AvainsanaOmakuva

Tämä viikko on hujahtanut vauhdilla ohi enkä ole oikein ehtinyt blogia edes ajatella. Ei mulla mitään kummempaa suunnitelmaa tunnu päiville olevan, töiden lisäksi siis, mutta kummasti vaan on koko ajan ilta ja aika mennä nukkumaan. No, ensi kesänä sitten olisi ehkä sitä paljon puhuttua lomaakin vähän enemmän. Kuolema kuittaa univelat, eikös?

Koska bloggaaminen on ollut laiskanlaista, en ole vielä ehtinyt kirjoittaa edes viime viikonlopun piknikistä. Lauantai-illalla pakkasimme siis viltin ja eväät ja juomat mukaan Felinen & Sintsun kanssa ja suuntasimme Kupittaanpuistoon istuskelemaan. Kyseessähän oli juurikin tuo pahamainen Botellón-päivä, vaikka toki piknikille nyt voisi mennä mikä tahansa kesälauantai.

Meidän osaltamme ilta sujui leppoisissa tunnelmissa, kesän vakiokuoharista huolimatta emme kokeneet tarvetta rähistä, esitellä kriittisiä paikkojamme tai virtsata koko puistokansan nähden penkiltä alas. Kaikki nuo asiat tosin jouduttiin näkemään ja voi että kyllä ainakin niiden tyttöjen puolesta oikeasti hävetti. Mielenkiintoista kyllä, kommentoin aihetta tuohon linkkaamani Turun Sanomien juttuun mutta kommenttiani ei koskaan julkaistu – enkä todellakaan ollut kirjoittanut mitenkään epäsiistiä tai -asiallista kieltä. Olenkohan mä vaan kukkahattutäti jo nuorella iällä?

Vaikka aurinko enimmäkseen paistoi, ei mun mielestä kovin lämmin ollut. Vettä ei kuitenkaan tullut taivaalta alas muutamaa pisaraa enempää, tummasta pilvimassasta huolimatta. Onneksi mukana oli uusi lempparipitkähihainen, harmaa miesten collegepaita (vai kuuluuko se kirjoittaa kolitsi?!) neljällä ja puolella eurolla keskustan JC:n loppuunmyynnistä. Taidan jatkossa shoppailla pelkästään miesten osastoilla, kun niistä löytyy aina paljon toimivampia perusvaatteita kuin naisten valikoimasta.

Bongaatko kuvasta kuvaajan?

Kahvipakettikassit on jo vanha juttu, Ritter Sport -kassi sen olla pitää!

Mä liukenin paikalta joskus vähän ennen yhdeksää, tytöt jatkoivat Kupittaalta vielä baariin tanssimaan mun painuessa onnellisena kotiin nukkumaan. Jaa mitkä univelat, missä? Samoissa merkeissä tämä viikonloppu muuten on mennyt, kumpanakin aamuna on unta riittänyt pitkälle aamupäivään. Sinänsä tietysti ärsyttävää, kun sitten tuntuu ettei ehdi tehdä oikein mitään koko päivänä, mutta pakko se kai on joskus nukkua. Voi kunpa ihminen pärjäisi aina vaikka neljän tunnin yöunilla! Vaan kohta se on jälleen hypättävä nukkumatin matkaan…

(Kolmas kuva ylhäältä, kuvaajana Feline; muut minä itse.)

The Prodigy – Their Law: The Singles 1990-2005

No niin, ja sitten olisi vuorossa Provinssirockin toinen osa! Ensimmäinen osahan on siis nähtävissä täällä.

Sunnuntai 19.6.

Heräiltiin Felinen kanssa aamupäivän auringossa lämpeävästä autosta (vastapainoksi viluiselle yölle sai aamulla herätä siihen että kylpi hiessä) joskus yhdentoista pintaan ja hengailtiin siinä rauhassa parisen tuntia. Festarialueella oltiin yhden maissa, siskon käväistestä bajamajassa mä pyörähdin teltassa kuuntelemassa pari biisiä Katri Helenaa. Vähän nauratti kun portille kävellessä pyörätiellä hengaili aikuisempaa kansaa pyörän tarakoilla ym. istuskellen, olivat ilmeisesti tulleet nauttimaan musiikkiannista siihen alueen ulkopuolelle. :)

Syy meidän “aikaiseen” saapumiseemme ei kuitenkaan ollut Katri Helena, vaan Saarilavalla esiintynyt Stella. Sää oli selkeästi lauantaita viileämpi, keikan aikana paistoi sekä aurinko että ripsutteli vettä. Keikasta jäi tosi hyvä mieli, koska Stella nyt sattuu olemaan ihana bändi. Ja miten mahtava ääni laulaja-Marjalla onkaan! Lopussa soittivat vielä suosikkini kesältä viiden vuoden takaa, Lumottu oli ehtinyt jo painua jonnekin mielen perukoille mutta muistui nyt taas mieleen.

Stellan lopettaessa toisella lavalla aloitti keikkansa Scandinavian Music Group, jota jäätiin hetkeksi kuuntelemaan. Päätettiin sitten lähteä käymään autolla, mistä suunnattiin kaupungille syömään. Amarillo osui sopivasti kohdalle, joten mentiin sinne. Otin vanhan suosikkini Chicken ‘Dillan, nyt oli kyllä viimeinen kerta. Olen ennenkin angstannut siitä kun muuttivat kyseisen annoksen huonompaan suuntaan (esim. hedelmäsalsa vaihdettiin coleslaw-salaattiin), mutta nyt oli tapahtunut kaiken huippu: quesadillan sisällä ei ollut sinihomejuustoa EIKÄ guacamolea! Coleslaw sentään oli vaihtunut parempaan salaatti + grillattu ananas -komboon, mutta noiden kahden täytteen puuttumista en voi antaa anteeksi.

Terkkuja Amarilloon, en tuu enää teille syömään!

Amarillo-reissun aikana oli vissiin vettä tullut taivaalta ihan kunnolla, ainakin joka paikassa näytti kovin vetiseltä, ja viiden hujakoilla kun palattiin takaisin festarialueelle alkoi taas sataa. Oli onneksi ihan ohimenevä kuuro, ja Volbeatin aloitettua keikkansa sai sadetakin jo laittaa syrjään. Volbeatin jälkeen seikkailtiin lavan edustalle odottamaan festarin huipennusta. Puoli yhdeksältä vihdoin Törnävä räjähti, kun lavalle asteli ensimmäistä kertaa Suomessa System of a Down!

Mä aloin kuunnella SOADia vuonna ’05, siihen samaan syyssyyn kun tajusin raskaamman musiikin hienouden Nightwishin ja Rammsteinin kanssa. Eniten on tullut soitettua Mezmerize/Hypnotize-linjaa ja vanhemmat albumit ovat jääneet vähemmälle, joskin Provinssin jälkeen Toxicity on viihtynyt soitossa yhä useammin. Olen surkea muistamaan biisien sanoja tai edes nimiä, mutta onneksi se ei estä keikalla jammailemasta mukana! Alkuun oltiin aika edessä, vaan oli meno niin hullua että siirryttiin suosiolla sivummas. Itse asiassa näkyvyys oli siitä parempi eikä kukaan hyppinyt varpaille.

System of a Down viihtyi lavalla yllättävän pitkään – keikka kesti ilman taukoja yli puolitoista tuntia! Suunniteltu lähtöaikataulu ei siis pitänyt alkuunkaan ja oltiin autolla vasta lähempänä yhtätoista. Niin kiire ei kuitenkaan ollut, ettei olisi ehtinyt ottaa iloiset fillaroijat -kuvaa. Ei tosiaan ollut yhtään tyhmempi veto ottaa polkupyörät mukaan, paikasta toiseen liikkuminen sujui huomattavasti sutjakkaammin kuin aiempina Provinssi-kertoina kävellen. Ilkivaltaa fillarit eivät kokeneet, toisaalta jos joku olisi oikeasti vaivautunut katkaisemaan paksun kettingin ja sitten vielä rikkomaan pyörän oman lukon niin olisi filetsu kyllä varastettu ihan tarpeeseen. :D

Kotimatkaa ylläoleva otos kuvastaa täydellisesti, kesäilta oli semipimeä sateinen ja ja jutut välillä hyvinkin levottomia. Muuten olisi mennyt oikein kivasti, ellei olisi joutunut peltipoliisin kuvaamaksi (eiköhän sieltä se 85e rikesakko rapsahda vaikka miten yritin puolustella) ja eksynyt Porin ABC:lle. Oikeesti hei, miten valtatieltä voi lähteä ramppi ainoastaan toiseen suuntaan eikä missään ole selkeää kylttiä miten toiseen suuntaan pääsee?! Jos tavoitteena on päästä Turkuun niin ei Vaasan kyltti ei kauheesti lohduta.

Anyhow, oman festarikauteni avaus oli onnistunut ja Törnävällä tuli kuultua paljon vanhoja live-tuttuja kuin myös uusia kokemuksia. Loppuyhteenvetona Provinssirock ’11 lyhyesti ja ytimekkäästi:

Paras fiilis: Pendulum
Parhaat tehosteet: Viikate
Paras lopetus: Pariisin Kevät ja paperisade
Paras vanha tuttu: Stella
Ainutlaatuisin: System of a Down
Aurinkoisin: Jenni Vartiainen

(Kuvat © Feline ja Jose.)

PMMP – Veden varaan [2009]

Tarkoitukseni oli tehdä tämä postaus kivasti yhdessä osassa, mutta eipä onnistunut ei. Mä en osaa olla vähäsanainen, vaikka miten sitä toisinaan toivoisin. Ikä ja terveyshän tässä menee kun aina tarinoi niin pitkästi, mutta menkööt. Onneksi on perjantai ja edessä kaksi päivää vapaata, saatan siis jopa saada naputeltua kakkososan suhteellisen pian.

Lauantai 18.6.

Lähdettiin liikkeelle melkein kukonlaulun aikaan, kun ajettavana oli yli kolmesataa kilometriä (en vieläkään tajua miten Seinäjoki muka on niin kaukana). Matkalla bongattiin superhiano keikkabussi, joka myöhemmin paljastui Apulannan kulkupeliksi. Huoltiksen vessasta tullessa vastaan käveli tutulta näyttävä häiskä ja aivoilla kesti hetki prosessoida, että Tonihan se siinä.

Kuvissa esiintyy em. keikkabussin vertailukohtana oma ajoneuvomme eli festaripaku, iskältä lainattu vanha Transit. Mukavuudet ehkä ovat hieman puutteelliset (ts. niitä ei ole), mutta hyvin tuolla takaossa yön nukkui! Vähän oli aamuyöstä vilpoista, mutta joskus teininä lahjaksi saamani makuupussi oli edelleen pop ja hanskat kädessä sekä pipo päässä viimeistään pelasti yöunet.

Tovi meni etsiessä autolle paikkaa, onneksi lopulta löytyi hyvinkin passeli paikka Kauppiksen viereiseltä ruohokentältä/pellolta – eikä edes maksanut mitään! Ei muuta kuin mummofillarit auton takaa pois ja kohti festarialuetta. Liput vaihdettiin portilla rannekkeisiin, laukkutarkastuksessa oli muutama muukin jonossa meidän lisäksemme. Onneksi sentään aurinko oli sade-ennustuksista huolimatta tullut esiin ja lämmittikin ihan mukavasti. Eikä lopulta satanut koko lauantaina. In your face, säätieteilijät!

Porteista päästiin vihdoin sisäpuolelle, Pariisin Kevät oli ehtinyt jo aloittaa keikkansa teltassa. Mä menin heilumaan pimeään telttaan ihmismassan sekaan, vähän yritin jotain kuviakin räpsiä. Olen kyllä sitä mieltä, että bändi toimii paremmin pienemmillä klubikeikoilla – jotenkin PK on sellainen artisti että tilanne saisi olla aika intiimi. Tai ehkä olen vain katkera, kun suosikkikappaleeni Meteoriitti soitettiin jo siinä vaiheessa kun me vasta jonotettiin porteista sisälle…

Teltasta tullessani törmäsin vahingossa Sansun festariporukkaan, ja teltalta siirryttiinkin sitten porukalla päälavan suuntaan. Jenni Vartiainen oli yhtä ihana ja energinen kuin aina ennenkin (olenkohan kerran aiemmin nähnyt sen livenä, köh) ja Felinen kanssa fiilisteltiin väkijoukossa lavan edessä (= miksauskopin ja lavan välisellä alueella). Jennin asu oli vähän erikoinen, mutta mun mielestä ihanan aurinkoinen – toisaalta, ei taida olla vaatekertaa jossa Jenni EI näyttäisi hyvältä.

Jennin jälkeen kuunneltiin muutaman biisin verran Samuli Putroa ja tarkasteltiin vähän myyntikojujen tarjontaa. Käytiin Felinen kanssa kuuntelemassa Viikatteen haastattelu, joka kuultiin ilmeisesti suorana YleX:llä, ja sen jälkeen testasin festarisapuskaa (hampurilainen + ranskiksia, turhan iso annos ja liikaa majoneesia mut maku oli ihan jees) Apulannan soittaessa päälavalla. Ei kuitenkaan kuunneltu Apista loppuun saakka, vaan parkkeerattiin itsemme Saarilavan eteen Viikatetta odottamaan. Se oli hieno keikka se, kuten tuli jo aiemmin todettua!

