AvainsanaSivistävää

Löysin koneen syövereistä vielä läjän kuvia kesältä ja ajattelin nyt postata näitä, vaikka kesä oli ja meni. Lämpimiä muisteloita kesältä tiedossa siis! Unikeonpäivän jälkeisenä sunnuntaina päätimme siskon ja K-serkun kanssa lähteä hieman sivistämään itseämme ja ajelimme Korvensuun voimalaitos- ja konepajamuseon pihaan. Tarkoitus on jo pidemmän aikaa ollut käydä tutustumassa tähän lähikohteeseen, mutta aina se on jäänyt. Tulipahan vihdoin korjattua yksi sivistysaukko lähiseutujen nähtävyyksistä!

Olimme ainoat vieraat museolla, joten paikalla ollut päivystäjä lähti esittelemään meille museota. Voimalaitoksen puolelle ei valitettavasti ollut pääsyä, mutta konepajan kiersimme rauhassa katsellen ja museohäiskän juttuja kuunnellen. Hurjaa, miten paikka voi edelleen näyttää siltä kuin viimeiset työntekijät olisivat lähteneet tyyliin eilen! Huomioni kiinnittyi ehkä eniten kaikkiin noihin mahtaviin valaisimiin, jotka sopisivat mainiosti myös 2010-luvun sisustustyyliin. Ensimmäinen Suomessa valmistettu auto, Korvensuu 1913, jäi harmiksi näkemättä visiittimme sijoittuessa jonkin verran myöhempään siitä, kun auto oli ollut näytillä museossa.

Tuon heinäkuisen sunnuntain opetus: lähiseutumatkailukin avartaa.

(Kuvat otin minä ja ne piti toki käsitellä ajan henkeen sopivaksi. CameraBag 2 on edelleen kiva.)

Juhannusviikko oli mun eka lomaviikko ja keskiviikkona lähdettiin päivällä äiskän kanssa käymään Piikkiössä, jossa sijaitsee Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen ylläpitämä Arboretum Yltöinen. En ollut aiemmin käynyt tällaisessa puulajipuistossa, joten sen kummempia odotuksia ei ollut – mielenkiintoa sitäkin enemmän. Alppiruusujen kukinta-aika oli pääasiassa ohi, joitakin kukkasia näimme siellä täällä. Niin ja toki sen verran paljon jo kuihtuneita, että ensi vuonna tullaan kyllä aiemmin ihailemaan kukkaloistoa.

Hurjia nuo alppiruusut, korkeimmat niistä huitelivat monessa metrissä! Arboretumissa on monia eri alppiruusulajikkeita, pensaita alueella on yhteensä noin 2000 yksilöä. Osa niistä on suomalaisia lajikkeita, eli nimenomaan Suomen oloihin jalostettuja alppiruusuja. Lisäksi puulajipuistossa on nimensä mukaisesti laaja kattaus puulajeja niin Pohjois-Amerikasta kuin Japanista ja Kiinastakin, tällaisen puiston myötä saadaan tietoa niiden soveltumisesta esim. koristekäyttöön Suomessa.

Arboretum Yltöinen avoinna kesäaikaan 15.5.-15.9. ma-pe klo 8.00-15.00, pääsymaksu 5€ (yli 18 v.)

Toukokuiselle Turku Design Festival -viikonlopulle osui myös vintagehenkistä tapahtumaa, 50-luvun meiningeissä järjestetyt kyläjuhlat Kuralan Kylämäessä. Meidän poppoomme suunnisti paikalle lauantaina keskustan häppeningit koluttuamme, sopivasti hetkeä ennen Turku Swing Societyn tanssiesitystä ja sitä seurannutta 50-luvun muotinäytöstä. Samalla korjaantui sopivasti se epäkohta, etten ollut koskaan aiemmin vieraillut Kuralan Kylämäessä.

Muotinäytöksessä juontaja esitteli kunkin asukokonaisuuden erikseen ja kertoi samalla 50-luvun tavoista pukeutumisen suhteen. Aika erilaista on silloin ollut! Toisinaan sitä haikailee, että nykyinen yltäkylläisyydessä eläminen ottaisi muutaman askeleen taaksepäin ja palaisi aikaan, jolloin kaikki ei ollut ah niin vapaata ja itsenäistä vaan asioissa oli sentään joku roti… Ei ole kerta eikä kaksi, kun olen pohtinut syntyneeni väärälle vuosikymmelle.

