AvainsanaSyksy

Maanantai.

Milloin se alkoikaan muistuttaa lähestulkoon kirosanaa? Yksinäisenä sinkkuopiskelijana ehdoton inhokkipäiväni oli sunnuntai. Välttelin kotoa poistumista aina sunnuntaisin, koska silloin vastaan tuli ainoastaan pariskuntia. Ihastuneita, rakastuneita, onnellisia (tai ainakin sen näköisiä). Nykyään melkeinpä pidän sunnuntaista ja jossain määrin myös sunnuntaifiiliksestä. Mutta se maanantai, voi maanantai.

Aamulla puolisko meinasi nukkua pommiin (ehti kuitenkin töihin vain minuutin myöhässä). Vähän miehen lähdön jälkeen postiluukku kolahti Turun Sanomien joulukalenterin verran. Ei paljoa, mutta kuitenkin niin että hätkähdin puoliunestani. (Voitte varmasti kuvitella, miten mukavasti postiluukun kolahdus kaikuu puolityhjässä asunnossa kun ei ole väliovea.) Enkä saanut enää unta. Töissä väsytti, työjono ammotti tyhjyyttään, pää oli sitäkin tyhjempi. Yritin tehdä vähän jotain, sekin meni pieleen kun onnistuin poistamaan vääriä komponentteja. Kengänpohjaan oli takertunut purukumi. Lounaaksi hain subin, jonka täytevalinnassa menin metsään. Ehkä aurajuusto olisi pelastanut?

Kotiin tullessa väsytti, ahdisti ja itketti. Puolisko hakkasi jotain typerää tietokonepeliään ja pälisi kuulokkeet korvilla kaverinsa kanssa. Vedin oven kiinni ja otin torkut. Helpotti vähän. Pakastimesta löytyneet kaverit Ben ja Jerry helpottivat vähän enemmän. Aloin miettiä, onko muhun iskenyt syysmasennus tai vastaava. Rakastan jokaista vuodenaikaa ja niiden vaihteluita, mutta tänä syksynä loputon harmaus ja pimeys tuntuu normaalia vaikeammalta. Tai ehkä se on tämä keskeneräinen koti, joka stressaa ja ahdistaa.

Ei tämä oikeastaan tunnu edes kodilta, ei vielä. Mun kodissa tavarat on suunnilleen järjestyksessä eikä lattialla ole roskia. Kylpyhuoneen lavuaari ei näytä töhkäiseltä eikä tiskipöydällä ole likaisia astioita, ainakaan montaa. (toim huom. Mua ei häiritse em. asiat muiden kodeissa, mutta oman huushollini suhteen olen tarkka.) Viikonloppuna lähti eteisestä kaikki kaapit, alkuperäisen kaapiston poiston jälkeen tuli uusia ideoita ja suunnitelmat muuttuivat aika radikaalistikin. Nyt eteinen ja olohuone muodostavat jättimäisen tilan, jossa on kaikki mahdollisuudet.

Onhan täällä ollut totuttelemista. Astianpesukoneen sähköliitäntä on edelleen kadoksissa, keittiön kasaaja on ilmeisesti jättänyt sen jonnekin levyjen taakse. Jääkaappipakastin hurisee siihen malliin, että se a) hajoo kohta käsiin ja b) syö sähköä kaikkea muuta kuin energiaystävällisesti. Keittiö näyttää kivalta, mutta allastaso on ärsyttävän epäkäytännöllinen. Kylppärin loisteputki sirittää. Laminaatti on kaunista, mutta tuntuu todella kylmältä jalkojen alla.

Mutta! Täällä on ihanan viileää verrattuna edelliseen asuntoon. Täällä pystyy nukkumaan, hurraa! Ja sänky, ihana 160 cm leveä sänky uudella mahtavalla patjasetillä. Patjat muotoutuvat vartalon lämmön mukaan ja tukevat kroppaa juuri niistä kohdista kuin pitääkin. Herääminen pimeään aamuun ei edes ketuta, kun niska ei ole jumissa tai selkään satu. Taidankin tästä siirtyä suosiolla sängyn lempeään syleilyyn…

Huomenna parempi päivä ehkä?

(Pointsit sille kuka jaksoi tämän lukea kokonaan. Ei punaista lankaa, ei varsinaista asiaa, vain ajatuksia peräjälkeen ja lause kerrallaan. Joskus se menee näin.)

Tämä syksy on ollut vähäsateinen mutta harmaa, niin hurjan harmaa. Eilen tuntui aivan käsittämättömältä, kun näki auringonvaloa! Ja mitä upeimman auringonlaskun. Harmi vain etten pääse nauttimaan aurinkoisista päivistä oikeastaan yhtään, kahdeksasta neljään toimistotyö on siltä(kin) kannalta tylsää. Aamulla töihin mennessä on pimeää ja töistä päästessä aurinko on jo hyvän matkaa laskemassa horisonttiin.

