä tosiaan käytä niitä painoja askelkyykyissä, ainakaan niin paljon kuin viimeksi. Viikko jäänee treenien osalta lyhyeksi, kun kaksi päivää menee GOOMaillessa ja viikonlopuksikin on jo varattu ohjelmaa, mutta toivottavasti ehdin edes pari kertaa käydä. Voi että miten odotankaan maaliskuuta, jolloin Elixia avaa uuden keskuksen Länkkäriin ja mun treenimatka lyhenee kolmannekseen… Plus pääsee kulkemaan helposti fillarillakin. Kevät! ♥

Jeps, takaisin ompelukoneen ääreen ->

Kent – En plats i solen [2010]

Lukaisin muutama päivä sitten loppuun Ron McLartyn teoksen Polkupyörällä ajamisen taito, jonka satuin löytämään joulun alla kotipaikkakuntani kirjastosta. Kyseinen kirja on tullut vastaan muuallakin kuin tuossa linkkaamassani blogikirjoituksessa, joten siitäkin syystä oli mielenkiintoista saada opus luettavaksi. Ja olipa kansikuvakin jopa silmääni miellyttävä.

Alku oli ehkä hieman tahmeaa, mutta sitten kun tarinaan pääsi sisään ei lukemista olisi malttanut lopettaa lainkaan. Oli muuten mulla nyt jo toinen kirja putkeen, jossa hypitään hyvin selkeästi nykyhetken ja menneisyyden välillä. Alkuun olin jotenkin ihan ulalla henkilöistä ja tapahtumista, mutta kirjan edetessä mielessä pyörineet kysymykset onneksi alkoivat saada vastauksia.

Päähenkilö Smithy oli toisaalta sympaattinen kaveri, mutta toisaalta ärsyttävän aikaansaamaton alistuja – tai siis oli ainakin ennen ollut. Sellainen syrjäänvetäytyvä nahjus, joka kohauttelee kaikelle välinpitämättömästi olkiaan eikä tee vapaa-ajallaan muuta kuin löhöä, kännää ja mässytä. Vaikka siitähän tarina juuri kertoi, miten Smithyn elämä sai yhtäkkiä täysin uuden käänteen – ja hyvä niin. Se on itsestä kiinni onko kerran nahjus aina nahjus.

Se on kyllä pakko myöntää, että kirjan luettuani aloin haaveilla keväästä ja polkupyöräilystä… Sain viime syksynä uuden (= tädin vanhan) fillarin niin myöhään, etten ehtinyt kovin montaa lenkkiä tehdä ja nyt talvella en ilman nastarenkaita viitsi edes kokeilla. Sitä odotellessa.

* * * * * * * * *

Edelliset kirjat on jo palautettu kirjastoon ja uusia lainattu tilalle, seuraavaksi menenkin valitsemaan yhden niistä ja pakkaan sen mukaan viikonlopun pikavisiitille länsinaapuriin. Huomenna lähdetään K-serkun kanssa alkuillasta seilaamaan, lauantaipäivä vietetään Tukholman aletarjontaa tutkaillen ja sunnuntaina tullaan takaisin. Eipä siis muuta kuin viikonloppuja & adjö!

Kat DeLuna – 9 Lives [2007]

Eilen satoi ensilumi Turussa. Iltapäivällä pyrytti oikein kunnolla, parvekkeelta ei meinannut edes lähitaloja nähdä. Yövuoroon lähtiessäni lämpötila tuntui selvästi jo olevan plussan puolella, ja yöllä sade oli muuttanut kaiken märäksi loskaksi. Tänään päivällä oli nähtävissä vielä löllähtäneitä lumi-/loskaläjiä siellä täällä.

Suunnilleen samoihin aikoihin tuli viime vuonnakin talven ensimmäinen kevyt lumipeite. Ja jos viime talven tyyliin mennään, kuukauden kuluttua maisemat ovat jo kauttaaltaan pehmeän valkoiset. Valkea maa helpottaisi edes vähän tätä pimeyttä, joka näin marraskuussa tuntuu loputtomalta. Onneksi kohta ollaan jo puolivälissä kuuta, sitten joulukuu hujahtaakin ohi kaikkine tohinoineen ja yhtäkkiä onkin jo tammikuu ja päivä alkaa taas pidentyä.

Enää 45 päivää jouluun.

Viikate – Öljyvärejä

Tämän viikon työputki (eli kolme yövuoroa) takana, nyt voi ainakin pari päivää hengähtää. Ja ensi viikolla on odotettavissa kaikkea mukavaa, alkuviikosta vieraita Tampereen ja loppuviikosta monen päivän festarointia kaupungissa. Elokuu lähenee kovaa vauhtia, mutta onneksi sinnekin on vielä jäänyt odottamisen arvoista häppeningiä. On muuten ollut kaikin puolin aika mahtava kesä tämä!

Eilen houkuttelin kullan mukaani kaupunkiin jäätelön varjolla, sitä ennen käytiin hakemassa torilta herkkuja mansikoiden, viinirypäleiden sun muiden muodossa ja Sokoksellakin pyörähdettiin hiusväriostoksilla. Mua on viime aikoina vaivannut sellainen hiuskriisi, että oli pakko tehdä asialle jotain. Kotona vähän uutta väriä pintaan ja jospa lähiviikkoina pääsisi kampaajan käsittelyyn saksimisen osalta, ehkä niillä eväillä selviäisi taas syksyyn.

Käytiin siis Hansan italialaisessa jätskipaikassa, en edes muista milloin viimeksi olen siellä käynyt. Kulta ei ollut käynyt koskaan, joten lähinnä sen takia tahdoin hänet sinne viedä. Mielenkiintoisia makuja olisi riittänyt jättiannokseen, mutta sain lopulta tehtyä päätökseni pienen purkin suhteen: melonia ja kermakirsikkaa. Erinomaisia kummatkin, seuraavalla kerralla voisi maistaa esimerkiksi mangoa.

Tällä viikolla tuli myös tehtyä eräs tarpeellinen hankinta, nimittäin uusi kalenteri. Olen kalenteri-ihmisiä ja alkoi vähän jo ahdistaa vanhan kalenterin päättyessä ensi viikkoon, kun en saanut elokuun muistiinpanoja merkittyä mihinkään. Ei siis muuta kuin Akateemisen paperiosastolle ja kalenterit syyniin, suurimman osan hylkäsin saman tien nähtyäni korkeat kapeat palstat – eihän sellaisiin mahdu kirjoittamaan mitään! Kotiin viemisiksi valikoitui lopulta Moleskinen keskikokoinen kalenteri pehmeillä kansilla, mulla on samanlainen muistikirja päiväkirjana ja rakastan niiden sivujen tuntua.

Lisäksi ostin vartavasten kalenteria varten aivan täydellisen mustan piirustuskynän, jossa on juuri sopivan kapoinen kärki – ja jälki on ihan mahtavaa. Ehkä nyt muistaisi taas siihen päiväkirjaankin kirjoitella vähän useammin? Jotenkin bloggaaminen toimii mulla niin hyvin päiväkirjan korvikkeena, että konkreettiseen kirjaan muistaa niin kovin harvoin raapustaa mitään. Ihanasta Moleskine-kirjasta huolimatta.

Lily Allen – Alright, Still [2006]