AvainsanaHerqperc

8.9.2011
22:31

Toinen kierros Tamperetta

Hurvittelujen jälkeen uni maistui ja kunnon yöunien jälkeen lauantaiaamu Tampereella valkeni huomattavasti pirteämpänä. Aamupalan jälkeen me naisväki jätimme miehet viettämään laatuaikaa keskenänsä ja lähdimme kaupungille. Lähtiessä aurinko paistoi lämpimästi, mutta kaupungilla kävellessä tuuli olikin aika viileä ja ilmassa oli vähän syksyn tuntua. Aloitettiin kierros Koskikeskuksesta, joka oli jokseenkin sekava ja sokkeloinen parhaillaan menossa olevan remontin takia.

Tammerkoski

Satuttiinpa osumaan kaupunkiin koskenpuhdistusaikana, pakko myöntää että mä en edes tiennyt että Tammerkoskesta lasketaan välillä vedet pois puhdistusta varten. Aika hurjalta näytti koski tuollaisena kuivana, ja vielä hassummalta tuntui kun katsoi ihmisten kävelevän kosken pohjassa. Kaikenlaista tavaraa veteen heitelläänkin, aina pulloista polkupyöriin ja terassikalusteisiin. o_O

Jäätelövohveli
Lisää vohveleita, nams!

Pääsin vihdoin käymään paljon hehkutetussa Vohvelikahvilassa! Ylemmässä kuvassa tilaamani Jäätelövohveli ja alemmassa Akkikin Omenavohveli, vaihdettiin lautasia puolivälissä ja voin sanoa että herkkua oli kumpikin annos. Jätskiversio oli taivaallisen hyvää mutta kokonainen lautasellinen olisi saattanut jo aiheuttaa kunnon sokeriöverit, omppuversio ei onneksi ollut aivan niin makeaa. Täytyy joskus itsekin testata tuota, että leipaisee omenanpaloja vohvelin (tai lätyn) sisälle! Taustalla näkyy pöytämme ainoa suolainen pala, Felinen Kinkkuvohveli.

Pöytänaapurit
Viereisen pöydän tyhjennyttyä paikalle suhahti tsirppajoukkio tutkimaan jäikö mitään jäljelle…

Yllättävän kauan jaksettiin poukkoilla pitkin kaupunkia, kello lähenteli jo kuutta kun saavuttiin takaisin Akkikille. Miehet siellä olivat leikanneet nurmikkoa ja tehneet superhyvää lasagnea ja ties mitä vielä. Kummasti nälkä vähän yrittikin siinä vaiheessa kurnia vatsassa, kun iltapäivän vohveleista oli useampi tunti aikaa.

Meillä oli alun perin ajatuksena lähteä lauantai-illalla ajamaan takaisin Turkuun, mutta isäntäväki houkutteli meidät jäämään vielä toiseksikin illaksi. Kukaan meistä kolmesta ei pistänyt pahakseen, vaan lauantain loppuilta lötköteltiin letkeästi pelaten ja syöden ja pälisten.

Nuori ruohonleikkaaja
Ruusumarjat

Sunnuntaiaamu oli harmaampi ja lämpötilakin oli pudonnut edellispäivästä. Onnin kanssa kuitenkin pyörittiin pihalla hyvä tovi, kunnes tuli nuoren herran aika mennä päiväunille ja meidän lähteä kohti kotia. Napattiin tosin vielä Akkiki mukaan ja käytiin American Dinerissa pikkupurtavalla, ts. kotimatka meni aika lailla mahat ähkyn partaalla. Päätin kokeilla jotain uutta ja valitsin listalta Hawaii Chicken Burgerin ristikkoperunoilla. Onnistunut valinta, hyvää oli!

Sellainen Tampereen reissu tällä kertaa. Mahtavaa oli, kiitosta vaan Akkikille miehineen! Pitäisi kyllä käydä useammin moikkaamassa rakkaita ystäviä, kun ei Tampereelle kuitenkaan ole kuin se 150 kilometriä… Pohjoisessa jos oltaisiin niin meidäthän laskettaisiin melkein naapureiksi!

5.9.2011
18:53

Taidetta yötä myöten

Taiteiden yötä vietettiin Turussa tänä vuonna 18. elokuuta. Sää oli sateinen ja ehkä jopa hieman viileä, vaihtelua hellekeleihin siis. Kyseinen torstai oli mukavasti oman viikkoni viimeinen työpäivä ennen hurjaa neljän päivän kesälomaa, joten työasiat sai työntää luvan kanssa mielestä ja keskittyä illan taidetarjontaan. Lähdin liikenteeseen meiltä siskon ja äiskän kanssa, aloitettiin Hansatorilta katsastamalla Designmyyjäiset.