Jotenkin syksy on hujahtanut ohi huomaamatta, ehdin vasta viime viikonloppuna ensimmäisen kerran tänä syksynä käydä pihalla kuvaamassa meneillään olevaa vuodenaikaa. Nii-in, kiirettä on pitänyt! Luonnon väriloistosta ei ole paljoakaan jäljellä, lämpimien säiden ansiosta jotain sentään. Iskin kaksi kärpästä samalla iskulla ja sunnuntaisella kierroksellani tutustuin myös uuden asuinpaikkamme lähikulmiin.

Toisaalta aika kolhoa seutua tämä kaupunginosa, mutta omalla tavallaan kiehtovaakin. Graffiteja tuntuu olevan jokaisessa mahdollisessa pinnassa, ei nyt kerrostalojen seinissä sentään mutta about kaikissa muissa kuin asuinrakennuksissa kyllä. Osa pelkkiä töherryksiä, osa hienoakin taiteilua. Täytynee joku kerta käydä kuvaamassa hienoimmat graffitit ihan kunnolla.

Syksyn ihanin värikartta! ♥

Kukantynkääkin löytyi vielä.

Kodin järjestelyissä ei olla paljonkaan päästy eteenpäin, kun puolisko on viime päivät kulkenut keppiin tukeutuen jalanpohjasta leikatun syylän takia. Viikonloppuna toivottavasti päästään remppahommiin todenteolla! Eteisen peilikaappi noudettiin eilen, se makaa osina keskellä olohuoneetta odottamassa kokoamistaan. Kun vain saisi kaikki loput muuttolaatikot johonkin pois tieltä, edes sen verran että mahtuu kokoamaan kaapiston sekä repimään tapetteja seinistä.

Nyt unta palloon, jotta jaksaa taas huomenna.

Haloo Helsinki! – III [2011]

Lokakuun viimeistä viikkoa viedään jo! Kaikenlaista on tähän kuuhun on mahtunutkin, asunnon ostaminen etunenässä ja paljon kaikkea muuta mukavaa. Täällä elellään muuttolaatikoiden keskellä ja koko ajan on jokin tavara kadoksissa – muutto on nyt tulevana viikonloppuna ja vähän rupeaa jo jännittämään. Kiireisiin vedoten myönnän olleeni aika surkea bloggaaja tässä kuussa, mutta ehkäpä tämä tästä taas.

Tässä joitakin julkaisemattomia kuvia tältä kuulta, lisää tulossa toivottavasti lähipäivinä.

Auringonlasku maalla.

Miska viihtyy puoliskon sylissä kerran…

…jos toisenkin. Kylpytakki on Miskalle se juttu!

Serkkujen tuplasynttäreillä tarjolla oli suklaakakkua, jossa oli mukana punajuurta(!).

Ihana syksyisen iltapäivän valo.

Iltateellä (ja pullalla) tädin ja mieh(i)ensä luona. Kuismakin tahtois teetä.

Kuisma intoutui oikein poseeraamaan.

Syksy ja kynttilät. ♥

Aika lentää edelleen aivan liian vauhdikkaasti eteenpäin – miten lokakuukin on jo ehtinyt lähes puoliväliin?! Palataanpa siis ajassa pari viikkoa taaksepäin lokakuun ensimmäiseen päivään, joka oli lauantaiksi buukattu hyvin täyteen tapahtumaa. Aamulla heräiltiin ajoissa ja lähdettiin Felinen kanssa ajamaan kohti Saloa ja syysmarkkinoita.

Kaunis aurinkoinen syyspäivä. ♥

Katselin noita punaharmaita tossuja vähän sillä silmällä…

…mutta ostinkin sitten nahkarukkaset. Ei pitäis ens talvena sormia palella!

Ehkä olisi pitänyt hankkia tällainen lakki tumpuloitten kaveriksi?

Markkinoilla oli yhtä jos toista myyntikojua, karkkia ym. tarjolla tietysti about joka kolmannessa kojussa mutta mukavasti näkyi olevan tarjolla myös lähialueiden tuotteita. Puoliskolle vein tuliaisiksi pienen pussin habaneroa, saa herra maustettua sapuskat jatkossa taatusti tarpeeksi tuliseksi. ;) Lisäksi ostettiin Felinen kanssa kimppaan vähän juustosarvea ja herkkumunkkia sekä pussillinen pusuja.

Salosta matka jatkui auringonpaisteessa kohti pääkaupunkiseutua. Seuraava pysäkki oli Helsinki-Vantaan lentokenttä, josta meidän oli määrä käydä nappaamassa Kreikka-vahvistus T mukaamme. Oltiin perillä hyvissä ajoin, joten tapettiin aikaa käyskentelemällä terminaalista toiseen. Kuviakin tuli toki napsittua sieltä täältä.

Päivän teemaväriksi valikoitui sattumalta sininen – mä en vaan osaa pukeutua pelkkään mustaan tai harmaaseen. Hattu Monki; hopeiset sulkakorvikset fashionology.nl; heppapaita, samettijakku ja polvisukat H&M Divided; ruskea nahkalaukku Mhann; kiiltävät shortsit ja sukkikset Seppälä; nahkavyö H&M men; sormukset Kalevalakoru ja JC; kengät Converse All Stars, Pop Art Collection SS10.

Kone lähestyy.

Hattupäiset venttailijat.

Ihana auringonvalo!

T:n kone laskeutui ajallaan ja neidin puolen vuoden visiitin vaatimat matkatavaratkin saatiin ahdettua Kotteroon. Lentokentältä tiemme vei pienten mutkien kautta Forssaan T:n majapaikkaan, T pääsi virkistäytymään koko päivän matkustamisen jälkeen ja me Felinen kanssa käväistiin sillä välin syömässä (ja vähän ehkä eksyttiin Forssan keskustaan).

Pimeä oli jo ehtinyt laskeutua, kun käänsimme Kotteron nokan takaisin Salon suuntaan. Jotenkin yllättävän lyhyeltä tuntuneen matkan jälkeen olimme valmiit liittymään joukkoon viiksekkääseen, kunhan ensin koristeltiin vähän naamataulua kajaalilla. Ei varmaan tarvitse arvata minkälaiset viikset sisko-rakas tahtoi mulle piirtää..?

Asiaan kuuluva tiukka ilme.

Kalastaja-Lars (vai oliko se Allah?) ja Pedro Epsanjasta.

Vaan sitten tapahtui jotain ja Pedrosta tulikin italialainen! Yllä olevasta kuvasta lähdettiin liikkeelle, oli Dolmiot ja halpispastakastikkeet. Lopputuloksen voi käydä katsomassa täältä. :D Mä olin siinä vaiheessa jo niin väsynyt että nauraa räkätin melkein kaksinkerroin, hyvä kun sain muutaman kuvan hekotukseltani räpsäistyä.

Päivä oli pitkä mutta hauska, ei voisi loistavammin uutta kuukautta aloittaa!

Lykke Li – Wounded Rhymes [2011]

Sain kerrankin blogihaasteen, jes! Itse asiassa muutama viikko takaperin jo, mutta olin autuaasti ehtinyt unohtaa koko jutun. Että tänne vaan niitä haasteita, muistan tehdä jos muistan. Feline haastoi siis muistelemaan menneitä, toisin sanoen vertailemaan viime syksyä nykyhetkeen.

Valitse kaksi kuvaa, joista toinen on otettu syksyllä 2010 ja toinen nyt 2011. Tämän jälkeen haasta 3 muuta bloggaajaa.

Well, let’s see.

Vuonna 2010

Vuosi sitten syksyllä kuontalo oli punertavanruskea. Kuva on otettu lokakuun alussa, jolloin kävin ensimmäistä kertaa miehen kanssa ehkä Turun symppiksimmissä kahvilassa Bossaliinassa. On muuten tuo kerta jäänyt jostain syystä ainoaksi, pitää korjata tämä vääryys mitä pikimiten! (Kuka lähtee mun kanssa joku ilta töiden jälkeen kaupungille kahvittelemaan?) Tuon ajan asukuvien perusteella olin hieman nykyistä tuhdimmassa kunnossa – ei ole siis Elixia-jäsenyys mennyt täysin hukkaan, vaikka nyt onkin taas ollut hiljaisempaa treenirintamalla.

Vuonna 2011

Vuodessa hiustenväri on muuttunut platinablondiksi, mm. ihanaisen Maja Ivarssonin ja muiden kaunokaisten inspiroimana. Sävy alkaa vihdoin olla aika bueno, kiitos Schwarzkopf Live Color -sarjan XXL Absolute Platinum -hiusvärin sekä Four Reasonsin ja Klippoteketin hopeatuotteiden. Nyt vain odottelen juurikasvun viimeistelemään hiuslookin, ettei tarvitse olla jatkuvasti värjäilemässä. Viime syksynä ostamani Monkin musta hattu on edelleen iso rakkaus, käytän tuota taatusti töissäkin sitten kun en enää kulje polkupyörällä.

Yhteenveto

Nyt kun noita kuvia vertailin, niin en mä kai kovinkaan paljon ole vuodessa muuttunut? Jos siis hiuksia ei oteta huomioon. Ryppyjä ehkä on tullut pari lisää, lähestyyhän se kolmenkympin rajapyykki kovaa vauhtia. Vakituinen ja ennen kaikkea säännöllinen työ on väsyttänyt mutta varmasti myös parantanut elämänlaatua, kun on a) päivärytmi ja b) säännölliset tulot. Kesäloma olisi toki ollut kiva, ei ehkä väsyttäisi nyt syksyn tullen niin paljon, mutta ensi kesänä sitten.

Lopuksi: haastan kanssabloggaajaneidot Midinetin, Nelliinan sekä Marian iskemään vierekkäin nykyisen ja vuoden takaisen omakuvan. Miltä näyttää?

Jack Johnson – Sleep Through The Static [2008]