Joskus heinäkuussa S heitti ilmoille ajatuksen pihakirppiksen järkkäämisestä maalla ja ajatuksen hauduttua pystytimme päiväksi oman kipputorin S:n & A:n pihalle samana päivänä kuin kylällä järjestettiin jokavuotiset kesämarkkinat. Tuumailimme, että ainakin silloin olisi paljon ihmisiä liikkeellä – ehkäpä joku eksyisi kirppiksellekin, vaikka matkaa keskustasta olisi muutama kilometri.

Ja niin eksyikin! Ei nyt mitään varsinaista yleisöryntäystä, mutta ekaksi kokeiluksi ihan mukavasti. Heti aamusta paikalle ilmestyi selkeä trokari, joka vei parhaat palat päältä ja todennäköisesti myyntiin kovalla hinnalla jonnekin hyllykirppikselle. No, pääasia että tavarat lähtivät omista nurkista pois. Aamupäivä oli selvästi vilkkaampi, puolen päivän jälkeen ei enää kovin montaa uteliasta näkynyt. Hienoa oli kuitenkin se, että vain yksi poistui ostamatta mitään – kaikkien muiden matkaan lähti edes jotain pientä.

Patekin olisi halunnut osallistua.

Sään puolesta päivä oli erittäin onnistunut, aurinko lämmitti vielä sen verran että ulkona tarkeni istuskella lyhythihaisessa. Itse käväisin aamupäivällä pikaisesti tsekkaamassa markkinahumun, S piti sillä aikaa “putiikkia” pystyssä ja välihetkinä puikot viuhuivat tulossa olevaa syysvauvaa varten. Tavaraa oli myynnissä PALJON, kiitos opiskeluaikojen shoppailuintoni. Suurin osa jäi toki myymättä, mutta jotain sentään saatiin nurkista pois. Päivän päätteeksi kuvasin osan vaatteista tarkoituksenani laittaa niitä Huutikseen/Fb-kirppiksille, mutta enpäs ylläri ylläri ole ehtinyt tätä aietta vielä toteuttaa… Ehkä mä tässä jonain päivänä.

Kasattuamme kirppiskamat lähdin äitin kanssa kesäteatteriin, jossa viime vuodelta tuttu kylämatka sai jatkoa. Kouluaiheinen näytelmä oli hauskasti toteutettu ja sai pohtimaan suomalaisen opinpolun nykytilaa. Tuntuu, että paljon on muuttunut jo siitä kun itse menin kouluun! Parikymmentä vuotta tosin siitäkin on jo ehtinyt vierähtää, eh heh.

Puolisko sai myös raahauduttua illaksi maaseudun rauhaan ja otimme jälleen suunnaksi S:n & A:n residenssin. Suunnitelmissa oli viettää rentouttavaa lauantai-iltaa, pelailla, saunoa – sekä tietysti syödä. Alkupalaksi sipsejä, Nannakin yritti maistella:

Olen näin “aikuisiällä” (en edelleenkään koe itseäni mitenkään kovin aikuiseksi…) pelannut harmittavan vähän mitään lautapelejä, joten oli aika tutustua kehuttuun Carcassonneen. Ensimmäinen kierros meni vähän hapuillen, joskin onnistuin silti voittamaan koko pelin. Toisella kerralla sujui jo paremmin sääntöjen ym. puolesta, nyt vaan täytyisi koittaa järjestää uusi peli-ilta lähiaikoina ettei unohdu opit.

Illan menyy käsitti tällä kertaa lettuja, joita S paistoi aikamoisen kasan. Sisään kääräistiin tuoreita hedelmiä (ananasta, hunajamelonia, cantaloupea, mangoa) ja kotitekoisia hilloja sekä henk. kohtaista musthaveani kermavaahtoa. Herkkua oli, totta vieköön!

Lauri – New World [2011]

Heinäkuun viimeisenä päivänä sain viimeinkin tehtyä jotain mitä mun piti alkujaan tehdä jo vuosi sitten: käydä haahuilemassa Colourscapessa. Kulttuuripääkaupunkivuoden värielämys pystytettiin onneksi tänäkin kesänä, joten viimeisellä (yllätys!) aukioloviikolla fillaroimme Mian kanssa Kupittaalle. Emme tosin ensin meinanneet löytää koko hökötystä, kun kaikissa lähteissä oli vain puhuttu Kupittaanpuistosta ja meidän näkemyksemme mukaan Kupittaanpuisto on se puisto-osuus ennemmin kuin ne alueet siellä urheilukenttien laidalla. No, oikea paikka lopulta löytyi.

Jonotimme ehkä parikymmentä minuuttia, siinä välissä ehti vähän sataa ropsahtaakin mutta ei sentään kastuttu sen enempää. Ennen sisään astumista saimme päällemme väriviitat, joiden ideana oli itsekin olla osa taideteosta (plus henkilökunta sai helposti laskettua miten paljon sakkia on sisällä). Kengät jätettiin ulkopuolelle ja sitten ei muuta kuin sukellus värien maailmaan!

Colourscapessa olo oli aika epätodellinen; kuin ei olisi enää ollut tässä maailmassa vaan aivan jossain muualla. Eteenpäin liikuttiin pallosta toiseen ja värit vaihtuivat välillä radikaalimmin, välillä lempeämmin. Oli kepeää vihreää, keltaista ja sinistä, kuin myös vihreän ja punaisen silmiäsärkevän kirkas liitto. Intensiivistä, pimeää, sateenkaaren väristä, valoisaa. Ja miten outoa oli yhtäkkiä tupsahtaa tilaan, jossa vallitsi luonnonvalo! Seuraavassa hetkessä sitten taas täysin toisenlaiset sävyt.

Värimaailma täydentyy musiikilla, joka vaihtelee päivittäin ennaltailmoitetun ohjelman mukaisesti. Meidän vierailupäivämme musiikkina oli myöhemmin viikolla olevan kuorokonsertin ennakkomaistiaiset, mitkä tosin jäivät hieman laimeaksi kun suurin osa kuplissa viettämästämme ajasta kuului vain muiden vierailijoiden äänet. Luonnonvalon täyttämässä isossa tilassa oli pelit ja vehkeet, siinä vieressä musisoijat palaveerasivat ja harjotettelivat. Tupsahdettuamme takaisin oviaukolle vastaan sentään tuli pari ryhmää, jotka soittivat samalla kun kävelivät kuplissa eteenpäin.

Hassuinta Colourscapessa oli se, että käytävät tuntuivat jatkuvan loputtomasti ja vähän joka suuntaan. Monta kertaa joutui valitsemaan mihin suuntaan lähtee ja kävellessä tuntui kuin olisi vain mennyt koko ajan kauemmas ja kauemmas. Kunnes yhtäkkiä tupsahdimme takaisin oviaukolle. Se oli jännä fiilis se, kun ei ollut tajunnut kiertävänsä ympyrää.

Kokonaisuudessaan kokemus oli hieno ja myös suhteellisen inspiroiva, noin niinkuin valokuvauksellisesti. Kuten mekin, monet kulkivat kamerat käsissä ja katsoipa mihin suuntaan tahansa niin yleensä näki jonkun juuri ottamassa kuvaa. Ja olihan tuo tosiaan huisa paikka kuvata, valaistus ja värit antoivat kuville aina omanlaisensa säväyksen. Nikonissa mulla oli kiinni perusputki 18-105 mm f/3.5-5.6 VR, joka oli tilaan muuten erinomainen paitsi valovoimaa olisin kaivannut aavistuksen lisää. Joku zoomi f/2.8 valovoimalla voisi olla kiva, hinta vaan ei taida sellaisissa olla ihan niin kiva…

Siinä vielä kuva allekirjoittaneesta Mian kuvaamana. Myöhemmin kaupungissa nakitin Mian kuvaamaan myös päivän pukimeni, asussa ei sinänsä ollut mitään ihmeellistä mutta tulipahan kerrankin tosi kiva asukuva. Kiitosta vaan kuvaajalle!

Väriseikkailun jälkeen päädyimme Fontanaan myöhäiselle lounaalle, joskin otimme kummatkin lämpimän vuohenjuustobruschetan listan Naposteluun-osiosta. Lisäksi yrttiruukullinen maalaisranskalaisia katosi parempiin suihin, kyllä sillä kombolla nälän sai karkotettua! Fontanasta on nopeasti tullut yksi suosikkiravintoloistani Turussa, tykkään paikan fiiliksestä ja ruoka suorastaan vie kielen mennessään. Erityisen lämpimästi suosittelen Fontanan lounasbuffetia (arkisin klo 11-14), joka on ehdottomasti 9,30e hintansa väärti herkullisen ruuan ja loistavan valikoiman ansiosta.