Omstart
Koruharakka
Running Koala

Myyntipöydillä oli jälleen kerran kaikkea ihanaa: koruja, vaatteita, sisustusjuttuja. Kuvasarjan ylimpänä Omstartin herttaisia klipsuja, keskimmäisenä Koruharakan mahtava korukehys (tuon tapaista olen itsekin suunnitellut koruilleni – kun vain löytäisi jostain sopivat kehykset) ja alimpana kiinnostava mulle uusi tuttavuus Running Koala. Tällä kertaa en tehnyt hankintoja, vaikka kaikkea houkuttelevaa olikin tarjolla.

Supermies!

Turun Sarjakuvakaupalla pyörähdimme katsomassa ullakon näyttely eli Mummo-sarjiksen originaaleja. Mikäli joku on elänyt pussissa eikä ole kuullut tästä Anni Nykäsen luomasta teräksisestä hahmosta, nyt ehdottomasti klikkaamaan tuota linkkiä ja tutustumaan! Kaupan ovella vartioi mummoksi naamioitunut viittasankari, joka sekin oli saanut hieman vettä niskaansa.

Koulun portilla

Äiti lähti etsimään töistään kaupunkiin ehtinyttä iskää, mä houkutt huijasin Felinen mukaani hylkeitä bongaamaan. Kolme kappaletta löytyi Koulun pihalta, hienoissa puitteissa saivat siellä möllöttää – ja suojassa ilkivallalta öisin Koulun porttien suojissa.

Juba signeeraa

Tajusimme onneksi katsoa kelloa ja ehdimme ajoissa takaisin Hansaan pyytämään Jubalta signeerausta. Taiteiden yön kirjahankintoihin kuului uusin Viivi ja Wagner, jonka signeeraus omistettiin tällä kertaa kullalle (meiltä löytyy siis sarjakuvakirjoja vähän jokaiselle vuorotellen signeerattuna). Kansilehdeltä löytyi Wagner käsi ojossa ja toivotuksena Sikaa A:lle.

Emokarhu

Treffattiin sekä porukat että Desthea kävelykadulla ja siirryttiin taltuttamaan nälkää Red Hot Chilisiin. Sapuskaa odotellessa Feline ja iskä kävivät hakemassa signeerauksen Pertti Jarlalta, kuvaan pääsi yksi loistavimmista Fingerpori-vitseistä: emokarhu.

Pientä naposteltavaa
The Cake

Valitsin listalta “vähän jotain pientä”, kanafileitä ja ristikkoperunoita, mutta totuus oli että olin jokseenkin ähky jo noiden jälkeen. Jälkiruuaksi oli silti otettava se alkujaan himoittu The Cake, onneksi oli useampi suu syömässä kun myös M ja A liittyivät seuraamme. Oli kyllä hauska istuskella isommalla porukalla!

Mahat täynnä jatkoimme sitten kukin minnekin, porukat lähtivät kotiin, Desthea tapaamaan kaveria ja me muut suuntasimme Klubille – vaan se onkin sitten oma tarinansa.

(Kuvat © Jose ja Feline.)

Madonna – Hard Candy [2008]

17.8.2011
18:27

Paras aika vuodesta

Vihdoin ja viimein ehdin selata läpi kuvia, joita on ollut tarkoitus postata tänne! Läiskäistään siis saman tien pari kollaasia elokuun alkupuolelta, kun oli vielä lämmin ja tuntui kesältä. Nyt kelit ovat jo selkeästi viilentyneet, öisinkin pystyy taas nukkumaan kun ilma on viileä ja raikas. Iltaisin voi melkein haistaa syksyn.

Vieraana

Täällä pohjolassa parasta on se, että meillä on neljä selkeää vuodenaikaa. En edes osaa sanoa mikä niistä on suosikkini, sillä rakastan jokaista vuodenaikaa aina kun sen aika koittaa. Kulunut kesä meni niin tiiviisti töissä, etten ehtinyt siitä oikeastaan edes nauttia – mutta onneksi vuoden päästä koittaa taas uusi kesä (tai eihän siihen niin paljoa ole aikaa, runsaat yhdeksän kuukautta ainoastaan). Eikä tämä kesäkään nyt täysin ole vielä ohi, elokuuta on vielä melkein puolet jäljellä.

Jälkiruokapöytä

Ensimmäiset kaksi kuvasarjaa ovat tädin ja hänen miehensä luota, jossa kävimme eräänä lämpimänä elokuisena iltana. Loppuillasta ei tosin enää ollut ihan niin lämmin, mutta istuimme kuitenkin aika pitkään ulkosalla. Ehkä ne olivat ensimmäiset merkit kesän hiipumisesta, siitä huolimatta että grilli tarjoili ruokaa, jälkkäriksi oli mustikkapiirakkaa tuoreista marjoista ja ruohikolla tarkeni kävellä paljain jaloin.

Päivä 31 – Viimeinen hetki

Keväällä aloitettu 31 päivää -meemi on hyvä päättää kesän viimeiseen hetkeen. Otsikkoon viitaten: aina on paras aika vuodesta. Ja kun yksi ovi sulkeutuu, aukeaa uusia ovia joiden takana voi olla ihan mitä vain. Unohtumattomia kokemuksia, kauniita hetkiä, ilon ja surun aiheita – elämää kaikki tyynni. Muistahan sisko-rakas tämä fakta siellä Keski-Suomessa ja kurkkaa rohkeasti mitä kaikkea uuden oven takaa löytyykään! ♥

Maaseudun rauhassa

Loppuun vielä blogivinkki: Suomen ainoa oikea muotiblogi Lainahöyhenissä on herännyt uniltaan! Paluun kunniaksi Piret on järkännyt superkivan Stylestalker-giveawayn, johon mäkin tällä linkkauksellani osallistun. Ei muuta kuin arpaonnea siis!

The Sounds – Crossing The Rubicon [2009]

24.7.2011
21:35

Kupittaanpuisto 160711

Tämä viikko on hujahtanut vauhdilla ohi enkä ole oikein ehtinyt blogia edes ajatella. Ei mulla mitään kummempaa suunnitelmaa tunnu päiville olevan, töiden lisäksi siis, mutta kummasti vaan on koko ajan ilta ja aika mennä nukkumaan. No, ensi kesänä sitten olisi ehkä sitä paljon puhuttua lomaakin vähän enemmän. Kuolema kuittaa univelat, eikös?

Perhoskuohuvaa

Koska bloggaaminen on ollut laiskanlaista, en ole vielä ehtinyt kirjoittaa edes viime viikonlopun piknikistä. Lauantai-illalla pakkasimme siis viltin ja eväät ja juomat mukaan Felinen & Sintsun kanssa ja suuntasimme Kupittaanpuistoon istuskelemaan. Kyseessähän oli juurikin tuo pahamainen Botellón-päivä, vaikka toki piknikille nyt voisi mennä mikä tahansa kesälauantai.

Mmmmmakupalaa!

Meidän osaltamme ilta sujui leppoisissa tunnelmissa, kesän vakiokuoharista huolimatta emme kokeneet tarvetta rähistä, esitellä kriittisiä paikkojamme tai virtsata koko puistokansan nähden penkiltä alas. Kaikki nuo asiat tosin jouduttiin näkemään ja voi että kyllä ainakin niiden tyttöjen puolesta oikeasti hävetti. Mielenkiintoista kyllä, kommentoin aihetta tuohon linkkaamani Turun Sanomien juttuun mutta kommenttiani ei koskaan julkaistu – enkä todellakaan ollut kirjoittanut mitenkään epäsiistiä tai -asiallista kieltä. Olenkohan mä vaan kukkahattutäti jo nuorella iällä?

Pappahattu ja kolitsi
Tummat pilvet

Vaikka aurinko enimmäkseen paistoi, ei mun mielestä kovin lämmin ollut. Vettä ei kuitenkaan tullut taivaalta alas muutamaa pisaraa enempää, tummasta pilvimassasta huolimatta. Onneksi mukana oli uusi lempparipitkähihainen, harmaa miesten collegepaita (vai kuuluuko se kirjoittaa kolitsi?!) neljällä ja puolella eurolla keskustan JC:n loppuunmyynnistä. Taidan jatkossa shoppailla pelkästään miesten osastoilla, kun niistä löytyy aina paljon toimivampia perusvaatteita kuin naisten valikoimasta.

Bongaa kuvaaja
Bongaatko kuvasta kuvaajan?

Hiano kassi
Kahvipakettikassit on jo vanha juttu, Ritter Sport -kassi sen olla pitää!

Mä liukenin paikalta joskus vähän ennen yhdeksää, tytöt jatkoivat Kupittaalta vielä baariin tanssimaan mun painuessa onnellisena kotiin nukkumaan. Jaa mitkä univelat, missä? Samoissa merkeissä tämä viikonloppu muuten on mennyt, kumpanakin aamuna on unta riittänyt pitkälle aamupäivään. Sinänsä tietysti ärsyttävää, kun sitten tuntuu ettei ehdi tehdä oikein mitään koko päivänä, mutta pakko se kai on joskus nukkua. Voi kunpa ihminen pärjäisi aina vaikka neljän tunnin yöunilla! Vaan kohta se on jälleen hypättävä nukkumatin matkaan…

(Kolmas kuva ylhäältä, kuvaajana Feline; muut minä itse.)

16.7.2011
13:43

Heineken ja tyylinuggetit

Hymy naamalla

Olin torstai-illalla Feline seuranani jokirannassa Heineken Style Nuggetsin avajaisissa. Tarjolla oli tietystikin Heinekeniä, mutta myös siideriä ja skumppaa sekä pientä haukkapalaa. Ihastuin noihin pieniin mansikkaleivoksiin, söin niitä varmaan kymmenen ja olisin taatusti pystynyt mussuttamaan toiset kymmenen lisää…

Heineken Style Nuggets

Tämä Suomea kiertävä juomaa, muotia ja musiikkia tarjoileva konsepti on pystytettynä Varvintorilla 23.7. asti, josta se jatkaa matkaansa Ouluun. Tapahtumasivujen oma kuvaus kuuluu näin:

Heineken Style Nuggets on paikka, josta saa tyylejä nugetteina, pieninä herkkupaloina. Pikaruokalan puitteilla leikkivässä apparel dinerissa tarjoillaan erilaisia komboja. Voit istahtaa loosiin ja tilata vaikka oluen ja kengät. Tai oluen ja paidan. Tai vain oluen.

Tyylinugetteja

Muotipuolesta vastaa My o My ja valikoimassa on mm. Comme des Garçons -lompakoita (ihan mahtavat neonvärit!), Melissa-muovikenkiä sekä t-paitoja esim. Sonia Rykieliltä ja Helmut Langilta. Lisäksi tarjolla on kynsilakkoja, Vivienne Westwood -juomapulloja ja muuta sellaista. Hymyilyttävin on ehkäpä Archie Grand -muistikirjat, joita tuolla oli mm. teksteillä Shopaholics I met and liked, Bloggers I met and liked ja Lovers I had and liked. Harmi kun ei ollu tarvetta muistikirjalle. :P

Neonlompakko
Kumikiilat
Vaatetarjontaa

Melissoja oli pakko lopulta kokeilla, mutta ballerinat eivät mun jalkaani sopineet. Sandaalit taas olivat turhan samantyyppiset kuin jalassani olleet, aikoinaan DinSkosta ostetut gladiaattorit ja kiilakorkoja ei näille jaloille kannata tuollaisilla hinnoilla ostaa. Hauskalta nuo muovikengät kyllä tuntuivat jaloissa ja käytännöllisyyttä ei ainakaan puutu, kun Melissat voi pestä vaikkapa Fairylla.

Ballerinat testissä
Look-a-likes?
Vois huomaamatta lähteä kotoa eriparikengillä!?

Pientä purtavaa

Torstaina oli illallakin vielä sen verran lämmin, että käydessäni kotona kääntymässä töitten jälkeen päädyin heittämään päälleni muutama vuosi sitten tilatun pääkallomekon, oli muuten aivan ekoja ASOS-tilauksiani. Tyllihameen kun heittää alle, niin helmakin saa vähän muotoa ja muhkeutta. Kaveriksi sitten vaan isot aurinkolasit, sandaalit, ruskea nahkaveska sekä pikkukuohari sposored by HSN.

Pääkalloja ja Freixenetiä

Varvintorilta lähdettyämme käytiin vielä ajelemassa Förillä joen toiselle puolelle kauppaan ja takaisin. Olisi ihana asua tai käydä töissä niin että voisi istuskella Förin kyydissä useamminkin, nyt kun ei kovin montaa kertaa kesässä tule niillä hoodeilla liikuttua.

Föri
Fingerporia Förillä
Suojapuomiin ei saa koskea

Tänään olisi tarkoituksena mennä piknikoimaan Kupittaanpuistoon, mutta saas nähdä nyt miten tuo sateinen kesäkeli tuosta muuttuu. Ollaan kotikotona käymässä ja täällä ainakin vettä tulee oikeen kunnolla, voihan tietenkin olla että Turussa sää onkin selkeämpi ja kuivempi.

(Kameran takana joko minä itse taikka Feline.)

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma