AvainsanaTalvi

Ei liene jäänyt epäselväksi, että mennyt talvi oli jokseenkin erikoinen. Täällä eteläisessä Suomessa joulu oli musta, samoin vuodenvaihde. Tammikuussa sentään saatiin hieman lunta ja ehkä viikon verran riitti talvikelpoisia pakkaslukemia. Siihen se sitten tyssäsi: tuli vesisateet ja se vähäinenkin lumipeite suli pois. En ehtinyt edes sulattaa pakastinta, kuten yleensä aina teen tähän aikaan vuodesta. Mieleen ei muistu yhtäkään helmi-maaliskuun vaihdetta, jolloin olisi näyttänyt tältä:

Ekat kolme kuvaa on helmikuun puolelta, viimeiset kaksi maaliskuun ensimmäisen päivän illalta. Ei ole lunta ei, pikemminkin näyttää siltä että ruoho alkaa vihertää. Ja hei, tällä viikolla bussikortin umpeuduttua korkkasin pyöräilykauden! Parina päivänä olen nyt suhannut fillarilla töihin ja takaisin, oi sitä onnea kun ei tarvitse enää tiirailla julkisen liikenteen aikatauluja. Näpit vähän tahtovat palella aamuisin, täytynee heittää vielä ohuet hanskat alle. Eilen kelpasi kyllä polkea kotiinpäin, kun aurinko paistoi ja lämpömittari näytti +5°C. Ei muuta kuin peukut pystyyn, ettei mitään kovin kamalaa takatalvea enää tule…

Ilmoja on pidellyt. Tai siis, oikeastaan ei ole – harmaata vaan päivästä toiseen. Aika kummallinen talvi, lumikin alkaa jo olla täällä lounaisrannikolla pelkkä muisto vain. Ei se kyllä menoa haitannut, kun olin viime viikon talvilomalla. Huitelin melkein koko loman poissa kotoa siellä sun täällä, vähän sentään otin kuviakin jopa matkan varrella. Jospa ehtisi lähipäivinä päivittää kunnolla? Ylläri, että nyt pitäisi olla jo sikeästi unten mailla… Kunhan tahdoin jotain pientä elonmerkkiä huikata tänne, seuraavaksi toivottavasti sitten enemmän. Palataan!

Kävin mm. moikkaamassa tällaista nauravaista kummityttöä Tampereella. ♥

Amanda Jenssen – Hymns For The Haunted [2012]

Tänä viikonloppuna sai kumpanakin aamuna herätä verhojen välistä pilkottavaan valoilmiöön, vähänkö mahtavaa! Tein kuten uhosin ja lähdin lauantaina liikenteeseen kamera mukanani. Pyörähdin Ruissalossa pitkästä aikaa kameran kanssa, oli aikamoisen hyytävä keli meren äärellä muuten inhimillisestä pakkaslukemasta huolimatta. Vaatetta oli juu päällä, mutta silti kylmyys ajoi meidät alle puolessa tunnissa takaisin autoon ja jatkamaan matkaa. Jotain onneksi ehti tallentua muistikortille ennen syväjäätymistä:

Tuolloin kahden-kolmen aikaan valo aurinko oli jo painumassa kohti horisonttia ja valo oli jänskän kellertävää. Toki käsittely tuo oman lisänsä sävyihin, mutta pyrin näissä pitäytymään hyvin pitkälti alkuperäisessä värimaailmassa. Ihan kivaltahan tuo näyttää, taidanpa selata eilisen kuvasadon vielä kertaalleen läpi ja päivittää sitten Naamakirjaan vuodenaikaan sopivan kansikuvan.

Kuvauskalusto: Nikon D7000 + Nikkor AF-S 50mm f/1.4G

Huomenna on jälleen perjantai, huikeeta! Tätä hurjaa vauhtia kun viikot jatkavat menemistään, niin kohtahan se on taas kesä. Tai no toivottavasti ei nyt kuitenkaan, just vasta saatiin talvi tänne Turkuunkin. Tällä viikolla on paistanut aurinko monena päivänä ja se vasta on mahtia se. Toivotaan, että viikonloppuna sama meno jatkuu – olisi meinaan suhteellisen suunnitelmaton viikonloppu edessä ja mieli halajaa pitkästä aikaa painua kameran kanssa ulkosalle. Ehkä jopa jonnekin hieman kotinurkkia kauemmas? Saas nähdä. Tosin remontti- ja sisustusprojekteja olisi myös hyvä saada eteenpäin, vielä pitäisi mm. maalata ulko-ovi sekä väkertää ikkunalaudat. Ruokapöytä tuoleineen olisi sekin ihan toivottu lisä tähän huusholliin, tarviis vaan saada haettua maalta.

Viime viikonlopun vietin Helsingissä, tällä kertaa K-serkun hoteissa. Lauantaina ihan vaan vähän käväisimme kaupungilla, toisin sanoen siis pyörimme siellä lähes kauppojen sulkemisaikaan saakka. Pääkaupungissa on niin paljon kaikkia ihania sisustusliikkeitä, kuten vaikka ekan kuvan Peroba. Muutenkin on viime aikoina ollut hurja inspiraatio sisustusjuttujen suhteen, kun koti alkaa vihdoin näyttää asuttavalta! Jospa tässä ehtisi vähän avata aihetta blogissakin, ennen kuin kaikki ideat ja pohdinnat unohtuvat uusien tieltä. Ai miten niin muutan mieltäni vähän väliä..?

Mutta nyt suunta yöpuulle, öitä!

Vuoden ensimmäinen kuukausi alkaa olla lopuillaan ja aloin mielessäni pohtia, mitä oikeastaan odotan näiltä 365 päivältä, jotka pitävät sisällään vuosiluvun 2013. Elämäni on nykyään aika vakiintunutta, joten en ehkä odota mitään kovin erikoista ja päräyttävää näiltä 365 päivältä. Suurin osa kuitenkin on tavallista arkea enkä tavallaan edes kaipaa muuta – tai no jos nyt vuorokautta pidennettäisiin muutamalla tunnilla jotta ehtisi nukkua tarpeeksi, niin en pistäisi pahakseni. Toisaalta: kun tälle tielle lähdetään, niin tokihan on aivan täysin itsestä kiinni mihin ne nykyiset 24 tuntia päivässä käyttää. Ettätuotanoinniin.

Mitä sitten odotan vuodelta 2013?

• Remontti tulee ainakin pääpiirteittäin valmiiksi. (Piste!)
• Harkitsen joka ikisen ostoksen tarkkaan, oli kyse sitten vaatekappaleesta, käsirasvasta, mustekynästä tai leipäpussista.
• Koitan päästä pahimmasta sokerikoukusta irti. En kieltäydy kokonaan, mutta joku roti siihen hommaan on tultava.
• Juhlin avioitumista kaikki rakkaat ihmiset ympärillä. Tänään varmistui päivä!
• Treenaan plösövartaloni hääjuhlakuosiin (ja muutan elintapojani pysyvästi terveellisempään suuntaan). Projekti alkaa ensi viikolla, jolloin tapaan personal trainerini ensimmäistä kertaa. Samalla tulee hoidettua myös istumatyöläisen niskajumit kuntoon.
• Polkupyöräilen 1000 km. Ei pitäisi olla mahdotonta, sillä Heiaheian merkintöjen mukaan viime vuonna liikuin fillarilla 854 km ja edellisvuonna 973 km.
• Istun vähemmän koneella. Valokuvaan enemmän. Elän enemmän.

Lisäksi aion muistaa olla kiitollinen kaikesta ja nauttia juuri siitä meneillään olevasta hetkestä. Miettimättä menneitä, murehtimatta tulevaa. Aion löytää jokaisesta päivästä aihetta hymyyn, edes pieneen sellaiseen. Koska jokainen päivä on ainutlaatuinen ja jokaisessa päivässä on jotain hyvää, vaikkei siltä aina tuntuisi. Ja koska aina tulee päivä uusi, joka vie murheet mukanaan.