AvainsanaOma blogi

26.8.2015
23:48

Blogi, joka kesähorroksessa uinui

Milloinkohan olen kirjoittanut tänne viimeksi jotain järkevää..? Vissiin reippaat pari kuukautta sitten, ohopsan. Mahtaako täällä kukaan enää edes käydä, on meinaan tuo kommenttiboksikin kumissut aika lailla tyhjyttään koko kesän. Vaikka eipä täällä tosiaan ole paljoa kommentoitavaa ollut… Mutta niin, kesä. Se alkaa kohtapuolin olla taputeltu ja syksy häämöttää aivan jo nurkan takana. Hurjaa miten vauhdilla tämä ensimmäinen kesä lapsiperheenä meni! Eikä kuitenkaan tehty oikeastaan mitään sen kummempaa, kunhan vain oltiin ja elettiin.


Tarkoitus on kyllä ollut blogata muustakin kuin viikkokuvista ja vauvan kuukausikuulumisista, mutta eipä ole oikein näyttänyt ottavan tulta alleen. Olen kaivannut blogia ja bloggaamista, mutta en tahtoisi tehdä mitään hutaisten ja kuitenkin kunnon postauksen räpeltäminen valmiiksi kuvineen kaikkineen vie usein aikaa (jota pienen lapsen äidillä harvoin on) enemmän kuin hetken, joten postaamattomuuskierre on valmis. Haluaisin tästä sellaisen rennon paikan, johon voisin tyrkätä helposti ja nopeasti jotain mielen päällä olevaa juttua – vaan kuinka sitä saisi itsensä sellaiseen moodiin?

Pohjimmiltaan kyse on tietysti priorisoinnista, ihan kaikessa. Välillä ihmettelen miten ihmeessä muut ehtivät tehdä ruokaa joka päivä, kun se vie niin jumalattoman aikaa, mutta sitten taas itselleni tärkeää on pitää koti siistinä ja esim. kevyt viikkosiivous (imurointi + vessan puhdistus) saattaa viedä multa useamman tunnin – eikä meillä kuitenkaan ole kuin 66 neliötä… Että niin, jos vaikka käyttäisin pari kertaa viikossa ilta-aikani blogin parissa enkä Bloglovinin lukulistaa ja/tai Facebookin uutisvirtaa kahlatessa, niin homma näyttäisi varmasti aivan erilaiselta.


Hmmm, ottaisiko sitä tavoitetta alkavaan syksyyn? Nyt kun muutenkin elämä alkaa asettua uomiinsa eikä mukelo ole enää jatkuvasti huomiota kaipaava vastasyntynyt. Tulisi ehkä kesän kuvavarastojakin käytyä läpi ja voisi sujauttaa ruutuja jonnekin sinne höpinöiden väliin. Kuten vaikka tässä postauksessa muutama alkukesästä napattu luontokuva, jotka eivät liity mitenkään mihinkään. Tästä on hyvä jatkaa.

3.5.2015
23:01

17/52

Viime viikolla kävimme suvun naisten (feat. Hipon) kesken Linnateatterissa katsomassa kahden naisnäyttelijän Vauvasuihku-esityksen, johon oli myös alle 1-vuotiaat lapset tervetulleita. Vähän jänskätti ottaa pirpana mukaan, kun tyyppi on aika kovaääninen sille päälle sattuessaan, mutta eipä tuo haitannut menoa kun paikalla oli monta muutakin änisijää. Itkulta ei siis vältytty ja tissillekin piti kertaalleen päästä, mutta kaiken kaikkiaan meni hienosti. Vähän kyllä hihitytti, kun likka “istui” pöydän reunalla katse lavan suuntaan ja jutteli äänekkäästi. ♥ Esitys oli varsin hulvaton ja nauraa sai useaan otteeseen, vaikka välillä vähän menikin ohi omaan bebeen keskittyessä.

17/52
Viikko 17: Tytön ensimmäinen kulttuurikokemus ristiäislahjamekossa.

Päätinpä muuten tähän samaan syssyyn luoda uuden kategorian Vauvan vetimet, jos vaikka näin tulisi ikuistettua enemmänkin minin ihania vermeitä muistoksi itselle. Teatteriin tyttö sai yllensä Pikku emäntä -kuosisen bodymekon, joka on ristiäislahja ja ihan älyttömän suloinen. Miuku-bodymekko siis Marimekko, sen päällä mun vanha valkoinen neuletakki vuodelta -84 eli tytön isoäidin tekemä. Valkoisia sukkahousuja ei löytynyt, onneksi puolipotkarit H&M toimivat nekin. Sukat Lundmyr Of Sweden, alun perin kummitädin toiselle kummilapselleen ostamat ja sittemmin meille päätyneet.


