AvainsanaSyksy

Lokakuun alkupuolella meillä oli työporukalla piknik-risteily, menomatka luennointia ym. ja paluumatka syömistä & juomista. Silja Europan lounasbuffet oli ruuan puolesta erinomainen, puolitoista tuntia vaan ei meinannut riittää kun iso osa ajasta meni jonottamiseen. Ruokailun jälkeen sakki jatkoi tunnelman keventämistä humppabaarin puolella, mä käväisin ähkystä selvittyäni tsekkaamassa putiikit.

Vaatepuolella tuli yllättäen vastaan läjä kotimaisen Coston hattuja, joita olen aiemminkin katsellut sillä silmällä. Täydellinen combo (ruskea nahka + valkoinen tupsu) yhdistettynä parikymppiä edullisempaan hintalappuun saivat lopulta mut kiikuttamaan lätsän kassalle – ja onneksi näin! Costo Kombai piristää huonointakin aamua ja viimeinen vilkaisu peiliin on aina siedettävä, kun päässä keikkuu ehkä maailman siistein nahkahattu.

On muuten sen kokoinen lätsä, että pienempi possupullero mahtuu piiloon just ja just.

Toinen lokakuun alussa vaatekaappiin muuttanut ihanuus on Samujin raitapaita, jonka takia vaivauduin eräänä aamuna piipahtamaan kaupungilla keltaisten muovikassien aikaan. Rova Shirt on osoittautunut samanlaiseksi hyvänmielenhankinnaksi kuin nahkalätsäkin, raitapaidassa on vaan niin hyvä olla + harmaat raidat sopivat about kaiken kanssa yhteen. Ihastukseni Samujiin on selkeästi leimahtamassa oikein kunnon roihuun…

Kaupunkifestarointi-illan jälkeisenä lauantaipäivänä lähdimme porukalla käymään Tampereen keskustassa, halusin ehdottomasti poiketa Tampere-suosikissani Design Boulevardissa. Ihastelin silloin elokuun avajaisissa herkullisia keittiöpyyhkeitä ja nyt vihdoin hain meille omat Scholten & Baijings for Hay pyyhkeet. Nam mitä neonvärejä! Parin kauppapysähdyksen ohessa ehdimme viettää tovin myös matkan varrelle osuneessa leikkipuistossa, sakkimme nuorin kipitti innoissaan kohteesta toiseen ja me “vanhukset” katseltiin hymyillen sitä riemun määrää.

Syksyssä parasta on aurinkoiset syyspäivät, jotka ovat olleet valitettavan harvassa ainakin tänä syksynä. Tuo valo on jotain aivan käsittämätöntä! Ja joo, aika ihana on kuvassa oleva tyyppikin. Oma hymykuoppaäijelini, jonka kanssa tuli justiinsa kuluneella viikolla neljä vuotta yhdessäoloa täyteen. ♥

Meillä oli ajatuksena mennä tutustumaan paljon kehuttuun Kahvila Runoon, mutta siellä olikin alkamassa joku yksityistilaisuus. Onneksi samalla kadulla oli myös vanha tuttu Vohvelikahvila, joka pelasti janoisen porukkamme. Lakritsivohveli on ihan paras!

Enter Shikari – Take To The Skies [2007]

Ensilumi, nyt jo! Ja lisää hiutaleita leijailee taivaalta maanpintaa tavoitellen. Mahtaakohan aamulla olla enää yhtään valkoista maassa? Aika märältä tuo ainakin näyttää.

Kuvat ja sanat ovat edelleen kadoksissa. Elämä tuntuu junnaavan paikallaan eikä kasvava pimeys helpota sitä yhtään. Kaipaan haasteita! Uusia tuulia! Innostusta ja inspiraatiota! Kaipaan sitä, että tuntisin olevani elossa. Ja olisi tietysti untakin kiva saada enemmän (tarpeeksi!), jottei sitä lamautuisi niin täysin aina iltaisin.

Hei vaan hei! Pidin pientä blogilomaa, kun puolitoista viikkoa hurahti ohi huomaamatta. Olen pohdiskellut tämän blogin tulevaa suuntaa, en ole aivan tyytyväinen nykyiseen malliin mutten vielä oikein varma mitä blogiltani tahtoisin. Mua inspiroi nykyään aika erilaiset blogit kuin aiemmin, joten tekisi mieli kääntää tätä omaakin leikkipaikkaa toisenlaiseen suuntaan. Spammikommentteja tänne ainakin satelee kirjainvahvistuksesta huolimatta koko ajan vain enemmän, täytynee ottaa joku muu captcha käyttöön ja katsoa auttaisiko se.

Blogi-inspiraatiota odotellessa lisää syksyisiä kuvia, nämä ovat lokakuun alkupuolelta kun olin viettämässä niskasaikkupäivää kotikotona maalla. Siirryin porukoilta puolentoista kilometrin päähän S:n & A:n luokse jalan, kamera kulki kädessä ja muistikortille tallentui syksyistä kotiseutua. Lähtiessäni Dharma jäi kuistille vahtimaan.

Olin unohtanut miten hiljaista maalla on! Kaupungissa on niin tottunut siihen, että ympärillä on jotain ääntä ihan koko ajan. Ja sitten maalla tallustellessa onkin yhtäkkiä luonnon omien äänten keskellä, lintuja ja puiden havinaa. Pari autoakin ehkä välillä, mutta pääasiassa on niin hiljaista että kuulee jopa omat ajatuksensa. Niinä hetkinä kaipaan pois betonikuutiosta kovemmin kuin koskaan.

Oikeesti, meidän ikkunoista voisi näkyä vaikka lampaita katujen, kymmenien ohiajavien autojen sekä bussipysäkin sijaan! Vilkuilen aina silloin tällöin myytäviä omakotitaloja nettipalveluista ja haaveilen salaa paluumuutosta maaseudun rauhaan…

Viimeiseen kuvaan on hyvä lopettaa sunnuntain mietteet. Suloinen Nanna lähti torstaina kissojen taivaaseen, aivan liian aikaisin – sairauden voimalle ei aina mahda mitään. Nanna säilyy muistoissa pikkukissana, jonka vireystila oli suoraan verrannollinen silmäpussien kokoon. Toivokaamme siis loppumattomia leikkihetkiä pienelle karvatassulle. ♥

Lokakuu alkoi sairaslomalla. Niskajumi äityi sen verran pahaksi, että työterveyslääkäri laittoi mut pariksi päiväksi kotiin lepäämään kera kolmiollisen lihasrelaksantin sekä tulehduskipulääkkeen. Rentouttava tabletti ei yllättäen vie tajua saman tien kankaalle, veikkaan että toinen lääke vaikuttaa muhun enemmän. Väsymystä enemmän olen nyt parina päivänä kärsinyt kuvottavasta olosta ja yleisestä heikotuksesta, yhh. Hierontakin jäi tänään väliin, tosin huomenna pääsen kehoa hellivään aromahierontaan – kiitos äipän nettidiili-innostuksen. Sillä on hyvä aloittaa viikonloppu.

Napsin eräänä päivänä kakkoskamerallani (josta en muuten vieläkään ole kirjoittanut blogissa mitään, köh köh) muutamat syksykuvat, tällaiselta meillä päin maailma väreineen näyttää parhaillaan. Tosi lämmintä on ollut siihen nähden että on jo lokakuu, aikaisin aamullakin mittari on reippaasti kymmenen lämpöasteen paremmalla puolella. Sateista toki on, mutta noin yleisesti vuodenaika tarjoilee parastaan. Vielä kun saisi itsensä terveen kirjoihin niin mikäs tässä ollessa. Syksy ♥!

Vajaa pari tuntia ja syyskuu jää taakse. Lokakuu jo, hui kamala miten aika juoksee! Näin kuun vaihteessa mieleen hiipii väkisinkin, mihin katosi jälleen yksi kuukausi. Mitä tein vai teinkö mitään? Kenen kanssa vietin aikaa? Jäikö päivistä muistoihin sellaista jälkeä, jonka muistan vielä vuosienkin päästä?

Kuva-arkisto on yleensä paras lähde kuukauden tapahtumien kartoittamiseen. Tänä vuonna syyskuun kansio tosin näyttää surullisen tyhjältä, uudesta kamerasta huolimatta. Täytyykin kunnostautua sillä saralla ensi kuussa. Nyt syksykin alkaa olla jo pitkällä, luonnon väriloistoa parhaimmillaan.

Syyskuussa oli Habitare ja lisäksi kävin muutamanakin viikonloppuna kotikotona maalla. Saunomassa ollaan nyt käyty kahtena lauantaina peräkkäin, oi onnea! Mikään ei voita puukiukaan napakoita löylyjä pimeässä syysillassa. ♥

Arkipäivät ovat menneet tietysti töissä. Päällimmäisenä on jäänyt mieleen loputtomalta tuntuva väsymys, jota on kestänyt viikkotolkulla jo. Viikonloppuisin vedänkin sitten unta palloon oikein kunnolla, tänäkin viikonloppuna esimerkiksi nukuin sellaisia 10 h yöunia + siihen vielä lyhyet päikkärit päälle kumpanakin päivänä. Syy on enimmäkseen niska- ja hartiakivuissa, joiden seuraksi iskee hyvin usein myös päänsärky. En ole koskaan aiemmin kärsinyt näin pahoista toimistotyöläisen jumeista: välillä lisäksi huimaa ja pää tuntuu ihan puurolta. Varasin ensi viikoksi ajan hierojalle, saa nähdä auttaako se mitään.

Parasta jumeihin olisi varmasti liikunta, mutta kun väsyttää koko ajan niin järjettömästi etten yksinkertaisesti jaksa raahata ruhoani Elixiaan. Hyvä kun aamuisin selviän töihin ja iltapäivällä kotiin. Kaikki kehonhuoltojumpat ovat tietysti aina väärinä päivinä tai huonoina ajankohtina, kotona taas ei ole tilaa venytellä tms. kun kaksi huonetta on edelleen remontin kourissa ja olohuone täynnä tavaraa. Onneksi puolisko on pysynyt terveenä ja jaksaa melkein joka päivä vähän remppailla, mäkin toki autan minkä pystyn.

Ehkä tämä tästä, päivä kerrallaan jos ei muuten. Lokakuussa on tiedossa monta kivaa juttua, joten ainakin on mitä odottaa. Koitan nyt ihan tosissaan tsempata tämän niskan kanssa – liikkua ja ulkoilla ja syödä paremmin. Extravitamiinia naamariin ja taukojumppaa työpäivän lomassa. Tere tulemast, lokakuu!