Viikatteen lopetettua settinsä kuunneltiin hetki päälavalla ollutta Social Distortionia, kunnes lähdettiin käymään autolla mm. kuohujuoman merkeissä. Ennen reissua Alkossa käydessäni ei tällä kertaa ollut hylly Tosti Butterflyn kohdalta tyhjä, joten se oli varma valinta festarikuohariksi. Viinilaseja ei ollut mutta hyvältä kuohuva maistui Jaloviina-mukistakin. :)

Puoli yhdentoista jälkeen illalla palattiin alueelle ja kuunneltiin muutaman biisin verran Kotiteollisuutta, sitten mentiin päälavan edustalle odottamaan Pendulumia. Ja se todella yllätti, setti toimi festarilavalla aivan loistavasti! Fiilis väkijoukossa oli illan pimetessä mieletön, kaikki ympärillä jammaili ja hytkyi musiikin mukana. Ainoa mikä mua häiritsi oli se, kun Pendulumin mielestä yleisö oli koko ajan fucking jotain – en tykkää suomen vastaavasta sanasta eikä se englanniksi kuulosta paljonkaan paremmalta. Kaiken kaikkiaan fiilis oli kuitenkin hyvä ja festari-Pendulum positiivinen kokemus.

Illan päätteeksi kuunneltiin jonkun aikaa vielä Mokomaa, kunnes uni alkoi painaa silmiä sen verran paljon että hurautettiin fillareilla autoon nukkumaan. To be continued…

(Kuvat © Feline ja Jose.)

Sunrise Avenue – Popgasm [2009]

Huomenna otetaan siskon kanssa suunnaksi Seinäjoki ja Provinssirock, kolmen vuoden tauon jälkeen. Ja ensimmäistä kertaa ikinä mulla on lippu kahdelle päivälle! Säätiedotus lupaa tauotonta sadetta, selkeä keli olisi ollut kiva mutta näillä mennään. Mukaan festaripakuun heitetään siis kumisaappaat ja sadetakki sekä lämmintä vaatetta, mä en ainakaan aio palella hetkeäkään (mitä teen kuitenkin).

Lauantaina on aika loistava suomalaisten artistien kattaus! Ainakin Pariisin Kevät, Jenni Vartiainen, Apulanta ja VIIKATE (♥!) on pakko nähdä, siihen sitten lisäksi mahdollisesti Samuli Putroa, Kotiteollisuutta ja Magenta Skycodea. Illan kruunaa Pendulum, kiintoisaa kokea miten erilainen festarikeikka on verrattuna Kaapelitehtaan keikkaan.

Sunnuntain festaroinnin käynnistää Stella, jonka jälkeen lisää kotimaista Scandinavia Music Groupin sekä Anna Puun muodossa. Alkuillasta ei ohjelmassa ole mitään erityisen mielenkiintoista artistia, joten silloin tulee varmaankin palloiltua siellä täällä. Viikonlopun festarointi päättyy enemmän kuin loistavasti System of a Downiin, kaipa se on koitettava änkeytyä Felinen seuraksi mahdollisimman lähelle lavaa.

Nämä kuvat ovat kaikki vuodelta 2008, jolloin viimeksi olen Provinssissa käynyt. Silloin festarin kohokohta oli Serj Tankian, kyseisen herran takia oikeastaan ollaan taaskin menossa. (Muut loistoartistit tulevat siinä sivussa, siksi päädyttiin hankkimaan kahden päivän liput yhden sijasta.) Vuonna ’08 oli aurinko, violetti tukka, syntymäpäivä. Yöllä alkoi sade, joka jatkui koko kotimatkan – olin tietystikin prätkällä liikenteessä. Kaiken kaikkiaan elämäntilanteeni oli sellainen, ettei fiilis ollut festareilla aivan kohdallaan. Onneksi ajat muuttuvat! Lisää kolmen vuoden takaisesta Provinssireissusta löytyy täältä.

Maanantaina sitten pitäisikin taas raahautua töihin… Onneksi sentään sain kuvan mennä muutamaa tuntia myöhemmin, laskeskelin meinaan että olen takaisin Turussa ehkä kolmelta yöllä. :P Nyt hilpaisen tsekkaamaan pakatut tavarat vielä kertaalleen ja siitä nukkumaan, tätä menoa en kyllä saa kirittyä viikolla kertyneitä univelkoja yhtään. Oh well, kuolema kuittaa univelat!

System of a Down – Mezmerize [2005]