EDIT 19.1.2016:
Päädyin vaihtamaan kategorian nimeen mini vauvan tilalle, jotta se toimii myös näin vauvavuoden jälkeen. Ei vaan jotenkin tullut silloin alkuun tällainen mieleen… :P

EDIT 13.3.2018:
Lapsimäärän kasvettua minin vetimet vaihtui tyttären tamineiksi ja kuopus sai oman pojan pukimet -kategoriansa.

12.1.2015
19:00

Tilinpäätös ja uuden suunnittelua

Viime vuoden alkupuolella kirjoitin muistiin suunnitelmia ja odotuksia vuodelle 2014. En tosin (taaskaan) muistanut tarkastella muistiinpanojani matkan varrella, mutta sen voinee laittaa pallovatsaisuuden aiheuttaman hajamielisyyden piikkiin. Joka tapauksessa taidan nyt vuoden jo vaihduttua tsekata tuon listan läpi ja tarkastella, miten suunnitelmat pitivät. Ja koska aina on hyvä myös pohtia tulevaa, listaan muutaman tavoitteen tälle alkaneelle vuodellekin.

Postauksen kuvat ovat täysin asiaan liittymättömiä, mutta eikös kissakuville ole aina tilausta? :)

Barbi pömpelissä
Barbi ja Barbin oma pömpeli (aka norsunluutorni).

Miltä näyttivät vuoden 2014 ajatukset ja toteutuivatko ne?
  • Opettelen syömään säännöllisesti (ja kunnolla). Teen enemmän kotona ruokaa enkä mussuta herkkuja päivittäin.
    Meillä on viime vuoden aikana muuttuneet ruokailutottumukset aika paljonkin, lähinnä vehnän ja maitotuotteiden vähentämisen seurauksena. Olen alkanut selvittää ja kyseenalaistaa asioita enemmän; tajunnut sen miten paljon meitä oikeasti yritetään vedättää. Lisäksi nämä vajaa kolme kuukautta ilman keittiötä ovat saaneet odottamaan oikean ruuan tekemistä ihan kympillä!
  • Nautin suht valmiista kodista ja naputtelen jonkun sortin raporttia meidän remontista blogiin.
    Kunnon remonttijutut puuttuvat blogista edelleen, vaikka noin puolet vuodesta elimme suurin piirtein normaalissa kodissa. Tuumasin justiinsa miehelle, että ristiäisiin mennessä pitää saada remppa vihdoin valmiiksi! Sitten tulee raporttia blogiinkin, lupaan. Jotain juttua tähän nykyiseen kotiin liittyen löytyy 3h + k -tagin alta.
  • Käyn mahdollisimman usein Tampereella moikkaamassa kummityttöä.
    Taidettiin me aika monta kertaa Pirkanmaalla visiteerata, ainakin kuva-arkistosta löytyy materiaalia kuukauden-kahden välein. Loppuvuosi oli hiljaisempaa lähinnä kissan takia, nyt taas voisikin mennä kun Barbi varmasti pääsisi hoitoon siskon luokse (ja kunhan bebe saadaan mahan ulkopuolelle).
  • Ikuistan enemmän päivän asujani muistoksi.
    Edellisvuoden asumäärästä mentiin edelleen alaspäin, sillä viime vuonna asukuvia kertyi ainoastaan 42. Asiaan toki vaikutti oleellisesti se, että olin suurimman osan vuodesta raskaana eikä vaatekaapin sisällöstä tuntunut saavan taiottua aina mitään kovin julkaisukelpoista. Tai jos sai, mulla ei ollut ketään ottamassa kuvaa.
  • Ryhdistäydyn bloggaamisen suhteen ja pyrin kirjoittamaan hieman lyhyemmällä viiveellä.
    Metsään meni ja huolella, en ole ehkä koskaan aiemmin ollut yhtä “huono” bloggaaja kuin 2014. Ja vaikka kuinka meinasin, etten bloggaa menneistä jutuista viikkoja jälkikäteen, kyllähän mä silti tein juuri niin. Kesä ja syksy oli blogissa varsin hiljaista, mutta onneksi loppuvuodesta tahti vähän reipastui.
  • Teen pitkään suunnittelemani valokuvausportfolion nettiin.
    Toteutumatta jäi tämäkin, vähän sentään suunnittelin asiaa. Valokuvaamiseni tosin muuttui aika tavalla viime vuoden aikana, joten näillä eväillä on hyvä jatkaa eteenpäin – ja ehkä saada se portfoliokin lopulta tehtyä.
  • Saan täyteen 500 löydettyä geokätköä, mahdollisesti enemmänkin.
    500 löydetyn purkin raja tuli täyteen juhannuksena eli tasan vuoden kuluttua harrastuksen aloittamisesta. Loppuvuodesta tahti luonnollisesti hidastui vatsan kasvatuksen takia, mutta vuoden viimeisenä päivänä löytöjen määrä oli kaikkiaan 693.
  • Piilotan ainakin yhden oman kätkön.
    Täysin uutta kätköä en saanut tehtyä, mutta adoptoin hoidettavakseni kaksi jo olemassa olevaa. Toinen pitäisikin muuten muistaa huoltaa kuntoon ja viedä taas haettavaksi.

Päiväunilla
Näin meillä nukutaan päiväunia. ♥

Mitäs vuonna 2015 lähtisi tavoittelemaan?
  • Meistä tulee äiti ja isä. Sitä ei vielä tiedä, millainen tyyppi sieltä putkahtaa ja millaiseksi vanhemmuutemme muodostuu, mutta olen varma että palaset kyllä loksahtavat kohdalleen. Tärkeimmäksi tavoitteeksi äitiydessä otan yrittää parhaani.
  • No se remontti valmiiksi. Keittiön jälkeen ei ole enää mitään remontoitavaa, ellei aloita kierrosta alusta. Sitähän me ei aiota tehdä, vaan nautitaan vihdoin täysin siemauksin kättemme (tai no, miehen kätten) jäljistä.
  • Liikun! Viime kuukaudet ovat menneet harjoitussupistusten takia varsin rauhallisissa merkeissä, joten synnytyksen jälkeen kaikki liikkuminen on tervetullutta. Vaunulenkkejä varmaan enimmäkseen, mutta lisäksi ainakin fustraliikkeitä kotioloissa ja mahdollisesti sitten pyörä- ja hölkkälenkkejä ns. omana aikana.
  • Tarkkailen syömistäni kriittisemmin. Koitan löytää omalle kropalleni sopivan ruokavalion ja ennen kaikkea keskittyä oikeaan ruokaan hötön sijaan. Keittiön valmistumista odotellen… Myös karkit ym. turhat (koukuttavat!) sokerit olisi hyvä saada karsittua kokonaan pois ainakin normiruokavaliosta.
  • Otan paljon valokuvia. Jälkikasvusta, kodista, omista asuista – arjesta ja elämästä. Tämän tavallaan jo aloitinkin 52-projektin myötä. Ja se portfolio, sellaisen kyllä teen mikäli sopiva rako löytyy arjen pyörittämisen keskellä.
  • Harkitsen jokaista ostosta kahdesti. Olen järkiintynyt kuluttajana huimasti muutaman vuoden takaiseen verrattuna, mutta varsinkin nyt äitiyslomalaisena rahan kulutusta on mietittävä entistä tarkemmin.
  • Nautin ajasta kotona. Vaikka välillä on taatusti hankalaa ja pinna kireällä, on suunnaton etuoikeus saada olla vauvan kanssa kotona poissa normaalista työelämän pyörästä.

Martti
Martti simahti
Hän on Martti, ystäväpariskunnan alle vuoden ikäinen nahkakaveri eli don sfinx.

4.1.2015
22:35

1/52

Koska olen viime kuukausina tarttunut kunnon kameraan aivan liian harvoin, päätin ottaa vuodelle 2015 projektiksi kuvata ainakin kerran viikossa jotain. Se voi olla mitä tahansa, kunhan se tapahtuu a) kameralla eikä puhelimella ja b) meneillään olevalla viikolla. Taka-ajatuksena on myös tallentaa arkea näin kotona ollessa, kun sitä tässä on nyt ainakin loppusyksyyn asti tiedossa. Kuvan julkaisen blogissa ja pyrin tekemään sen aina viikon päätteeksi sunnuntaisin, mutta toki välillä saattaa olla heittoa suuntaan tai toiseen. Lisäksi ajatuksena on herätellä taas bloggausintoa uuteen nousuun, sen osalta uusi vuosi onkin lähtenyt ihan mukavasti käyntiin.

1/52
Viikko 1: lumi tuli (ja melkein suli).

3.1.2015
16:31

Vuoden 2014 loput tyhjentyneet putelit

Varoitus heti jo alkuun: tämä on aikamoinen kilometripostaus!

Päätin viime vuoden alussa kosmetiikkahaasteen jälkeen jatkaa loppuneiden kosmetiikkojen esittelyä blogissa, mutta aiemman kuukausikatsauksen sijasta harvemmin. Tänään kuvattuani 4 kk aikana kertyneen purtilokasan sekä naputeltuani tätä postausta tuntitolkulla tulin siihen tulokseen, että tämä saa nyt olla viimeinen laatuaan. Tulen varmasti kirjoittamaan kosmetiikka-aiheesta vielä yhtä sun toista, mutta enemmänkin ehkä vinkkejä loistavista löydöistä ja jotain siihen tyyliin. Olen jo pitkään koittanut tehdä bloggauksestani kepeämpää ja ennen kaikkea säännöllisempää, mutta jotenkin ajauduin aina sepostamaan hirvittävät litaniat ja väliin tietysti sata kuvaa… Jospa nyt vihdoin saisin suunnattua blogin uusille urille?

Sitten itse asiaan eli viime vuoden loppupuoliskon kosmetiikkoihin.

Loput v. 2014 kosmetiikat: hius- ja kasvotuotteet

Four Reasons Shaper
Varsin toimiva muotoilusuihke kampausten pohjaksi, erityisesti nutturoiden kanssa mainio. Harmi kun tällaisia ei ole luonnonkosmetiikan puolella. Voisin mahdollisesti ostaa Shaperia joskus uudestaan, mikäli innostun hiusten laittamisesta taas enemmän.

Lavera Balance Shampoo
Ensimmäinen testaamani merkin shampoo ja tykästyin ehkä jopa enemmän kuin Mádaraan. Rasvoittuville hiuksille ja usein toistuvaan pesuun tarkoitettu shampoo vaahtoaa hyvin ja pesee puhtaaksi. Tuoksu on kivan sitruunainen ja hintakin kohdallaan, jos vertaa luonnonkosmetiikan shampoisiin noin yleisesti.

Mádara Gloss and Vibrancy shampoo
Hehkutin tätä shampoota aiemmin, mutta kuten tuossa edellä totesin on tälle löytynyt varsin varteenotettava kilpailija. En silti missään tapauksessa sulje pois, ettenkö sopivan tilaisuuden tullen ostaisi Mádaraakin lisää.

Erisan Hoitava puhdistusgeeli
Sain vihdoin käytettyä loppuun viimeisen kaapissa lojuneen Erisanin kasvotuotteen. Ihan ok tuote, mutta keskityn mieluummin luonnonkosmetiikan vastaaviin.

EkoPharma Lakka-Tyrni seerumi
Jossain messupaketissa mukana ollut tuote, ei aivan mun mieleen. Voi tosin olla, etten vaan (vielä?) ymmärrä seerumeiden päälle… Pullo tuli sentään lopulta tyhjäksi, huh.

Mádara Eye Contour silmänympärysvoide
Kevyt kosteuttava geelivoide oli uusi tuttavuus, aiemmin olen kokeillut merkin toista, tujumpaa silmänympärysvoidetta. Tuoksu on tässä ehkä hivenen yrttimäisempi, mutta muuten ei mitään huonoa sanottavaa.

Loput v. 2014 kosmetiikat: vartalotuotteet

Mádara kosteusemulsio vartalolle
Kesäaikaan passeli kevyempi versio, joka kuitenkin oli pienoinen pettymys. Siinä missä rakastan merkin ravitsevan voiteen koostumusta ja tuoksua, tämä oli jotenkin tosi tylsä. Tuskin tulee hommattua uutta putelia tätä laatua, vaan pysyttelen jatkossa Mádaran osalta ehdottomassa suosikissani.

Mádara vitalisoiva suihkusaippua
Pirteä hedelmäinen tuoksu kätevässä pumppupullossa, ei mitenkään erikoinen. Tällä hetkellä mulla on käytössä ravitseva luumua ja vehnäproteiinia sisältävä suihkusaippua, joka on enemmän mun mieleen.

Mádara yrttideodorantti
Käytetään tätä miehen kanssa kummatkin, joten aina on vähintään yksi peilikaapissa ja toinen odottamassa vuoroaan. Normaalihintaa (n. 12 e ylöspäin) en ole maksanut kertaakaan, sillä tätä saa suunnilleen aina Hullari- tai 3+1-tarjouksessa alle kympillä ja käyn silloin hakemassa useamman purnukan. Loistava tuote, jota en hevillä vaihtaisi pois.

Benecos Love your skin vartalovoide
Sopivan paksu koostumus, levittyi ja imeytyi hyvin. Sitruksinen tuoksu on suht voimakas, muttei onneksi jää leijumaan pitkäksi aikaa. Benecos on luonnonkosmetiikkamerkki edullisimmasta päästä ja kun myös tässä tapauksessa kosteutusteho on kohdallaan, voisin ajatella ostavani tätä toistekin.

Weleda Raskausajan hoitoöljy
Ostin Weledan öljyn raskauden alkupuolella ja käytin pari-kolme kertaa viikossa suihkun jälkeen lähinnä vatsan ja jenkkakahvojen alueelle. Lasipullo ei ole musta kovin kätevä ja tykkäänkin enemmän Mádaran vastaavasta tuotteesta. Selkeitä raskausarpia en ole toistaiseksi huomannut, mutta epäilen sen olevan enemmänkin kiinni geeneistä kuin siitä miten ihoaan kosteuttaa.

FLOW Kosmetiikka Mali sheavoi
Tämä on ilmeisesti ollut kausituote, kun ei enää löydy mistään – toki muita sheavoituotteita merkillä on edelleen. Tömäkkää tavaraa, jota saa hetken lämmitellä käsissä ennen kuin pystyy hieromaan iholle. Afrikkamaisesta tuoksusta en tykännyt, mutta noin muuten oli ihan tutustumisen arvoinen tuote.

Loput v. 2014 kosmetiikat: meikit ja kynsijutut

SJP NYC EdT
Ah, pitkästä aikaa sain kulutettua jonkun hajuveden loppuun! Olihan tämä sentään kohta neljä vuotta takaperin hommattu, aikakin siis jo tyhjentyä. Sarah Jessica Parkerin hedelmäinen kukkaistuoksu oli jossain kohtaa ihan lemppari, mutta alkoi sittemmin hieman kyllästyttää. Raskausaikana nenäni on herkistynyt entisestään, joten tuoksujen käyttö on luonnollisesti vähentynyt. Menee varmaan pieni ikuisuus, että saan loput hajuvesivarastot käytettyä pois…

Maybelline Gentle Remover kynsilakanpoistoaine
Asetoniton kynsilakanpoistoaine, jolla saa lakat suht helposti irti. Tämän jälkeen päädyin hankkimaan luonnonkosmetiikan version poistoaineesta ja pakko myöntää, että kyllä sen kanssa joutuu tekemään huomattavasti enemmän töitä. Voi olla, että palaan vielä joskus tähän Maybellineen tai johonkin muuhun ei-luonnonkosmetiikan poistoaineeseen.

OPI Nail Envy Original
Melkein kolme vuotta sitten hankittu vahvistava kynsilakka sai lähtöpassit, sillä se oli muuttunut jokseenkin liisterimäiseksi. Käytin Nail Envyä pääasiassa aluslakkana mutta en osaa yhtään sanoa, vaikuttiko se jotenkin kynsien vahvuuteen. Nyt raskaana ollessa kynnet ovat olleet todella hyvässä kunnossa enkä oikein edes muista, millaista se oli kun kynnet liuskottuivat ja lohkeilivat enemmän. Katsotaan kaipaanko jotain troppia kynsille jakautumisen jälkeen, tosin OPI ei välttämättä olisi se ykkösvalinta kuitenkaan.

Terre d’Oc BB-voide 951 Pétale Rosé
Tämän tullessa myyntiin BB-buumi oli suurimmillaan eikä Terre d’Ocin version hehkutukselta voinut välttyä, jos vähänkään seurasi luonnonkosmetiikkaan liittyviä juttuja. Alkuun pidin voiteesta kovasti, mutta puolessa välissä pulloa en ollut asiasta enää yhtä varma. Paljon vaikutti myös putelin epäkäytännöllisyys: lasipullosta ei nähnyt yhtään paljonko tavaraa oli jäljellä ja viimeistä paria senttiä ei enää edes saanut pumppaamalla ulos, vaan voidetta piti koukkia muilla keinoin käsiin. Voiteessa ei sinänsä ollut vikaa, mutta hinta-laatusuhde (n. 30 e/30 ml) ei mielestäni tässä kohdannut.

Terre d’Oc ripsiväri 32 Noir Bengale
Olin varsin iloinen saatuani sudittua tämän loppuun, pitemmän sepustuksen tuotteesta voi lukea aiemman postauksen loppupuolelta. Tuon kirjoituksen jälkeen en muuten ole kyseiseen ripsiväriin törmännyt enää missään, ehkä vastaavia ongelmia on ilmennyt muillakin ja tuotetta ei siksi ole enää myynnissä.

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma