AvainsanaOmakuva

1.12.2010
20:57

Viime viikolla

Joulu lähestyy vauhdilla, joulukuun puolella ollaan jo – ja perinteinen 50 päivän karkkilakkokin on siis yli puolenvälin! Palataanpa tämän postauksen verran kuitenkin vielä marraskuuhun ja viime viikonloppuun lähinnä.

(1.) Perjantaina oltiin Felinen kanssa erään kaverin synttäreillä. Tutustuin mm. koiraan nimeltä Koira ja maistoin elämäni ensimmäisen amaretto-shotin, kermavaahdolla. Oli kiva nähdä tyyppejä, joiden näkemisestä oli aivan liian kauan. Mihin ne päivät/viikot/kuukaudet aina oikein katoavat??!

Koira

(2.) Lauantaina iltapäivällä kun heräiltiin niin lähdettiin Felinen kanssa Turun taidemuseolle, jossa oli viikonlopun ajan Aura Street Marketin Nykyaikaiset joulumarkkinat. Himoitsin vaikka mitä juttuja, mutta mitään en kuitenkaan ostanut. Klo Designin Hyrrää aion kyllä jossain vaiheessa hakea kotiin ja surauttaa (äidin avustuksella) täydelliset verhot, sitä saa nykyään myös todella kauniin viininpunaisen sävyisenä.

By Muusa
Joulun koristuksia by Muusa.

Kuusenkoriste
Taidemuseonmäen kuusessa oli komeita joulukoristeita!

(2b.) Käytiin samalla reissulla myös torin laidalla olevassa Coffee Housessa ja syötiin järjettömän hyvät leivät. Siellä oli sellainen “leipäbaari”, että valittiin leipä (vaihtoehtoina mm. täysjyväsämpylä, parmesanpatonki ja ruispanini), täytteet ja kasvikset oman maun mukaan. Salaatit taisi saada samaan tapaan kasattua mieleisekseen. Leipien hinnat liikkuivat suunnilleen kuudessa eurossa, salaatit oli muistaakseni pari euroa enemmän. Nuo leivät ainakin olivat hintansa väärti, hurjan kokoisia ja ennen kaikkea todella herkullisia! Maistoin myös ekaa kertaa chai lattea myyjän suosituksesta – ja ihan varmasti juon uudestaankin.

Coffee House

(3.) Lauantai-illasta sunnuntaihin vierähti rattoisasti kotikotona maalla. Äippä oli pikkujouluilemassa työporukan kanssa, joten vietin lauantai-iltaa rattoisasti kultsin ja iskän kanssa saunoen, Madeiran tuliaisviiniä maistellen ja otettiinpa erä Suomi Tietopeliäkin (lienee turha sanoa, että isukki rökitti meidät aika 6-0). Sunnuntaina taas oli ihanan aurinkoinen talvipäivä – ja taivaan upeasti värittänyt auringonlasku.

Talvinen auringonlasku

(3b.) Sunnuntaina ennen lähtöä takaisin kaupunkiin pyörähdin Felinen mukanani paikallisissa joulukauden avajaisissa. Oltiin paikalla sen verran jämptisti, että glögit jäi saamatta, mutta onneksi ilotulitus oli hieno. Oli muuten hullun kylmä! Pankin katolla oleva mittari näytti -18°C, kun talsittiin takaisin autolle. Hurjia lukemia marraskuulle.

Joulukausi avattu

(4.) Veikon Koneen kanta-asiakaspäiviltä kävin hakemassa paitsi erittäin tarpeellisen ulkoisen kovalevyn, myös uuden pikkukameran. Kauniin metallioranssinen Canon Ixus 130 toimii tästä eteenpäin jokapaikanhöylänä, inttiaikana ostamani Pentax on jo lähtenyt eteenpäin.

Oranssi ystävä

Alkuviikosta meille tuli muutakin uutta tekniikkaa, kun saatiin etukäteisjoululahjaksi (ts. piti ostaa marraskuun puolella jotta sai S-bonukset tuplana) kiiltävänmusta Nintendo Wii. Paketissa oli mukana myös tasapainolauta, mustana sekin. Sports Resort -peli jäi vielä uupumaan, mutta se hankittaneen myöhempänä ajankohtana. Toisen mustan kapulan ja nunchukin laitoin jo tilaukseen netistä, kiskovat meinaan aikamoisia hintoja kaupoissa noista.

Hyvin toimii homma ikivanhan 28-tuumaisen kuvaputkitelkkarin kanssa, vaikka olisihan se tietysti aivan erilainen kokemus pelailla lättänästä 40-tuumaisesta töllöstä katsellen. ;)

System of a Down – Hypnotize [2005]

8.11.2010
22:58

Pyhäinpäivän aatto

Perjantaina vietettiin siis iltaa Salossa Halloweenin ja örinäkeikan merkeissä. Kuvamateriaalia riittäisi taas useampaankin postaukseen, kahdella mennään tällä kertaa. Ihan mielenkiintoista, että kameran muistikortilta löytyi perjantain jäljiltä lähemmäs 800 kuvaa…

Hyytelö

Etkoilemassa oltiin tosiaan Felinen luona, hyvin näytti viitisentoista ihmistä mahtuvan runsaan kolmenkymmenen neliön yksiöön – olisi mennyt varmasti muutama tyyppi lisääkin. Sisko oli väkertänyt viinahyytelöitä, viime vuodesta oppineena mukana oli myös tarpeeksi holitonta ja makukin niin kohdallaan että löllykät katosivat nopeasti tarjottimelta.

Tarjoilut

Muutakin tarjoilua oli, kuten kuvasta näkyy. Siniset mokkapalat oli leiponut Moderndayhippie, hyviä olivat vaikkakin hieman tahmeita. Maistoin ekaa kertaa noita pippurilla maustettuja juustonaksuja, aika jänniä olivat. Mukavan vahvasti maistui mausteet, jopa niin vahvasti ettei naksuja tehnyt mieli syödä kourakaupalla niinkuin tavallisia versioita.

Illan emäntä

Vieraista suurin osa oli jollakin tapaa pukeutunut, mikä teemapirskeissä on aina hieno asia. Naturelleina paikalle saapuneet pojat ehostettiin lähes kaikki, muun muassa tähän tyyliin:

Rehunero

Ehostusta

…ja ehostivatpa pojat itse itseäänkin. Välillä oli vessa useamman hetken varattuna, kun pojat maalailivat kajaalilla omia ja toistensa naamoja – hurjia ilmestyksiä sieltä sitten valuikin hiljalleen olohuoneen puolelle. Mukana oli myös ihan “kunnon” asuja, esimerkiksi keltainen ja pehmoinen Pikachu. Oli muuten aika komea tuo häntä!

Pikachu!

Jokeri

Jokeri The Dark Knight -hengessä oli mielettömän upeasti toteutettu kokonaisuus kasvoja myöten. Maski oli tehty jauhoista, liimasta sekä vedestä ja puuttuvat vaatekappaleet kuulemma surautettu äkkiä omassa kotiompelimossa ennen bileiltaa. Ei voi muuta sanoa kuin että huh huh joidenkin kekseliäisyyttä ja jaksamista, täydet propsit M:lle.

PipoHipon itsemurhayritys

Hulvattomien juttujen päätähti oli ehdottomasti PipoHippo, joka päätyi erään päättömyyksiä ihan randomisti suoltavan pojan käsiin. Vaaleanpunainen otus mm. joi rommia, haastoi riitaa, yritti itsemurhaa ja lopulta sammui kaljatölkin viereen. Tarkempia yksityiskohtia en tänne edes viitsi kirjoittaa… :D

Baarin koristelut

Joskus puolenyön pintaan jätettiin pikkuyksiö ja suunnistettiin Hoodiin odottelemaan keikan alkua. Halloween-asussa pääsi ilmaiseksi sisään (tai ainakin me Felinen kanssa päästiin) ja paikka oli koristeltu teeman mukaisesti. Mahtava tuo kultainen peili, muutenkin kuin mustilla seiteillä päällystettynä.

Itsehän olin siis pukeutunut kissaksi, vihdoinkin tuli sopiva tilaisuus käyttää joskus viime vuonna Punanaamiosta haalittua kissanaamaria. Lyhyen pvc-hameen lainasin siskon vaatekaapista, muuten asu koostui omista hepeneistä. Alkuillasta lainassa oli myös pitkät satiinihanskat, mutta unohdin ne Felinelle ja baarissa jouduin olemaan ilman. Noh, onneksi olin lakannut kynnet aiemmin mustaksi. Kokonaisuudessaan asu näytti siis tältä.

Kurpitsa

Tämä saa riittää tältä erää, seuraavalla kerralla sitten niitä keikkakuvia.

System of a Down – System of a Down [1998]

6.11.2010
16:56

Kissamaiset terveiset

Eilen illalla olin viettämässä Halloweenia Salossa, ensin siskon luona etkoilemassa ja sieltä sitten jatkettiin porukalla Deathricalin levyjulkkarikeikalle Hoodiin. Hauskaa oli, juttua riitti yhden jos toisen vanhan sekä uuden ihmisen kanssa ja unten maille pääsin vasta lähempänä aamuviittä. Onneksi ei ollut aamulla kiire mihinkään.

Halloween

Tänään meno jatkuu Helsingissä, nyt laittaudun pikapikaa ja suuntaan taas Saloon ja sieltä eteenpäin kyytiläisten kera kohti pääkaupunkia. Illalla keikkavuorossa ikisuosikkini Viikate, on muuten elämäni ensimmäinen keikka Tavastialla.

Palataan astialle, hyvää lauantaita kaikille!

29.10.2010
13:04

Back to the 90’s

Noniin, nyt vihdoin hieman kuvamateriaalia viikon takaisista ysäribileistä! On ne kuvat mulla itse asiassa jo pari päivää olleetkin, mutta ei ole taas ehtinyt kunnolla blogin pariin kun on tarvinnut juosta pää kolmantena jalkana siellä täällä – tai vaihtoehtoisesti kotona tekemässä töitä/muita rästihommia. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, as they say.

Hipsittiin silloin perjantaina Rikalaan joskus yhdentoista pintaan, kovin oli tyhjä baari vastassa. Salossa tosin ei taida yleensäkään olla porukkaa liikenteessä perjantaina, kun taas lauantaina suunnilleen jokainen hippapaikka on piukassa sakkia..? Kummallista porukkaa nuo salolaiset.

Koskenkorva lakritsi

Mä en seuraavan päivän työvuoroa ajatellen juonut kuin muutaman, ensimmäinen oli siskon tarjoama lakritsikossu. Muut joivat shottina, mä hörpin varmaan kymmenen kertaa ennen kuin sain tyhjäksi – baarimikkokin jo yritti kahdesti ottaa edessäni nököttävän lasin pois. ;) Mutta kun se oli niin hyvää! Kun sitä otti vähän kerrallaan niin suuhun levisi ihanan pehmeä maku, kuin olisi mutustanut lakritsia. Jose ♥ lakritsi 4-ever!

Ekat tunnit istuskeltiin pääasiassa karaokepuolella, muutama tyyppi siellä kävi vuorotellen hoilottamassa. Tapahtuipa jotain ennenkuulumatontakin, nimittäin Feline houkutteli (lue: pakotti) mut laulamaan kanssaan! Laulaa luikautettiin Jenni Vartiaisen Duran Duran ja yllätyksekseni selvisin hengissä. Ehkä parinkymmenen vuoden päästä taas uusiksi?

Kara-Åke
M vetää tunteella. Huomaa pikkureppu!

Kello oli jo yksi, kun siirryttiin alakertaan varsinaiseen bilepaikkaan. Paikalle oli ilmestynyt eräs ystäväkin, joka oli meinannut skipata koko pirskeet – onneksi näin ei kuitenkaan käynyt. Seuraavat tunnit menikin sitten hyvin tiiviisti tanssilattialla, ei vaan voinut lopettaa kun ilmoille kajahti hyvää biisiä toisen perään. Ehkä joka kymmenes biisi oli sentään ei-ihan-niin-huippu, jotta ehti käydä vessassa ja juomassa.

Macarena!
Vuorossa Macarena.

Alla vielä hieman tarkempaa kuvaa mun Clueless-asusta. Iso kauluspaita ja äipän 70-luvulla kutoma liivi, jota käytin joskus 90-luvun lopussa juurikin tuollaisen jättipaidan kanssa. Hame nousi välillä vähän turhankin miniksi, kerran vessassa ollessani meinaan yks naikkonen vihjas et kantsii kiskoa sitä vähän alemmas… Kengät ja laukku ovat ehtaa ysäriä, poposet ovat mun rippikengät kesältä ’99 ja laukku taitaa olla suunnilleen vuotta aiemmin hankittu. Korvissa roikkui myös aidot ysärikorvikset, ruskeat karvapallot aka tuherot. ;) Näkyvät tuolla aiemmin lakritsikossukuvassa (vähän) paremmin.

Peilailua

Hauska ilta oli, nauratti ja tanssitti kyllä oikein sydämen kyllyydestä! Seuraavana aamuna töissä tosin oli jokseenkin epätodellinen olo, kun oli ehtinyt nukkua sen alle tunnin… Noh, mutta siitäkin kuitenkin selvisin kunnialla.

30.9.2010
21:41

Rennompien aikojen kunniaksi

Vaan ei valitettavasti mulla, mä jatkan eri duunien kanssa painamista hullun tavalla hamaan tulevaisuuteen. :P Sen sijaan tämä tyttö on kyllä lomansa – tai rennommat aikansa – ansainnut, joten viime lauantaina juhlistettiin asiaa Moderndayhippien residenssissä.

Sekä sisko että minä oltiin varastolla aamuvuorossa, joten iltapäivällä oli pakko ottaa lyhyehköt kauneusunet. Sen jälkeen olikin jo aika kammata naama ja vaihtaa vaatetusta, joskus kuuden jälkeen ilmestyi rakas avomiehenikin paikalle. Hieman aikataulusta myöhässä (innostuin siivoamaan siskon keittiötä…) lähdettiin tallustelemaan kohti bilepaikkaa, matkalla piti vielä poiketa huoltoasemalla täyttämässä unohtunut lotto (ei tullut prkl meille voittoa, kun joku pohojammaalainen sen seitsemän miljoonan potin nappasi).

Matkalla

Matkalla innostuin räpsimään kuvia ties mistä, ja lisäksi pakotin kullan ottamaan musta syksyn pakollisen lehtienheittelykuvan. Sulauduin aika hyvin maisemaan vihreine sukkahousuineni, jotka tosin eivät kuvissa ole yhtään niin kirkkaat kuin luonnossa – ja jotka itse asiassa eivät ole edes mun, vaan lainattu Felinen kaapista.

Iloitsen kesän loppumisesta paitsi siksi, että se oli ihan tarpeeksi pitkä ja kuuma, myös siksi että pystyy taas käyttämään maihareita. Olen edelleen aikamoisen in lööv mun ruusukalloisiin Doc Martensehin, mutta nyt on alkanut pikkasen houkuttaa joidenkin ihan perusmaihareiden hankkiminen niiden rinnalle. Tällaiset (tai ainakin hyvin samantyyppiset) hyppykengät mulla oli varusmiesaikana ja ne olivat kyllä hyvät jalassa. Varustelekassakin on pari mielenkiintoista mallia, esimerkiksi vähän toisenlaiset hyppykengät (yhyy, sitä ei olekaan enää mun kokoa!) tai sitten pidempivartiset versiot. Harmi kun molemmat liikkeet ovat pääkaupunkiseudulla niin ei pääse ihan helposti sovittamaan.

Syksyn lehtiä

Kengistä takaisin lauantai-iltaan. Päästiin lopulta onnellisesti määränpäähämme, vaikka sitten hieman mutkien kautta. Istuskeltiin iltaa boolista ja muista tarjoilusta nauttien, juttua riitti ja kämpässä olevia iiiiihania kenkiä oli pakko sovittaa suunnilleen jokaista paria. En ollut siis aiemmin illan emäntämme luona käynyt, joten lienee hyväksyttävää että sekosin kevyesti siellä kenkähyllyjä katsellessa – varsinkin kun suurin osa jalkineista oli mulle sopivaa kokoa.

Selailin paikan päällä otettuja kuvia, mutta totesin sitten materiaalin julkaisukelvottomaksi, kun en ole blogissa tavannut aiemminkaan julkaista ei-bloggaavien kavereiden pärstäkuvia. Joka tapauksessa ilta jatkui jossain kohtaa kaupunkiin ja baariin, josta me kullan kanssa lähdettiin yöpuulle joskus vähän ennen kolmea. Hauskaa oli, kiitosta vaan Moderndayhippielle sekä muille paikalla olleille!

(Lehtikuvan otti kulta, muut minä itse. Klik klik kuvia isommiksi.)

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma